Kui raska eestis olla !

4220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat
  • MITÄ YHTEISTÄ ON VIROLAISILLA ja VENÄLÄISILLÄ ?

    Poliisi epäilee virolaisten rakennusmiesten porukkaa lukuisista omaisuusrikoksista pääkaupunkiseudulla. Seitsemän tai kahdeksan epäillyn teot ovat menossa syyteharkintaan, kertoo rikoskomisario Kari Niinimäki Helsingin poliisista.

    Niinimäen mukaan tekijäporukka on omalaatuinen, koska yleensä rikoksentekijät toimivat yksin tai kaksin.

    "Se että näinkin iso porukka tekee näitä, on hiukan epätavallista. Kokoonpano tosin on aina hiukan vaihdellut päivän mukaan."

    Varkaiden kynsiin on päätynyt etenkin kulkuneuvoja ja asuntojen irtaimistoa.

    "Kaikki käy, kun on vain sopivannäköinen kohde, esimerkiksi parkkeerattu moottoripyörä", Niinimäki kertoo.

    Pari-kolmekymppiset epäillyt ovat lähtöisin eri puolilta Viroa. Jotkut heistä ovat tulleet töihin rakennuksille jo muutamia vuosia sitten, viimeisimmät ovat asettuneet Suomeen vasta tämän vuoden alussa.

    "Jotain yhteistä taustaa on ollut jo Virossa. Osa on tavannut vasta Suomessa ikään kuin kaverin kautta."

    Niinimäen mukaan näyttää siltä, että porukka on alkanut tehtailla omaisuusrikoksia juhannuksesta lähtien. Toiminta näyttää sen jälkeenkin olleen osin mielijohteista.

    "Vielä keskellä päivää ei ole ollut tarkkaa käsitystä siitä, mitä illalla tapahtuu", Niinimäki toteaa.

    Suurin osa rikoksista on tehty Helsingissä, mutta myös Vantaalla ja Espoossa.

    Tällä hetkellä tutkintavankeudessa on kaksi epäiltyä, muita poliisi on jo ehtinyt kuulustella.

    Äänestä

  • tukun omaisuusrikoksia Hels... kirjoitti:

    MITÄ YHTEISTÄ ON VIROLAISILLA ja VENÄLÄISILLÄ ?

    Samanlaista menoa.
    Kaapo | 1.12.2008 12:15
    Tuttuja ovat virolaisten rakennusmiesten ongelmat täällä kaakossakin.
    Puoli-ilmaiseksi ottaneet talojen julkisivusaneerauksia ja maalauskeikkoja paikallisilta ja sitten jättäneet jälkeensä hutiloidun tehdyn työn ja mm.tyhjentyneitä pyöräkellareita sekä vapaalla kaljapäissään jatkuvaa yleistä mekkalointia ja riidan haastamista.

    Ja sinänsä mielenkiintoista, että virolaiset ovat joka välissä syytelleet suomalaisia öykkäreiksi,juopoiksi ja vaikka miksi, mutta oma sikailu onkin aivan posketonta.
    ----------------------------------------

    Hyvä EU, Hyvä vapaa maahanmuutto
    Esko Jokinen | 1.12.2008 12:25
    Tässä jälleen kaunis ilmentymä EU:n luomasta vapaasta maahanmuutosta.

    Millaisiinkohan tekoihin ja lukuihin pitäisi päästä, että Suomen johto heräisi Ruususen unestaan? Vanhasmasa uuniperunoineen tosin taitaa nukkua sitä unta vielä pitkään.
    Vastaa viestiin

    Joopa
    ST | 1.12.2008 12:38
    Sitä niin kaivattiin työvoimaa mm. Virosta. Mitä siitä seuraa? Ne tekee pimeitä töitä mm. rakennustyömailla ja vie samalla leivän suomalaisten, veroa maksavien rakennusmiesten suusta. Kun raksoilla alkaa hiljentyä, siirrytään omaisuusrikoksiin ja paetaan takaisin myymään tavarat omaan kotimaahan.
    Ruususen unesta eivät päättäjät koskaan herää, he elävät omissa pilvilinnoissaa, kaukana todellisuudesta.

