Huuhaasta ja sen vaarallisuudesta

Kamppailun harrastaja

Netissä ja netin ulkopuolella tunnettu "vaihtoehtoisen lääketieteen" puolestapuhuja Olli Lind on ilmeisesti kuollut sydänkohtaukseen. Epäillään, että yksi tragediaan johtanut seikka oli se, että Lind oli korvannut lääkärin määräämät sydänlääkkeet markkinoimillaan "luontaistuotteilla".

En tuntenut Lindiä henkilökohtaisesti, vaikka olinkin vaihtanut muutaman sähköpostin hänen kauttaan. (Hän otti yhteyttä, minä lähinnä ihmettelin, mistä hän oli saanut käyntikorttini. Se ei koskaan selvinnyt.)

Miksikö kirjoitan siitä tänne? Olen huomannut (mm. rokotus- ja hoitoeukkakeskustelussa, mutta myös aikoinani keskustellessani "steinervanhempien" kanssa ihan kasvokkain), että steinerkoulun kannattajien joukossa tunnetaan enemmän tai vähemmän vetoa erilaisiin uskomuslääkintämuotoihin. Radikaaleimmat ovat sitä mieltä, että ns. koululääketieteen hoitomuodot voi jopa korvata "luonnnonmukaisilla" vaihtoehdoilla. (Useimmat eivät tiedä edes sitä, että esim. sydänlääke digitalis on "luonnonmukainen", mutta huuhaasta poiketen sen tehokkuus on osoitettu niin käytännössä kuin teoriassakin.)

Radikaali näkemys on terveydelle vaarallinen. Uskomuslääkintä on etupäässä harmitonta viihdettä, eikä sellaisenaan vanhingoita ketään. Seuraukset voivat olla karmivia, mikäli niillä kuvitellaan ilman painavia todisteita olevan lääkinnällistä apua.

Kun aikanani keskustelin erilaisten ihmisten kanssa tällä palstalla, tulin siihen tulokseen, että ihan mukavia ihmisiähän täällä on. En suinkaan toivoisi heille / heidän lapsilleen vastaavanlaisia onnettomuuksia.

Tämä kirjoitus syntyi näiden linkkien innostamana:

Täällä törmäsin uutiseen:
http://keskustelu.skepsis.fi/html/KeskusteluViesti.asp?ViestiID=259637&AiheID=7
(Kirjoittaja "slaagin" linkki suomi.fi-sivustolle vie poistettuun viestiin, mutta keskustelussa tieto Lindin kuolemasta.)

Täällä Lind kertoo itsestään:
http://www.nonitieto.fi/viewtopic.php?f=14&t=4
(Sisältää vihjauksen siitä, että olisi lopettanut sydänlääkkeiden käytön.)

Täällä yksi uskomuskaupittelija (nimim. "N**iedustaja") osoittaa huonoa makua selittelemällä sellaista, mikä ei selittelemällä miksikään muutu:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000039766330

Uskokaa mihin uskotte, mutta älkää nyt lapsianne siitä pistäkö kärsimään.

(Moderaattorille tiedoksi: jos tämä viesti sattuisi katoamaan, tekisin siitä, kuten leikkisästi asia ilmaistaan, numeron. Kiitos.)

Ei minulla muuta.

12

1289

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Normisteinerlainen

      Steinerkoulua käyvät lapseni on rokotettu ja pelaavat tietokonepelejä. Ovat oppineet koulussa lukemaan ja kirjoittamaan ja laskemaan. Tällä hetkellä toisella on menossa matematiikan jakso ja toisella historia. Molemmilla on myös englantia, saksaa ja ruotsia. Joululahjaksi he haluavat pleikkari3-pelejä. Meilä syödään eineksiä ja käytetään tarvittaessa särkylääkkeitä. Vanhemmilla on verenpainelääkitys.

      • Veden hengetär

        Niin, valitettavasti nykyään jopa osa steinerkoululaisten vanhemmista kulkee materialistista tietä, joka ei ota huomioon kuin tämän elämän. Ikuinen karman laki on kuitenkin osa myös nykypäivää, ja rokotuksilla teette todellisen karhunpalveluksen lapsillenne. Rokotukset eivät tosiaankaan ole haitattomia, ja suosittelen keskustelemaan asiasta esim. steinerkoulun opettajan tai antroposofisen lääkärin kanssa.

