Satanismi
Satanistit ovat perusjoukoltaan filosofisemmin suuntautuneita kuin saatananpalvojat sekä myös iältään usein varttuneenpia.
Tavoitteena on kehittyä herra-ihmisiksi, joilla on voimaa, kovuutta ja vahvuutta. Kovuudella ja itsekkyydellä pärjää paremmin kuin pehmeämmillä arvoilla. Osa satanisteista suhtautuu yhteiskuntaan hyvin kriittisesti ja kieltää vallitsevat arvot ja periaatteet. Satanisteista osa on okkultisteja, sillä he uskovat saavuttavansa magian avulla menestystä.
Satanismi voidaan jakaa neljään ryhmään:
1. Filosofinen satanismi
Saatana edustaa kristinuskon vastaisuutta, nautintoihin suuntautunutta maailmankuvaa. Saatana on yksilöllisyyden ja "itseyden" symboli.
Tällaista näkemystä edustaa mm. Saatanan kirkko (The Church of Satan)
2. Okkultistinen satanismi
Okkultistiset ryhmät hyväksyvät Raamatun maailmankuvan, mutta liittyvät siinä pahan puolelle.
Tällaista näkemystä edustaa mm. Setin temppeli (The Tempel of Seth)
3. Rikollinen satanismi. Periaatteessa rikollinen toiminta liittyy kuitenkin useimmiten saatananpalvontaan, mutta joskus satanismia käytetään synonyymina saatananpalvonnan kanssa. Tähän suuntaukseen liittyy usein huumeet ja väkivalta sekä järjestäytynyt rikollinen toiminta.
4. Luciferianismi nousee myyttien ja riittien tulkinnan pohjalta. Hyvä on heikko, joten on kannattavampaa liittoutua pahaan

Vastaukset 5
Vanhimmat
koskettaa Haapavettä?
Vadelma kuulunee. Sehän on tunnetusti paha-poika.
Aam tota toi että satanistit uskovat magiaan, se on symbolisoivaa. Jos esim on loitsu millä yritetään kasvattaa voimavaroja niin se symboloi sitä että henkilö todella haluaa tehdä, loitsinta on vain pykodraamaa kuten Anton LaVey kertoi Satanistisessa Raamatussa. Ja Setin temppeli ei edusta pahaa tai hyvää vaan sillä on universaali maailmankuva: "Setin Temppelin filosofian keskeinen osa on dualistinen käsitys tietoisuudesta ja ei-tietoisesta maailmasta."
"Satanistisesta alkuperästään huolimatta setiläisyyteen ei liity antikristillisyyttä."
GET YOUR FREAKIN FACTS RIGHT RETARTED
ja tuo heppu osui kyllä aika nappiin ainakin Setin temppelin kohdalla. Tässäpä linkki joka selittää vähän asiasta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Setin_Temppeli
koskee haapavettä. jos haluat puhua näistä asioista (siis faktana) niin mene uskonto osioon ja kirjota sinne.