ajopelko

otsikkokin jo sanoo pelkoni aiheen. Oon ajanu ajokortin pienessä kaupungissa, missä ei ole liikennevaloja eikä liikennettäkään niin paljon kuin täällä s-joella. Isoisän piti hankkia mulle auto kortin saatuani, mutta isoisä sairastui ja tartti rahaa kalliisiin lääkkeisiin. Oon ajanu muutamia kertoja automaattisella ja muutamia kertoja tavallisella. Kaikki on hyvin, kun ei ole muuta liikennettä mutta sitten kun näen, että auto tulee takaa, niin meen aivan paniikkiin. en osaa sanoa, mitä pelkään. Kohta tulee ajankohtaseks uskaltautua auton rattiin kun muutetaan kauemmas omakotitaloon. autokoulussa harjoteltiin väljässä autiossa pihassa pysäköintiä, mutta entäs miten osaan pysäköidä ahtaisiin pysäköintialueisiin. ahdistaa pelkkä ajatus. auton rattiin olen uskaltanut ainoastaan, kun joku muu on ollut kyydissä ns. henkisenä tukena. yks syy autolla ajamisen pelkoon on se, että kotiseudulla muutamia vuosia sitte kaks tuttua kuoli auto-onnettomuudessa.. Miten ootte päässy peloistanne?
7735
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Pelkäämisestä seuraa taatusti kolari. Se on vain ajan kysymys, milloin se tapahtuu. Onnettomuudessa on aina riski, että tulee vakavasti loukkaantuneita tai joku kuolee. Sinä et pätevä ajamaan autoa.
Kun sinulla on jo kortti, voisit harjoitella ajamista opettajan valvomana. Sen voisi tehdä tavallisella autolla, jos joku siihen suostuu.

Äänestä
  • Jos pelkää eikä pysty ajamaan on eri asia kuin pelätä hieman.

    Miksi sanot ettei hän ole pätemä ajamaan autoa?

    Kuvitteletko että moni ihminen on kovin rohkea ratissa varsinkaan alussa ellei näitä nuoria rämäpäitä lasketa?

    Vielä vaarallisempaa ratissa on liika itsevarmuus ja omien taitojen yliarviointi kuin pelkotilat.

    Äänestä

  • sanoit? kirjoitti:

    Jos pelkää eikä pysty ajamaan on eri asia kuin pelätä hieman.

    Miksi sanot ettei hän ole pätemä ajamaan autoa?

    Kuvitteletko että moni ihminen on kovin rohkea ratissa varsinkaan alussa ellei näitä nuoria rämäpäitä lasketa?

    Vielä vaarallisempaa ratissa on liika itsevarmuus ja omien taitojen yliarviointi kuin pelkotilat.

    että hän pystyy hallitsemaan ajoneuvonsa kaikissa tilanteissa. Jos joku sanoo olevansa paniikissa, silloin hän ei hallitse ajoneuvoaan. Sellainen kuljettaja aiheuttaa varmasti onnettomuuden. Siksi sanon, ettei hän ole pätevä ajamaan.

    Äänestä

  • zxxz kirjoitti:

    koskaan ajamaan. Hän voi hyvinkin tarvita autoa.

    Se minkä tasoinen "paniikki" on kysymyksessä niin on eri juttu. Voihan olla että hän ajaa lähes ihan normaalisti mutta reagoi mielessään voimakkaasti.

    Moni kokee tuollaista alkuun ja siitä voi päästä eroon vain yhdellä tavalla: ajamalla.

    Äänestä

isäsi tai vastaava mukaasi kun ajat jossa korjaat virheitä. Ajakaa ihmeessä myös sellaisissa paikoissa joissa on liikennevaloja, muuta liikennettä sekä myös pysäköintiä.

Sitten rohkeasti vain yksikseen myös rattiin autolla ajamaan lenkkiä niin siitä se itseluottamus kasvaa. Aja vaikka yhdeltä parkkipaikalta toiselle ja koita pysäköidä. yms. Mielesi kyllä tottuu siihen mutta jos teet asioita vain harvoin niin ne eivät juurru selkärankaan ja joka kerta tuntuu hankalalta. Käytä päätäsi ajaessasi ja arvioi myös mahdolliset virheet.

