On melko vaiettu aihe, että toiset ihmiset ovat kasvatuksen ja perimän vuoksi niin erilaisia, etteivät he voi ymmärtää toisiaan. Tällöin syntyy juuri tälläkin palstalla ilmenevien sotien kaltaisia tiloja hoikkien ja ylipainoisten välille.
Toiset ovat laihoja luonnostaan. Toiset ovat lihavia luonnostaan. Suurin osa sijoittuu kuitenkin siihen välimaastoon, jossa persoonan piirteet määräävät sen, miten ihminen suhtautuu painoonsa ja omaan itseensä.
Tiedän tämän omakohtaisesti, koska perheessäni on sekä todella laiha että todella lihava lapsi. Esikoinen on aina ollut tunnollinen perfektionisti, joka liikkuu paljon ja panostaa siihen, että hänen elämässään on kaikki täydellisen hienosti. Nuorempi lapsi taas on todella leppoisa ja huoleton. Ei stressaa turhasta, pitää mukavasta elämästä eikä ota liiemmin paineita tulevaisuuteensa liittyen.
Pakostakin miettii, onko kasvatuksessa mennyt jokin mönkään vai ovatko he luonnostaan vain persoonaltaan niin erilaisia. Molemmat ovat jo täysi-ikäisiä ja asuvat omillaan. Kun sunnuntaikahvilla kotona esikoinen jättää pullan syömättä, kysyy nuorempi heti, voiko hän sen ottaa.
Rakastan lapsiani tietenkin sellaisena kuin he ovat. Tavallaan olen huolissani molemmista. Esikoinen on potentiaalinen loppuunpalaja. Pelkäänkin hänen puolestaan. Olemme pohtineet asiaa, mutta emme ole mielestäni olleet hänelle mitenkään ankarampia. Ikäeroakin on vain kolme vuotta.
Sitten nuoremmastakin on huolta. BMI on yli 30 jo hyvin nuorella iällä. Polvi odottaa leikkausta. Uskon, että hän kuitenkin kokee elämänsä suht onnelliseksi.
Äitinä koen kuitenkin jotenkin epäonnistuneeni. Tuntuu, että on omaa syytäni, että lapsistani on molemmista tullut hieman epänormaaleja. Ja täysin vastakohtia. He ovat kuin yö ja päivä.
Toiset ovat laihoja luonnostaan. Toiset ovat lihavia luonnostaan. Suurin osa sijoittuu kuitenkin siihen välimaastoon, jossa persoonan piirteet määräävät sen, miten ihminen suhtautuu painoonsa ja omaan itseensä.
Tiedän tämän omakohtaisesti, koska perheessäni on sekä todella laiha että todella lihava lapsi. Esikoinen on aina ollut tunnollinen perfektionisti, joka liikkuu paljon ja panostaa siihen, että hänen elämässään on kaikki täydellisen hienosti. Nuorempi lapsi taas on todella leppoisa ja huoleton. Ei stressaa turhasta, pitää mukavasta elämästä eikä ota liiemmin paineita tulevaisuuteensa liittyen.
Pakostakin miettii, onko kasvatuksessa mennyt jokin mönkään vai ovatko he luonnostaan vain persoonaltaan niin erilaisia. Molemmat ovat jo täysi-ikäisiä ja asuvat omillaan. Kun sunnuntaikahvilla kotona esikoinen jättää pullan syömättä, kysyy nuorempi heti, voiko hän sen ottaa.
Rakastan lapsiani tietenkin sellaisena kuin he ovat. Tavallaan olen huolissani molemmista. Esikoinen on potentiaalinen loppuunpalaja. Pelkäänkin hänen puolestaan. Olemme pohtineet asiaa, mutta emme ole mielestäni olleet hänelle mitenkään ankarampia. Ikäeroakin on vain kolme vuotta.
Sitten nuoremmastakin on huolta. BMI on yli 30 jo hyvin nuorella iällä. Polvi odottaa leikkausta. Uskon, että hän kuitenkin kokee elämänsä suht onnelliseksi.
Äitinä koen kuitenkin jotenkin epäonnistuneeni. Tuntuu, että on omaa syytäni, että lapsistani on molemmista tullut hieman epänormaaleja. Ja täysin vastakohtia. He ovat kuin yö ja päivä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Älä koe syyllisyyttä! Eiköhän se ole aika monen tekijän summa, millainen ihmisestä tulee. Geenit, raskauden aikaiset tekijät, yhteiskunnallinen tilanne, elämänkokemukset, sairastetut sairaudet... Jos lapsesi ovat onnellisia, eikö se ole tärkeintä?
On aika kadehdittavaa, että joku kykenee suhtautumaan elämään huolettomasti luottaen, että asiat ratkeavat. Ei se pedanttinen hampaiden kiristely ole taatusti yhtään terveellisempää kuin pullan syönti.
Riitelevätkö lapsesi keskenään, vai mitä ongelmaa tilanteessa näet? Lapsesi ovat aikuisia. Tarjoa heille tukea ja turvaa, jos he sitä tarvitsevat. Omasta elämästään he päättävät kuitenkin itse, ja sinullakin on oikeus elää omaa elämääsi, ilman turhaa syyllisyyttä.