      • Nietzscheske
        Veden hengetär kirjoitti:

        Jaahas, aika läpinäkyvä trolli / provo :D

      • entinen steinerkoulun oppilas
        Nietzscheske kirjoitti:

        Jaahas, aika läpinäkyvä trolli / provo :D

        Millähän perusteella kyseinen kirjoitus muka on provo? Tunnen henkilökohtaisesti aika monta juuri tuolla tavalla rokotuksiin suhtautuvaa steinerilaista.

    • -Sinikka-

      Hyvä teksti. Steinerkouluissa onneksi pyörii ihan normaali terveydenhuolto. Vaihtoehtoisia hoitomuotojahan tulee käyttää aina lääkärin suostumuksella ja normaalin hoidon tukena. Vaihtoehtoisten hoitomuotojen kannattajia on steinerkoulujen vanhemmissa mahdollisesti enemmän suhteessa muihin ihmisiin, mutta määrällisestihän niitä löytyy enemmän muualta. Se on (valitettavasti) ajan henki.

    • Kirjotuksesi yhdistää merkillisesti kaikenlaisen luontais- ja uskomuslääkinnän ja steinerkoulut. Ei kirjoitustasi voi mitenkään puoleettomaksi ja asiatietoihin pohjaavaksi sanoa. Kuinka paljon olet todella perehtynyt steinerpedagogiikkaan ja steinerkouluihin?

      Steinerkoulujen oppilaat kuuluvat monissa kaupungeissa kouluterveydenhoidon piiriin. Rokotukset annetaan jo pienille lapsille, eikä liene steinerkoulujen vika, jos jotkut vanhemmat jättävät lapsensa rokottamatta.

      Tällä palstalla kirjoitellaan todella paljon huuhaata joka esitetään totuutena viittaamalla erinäisiin "tieteellisiin tutkimuksiin" ja laittamalla linkkejä ties minne. Kyllähän netistä löytyy paljon sivustoja joihin nojaamalla voi vaikka "todistaa" että maapallo on litteä ja kuu tehty juustosta. Pseudotieteelliset höpinät ja mielipiteiksi verhotut ennakkoluulot eivät ainakaan minuun tee vaikutusta.

      Kirjoituksesi on yksipuolinen eikä edes liity tämän keskustelualueen aihepiiriin. En kuitenkaan poista sitä, jos sinulle on niin tärkeää pitää kirjoituksesi täällä esillä. Eipähän tule sinulle näin joulun alla paha mieli. Pitäydy kuitenkin vastaisuudessa asiassa, tai kirjoita ajatuksiasi muille palstoille.

      • Kamppailun harrastaja

        Päätin tulla katsomaan, minkälaisen vastaanoton viestini sai. Ihan uteliaisuuttani. Vastaanotto oli yllättävän myönteinen. Merkillistä tosin on, että ainut kielteisesti siihen suhtautuva oli palstan moderaattori. Olisin odottanut, että kielteiset kommentit olisivat tulleet nimimerkeiltä Se Simo, Cuqu tai vastaavilta.

        Jos luet kirjoitukseni tarkkaan, huomaat etten sanallakaan viitannut steinerkoulujen promotoivan uskomuslääkintää. En myöskään esittänyt, etteivätkö steinerkoulut kantaisi vastuutaan oppilasterveydenhuollon järjestämisestä. Jos epäilisin tällaista, olisin aika päiviä sitten ottanut yhteyttä viranomaisiin.

        Kerroin yksiselitteisesti niistä vaaroista, joita liittyy radikaaliin näkemykseen uskomuslääkinnästä. Luettuani Lindin kuolemasta tulin kertomaan uutisen tälle palstalle, koska tiesin - mm. entisen steinekoululaisen vanhempana - että uskomuslääkinnällä on tiettyä vetovoimaa steinervanhempien keskuudessa. Tämän toin selvästi esiin avausviestissäni.

