Himanka on paras paikka!

sinimarja

Koska synnyin siellä ja kaipaan sinne aina.

4

937

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • loppuu

      koko himanka

    • ensi vuonna

      Ensi vuonna sinulla on vuorossa haikeat jäähyväiset, sillä koko kunta hävitetään vuoden 2009 lopussa kartalta, kiitos himankalaispäättäjien.

      Himangan etelärajalle vaihdetaan kuntakyltiksi "Kalajoki", eikä siinä kaikki, vaan sinne tuodaan myös maakuntakyltti "Pohjois-Pohjanmaa". Sen jälkeen välimatka lapsuutesi kotiin tuntuu vuosikymmenien pituiselta.

      Mutta ensi vuosi on siis vielä aikaa olla oikeasti aito himakalainen. Ota viimeisistä tilaisuuksista kaikki irti.

      • Sinimarja

        Ei sen nimen väliä kotiini on aina yhtäpitkä.Ei Kalajoessa mitään vikaa ole enempää kuin Pohjois-Pohjanmaassakaan. Syntymäpitäjäni nimi oli Himanka ja siella se koti aina on ja tulee olemaan oli nimi mikä hyvänsä.

        Eikä se matka nimen vaihtamisesta pitene.


      • Nimimerkki oli minun

        Ei haittaa vaikka nimi muuttuu taikka maakunnan nimi.Se kotipaikka säilyy ja vaikka rakennukset eivät säilyisikaan tai vaihtuisi omistaja se paikka on yhtä rakas aina ja ikävä ja kaipaus sinne loputon


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      201
      2305
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      40
      1562
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      133
      1213
    4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      287
      1009
    5. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      962
    6. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      896
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      20
      892
    8. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      273
      875
    9. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      18
      765
    10. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      763
    Aihe