Millaisia henkisiä eroavaisuuksia on ihmisellä, joka on joskus laiha ja joskus lihava?
Suosittelen muuten Judith Rich Harrisin kirjaa "Kasvatuksen myytti". Harrisin mukaan kasvatuksella on pienempi osuus lasten kehityksessä kuin luulemme ja hän korostaa vertaisryhmien merkitystä lapselle.
Ei kukaan ole luonnostaan laiha tai lihava. Ihmisistä vain tulee lihavia tai laihoja.
Väitäkö että afrikan nälkäänäkevät luuviulut on luonnostaan laihoja? Entäpä anorektikot? Tai joku lapsiraukka jolle annetaan tolkuttomasti karkkia, hänkö on vain luonnostaan lihava?
Paksumpaa jöötiä en ole koskaan kuullutkaan.
Kyllä. Ihmisten erilaiset luonteenpiirteet kyllä vaikuttavat suhtautumiseen ruokaan, toiset ovat tarkkoja ja toiset vähemmän tarkkoja. Toiset mysö nauttivat ruoasta eri tavalla kuin toiset. Tämä on paljolti opittu asia, ei mikään ihmiseen sisäänrakennettu mekanismi. Siitä on todisteena ne tuhannet ja tuhannet ihmiset jotka ovat olleet yhtä asiaa ja sitten muuttaneet elämäntottumuksiaan ja heistä on tullut täysin erilaisia. Sinunkin pojastasi voisi tulla hoikka jos hän sitä haluaisi.
Mielestäni on täysin normaalia että saman perheen lapsista kasvaa ihan erilaisia. Jokainen ihminen on yksilö. Meidän synnynnäinen temperamenttimme luo pohjan sille, miten suhtaudumme ympäristöömme ja kaikkeen siihen joka vuosien ajan muokkaa persoonallisuuttamme. Koko prosessiin vaikuttaa niin moni asia, että olisi suorastaan ihmeellistä jos sisarukset olisivat luonteeltaan aivan samanlaisia.
Mielestäni ei kuulosta ollenkaan siltä että olisit mennyt mönkään kasvatuksessasi.
syyllinen nuormman lihavuuteen, mikä on vakava riski hänen terveydelleen, on hänen vanhempansa, lihavuutta ei peritä, mutta ruokailutavat ja käyttäytyminen ovat vanhemmilta opittua.
Lihavuutta ei peritä, mutta alttius lihavuudelle voidaan periä se, kun on geeneissä.
Geeneissä voi olla alttius vaikka mille; syövälle, migreenille, munuaiskiville, MS-taudille, reumalle, sydän/verisuonitaudeille, diabetekselle, jne jne.
On ihmisestä itsestään kiinni miten sen alttiuden antaa vaikuttaa elämäänsä.
Mulla on sukurasitteena ainakin sepelvaltimotautia, korkeaa kolesterolia, MS-tautia, ja ties mitä muuta mistä en edes tiedä...Terveet elämäntavat, ei tupakointia, liikuntaa, paino normaaleissa lukemissa, stressin välttäminen, näillä yritän minimoida riskit.
Toi on just tota lihavien puolustusta, jotta joo ne on ne geenit, jotka lihottaa eikä ruoka ja liikunta.
Ylensyönti on psyykkinen sairaus eli addiktio eli riippuvuus.
Lähes kaikelle voi tulla riippuvaiseksi.
Kaikilla lihavilla on masennusta taikka traumoja jopa lapsuudesta asti, joka ajaa heidät ahmimaan ja sen jälkeen ongelmat vaan lisääntyvät.
vilkkaampi aineenvaihdunta kuin toisilla, mutta siihenkin vaikuttaa pitkälti liikunta ja ravinnon laatu.
Lapsillasi on vaan erilainen elämänkatsomus.
Aineenvaihdunnan nopeutuun tai tarkemmin sanottuna energiankulutukseen vaikuttaa eniten ikä, lihasmassan määrä, sukupuoli, pituus, jne...
Ruokavaliolla ei ole juuri merkitystä, ainoastaan runsaasti proteiinia sisältävän ruoan lämmöntuotto voi lisätä energiankulutusta mutta tässäkin puhutaan muutamista kymmenistä kaloreista.
Liikunta tottakai lisää energiankulutusta, jonkin verran, mutta ei tässäkään puhuta aivan järjettömän suurista energiamääristä. Liikunta loppujen lopuksi kuluttaa energiaa masentavan vähän. Riippu tietenkin liikunnan tehosta ja kestosta. Mutta kun minä juoksen hikihatussa lenkkiä niin saan kulumaan sellaiset 300kcal eli yhden vaivaisen pullan verran. Se on helpompi jättää se pulla syömättä kuin juosta 45 minuuttia.
"""Toiset ovat laihoja luonnostaan. Toiset ovat lihavia luonnostaan."""
Ei ole. Vääränlainen ravitsemus lihottaa ja liikkumattomuus.
"""Sitten nuoremmastakin on huolta. BMI oli yli 30 jo hyvin nuorella iällä. Polvi odottaa leikkausta. Uskon, että hän kuitenkin kokee elämänsä suht onnelliseksi."""
Syömishäiriö on lapsellasi.
Mikä sen on aiheuttanut?
Jokin trauma lapsuudessa?