        Kiitos siitä, että pidät viestini esillä. Toivon, että joku joka edesmenneen Lindin tavoin pohtii elintärkeän lääkityksen korvaamista "vaihtoehtolääkkeillä", lukee sen ja pohtii asiaa uudemman kerran terveysriskit tiedosten.

        En kirjoita tälle palstalle tämän enempää, koska olen sanottavani sanonut.

        Hyvää joulua ja onnellista uuttavuotta.

      • puolueellinen!

        Törkeätä vääristelyä!:

        "Kyllähän netistä löytyy paljon sivustoja joihin nojaamalla voi vaikka "todistaa" että maapallo on litteä ja kuu tehty juustosta. Pseudotieteelliset höpinät ja mielipiteiksi verhotut ennakkoluulot eivät ainakaan minuun tee vaikutusta"

        Laitapa pari linkkiä sitten asiasta!

        Olet joko todella steinerilainen tai muuten vaan itse sivistymätön. Ap puhui sentään asiaa!

      • Kamppailun harrastaja kirjoitti:

        Päätin tulla katsomaan, minkälaisen vastaanoton viestini sai. Ihan uteliaisuuttani. Vastaanotto oli yllättävän myönteinen. Merkillistä tosin on, että ainut kielteisesti siihen suhtautuva oli palstan moderaattori. Olisin odottanut, että kielteiset kommentit olisivat tulleet nimimerkeiltä Se Simo, Cuqu tai vastaavilta.

        Jos luet kirjoitukseni tarkkaan, huomaat etten sanallakaan viitannut steinerkoulujen promotoivan uskomuslääkintää. En myöskään esittänyt, etteivätkö steinerkoulut kantaisi vastuutaan oppilasterveydenhuollon järjestämisestä. Jos epäilisin tällaista, olisin aika päiviä sitten ottanut yhteyttä viranomaisiin.

        Kerroin yksiselitteisesti niistä vaaroista, joita liittyy radikaaliin näkemykseen uskomuslääkinnästä. Luettuani Lindin kuolemasta tulin kertomaan uutisen tälle palstalle, koska tiesin - mm. entisen steinekoululaisen vanhempana - että uskomuslääkinnällä on tiettyä vetovoimaa steinervanhempien keskuudessa. Tämän toin selvästi esiin avausviestissäni.

        Kiitos siitä, että pidät viestini esillä. Toivon, että joku joka edesmenneen Lindin tavoin pohtii elintärkeän lääkityksen korvaamista "vaihtoehtolääkkeillä", lukee sen ja pohtii asiaa uudemman kerran terveysriskit tiedosten.

        En kirjoita tälle palstalle tämän enempää, koska olen sanottavani sanonut.

        Hyvää joulua ja onnellista uuttavuotta.

        On paljon mukavampi väitellä sellaisen kanssa, joka osaa perustella mielipiteensä faktoilla, jotka voidaan todistaa, kuin kuulopuheilla ja perättömillä uskomuksilla tarinoitansa höystävien mustamaalaajien kanssa ;o)

        Vaikka huuhaalääkintäaihe ei välttämättä tälle palstalle kuulukaan, oli mielestäni aiheellista tiedustella steinerkoululaisten näkökantaa. Saamasi palaute oli yhteensopiva minun käsitykseni kanssa. suuri enemmistö on samoilla linjoilla kuin muutkin tavalliset suomalaiset.

        Steinerkoululaisten rokottamattomuus on nykyään lähinnä myytti ja koskee vain koulun parissa häärääviä pieniä erityisryhmiä. Lisäksi on muitakin syitä ainakin kyseenalaistaa ja hankkia puolueetonta tietoa lääkkeitten ja rokotusten kokonaisvaikutuksesta. Jos ei muuta, niin ainakin se syy, että on hyvä tietää mitä itseensä tai lapseensa tunkee ;o)

        Se, että kaikenlaista huuhaata saa kaupata luontaislääkinnän sateenvarjon alla on huono juttu. Itsekin mainitsit sormustinkukan ja moni tietää pajunkuoren ja humalan lääkinnälliset vaikutukset. Tietysti iso osa ihmisen terveydestä syntyy terveellisistä elämäntavoista ja ravinnosta, mutta silloin kun koneisto menee epäkuntoon pitää löytää syy ja lääkitä tai hoitaa sitä. Länsimainen, perinteinen lääketiede perustuu liikaa oireiden tukahduttamiseen. Me olemme hirvittävän medikalisoituneita ja käytämme julmetun kasan kipulääkkeitä vuodessa. Sen sijaan, että mietittäisiin, miksi päätä särkee, napataan särkylääke. Jos ei ole helppo kakkia otetaan jotain, vaikka pitäisi miettiä onko ruokavaliossa tai jossain muussa jotain joka aiheuttaa ummetusta. Sen sijaan, että elettäisiin terveemmin, jatketaan entiseen malliin ja kiskotaan pilleriä huuleen. Pitemmän päälle se ei voi olla hyvä juttu?

        Vaan luulenpa, että tässä asiassa olemme kamppailijan kanssa samaa mieltä peruslinjoista. Toivottavasti löytyy luontaislääkekanava, jossa pääsemme ajatuksiamme jakamaan ;o)

      • Kamppailun harrastaja
        Steinerfaija kirjoitti:

        Kiitti mukavasta viestistäsi, Steinerfaija.

        Kyllä mun aikani tällä palstalla on ohi. Mä olen yrittänyt käynnistää (ja pitää yllä) keskustelua steinerkoulujen kasvatusfilosofiasta, opetuskäytännöistä, markkinointitavoista (kaikki ei ehkä miellä sitä markkinoinniksi koska liittävät termin liiketalouteen, mutta kyllä se silti markkinointia ja mainostusta on) ja siitä, kuinka näitä juttuja voisi mahdollisesti päivittää nykyolosuhteita vastaaviksi.

        Itse nimittäin näen, että steinerkouluilla olisi mahdollisuuksia kehittyä ihan mainioksi vaihtoehtokouluksi. Se edellyttäisi kuitenkin em. juttujen perinpohjaista ruodintaa. Ja itsekritiikkiä. Ja muiden kuuntelua. Ja vähemmän siilipuolustusta. Ja - loppupeleissä - helkkarin kovaa työtä.

        Mitä noihin rokotteisiin jne. tulee, niin muistelepa (tai käytä hakua), Steinerfaija hiukan, mistä koko juttu lähti liikkeelle. Ei todellakaan mistään "Steinerkoululaisten rokottamattomuus" -myytistä (mistä en ollut edes kuullut).

        Mitä tulee terveellisiin elintapoihin niin ollaan varmaankin samaa mieltä.

        Eri mieltä ollaan siitä, onko lääketiede oireiden vai syyn hoitamista. Se että tuossa kappaleessasi ilmeisesti samaistat terveyskeskukset tutkimuslaboratorioihin - eli ilmeisesti ymmärrät lääketieteen yhtenä könttänä "ne" - on sen laatuinen luokitteluvirhe, että kannattaa ehkä tutustua ihan peruskäsitteisiin.

        Anyways, näitä juttuja on netti täynnä eikä mulla ole niihin mitään lisättävää.

        Niin ei kannata tehdä olettamuksia ;o) Sen sijaan, että haluan luokitella lääketieteen luokkaan "ne" tai "ne muut" haluaisin pikemminkin saada suomalaiseen, tai laajemmin länsimaiseen, lääketieteeseen enemmän syiden lääkitsemisen periaatetta seurauksien lääkinnän sijaan. Ei ole oikein esim antaa antibiootteja "varmuuden vuoksi" jos potilaan henki ei siitä vaarannu. Lisäksi me olemme nykyään medikalisoituneet niin pahasti, että kiskomme päänsärkylääkeitä hirveitä määriä ja melko moni vetää niitä jo varmaan nykyään päänsärkylääkkeitten itsensä aiheuttamiin vieroitusoireisiin.

        Ja lisäksi, on ihan okei kyseenalaistaa aina ja ottaa selvää eriävistä mielipiteistä.

