Minusta tuntuu, että helposti sotketaan yhteen perinteet ja evankeliumin perussanoma.
Eräs henkilö esitti taannoin muualla luterilaisille ja helluntailaisille pitkät kysymyslistat kysyen, onko tietyt nimikkeet ja toimintatavat mainittu Raamatussa. Kysymyksessä oli tietenkin saivartelua ja sananhelinää. Vastaavia esityksiä on muulloinkin ollut. Nämä vain osoittavat, etteivät kyseiset henkilöt ole alkuunkaan ymmärtäneet kristinuskon syvintä olemusta. Mutta kyllä raamatullisuudesta tulee pitää kiinni oikealla tavalla.
Kristillisessä toiminnassa on erotettava kaksi päätekijää :
- Evankeliumin perussanoma, että ihminen pelastuu armosta, kun sydämessään ottaa vastaan Jumalan lahjan Jeesuksen sovitustyön kautta. Ihminen uudestisyntyy, tulee Jumalan lapseksi ja perii iankaikkisen elämän. Tämä on Jumalan työ meissä, johon ihminen ei voi mitään lisätä tai muuttaa. Evankeliumiin kuuluu vielä Jeesuksen lähetyskäsky : "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa." Tämä on annettu meille tehtäväksi.
- Toinen asia on sitten, miten tämä lyhyessä yleismuodossa esitetty lähetyskäsky käytännössä toteutetaan. Kristillisen seurakunnan tulisi olla Pyhän Hengen johdatuksessa, kun pohtii kullekin ajalle sopivia toimintamenetelmiä, jotta tavoite parhaiten saavutettaisiin. Tässä on varmasti tehty ja tehdään monista syistä virheitä, koska kristitytkin ovat vain vajavaisia ja erehtyväisiä ihmisiä. Korinttolaiskirjeestä käy ilmi, että alkuseurakunnissa esiintyi monenlaisia epäkohtia. Mutta SANA menestyi ja kristittyjen joukko lisääntyi.
Ihmiset, heidän taustansa ja kokemuksensa sekä luonteenominaisuudet ovat niin moninaiset, ettei heidän uskoon tulemiseensa voida asettaa tiukkoja ulkonaisia ihmissääntöjä, miten sen on tapahduttava. Silloin joutuisimme sellaisiin uskonnollisiin rituaaleihin ja ihmisten laatimiin sääntöviidakkoihin, joissa evankeliumin pelastussanoma ei enää voi toimia. Tästä Jeesus aikoinaan moitti fariseuksia. Sydämen pelastava usko on Jumalan lahja, jota ei voi aikaansaada ihmisteoilla ja omilla rituaaliteoilla. Raamattu ilmoittaa selkeästi tämän totuuden.
Vaikka kristittyjen tulee olla Pyhän Hengen johdatuksessa, tulee myös kristillisessä toiminnassa olla jonkinlainen järjestys, jotta toiminta ei ihmisten erilaisuudesta ja vajavaisuudesta johtuen muuttuisi täysin villiksi. Näin ollen syntyy perinteitä, jotka osittain ohjaavat tätä toimintaa. Eri seurakunnissa voivat nämä poiketa toisistaan jonkin verran. Perinteet eivät sinänsä ole pahasta niin kauan, kuin me pidämme evankeliumin pääkohdat kirkkaina mielessä ja meillä on siltä pohjalta oikeat asenteet. Jos alamme pitää perinteitämme tärkeinä vain perinteiden vuoksi, silloin joudumme helposti sivuraiteille. Näin on valitettavasti käynyt monissa kirkoissa, joissa toiminta on kangistunut kaavoihinsa. On syntynyt pelkkä uskonto aidon uskon tilalle.
Kristillisessä toiminnassa on seurattava myös aikaamme ja sen muutoksia ja pohtia keinoja, miten me kulloinkin saavutamme ihmisiä ja voimme oikealla tavalla rakkaudessa kohdata ja käsitellä heidän ongelmiaan. Tässä on kristityillä edelleen paljon opittavaa. Tällöin emme tietenkään saa poiketa evankeliumin pääsanomasta. Sitä ei saa muokata ajan hengen mukaiseksi, koska se on Jumalan ilmoitus. Sen sijaan voidaan pohtia millä tavalla ja millä keinoin evankeliumi on esitettävä, jotta ihmiset ymmärtäisivät, mistä on kysymys. On osattava vastata ajan haasteisiin.