    --------------------------------------------

    Passitus takaisin rajan taakse
    kepa | 1.12.2008 14:11
    Näistä itärajan takaa tulleista porukoista on jatkuvaa riesaa suomalaisille ja viranomaisille. Tekevät rikoksia sen kun kerkiävät ja suomen lepsuilla rangaistuksilla uusivat rötöksiään heti kun silmä välttää. Suomi ei tällaisia rikollismielisiä hylkiöitä tarvitse. Ei muuta kuin tuntuvat rangaistukset näille ja karkotus suomesta vähintään kymmeneksi vuodeksi. Turha lepsuilu pois.
    --------------------------------------------------
    Ja sitten?
    kelleri | 1.12.2008 16:26
    Pakkotyö on heille ainoa rangaistumuoto minkä ymmärtävät. Palautus on vain lupa uusintatekoon. Tuomio ja palautus samoin. Paikallinen mafia hoitaa vapaaksi ja maksaa bonukset. sormenjäljet rajalle ja ikuinen tulokielto EU:hun tehoaa. Odottakaas kun viisumipakko Venäjälle loppuu! Nytkään eivät suostu kriminalisoimaan kansalaistensa Suomessa tehtyjä rikoksia.
    Vastaa viestiin

    Vain yksi osoitus -
    Tenttilä | 1.12.2008 16:39
    Suomen tyhmyydestä ja impotenssista. Ulkomaiset rikolliset eri puolilta maailmaa bilettävät 6-0. Ja veronmaksaja maksaa ja äänestää samoja paskoja puolueita vuosikymmnestä toiseen.

    ------------------------------------------------

    Äänestä

  • tukun omaisuusrikoksia Hels... kirjoitti:

    MITÄ YHTEISTÄ ON VIROLAISILLA ja VENÄLÄISILLÄ ?

    Poliisi epäilee virolaisten rakennusmiesten porukkaa lukuisista omaisuusrikoksista pääkaupunkiseudulla. Seitsemän tai kahdeksan epäillyn teot ovat menossa syyteharkintaan, kertoo rikoskomisario Kari Niinimäki Helsingin poliisista.

    Niinimäen mukaan tekijäporukka on omalaatuinen, koska yleensä rikoksentekijät toimivat yksin tai kaksin.

    "Se että näinkin iso porukka tekee näitä, on hiukan epätavallista. Kokoonpano tosin on aina hiukan vaihdellut päivän mukaan."

    Varkaiden kynsiin on päätynyt etenkin kulkuneuvoja ja asuntojen irtaimistoa.

    "Kaikki käy, kun on vain sopivannäköinen kohde, esimerkiksi parkkeerattu moottoripyörä", Niinimäki kertoo.

    Pari-kolmekymppiset epäillyt ovat lähtöisin eri puolilta Viroa. Jotkut heistä ovat tulleet töihin rakennuksille jo muutamia vuosia sitten, viimeisimmät ovat asettuneet Suomeen vasta tämän vuoden alussa.

    "Jotain yhteistä taustaa on ollut jo Virossa. Osa on tavannut vasta Suomessa ikään kuin kaverin kautta."

    Niinimäen mukaan näyttää siltä, että porukka on alkanut tehtailla omaisuusrikoksia juhannuksesta lähtien. Toiminta näyttää sen jälkeenkin olleen osin mielijohteista.

    "Vielä keskellä päivää ei ole ollut tarkkaa käsitystä siitä, mitä illalla tapahtuu", Niinimäki toteaa.

    Suurin osa rikoksista on tehty Helsingissä, mutta myös Vantaalla ja Espoossa.

    Tällä hetkellä tutkintavankeudessa on kaksi epäiltyä, muita poliisi on jo ehtinyt kuulustella.

    Pätt on pätt ükskõik mis riigist on ta pärit.

    Vahe on vaid selles, et Venemaa on loobunud ühistööst nende kinnipüüdmisel. Kahjuks.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

beethoven Lasnamäelt ! kirjoitti:

http://www.rate.ee/video.php?video=469533

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu