Minä olen tämän palsta suurin satujen keksijä. Tai ainakin näin minun on annettu ymmärtää.
Minä kuitenkin edeleen odotan sitä vastausta tietyiltä nimimerkeiltä erityisesti edelleen ja muiltakin näin yleisesti.
MISSÄ ON SE TODELLINEN MUUTOS?
------------------------------
Ei nimittäin voi olla niin että ne jotka väitävät muutoksen olevan todellinen ovat samassa rakkaudessa niiden kanssa joissa mitään muutosta ei ole havaittavissa.
He eivät voi olla samaa hegellistä seurakuntaa eikä heidän opetuksena ole yhtenevää.
Onko muutos todellista vai kuviteellista?
Minun elämässä muutos on todellista kahdellakin tavalla. Siten että olen itse joutunut ja saanut muuttua josta on seurannu väistämätön lähtö siksi ettei jääminen ole mahdollista siksi ettei mitään todllista muutosta ole nähävissä. Ei pitkään aikaan jos koskaan.
Onko todellinen muutos se että seurakunta-jumala muutaa muotoaan armeliaampaa suuntaan?
Vai onko muutos sitä että ne jotka ovat kyllin vahvoja mutavat elämää omalta kohdalta? Ovat niitä hyvä osaisia vl-"eliittiä" jotka tekevät toisin kuin opetetaan.
Vaikka he itsekkin opetaisivat toisin eli eläisivät niin kuin opettavat se ei silti kumoa sitä mitä vl liike on opettanut.
Johtaa sen huonoimman ääripään kiristymiseen ja kovenemiseen.
Onko todellista muutosta se ettei vääryydestä sanouduta avoimesti irti vaan asiat vain muuttuvat muutoksen kautta? Sen muutoksen kautta jota ei voi nähdä?
Jos em mainitut väiteetä ovat satuja missä on se näyttö siitä etteivät väiteet ole todelllisia?
Minä ihmetelen sitä että miten voi olla mahdollista että vl törmää ihmisiin joiden mielestä heillä on oiekus sanoa mikä on oikeutettu tunne ja mikä sitä taas ei ole.
Mikä vl antaa oikeuden manipuloida toisen kokemaa ja toisen tunteita. Väitää että ihminen erehtyy kerta toisensa jälkeen? Onko todella kyse ihmisen erehtymisestä?
Vai onko kyse siitä että jos ihminen ei anna oikeutta manipuloida ja vääristää omia tunteitaan - hän on automaattisesti katkera?
Voiko toiselta ihmiseltä odotaa että hän seisoo kokonaisuudessan niiden arvojen takan joita hän sanoo edustavansa?
Ja miten pitää kohdata kirjoitaja jonka ajatukset kuulostavat jonkun muun ajatuksilta? Ennen kaikkea siksi etteivät ne ole johdonmukaisesti niiden arvojen mukaisia joita ihminen sanoo edustavansa?
Minä kuitenkin edeleen odotan sitä vastausta tietyiltä nimimerkeiltä erityisesti edelleen ja muiltakin näin yleisesti.
MISSÄ ON SE TODELLINEN MUUTOS?
------------------------------
Ei nimittäin voi olla niin että ne jotka väitävät muutoksen olevan todellinen ovat samassa rakkaudessa niiden kanssa joissa mitään muutosta ei ole havaittavissa.
He eivät voi olla samaa hegellistä seurakuntaa eikä heidän opetuksena ole yhtenevää.
Onko muutos todellista vai kuviteellista?
Minun elämässä muutos on todellista kahdellakin tavalla. Siten että olen itse joutunut ja saanut muuttua josta on seurannu väistämätön lähtö siksi ettei jääminen ole mahdollista siksi ettei mitään todllista muutosta ole nähävissä. Ei pitkään aikaan jos koskaan.
Onko todellinen muutos se että seurakunta-jumala muutaa muotoaan armeliaampaa suuntaan?
Vai onko muutos sitä että ne jotka ovat kyllin vahvoja mutavat elämää omalta kohdalta? Ovat niitä hyvä osaisia vl-"eliittiä" jotka tekevät toisin kuin opetetaan.
Vaikka he itsekkin opetaisivat toisin eli eläisivät niin kuin opettavat se ei silti kumoa sitä mitä vl liike on opettanut.