Perinteet luovat uskovaisillekin usein tiettyä turvallisuuden tunnetta. Ei haluta muutoksia, koska "aina on tehty näin". (Tuttu fraasi monilta elämän alueilta.) Useimmiten nuoret ovat enemmän muutoshaluisia, mikä joskus rakentaa kuilun eri ikäryhmien välillä. Kaikkien tulisi kuitenkin hyväksyä se tosiasia, että muutoksia ulkoisissa puitteissa on tapahduttava, kuitenkin harkiten ja hätäilemättä, jotta kaikki "ehtivät mukaan".
Toisin sanoen ulkoiset kristillisen toiminnan perinteet eivät koskaan saisi olla niin "pyhiä", ettei niihin voi puuttua. Sen sijaan Jumalan ilmoittama evankeliumin ydinsanoma on pyhä ja muuttumaton.
Näillä palstoilla on paljon ollut keskustelua vl:sta, jota en kovin paljon tunne. Tietääkseni heille pelastuksen sanoma on (yleensä ?) kirkas, mutta Laestadiuksen ajoilta Lapissa on syntynyt perinne, että vain heidän kauttaan voi pelastua. Alkuaikoina oli ilmeisesti käytännössä näin, mutta nykyään he eivät huomaa, että muuallakin eri seurakunnissa on ihmisiä, jotka pelastuvat armosta Jeesuksen sovitustyön kautta. ( http://www.nic.fi/~jlindell/pelastusvarmuus.htm )
Sen takia on tarkkailtava, mitkä asiat tosiaan ovat raamatullista ja mitkä kuuluvat perinteisiin. Tämä on entistä tärkeämpi nyt, kun monella tavalla vesitetään perussanomaa, vaikka kristilliset puitteet säilyvätkin.
Enemmän evankeliumin perussanomasta mm. linkissä http://www.nic.fi/~jlindell
Eräs henkilö esitti taannoin muualla luterilaisille ja helluntailaisille pitkät kysymyslistat kysyen, onko tietyt nimikkeet ja toimintatavat mainittu Raamatussa. Kysymyksessä oli tietenkin saivartelua ja sananhelinää. Vastaavia esityksiä on muulloinkin ollut. Nämä vain osoittavat, etteivät kyseiset henkilöt ole alkuunkaan ymmärtäneet kristinuskon syvintä olemusta. Mutta kyllä raamatullisuudesta tulee pitää kiinni oikealla tavalla.
Kristillisessä toiminnassa on erotettava kaksi päätekijää :
- Evankeliumin perussanoma, että ihminen pelastuu armosta, kun sydämessään ottaa vastaan Jumalan lahjan Jeesuksen sovitustyön kautta. Ihminen uudestisyntyy, tulee Jumalan lapseksi ja perii iankaikkisen elämän. Tämä on Jumalan työ meissä, johon ihminen ei voi mitään lisätä tai muuttaa. Evankeliumiin kuuluu vielä Jeesuksen lähetyskäsky : "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa." Tämä on annettu meille tehtäväksi.
- Toinen asia on sitten, miten tämä lyhyessä yleismuodossa esitetty lähetyskäsky käytännössä toteutetaan. Kristillisen seurakunnan tulisi olla Pyhän Hengen johdatuksessa, kun pohtii kullekin ajalle sopivia toimintamenetelmiä, jotta tavoite parhaiten saavutettaisiin. Tässä on varmasti tehty ja tehdään monista syistä virheitä, koska kristitytkin ovat vain vajavaisia ja erehtyväisiä ihmisiä. Korinttolaiskirjeestä käy ilmi, että alkuseurakunnissa esiintyi monenlaisia epäkohtia. Mutta SANA menestyi ja kristittyjen joukko lisääntyi.
