Vauvan liikeet

Olisi kysymys vauvan liikkeistä ennen synnytystä?
Monesta paikasta olen lukenut että vauva rauhottuu ja liikkeet hidastuvat.

Itsellä laskettuun aikaan alle viikko ja kaikki "merkit" viittaisi että pian pääsee synnyttelemään, mutta vauva meuhkaa mahassa enemmän kuin ennen. Aina ollut kova liikkumaan ja liikkeet ovat aina tuntuneet hyvin mutta nyt ei taida olla paikallaan montakaan minuuttia.
Jos ei potki tai pyörittele päätään niin sitten on hikka.

On toisaalta rauhoittavaa kun tietää että siellä ollaan hengissä mutta toisaalta mielessä on että jos siellä onkin jotain vialla??
Kuinka normaalia tälläinen on??
3622
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

viikko ja todelliseen synnytykseen voi siis olla yli kolme viikkoakin vielä aikaa. Ja jos vauva ei ole suuren suuri, niin tilaa onkin liikkua.

Kaikkea murheita niitä onkin. Ole onnellinen, että vauva liikkuu.

Äänestä

Käsittääkseni vauvan koko voi vaikuttaa myös siihen liikkumiseen, esim. oma pikkuiseni oli 47 cm syntyessään ja 3001 g ja loppuun saakka siellä mahassa kovasti myllättiin :D. Vauva oli onnistunut saamaan napanuorankin kaulansa ympäri.
Tosin, minulle tehtiin keisarileikkaus tasan rv 39, mutta siihen aamuun saakka kun menin leikkaukseen, oli mahassa pyöriminen vauhdikasta :).

Äänestä
  • Itsellä oli just sama n.vuosi sitten, meidän tyttö riehui masussa loppuun saakka koska, kiinnittyi/laskeutui vasta synnytyksen aikana. Tyttö syntyi viikoilla 41 3. Itse kävin ultrassa tuon mekastuksen takia vähän ennen laskettua aikaa koska itseä myös mietitytti että onko kaikki ok. Niin ja tyttö painoi syntyessään 3086g ja pituutta oli 48cm, että tuo on kyllä varmaan totta mitä edellinen totesi siitä että koko vaikuttaa asiaan. Ja meillä myös tyttö oli saanut napanuoran kaulansa ympärille, jota en kyllä yhtään ihmetellyt, tuon mekastuksen jälkeen vähemmästäki..
    Mutta jos sua asia toden teolla askarruttaa niin mene ultraan jotta saat mielen rauhan ja nauttia vielä viimeisistä päivistä vauvamasun kanssa :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vauhti kirjoitti:

Olisi kysymys vauvan liikkeistä ennen synnytystä?
Monesta paikasta olen lukenut että vauva rauhottuu ja liikkeet hidastuvat.

Itsellä laskettuun aikaan alle viikko ja kaikki "merkit" viittaisi että pian pääsee synnyttelemään, mutta vauva meuhkaa mahassa enemmän kuin ennen. Aina ollut kova liikkumaan ja liikkeet ovat aina tuntuneet hyvin mutta nyt ei taida olla paikallaan montakaan minuuttia.
Jos ei potki tai pyörittele päätään niin sitten on hikka.

On toisaalta rauhoittavaa kun tietää että siellä ollaan hengissä mutta toisaalta mielessä on että jos siellä onkin jotain vialla??
Kuinka normaalia tälläinen on??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu