mikä on joulun turhake ?

mimoosa*

Minulla on kaapissa vekotin jolla poimitaan purkista hillosipuleita, kirsikoita ja oliiveja käyttöohjeessa on:käytä mielikuvitusta.
Onko turhakkeita kaapissa?

25

482

    Vastaukset 25

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyvä keksintö

      Ainoa keittiökone, jota käytän päivittäin, on kahvinkeitin.

      On siellä tehosekoitinkin, jota näin huono ruuanlaittaja kuin minä, tuskin tarvitsee.

      • Miksi hankkisin?

        En ole syntynyt kuluttamaan, vaan elämään!

        Yksinkappalein lukien keittiön kojeet: kahvinkeitin ja vatkain. Näillä olen pärjännyt mainiosti.

        Jonkinlaisen pienen monitoimikoneen aion hankkia. On aika ikävää tilsiä haarukalla porkkanoita laatikkoon. Ennen jauhoin lihamyllyllä, mutta siitä hävisi siipiruuvi.

      • pieniksi
        Miksi hankkisin? kirjoitti:

        Sähkövatkain käy hyvin siihen hommaan.
        Ensin vähän painelet juureksia pieneksi ja lopuksi laitat vatkaimen hyrräämään.
        Nykyään teen perunamuusinkin sähkövatkaimella.

        Tilsiminen on sana, jota en ole ikinä ennen kuullut!

      • Fanni
        pieniksi kirjoitti:

        Tilsi on hienoksi survottu sose. Voimme siis tilsiä esim. marjoja, perunoita, juureksia. Hauska sana.

      • Fanni kirjoitti:

        Tilsi on hienoksi survottu sose. Voimme siis tilsiä esim. marjoja, perunoita, juureksia. Hauska sana.

        Kun alkaa kuulostella ,niin tosiaan hauska sana
        tilsiä. Vauvoille aikoinaan tilsittiin perunaa porkkanaa milloin mitäkin.
        Porkkanalaatikkoon vai vaikka raastaa karkealla
        terällä porkkanat. Laittaa raakana sekaan ,jos on jo valmis riisipuuro odottamassa. Ainakin minulla on sellainenkin ohje. siihen vaan muna ja
        mausteet mielensä mukaan. On muuten helppo tehdä.
        Vaatii vaan sen raastinraudan jossa on useamman laisia "sivuja" eri karkeuksille.

        Ellei sellaista vielä omista, sen osto ei ainakaan ole "turhake".
        edullinenkin on ja helppo puhdistaa, ja helppo ottaa käytöön!

      • alussa
        meri-kukka98 kirjoitti:

        tein porkkanalaatikon raakaraasteesta,
        mutta nykyään keitän porkkanat ja soseutan kypsänä - paljon parempaa tulee niin tehden.

      • Atolfia
        Miksi hankkisin? kirjoitti:

        En ole syntynyt kuluttamaan, vaan elämään!

        Yksinkappalein lukien keittiön kojeet: kahvinkeitin ja vatkain. Näillä olen pärjännyt mainiosti.

        Jonkinlaisen pienen monitoimikoneen aion hankkia. On aika ikävää tilsiä haarukalla porkkanoita laatikkoon. Ennen jauhoin lihamyllyllä, mutta siitä hävisi siipiruuvi.

        Pottupulikkaa. Tosi hidasta on haarukalla tilsiä porkkanoista survosta. Ensin pottupulikalla ja sitten vaikka sähkövatkaimella. Siten minun laatikkoni syntyvät.

        Monitoimikone olisi ihan hyvä, mutta siinä on osia niin tuhottomasti, ettei minun keittiööni sovi enää yhtään lisä vekotinta.

      • Anonyymi
        pieniksi kirjoitti:

        Sähkövatkain käy hyvin siihen hommaan.
        Ensin vähän painelet juureksia pieneksi ja lopuksi laitat vatkaimen hyrräämään.
        Nykyään teen perunamuusinkin sähkövatkaimella.

        Tilsiminen on sana, jota en ole ikinä ennen kuullut!