        Siihen aiheeseen liittyen, olisin minäkin halunnut käydä asiallista keskustelua steinerkoulun uudistamisesta ja nykytilasta, mutta täällä on ollut niin paljon vääristelyä ja pötypuhetta, että ei olla kunnon keskustelua päästy oikein aloittamaankaan, ennen kuin aletaan puhua "steineruskovaisten salaliitosta". Vaikka itsekin lähdin aluksi hiukan peitsi tanassa steinerkoulua puolustamaan, olen tässä opiskellut netikettiä ja muutenkin keskusteluryhmiin kirjoittelun käytäntöä ja huomannut, että kovin pitkälle ei pötkitä pelkällä vastaanväittämisellä.

        Käy nyt ainakin välillä katsomassa, jos vaikka taso paranisi ;o) Samalla tavalla aion toimia itsekin.

        Kyllä mä näitä ehtiessäni luen ja voisin vaikka ensi vuonna tarkemminkin kommentoida juttujasi. Sulla oli parissa toisessa ketjussa ihan hyviä pointteja ja siitä voisi saada ihan hyvää keskustelua aikaan.

        Röllipeikoistahan (eli trolleista) ei tarvitse välittää. Ne kyllästyvät aikanaan kun / jos niihin ei kiinnitä huomiota.

        Tosta medikalisaatiostahan julkaistiin pari vuotta sitten jokin väitöskirjakin (olisko ollut sosiologiasta?), eli et sä minunkaan mielestä ihan väärässäkään ole.

        Probleemi onkin siinä, että usein medikalisaation vastustajat hyökkäävät monesti väärän kohteen kimppuun. Siis siten, että nämä hyökkäyksen kohteeksi joutuneet eivät monestikaan pysty korjaamaan niitä juttuja josta niitä syytetään. Sitten huuhaa-hoitajat nostavat itsensä sankareiksi ja kuuluttavat kovaan ääneen, miten heidän, heh, valasöljynsä pelastaa maailman syövältä, aidsilta, malarialta ja fibromyalgialta.

        Ei suurin osa varmaan sillä rikastumaan pääse, mutta minusta se on hädänalaisilla tienaamista. Se jaksaa ottaa mua päähän. Ja on sillä mun nähdäkseni tämän "moraalisen" ulottuvuuden lisäksi ihan yhteiskunnallistakin merkitystä: Ei keskustella esimerkiksi terveyskeskusten resurssi- ja hallinto-ongelmista tai siitä, miten on mahdollista että valtion ja kuntien hyvinä vuosina saama verokertymä ei näy kovinkaan selvästi julkisissa palveluissa. (Eli siitä, mihin helvettiin se kaikki raha oikein menee?)

        Ja onhan tuossa jonkin verran vissiin liiotteluakin. Esim. antibiootteja ei ainakaan Suomessa ymmärtääkseni anneta "varmuuden vuoksi". Ei perusflunssaan esimerkiksi määrätä antibiootteja, koska tiedetään ettei niistä ole hyötyä. Lisäksi ainakaan mulle ei ole ihan selvää, missä määrin lääkkeiden käytön kasvu johtuu suomalaisten ikärakenteesta ja missä määrin ns. medikalisaatiosta.

        Mitä sitten tulee reseptivapaisiin kipu- ja tulehduslääkkeisiin, niin eiköhän niiden käyttäjiltäkin voisi jotain vastuuta odottaa? Lääkärit on joskus suositellut mulle kipulääkettä johonkin sormen tai varpaan murtumiskipuihin, mutta vain kerran kirjoittanut mulle tällaisesta syystä hiukan tujumpaa ainetta koska itse pyysin (syystä jonka kerroin ja lääkäri oli samaa mieltä - muttei todellakaan mitään avointa valtakirjaa niiden hankinnalle antanut. Mun mielestä ihan perhanan asiallista ja vastuullista toimintaa.).

        Kyllä ne aineet toimivat ihan kuten niiden luvataankin toimivan. Ei niitä ole karkeiksi tehty.

        Entä toimiiko vaihtoehtolääkkeet? Mitkä niiden käytön seuraukset on? Onko tutkittu?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3515
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1886
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1576
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      826
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe