Eilisiä, elämän sirolla oksalla, vaivihkaa kuihtuneita, kylmän yön puremia.
Kuuralla poskensa mustelmat puuteroineet, tulevan taakaksi unohtuneet.
Tuuli ei poiminut tummaan ruohikkoon, seuraan kuolleiden lehtien, katseilta kätkenyt.
Alastomina naulittuina riippuvat, äänettöminä rukoillen.
Tule lumi, paina, lempeästi vapauta, upota pölyävään hankeen.
Viimeisen kyyneleen jäätyvänä vieriessä, puhdista, irroita huomiseen.
Kuuralla poskensa mustelmat puuteroineet, tulevan taakaksi unohtuneet.
Tuuli ei poiminut tummaan ruohikkoon, seuraan kuolleiden lehtien, katseilta kätkenyt.
Alastomina naulittuina riippuvat, äänettöminä rukoillen.
Tule lumi, paina, lempeästi vapauta, upota pölyävään hankeen.
Viimeisen kyyneleen jäätyvänä vieriessä, puhdista, irroita huomiseen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kamalan synkkä, mutta jotenkin kaunis ja lohdullinen runo. Hyvin taitavasti kirjoitettu.
sävy on synkkä, mutta ei vailla toivoa. Kaunis ja hyvin kirjoitettu.
...ilman eilisen taakkaa olevia en tunne, mutta vapautus sen ikeestä, siihen tarvitaan jo muuta..
Pidin tämän runon sanomasta paljon, kiitos cincer!
Tarkkis
Josku vanhoja vuoteillaan olevia katsellessa, tulee tuon kaltainen miele yhtymä. Hekin ovat kuin hämärä muisto eilisen elämän, taakaksi jääneet unohtuneet. Vääjäämättä tulee hieman surumieliseksi, mutta kauniiksi sommiteltu. Kiitos Cincer
ja surullisen kaunis.