        Etkö edes lapsena perunoita tilsinyt lautaselle?

    • Jouluihmisenä voin vakuuttaa, että mikään, ei MIKÄÄN ole turhake jouluna. Kaikki pitää olla: kynttiät ja koristeet, kuuset, laatikot, kinkut lohet, kaikki.

      Joka vuosi lankean ostamaan jotain ihan turhanpäiväistä koristetta, tai uuden pöytäliinan joulupöytään, tai ovikranssin myyjäisistä.

      Joulu on minulle onnen aika, ja silloin pitää olla kaikkea!

    • Joulu sinänsä siinä mielessä kun sitä nykyään vietetään.
      Mitäpä sitä ihminen muuta tarvitsee kuin kuivia, hyviä polttopuita!

      • Kerrostalossa ei tarvitse polttopuitakaan. Työiässä joulu oli hyvä, sai levätä. Eläkkeellä sekin merkitys hupenee.
        Ylen syömisessä ei ole mitään hyvää, eikä juomisessakaan. Rihkamaa, krääsää en tarvitse, jos joku keksii lahjoittaa, on pirun vaikea olla kohtelias ja kehua turhaa.
        Parempi pienikin luonnollinen ilo, kun riehakas teeskennelty, vaivalla ja päänsärylläkin kokoon kyhätty "suuri juhla."

    • tiukka väli

      pieni harja,jolla harjataan hampaiden välejä

    • Rosemeery

      paljon turhakkeita nykyään,että minä en viitsi aloittaa luettelemaan niitä kaikkia.Minusta Joulu itsessään on niin suuri henkinen juhla sisältöineen,ettei siihen tarvita tavaraa eikä muutakaan "turhuutta".Minulle Joulu on hiljaisuuden ja rauhallisuuden juhla.

    • Anonyymi

      Tämän joulun turhake on jouluvieras. Se on enemmänkin, se on haitake ja hengenvaara. Pysykää kotonanne!

    • Tämän joulun turhake on se, joka vetää näitä ikivanhoja ketjuja ylös.

      • Anonyymi

        Itekkin olet ikivanha.

    • Anonyymi

      Eipä taida enää olla turhakkeita, viimeisin muutto karsi ne vihdoin pois.

    • Anonyymi

      Oletko yrittänyt poimia hillosipuleiden sijaan oliiveja?

      Siinä voi harjoitella

      Yleisen käsityksen mukaan nainen on purkki oliiveja,, ensi ei saa millään ja sitten rojahtaa kaikki

      • Anonyymi

        Alkoholi, tulee vaan lopulta huono olo kaikille läheisillekkin.

    • Anonyymi

      Mies on joulun turhake.
      Mies on tehnyt tehtävänsä. Mies saa mennä.

      • Anonyymi

        Tuollaista...vaikka sanotaan että nainen on ihmisen paras ystävä..

    • Anonyymi

      Venäläinen turisti tuo etelä-Karjalaan jotain 200 miljoonaa joka on erittäin vähän niitten aiheuttamiin ongelmiin nähden tämä lienee vain liikevaihto ei siis suoraan voittoa

      10 000 matua käyttää tämän vuodessa pelkästään veronmaksajien rahoja jos yksi käyttää 20 000 vuodessa
      ei 10 000 matuvuotta ole yhtään mitään rahana
      suvakeille
      mitätön summa, jätetään matut ottamatta ja pidetään raja kiinni maailman tappiin

    • Anonyymi

      muhammed el fatim ei saanut paljon mitään tuomiota herra eno
      olisi jätetty ottamatta tänne matu niin olisi päästy paljosta pahasta

    • Anonyymi

      Turhake, enpä tiijä .- Ostin muilalle joululahjaks lihamyllyn , suap niitä makkaroita tehhä :)

    • Turhakkena oleminen,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      593
      1257
    2. 80
      927
    3. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      275
      719
    4. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      202
      672
    5. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      145
      668
    6. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      56
      656
    7. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      169
      640
    8. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      88
      600
    9. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      203
      559
    10. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      21
      511
    Aihe