Jos joku ajaa perässäsi niin sinua pelottaa että miten sinuun suhtautuu muut autolla ajajat. Nuo mitä kuvailet ovat aika normaaleja pelkotiloja aloittelevalle kuskille mutta moni ei niitä edes myönnä itselleen.

Tärkeintä on tietysti olla varovainen ja aloittaa hitaasti sekä yrittää arvioida omia ajotaitoja realistisesti ja ajaa sen mukaan.

Vastuu autolla ajaessa tietysti on suurempi kuin muutoin liikkuessa mutta ainut asia millä siitä pääsee eroon on itse ajaminen ja asioiden rutinoituminen.

Tärkeintä liikenteessä on muistaa liikennesäännöt, olla tarkkaavainen, sopeutua olosuhteisiin ja pitää ajoneuvo kontrollissa. Muista että kehenkään sinun ei tarvitse tehdä vaikutusta taidoillasi kunhan jokainen pääsee turvallisesti perille.

Et varmasti ole huonoin tiellä liikkuja.

Äänestä

pelkää, jännittää tuolla ajokokemuksella. Nämä Kimit jo kymmenen ajotunnin jälkeen ovat asia erikseen.
Sinulla on oikeus ajaa autoa, niin että hallitset tilanteet, olkoon se vaikka kymppiä kaupungissa. Se takana tuleva auto, joko menettää puoli minuuttia perillepääsyssä tai ohittaa sinut. Ei ole sinun ongelma. Ajopelosta pääsee vain ajamalla, joten nyt rohkeasti ensin pieniä matkoja, kun se todellinen tuntuma ajamiseen tulee, niin helpottaa varmasti.
Suurin osa juuri kortin saaneista joutuu miettimään, vilkku, jarrutus, kytkin, vaihde pienemmälle, mikä tuntuu kokenaasta autoilijasta aivan hullulta, kun kaikki on jo automatisoitunut.
Siis mielummin liian hiljaa kuin riskirajoilla kaahaamista.

Äänestä
  • Olen saanut vasta hiljattain ajokortin, ja uskaltautunut rattiin vain kerran. Silloinkin pelkäsin koko ajan. Olen ajanut kortin pienessä kaupungissa ja pelkään joutua muun liikenteen sekaan. Se on kyllä totta, että tästä pääsee eroon vain ajamalla, jollin itseluottamus karttuu ja alkaa tuntea olevansa tilanteen herra... mutta kun se ajamaan lähteminen on vain niin vaikea asia, siihen on todella iso kynnys. Olen pariin kertaan menettänyt hermoni, kun joku tuttava on vähättelevään tai toruvaankin sävyyn todennut että "pitäisi vaan ajaa", kun moni ei tosiaan ymmärrä miten vaikeaa se voi joillekin olla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

gulta83 kirjoitti:

otsikkokin jo sanoo pelkoni aiheen. Oon ajanu ajokortin pienessä kaupungissa, missä ei ole liikennevaloja eikä liikennettäkään niin paljon kuin täällä s-joella. Isoisän piti hankkia mulle auto kortin saatuani, mutta isoisä sairastui ja tartti rahaa kalliisiin lääkkeisiin. Oon ajanu muutamia kertoja automaattisella ja muutamia kertoja tavallisella. Kaikki on hyvin, kun ei ole muuta liikennettä mutta sitten kun näen, että auto tulee takaa, niin meen aivan paniikkiin. en osaa sanoa, mitä pelkään. Kohta tulee ajankohtaseks uskaltautua auton rattiin kun muutetaan kauemmas omakotitaloon. autokoulussa harjoteltiin väljässä autiossa pihassa pysäköintiä, mutta entäs miten osaan pysäköidä ahtaisiin pysäköintialueisiin. ahdistaa pelkkä ajatus. auton rattiin olen uskaltanut ainoastaan, kun joku muu on ollut kyydissä ns. henkisenä tukena. yks syy autolla ajamisen pelkoon on se, että kotiseudulla muutamia vuosia sitte kaks tuttua kuoli auto-onnettomuudessa.. Miten ootte päässy peloistanne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu