Laittakaa sitte ne tavanomaiset vastaukset "luuseri", "koulupoika" "tosi miehet seilaa" jne. mutta kerron nyt tässä omat pohdintani merenkulusta ja sen mielekkyydestä. Olen useamman vuoden uran jo tehnyt ja koko ajan ajatus vaan kasvaa, se ajatus että tein elämäni suurimman/typerimmän virheen kun tälle jumalan hylkäämälle alalle lähdin.. Okei, en sano että se oli silloin virhe, mutta silloin en tiennytkään sitä mitä nyt tiedän. Jos olisi ollut murto-osakin siitä tiedosta ja tuntemuksesta niin en sitä askelta olisi ottanut. Merimies joutuu valitsemaan työn ja elämän välillä, ja aika sadisti saa olla jos työ on se ykkösvaihtoehto.. näin ei ole minulla ja niillä lukemattomilla tuntemillani/tapaamillani merimiehillä jotka painavat tätä tuhoon johtavaa tietä.
Uskallan väittää omalla kokemuksellani että ylivoimainen enemmistö on samaa mieltä, laivatyö ei ole parhaimmillaankaan ihmisarvoista.
Ja niille nuorille, ketkä tätä harkitsevat miettikää todella pitkään, miettikää kaikki mahdolliset tapahtumat joita elämä voi eteen tuoda.. ja sen jälkeen miettikää miten merimiehen työ sopii siihen kaikkeen. 99 prosenttisesti vastaus on "eihän se sovi". Harkitkaa erittäin tarkasti.
Sitten tulee se koko jutun pointti, mitä sitten kun todellisuus selviää? Ei merimiestä kukaan halua maihin töihin, ei sillä ole mitään annettavaa millekään alalle, ja silloin, hyvä lukija, ymmärrät sen: Sinut on tuomittu tähän helvetilliseen kokemukseen kunnes kuolet alkoholiin tai hyppäät laidan yli. Ja uskokaa huviksenne, ne miehet ovat vähissä ketkä ei tätä ole koskaan harkinnut.
Jos olisi aikakone.. mutta kun ei ole, tässä sitä nyt joutuu maksamaan virheestään omalla, ainutkertaisella elämällään. Kova hinta.
Uskallan väittää omalla kokemuksellani että ylivoimainen enemmistö on samaa mieltä, laivatyö ei ole parhaimmillaankaan ihmisarvoista.
Ja niille nuorille, ketkä tätä harkitsevat miettikää todella pitkään, miettikää kaikki mahdolliset tapahtumat joita elämä voi eteen tuoda.. ja sen jälkeen miettikää miten merimiehen työ sopii siihen kaikkeen. 99 prosenttisesti vastaus on "eihän se sovi". Harkitkaa erittäin tarkasti.
Sitten tulee se koko jutun pointti, mitä sitten kun todellisuus selviää? Ei merimiestä kukaan halua maihin töihin, ei sillä ole mitään annettavaa millekään alalle, ja silloin, hyvä lukija, ymmärrät sen: Sinut on tuomittu tähän helvetilliseen kokemukseen kunnes kuolet alkoholiin tai hyppäät laidan yli. Ja uskokaa huviksenne, ne miehet ovat vähissä ketkä ei tätä ole koskaan harkinnut.
Jos olisi aikakone.. mutta kun ei ole, tässä sitä nyt joutuu maksamaan virheestään omalla, ainutkertaisella elämällään. Kova hinta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Aika paljon asiaa kirjoitat.Vuonna 68 läksin merelle.Mutta eipä noita vaihtoehtoja ollu kuin tehtaalle,satamaan tai merelle.06 lopetin,ja niin sairaana ja romu kunnossa kuin ihminen voi olla.Kannattiko? Ei todellakaan.Mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi.Päivän jatkoja.
Onhan noitakin päiviä ollut, jolloin kaikki tuntuu todella paskalta. Mutta ehkä en koko alaa manaisi, jos itsellä on huono päivä.
Millä pestillä seilaat ja millaisella laivalla? Itse olen huomannut että laiva vaikuttaa erittäin paljon. Joissain laivoissa olo on todella perseestä töiden ja varsinkin ihmisten puolesta. Toisilla voi olla mukavampaa kun kotona. Niin sairasta kun se onkin.
Itse koen alan mukavana ja haastavana, itselleni sopivalta. Pulloon en tartu työaikana, eikä siihen kyllä aikaakaan olisi, joten turhaa väsymystä ja vitutusta ei tarvitse kantaa. Työhön pitää asennoitua oikein ja ajatella positiivisesti. Kun osa-alueet sattuu kohdalleen, eli työkaverit, ruoka, linja, lasti yms. niin ai että seilaus maistuu. Ja jos ei maistu, niin lähtee sitten kävelemään. Lue vaikka uusi ammatti jos alkaa nuppi hajoamaan. Huomaat sitten että ei maatyöt sen parempia ole. On niitäkin tullut kokeiltua ja meri vie aina voiton.
Hyviä seilauksia, kaikesta huolimatta.
Minulla on täsmälleen päinvastainen kokemus. Upea ammatti, kun sen oikein oivaltaa ja on sinut itsensä kanssa.
15-vuotiaana messikallena Mustan meren reissu. Keskikoulu loppuun ja sitten tosimielellä merille. (Ei konehuoneeseen.)
Oli mahtavia vuosia perämiehenä ja kymmenen päällikkönä Atlantin liikenteessä. Mukavuusliputusten myötä ja kun kyntöhommatkin alkoi jo olla tuttuja, niin syntyi sitten ajatus jäädä maihin, koska vielä oli annettavaa maissakin.
Nelikymppisenä maihin ja vieläpä erinomaiseen työhön tj:ksi. Siitä nyt sitten onnellisena parin vuoden päästä eläkkeelle. Paljon on nähty ja koettu, mutta mikään ei kuitenkaan korvaa merillä vietttyjä vuosia. Siinä sitä jotenkin horisonttikin laajeni.
Merimies on erimies. Tavalla tai toisella. Ja totta on sekin, ettei se sovi kaikille.
Kunnioittavasti.
vai mitä!
Nelikymmppisenä maihin - sitä ennen jo 10 vuotta kipparina valtameriliikenteessä... ??
WHITE ROSES alle kolmekymppinen kippari,kyl sitä kerkee.Korjatkaa jos olen vääräs.
varustamoiden ja laivahierarkian painostuksessa.
On pidettävä itseytensä, näytettävä että kaikki paska ei sovi, ja jatkettava omana itsenään, sovitettava muuhun elämään, silloin merielämäkin hoituu....kaikkein paskimpia on nämä "meidän varustamo tyypit" joiden nahkatakeissa loistaa varustamon nimi, he ovat jo antautuneet ja elävät harhassa "me ollaan", nämä matkija tyypit elävät ikäänkuin kuvalla "kaikki hyvin". Nyt eläkeiässä totean että hyviäkin aikoja oli, ja ne kaikki johtui itsestä, ITSESTÄ. Koskaan varustamo tai laivahierarkia ei tuottanut iloa, se piti itse tehdä.