Äitini on 62 vuotias, masentunut, vihainen nainen. Viimiset 5 vuotta hän on laihtunut laihtumistaan, ollaan sukulaisten kanssa asiasta huomautettu, ja huomattu kun ei syö mitään. Suuttuu kauheasti jos puhutaan hänen painostaan/laihuudestaan. Syyttää lapsiani (pienet tytöt) lihaviksi,vaikka eivät todellakaan ole.
Äitini on 162 cm. pitkä ja painaa omien sanojensa mukaan 43 kg, luulen että tosiasiassa ei painaa kuin 38-40 kg. Lisäksi liikkuu hirveän paljon, esim. kävelee 10 kg kuntosalille, siellä noin 1,5 tuntia ja takasin 10 kg kävelee, siihen päälle vielä joku iltalenkki. Saattaa kävellä päivässä joskus yli 30 kg. Eikä näe siinä mitään vikaa.
On kauhean kiukkuinen ja vainoharhainen, luulee että kaikki ajattelevat hänestä jotain kummaa ja suuttuu lääkäreille kun kysyvät jotain. Näköhäiriöitä on ja myös nykyän jatkuvaa nenäverenvuotoa. Osteoporoosin oireita on, kylkiluut katkenneet ihan lähiaikoina, otti lapseni syliin.
Juttelin hänen omalääkärinsä kanssa kun sattumalta vein korvatulehduksen vuoksi lapseni samalle lääkärille. Lekuri sai puhuttua hänet vastaanotolleen, puhui tietysti syömishäiriöstä ja otatutti paljon kokeita. Osteoporoosi oli selvä, muuta verikokeista ei kuulemma selvinnyt...ja tilanne vain jatkuu samanlaisena....mitä voin tehdä, vai onko enää mitään tehtävissä? Kauanko menee että joudutaan hautaamaan äitimme?
Äitini on 162 cm. pitkä ja painaa omien sanojensa mukaan 43 kg, luulen että tosiasiassa ei painaa kuin 38-40 kg. Lisäksi liikkuu hirveän paljon, esim. kävelee 10 kg kuntosalille, siellä noin 1,5 tuntia ja takasin 10 kg kävelee, siihen päälle vielä joku iltalenkki. Saattaa kävellä päivässä joskus yli 30 kg. Eikä näe siinä mitään vikaa.
On kauhean kiukkuinen ja vainoharhainen, luulee että kaikki ajattelevat hänestä jotain kummaa ja suuttuu lääkäreille kun kysyvät jotain. Näköhäiriöitä on ja myös nykyän jatkuvaa nenäverenvuotoa. Osteoporoosin oireita on, kylkiluut katkenneet ihan lähiaikoina, otti lapseni syliin.
Juttelin hänen omalääkärinsä kanssa kun sattumalta vein korvatulehduksen vuoksi lapseni samalle lääkärille. Lekuri sai puhuttua hänet vastaanotolleen, puhui tietysti syömishäiriöstä ja otatutti paljon kokeita. Osteoporoosi oli selvä, muuta verikokeista ei kuulemma selvinnyt...ja tilanne vain jatkuu samanlaisena....mitä voin tehdä, vai onko enää mitään tehtävissä? Kauanko menee että joudutaan hautaamaan äitimme?
Vastaukset 8
Vanhimmat
jaa kiloja äitis kävelee
Tuttuja oireita. Koska lääkärikäynnistä ei ollut apua ajattelisin, että voisit lähestyä hänen sairauttaan vähän toiselta kantilta. Todellisuudessa anoreksia on jonkinlaisen mielenterveysongelman ilmentymä. Sanoit, että äitisi on masentunut. Olen tullut huomaamaan, että anorektikot hermostuvat suunnattomasti, kun huomiota kiinnitetään vain fyysisiin muutoksiin. Kysyykö kukaan, mitä hänelle oikeasti kuuluu? Äitisikin saattaa kaivata hellyyttä ja huolenpitoa. Sitä, että joku huomaisi, että asiat eivät ole hyvin. Suuttumus on hyökkäys toisia vastaan, siksi ettei kukaan huomaisi epävarmuutta ja heikkoutta. On pakko olla vihainen, ettei särkyisi.
hirvittävän huomionkipeä ja itsekäs ihminen, oikeasti ei olla koskaan tultu toimeen niinkuin lapsen ja äidin pitäisi. Äiti on aina ollut mustasukkainen minun isältä saamasta huomiosta,jotenkin isän kuoleman jälkeen tilanne (10 v. sitten) vaan pahentunut. Tottakait kyselen miten äiti voi,mutta hän ottaa senkin loukkauksena, hän kuvittelee että kaikki ovat häneltä jotain vailla...en osaa selittää...oikeastaan loppupeleissä mua ei jaksa enää kiinnostaa koko ihminen,olkoot syömättä ja kuolkoot. Ei hänkään ole koskaan välittänyt meistä lapsista tai saatika sitten lapsenlapsista.
Minusta kuulostaa silti kurjalta sanoa itsekkääksi ihmiseks syömishäiriön takia. Jos pitkään sairastaa niin ihminen kuitenkin ajattelee melkein vain syömisiä ja liikuntaa.. ja niin poispäin.
Terveenä asiat vois olla erilailla.
Enpä tiedä kannattaisko kysyä asiasta ihan suoraan häneltä itseltään.
elämänsä ajan, ei vain syömishäiriön aikana jota nyt jatkunut noin 5 vuotta. Olen loputtomasti yrittänyt ymmärtää...olen yrittänyt puhua, ei mitään vaikutusta-pahenee vain. Mutta omapahan on elämänsä. pakko hoitoon kun ketään aikuista ei voi väkisin viedä.
Äitisi toiminta kuulostaa aivan minulta..
Urheilen, syön reilusti alle kulutukseni, laihdun, laihdun vaan. Kohta, 2kk kuluttua, olen tavoitepainossani, ja olen onnellinen..toivottavasti. Tää anoreksia on sellainen sairaus mitä sellaiset ihmiset jotka eivät ole ITSE kokeneet, eivät voi ymmärtää. Anorektikko ymmärtää anorektikkoa, ja uskon että äitisi on niin ahdistunut ja masentunut että vaikuttaa ulkopuolisen silmissä ilkeältä ja itsekkäältä, vihaiselta ihmiseltä vaikkei todellisuudessa olisikaan. Mullekkin kaikki sanoo että olen aina NIIN VIHAINEN.. "ai, olenko"...sanoinko pahasti? Tulee päivittäin tilanteita joista poispääsy ilman jonkun loukkaamista on hankalaa, tai että joku ymmärtäisi minut väärin. Siinä vaiheessa kun on sairastanut monta vuotta, ei enää osaa elää niinkuin joskus ennen sairastumistaan. YRITÄ ymmärtää äitiäsi. Anorektikon maailma on NIIN erilainen!!!!
Aivan totta tuo että anorektikko ymmärtää anorektikkoa.
Normaali-ihmiset EI minua ainakaan ymmärrä.
Anorektikot kyllä, he eivät minua hauku!!!! Vaan hyväksyvät minut. Se on hieno asia. Hyvää joulunodotusta sisaret ja veljet.
samoin sulle!! Ymmärrämme toisiamme.