Ihmiset, heidän taustansa ja kokemuksensa sekä luonteenominaisuudet ovat niin moninaiset, ettei heidän uskoon tulemiseensa voida asettaa tiukkoja ulkonaisia ihmissääntöjä, miten sen on tapahduttava. Silloin joutuisimme sellaisiin uskonnollisiin rituaaleihin ja ihmisten laatimiin sääntöviidakkoihin, joissa evankeliumin pelastussanoma ei enää voi toimia. Tästä Jeesus aikoinaan moitti fariseuksia. Sydämen pelastava usko on Jumalan lahja, jota ei voi aikaansaada ihmisteoilla ja omilla rituaaliteoilla. Raamattu ilmoittaa selkeästi tämän totuuden.
Vaikka kristittyjen tulee olla Pyhän Hengen johdatuksessa, tulee myös kristillisessä toiminnassa olla jonkinlainen järjestys, jotta toiminta ei ihmisten erilaisuudesta ja vajavaisuudesta johtuen muuttuisi täysin villiksi. Näin ollen syntyy perinteitä, jotka osittain ohjaavat tätä toimintaa. Eri seurakunnissa voivat nämä poiketa toisistaan jonkin verran. Perinteet eivät sinänsä ole pahasta niin kauan, kuin me pidämme evankeliumin pääkohdat kirkkaina mielessä ja meillä on siltä pohjalta oikeat asenteet. Jos alamme pitää perinteitämme tärkeinä vain perinteiden vuoksi, silloin joudumme helposti sivuraiteille. Näin on valitettavasti käynyt monissa kirkoissa, joissa toiminta on kangistunut kaavoihinsa. On syntynyt pelkkä uskonto aidon uskon tilalle.
Kristillisessä toiminnassa on seurattava myös aikaamme ja sen muutoksia ja pohtia keinoja, miten me kulloinkin saavutamme ihmisiä ja voimme oikealla tavalla rakkaudessa kohdata ja käsitellä heidän ongelmiaan. Tässä on kristityillä edelleen paljon opittavaa. Tällöin emme tietenkään saa poiketa evankeliumin pääsanomasta. Sitä ei saa muokata ajan hengen mukaiseksi, koska se on Jumalan ilmoitus. Sen sijaan voidaan pohtia millä tavalla ja millä keinoin evankeliumi on esitettävä, jotta ihmiset ymmärtäisivät, mistä on kysymys. On osattava vastata ajan haasteisiin.
Perinteet luovat uskovaisillekin usein tiettyä turvallisuuden tunnetta. Ei haluta muutoksia, koska "aina on tehty näin". (Tuttu fraasi monilta elämän alueilta.) Useimmiten nuoret ovat enemmän muutoshaluisia, mikä joskus rakentaa kuilun eri ikäryhmien välillä. Kaikkien tulisi kuitenkin hyväksyä se tosiasia, että muutoksia ulkoisissa puitteissa on tapahduttava, kuitenkin harkiten ja hätäilemättä, jotta kaikki "ehtivät mukaan".
Toisin sanoen ulkoiset kristillisen toiminnan perinteet eivät koskaan saisi olla niin "pyhiä", ettei niihin voi puuttua. Sen sijaan Jumalan ilmoittama evankeliumin ydinsanoma on pyhä ja muuttumaton.
Näillä palstoilla on paljon ollut keskustelua vl:sta, jota en kovin paljon tunne. Tietääkseni heille pelastuksen sanoma on (yleensä ?) kirkas, mutta Laestadiuksen ajoilta Lapissa on syntynyt perinne, että vain heidän kauttaan voi pelastua. Alkuaikoina oli ilmeisesti käytännössä näin, mutta nykyään he eivät huomaa, että muuallakin eri seurakunnissa on ihmisiä, jotka pelastuvat armosta Jeesuksen sovitustyön kautta. ( http://www.nic.fi/~jlindell/pelastusvarmuus.htm )
Sen takia on tarkkailtava, mitkä asiat tosiaan ovat raamatullista ja mitkä kuuluvat perinteisiin. Tämä on entistä tärkeämpi nyt, kun monella tavalla vesitetään perussanomaa, vaikka kristilliset puitteet säilyvätkin.