Johtaa sen huonoimman ääripään kiristymiseen ja kovenemiseen.
Onko todellista muutosta se ettei vääryydestä sanouduta avoimesti irti vaan asiat vain muuttuvat muutoksen kautta? Sen muutoksen kautta jota ei voi nähdä?
Jos em mainitut väiteetä ovat satuja missä on se näyttö siitä etteivät väiteet ole todelllisia?
Minä ihmetelen sitä että miten voi olla mahdollista että vl törmää ihmisiin joiden mielestä heillä on oiekus sanoa mikä on oikeutettu tunne ja mikä sitä taas ei ole.
Mikä vl antaa oikeuden manipuloida toisen kokemaa ja toisen tunteita. Väitää että ihminen erehtyy kerta toisensa jälkeen? Onko todella kyse ihmisen erehtymisestä?
Vai onko kyse siitä että jos ihminen ei anna oikeutta manipuloida ja vääristää omia tunteitaan - hän on automaattisesti katkera?
Voiko toiselta ihmiseltä odotaa että hän seisoo kokonaisuudessan niiden arvojen takan joita hän sanoo edustavansa?
Ja miten pitää kohdata kirjoitaja jonka ajatukset kuulostavat jonkun muun ajatuksilta? Ennen kaikkea siksi etteivät ne ole johdonmukaisesti niiden arvojen mukaisia joita ihminen sanoo edustavansa?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Nyt on vain valitettavasti niin, että toista ihmistä emme voi muuttaa. Samoin erilaisten ihmisryhmien vakiintuneita elämäntapoja emme voi tuosta vain muuttaa. Se vain on näin, piste.
--------
Ainoa mitä voit (toivon mukaan) muuttaa, on OMA asennoitumisesi niihin ihmisiin tai näiden ihmisten muodostamiin yhteisöihin, joiden elämäntapoja arvoja ja senteita sinä et voi hyväksyä, - etkä muuttaa.
Itse tiedän sen luitani ja ytiäni myöten, miten vaikeata minun on hyväksyä omassa uskonyhteisössäni vallitsevia ristiriitaisia ja osin Raamatun vastaisiakin opetuksia, arvoja ja asenteita.
Jumalan myllyt jauhavat hitaasti. Kun lestadiolaisuudessa aikanaan 1800 luvun loppupuolella hylättiin Jumalan sana joka kehoittaa keskinäiseen rakkauteen, silloin syntyi hajaannus kolmeen ryhmään. Hajaannuksen seurauksena syntyneet ryhmät edelleen tuomitsevat toinen toisensa vääräoppisina helvettiin.
Silloin syntyneet ryhmät ovat hajaantuneet jälkeenpäin monta kertaa. Kaikkiaan 18 eri ryhmää on syntynyt sen jälkeen ja keskinäinen yhteistyö ei suju edelleenkään.
1800/i900 vuosisatojen taitteessa lausuttuja Jumalan sanan vastaisi tuomioita ei ole purettu, siksi lestadiolaisuutta seuraa kirous joka tuo kaikenlaista kipua ja särkyä liikkeen piirissä eläville.
Ellei tätä syntiä tunnusteta, anota ja anneta anteeksi, niin kirous seuraa Lestadiuksen nimen alla kulkevia siihen asti, kunnes viimeinen lestadiolaiseksi tunnustautuva näistä 18 eri ryhmästä lepää ruumisarkussa.
Nyt on vain valitettavasti niin, että toista ihmistä emme voi muuttaa. Samoin erilaisten ihmisryhmien vakiintuneita elämäntapoja emme voi tuosta vain muuttaa. Se vain on näin, piste. ** Juuri tämä ajatusmaailma vie helvettiin.
Jos ottaa Jumalan Sanan todesta ja tulee uskoon, jonka jälkeen hakeutuu upotuskasteelle, ja kasteessa jää vanha ruumis veden alle, on uusi ruumis uudestisyntynyt ylhäältä ja kuten Paavali sanoo, saa voiman myös ylhäältä, Pyhän Hengen.
Tästä puhun kokemuksella, mutta olen huomannut, että ne, joille ei ole Raamattu avautunut, eivät ole kastetta vastaan ottaneet, JA OVAT VIISIMIPA SIINÄ ENTSIOESSÄ PAHASSA RUUMISSAAN, MITÄ UUDESTYNTYNEET.
