Lahti on Suomen johtava hiihdon, mäkihypyn ja yhdistetyn kilpailukeskus, ja Levi vastaavasti johtava alppihiihdon kilpailukeskus.
Levi on Suomen johtava hiihtokeskus ja Ylläs vastaavasti johtava maastohiihtokohde, ja kun Ounasvaaran lasketteluhalli valmistuu, ei Rukalla käy alkutalvesta ja kesämäessäkään enää ketään, ja kun Himoksen hotellit, mökit ja palvelut valmistuvat, ei keväälläkään kenenkään tarvitse matkustaa sen kauemmas päästäkseen lomalle pikkurinteiden juurelle.
Rukan hissit jäävät tyhjinä ruostumaan ja lopulta ympäristöministeriö vaatii ne poistettavaksi maisemaa pilaamasta. Rinteille istutetaan metsää ja muutamassa kymmenessä vuodessa Ruka on taas tiheän metsän peittämä vaara, niinkuin sen olisi aina kuulunut ollakin.
Näemme jo mielessämme, kuinka jonain päivänä vetyauto suhahtaa matkalla Ylläkselle Rukavaaran ohi ja isoisä toteaa takapenkillä robotin kanssa istuvalle lapsen lapselleen, "Kuulehan poika, tuossa oli vaarisi lapsuudessa hiihtokeskus!"
Poika silmät pyöreänä ihmettelee, "Tossa hassussa nyppylässäkö??"

Vastaukset 6
Vanhimmat
mutta mikä se Tahko sitten on? On kuitenkin Ruka on tunturi mutta Tahko on vaara, eli nyppylä.
Himos on sitten kaatopaikka eikä kukaan täyspäinen nyt Himosta pidä muunan kuin pulkkamäkenä.
Joka aiheeseen täytyy tunkea sana "tahko" nyt oli puhe rukasta ja se ei ole ykkönen missään usko!
sillä Tahko ei ole edes sillä listalla missä Ruka on 3. Pulkkamäet ovat eri listalla...katso kaatopaikat jne.
eihän siellä yhtään laskettavaa rinnettä löydy, ja tahko sentään kuuluu 200m clubiin!
eivät edes mitään kylpylää saa sinne aikaseks rukalla osataan hommat .
Mitä sulle on oikein käynyt? Himos ei kuulu kyllä millään tavalla luetteloosi. Ihan kuin rupeisi vertaamaan mersua ja ladaa keskenään.
Ladut ovat rukalla kunnosteetuja, kun taas Ylläksellä on välillä ja välillä ei. Eihän se rinteiltään ole Ylläksen tai Levin luokkaa mutta kokonaisuus hakkaa mennen tullen. Levi on slummi. Ihan yhtä hyvin voisi iskeä suksensa kotikaupungin hotellin oven pieleen ja kuvitella olevansa niin skimbaajaa, niin skimbaajaa. Ruka on jes