Enemmän evankeliumin perussanomasta mm. linkissä http://www.nic.fi/~jlindell
Vastaukset 5
Vanhimmat
...tekstistäsi kovasti. Se tiivistää oman uskonkäsitykseni hyvin. Eli ihminen pelastuu armosta, kun sydämessään ottaa vastaan Jumalan lahjan Jeesuksen sovitustyön kautta.
Missään Raamatun sanassahan ei ole mainittu yksilökohtaista oman vakaumuksensa ylläpitoa. Oma kokemukseni on se, että en voi ottaa esim. lestdaiolaista kuvaa elämästä, kuolemasta, tai myöskään Jumalasta omaan elämääni sellaisenaan. Siksi olen todennut omaksi parhaakseni olla "tavallinen" luterilainen, joka harjoittaa omaa uskoaan yksityisesti, mutta hartaasti. Enkä ole siihen tarvinnut yhteisöä ja sen perinteitä. Omalla kohdallani parasta keskustelua Jumalan kanssa saan yksityisesti ja hiljaa.
Kiitos hyvästä tekstistäsi.
Nytpä täytyykin kysyä, että mikä mielestäsi on perinnettä?
Ovatko esimerkiksi apostoli Paavalin opetukset perinnettä vai onko Pyhä Henki hänen kauttaan antanut ohjeita siitäkin miten kristittyjen pitäisi ulkonaisestikin näyttää "puhtailta" ?
Onko Raamatun sana sama eilen ja tänään?
Vl:t sanovat, että tietyt Paavalin opetukset ovat perinnettä eli totuttuja tapoja. Siis sellaiset, joita he eivät noudata. Sitten taas osa Paavalin puheista onkin otettava aivan sanatarkasti. Mihin he vetävät rajan? Mitä itse asiasta ajattelet?
Lihanhimo lihallinen vapaus on se kynä joka piirtelee Vl:n uskon ja opin rajat. Jos tänään himoitsen tuota vedän rajan tähän mutta jos haluan hallita myös kanssa ihmisiä vedän tähän rajan kireämmin ja sitten kerskaan kun toiset tuskailevat rajan vieressä.
"Onko Raamatun sana sama eilen ja tänään?"
Raamatun sana on sama ja se on luotettava vieläkin.
Sitä lukiessamme meidän tulee kysyä missä yhteydessä mikin asia on esitetty, miksi ja kenelle ? Mikä on Raamatun kokonaisopetus ko asiassa. Vaarallista on irrottaa jakeita yhteydestä ja tulkita ne oman näkemyksen mukaiseksi.
Hyvä opas näissä asioissa on mielestäni :
http://www.nic.fi/~vpekki/raamattu/Eksegetiikka/ex1O00IlIlIlIllIIIIllIll0OII00ll0.html
Asia ei ole aina helppoa monista syistä. Sen takia minä ainakin yritän huolehtia siitä, etteivät käytännön toisarvoiset asiat pääse omalta kohdalta syrjäyttämään evankeliumin pääsanomaa, mikä on ihmisen pelastus.
Vl:ien rajanvetoa en tunne tarkemmin, joten siihen en voi vastata.
Se ei ole sunkaan Lestadiukselta kotoisin,
vaan hirvittävien ja veristen valtataistelujen ja sitä seuraavien hajaannusten seurausta. Tämä tiedoksi!
Veristen? Oikeasti veristen. Kolmas ryhmä "uudestiheränneet" siinä ensimmäisessä hajaannuksessa julistivat yhä syvemmälle menevää katumuksen tarpeellisuutta, eivätkä julistaneet syntejä anteeksi, sen seurauksena moni ahdistunut surmasi itsensä.
Olen lukenut tämän eräästä, muistaakseni vuonna 1932 kirjoitetusta kirjeestä. Kirjoittajan nimeä en mainitse, mutta hän oli vakaumukseltaan esikoislestadiolainen .