Juuri sama asia, jos mies kertoo kuinka vaikea synnytys oli, yhtä kaukana on kastamaton ihminen uudesta puhtaasta ruumiista, johon ei synti tartu, kun synnytystuskissa painiva mies.
Täydellistä tietämättömyyttä ihmisessä joka on järjen vangiksi ottanut ”oikein uskomalla”.
Sen jälkeen ei tarvitse muuttaa mitään, on Pyhä Henki ja saa armolahjoja, joista tulee ne uskon Hedelmät, joista Jeesus mainitsi kasteen jälkeen. Kastamattomalla on vain painia itsensä kanssa synnissä ilman Pyhää Henkeä. Vai oletko AK nähnyt yhtään armolaajaa kastamattomalla tai uudestisyntymättömällä.
Ainoa mitä voit (toivon mukaan) muuttaa, on OMA asennoitumisesi niihin ihmisiin tai näiden ihmisten muodostamiin yhteisöihin, joiden elämäntapoja arvoja ja senteita sinä et voi hyväksyä, - etkä muuttaa. ** Nyt syytät Hysiä vailla mitään viisutta, Hän on kasvanut viime vuodet Kristuksessa. sinä et, joten ei ole myöskään mahdollista tulkita sitä suurta muutosta, mikä on totuuden tuomien rakkaudessa pimeyteen. Hän jaksaa tuoda totuutta, mutta miten on ne kaiken maaliman Janit ja muut Aapot, jotka ovat käyneet SRK;n maksamana apostoleina, mutta luovuttaneet muutamassa kuukusessa, missä heillä on Henki. Ihminen ei jaksa, jollei ole Henekä.
Itse tiedän sen luitani ja ytiäni myöten, miten vaikeata minun on hyväksyä omassa uskonyhteisössäni vallitsevia ristiriitaisia ja osin Raamatun vastaisiakin opetuksia, arvoja ja asenteita. ** Juuri siihen Hän tuo valoja, sillä vain saatana hajottaa, Jeesus yhdistää.
Jumalan myllyt jauhavat hitaasti. Kun lestadiolaisuudessa aikanaan 1800 luvun loppupuolella hylättiin Jumalan sana joka kehoittaa keskinäiseen rakkauteen, silloin syntyi hajaannus kolmeen ryhmään. Hajaannuksen seurauksena syntyneet ryhmät edelleen tuomitsevat toinen toisensa vääräoppisina helvettiin. *’ Jumala ei siunaa eri uskoa.
Silloin syntyneet ryhmät ovat hajaantuneet jälkeenpäin monta kertaa. Kaikkiaan 18 eri ryhmää on syntynyt sen jälkeen ja keskinäinen yhteistyö ei suju edelleenkään. ** Näin se on, kun uupuu Pyhä Henki.
1800/i900 vuosisatojen taitteessa lausuttuja Jumalan sanan vastaisi tuomioita ei ole purettu, siksi lestadiolaisuutta seuraa kirous joka tuo kaikenlaista kipua ja särkyä liikkeen piirissä eläville. *’ Kirous alkoi jo silloin kun tapettiin lapin kylässä Pappeja ja nimismiehiä, joita ei edes kunnolla tutkittu. VL liikkeellä on luurankoja kun kommunistihallituksella. Olet oikeassa.
Ellei tätä syntiä tunnusteta, anota ja anneta anteeksi, niin kirous seuraa Lestadiuksen nimen alla kulkevia siihen asti, kunnes viimeinen lestadiolaiseksi tunnustautuva näistä 18 eri ryhmästä lepää ruumisarkussa.** Juuri näin, uupuu parannus kokonaan.
Ei AK haukuta Hysiä, Hän on kauppailut jopa elämästä tässä kurimuksessa, mutta tunnustaa Jeesuksen Herraksi ja tuo esille totuutta, joka on suurinta rakkautta. Kaikesta kuitenkin aistii, että Hän alkaa olla tasapainossa, Rukoillaan Hänen puolestaan.
Siunausta.
että ei tytyöjen ympärileikkaustakaan saada somaliassa loppumaan muuten kuin niin että noihin ihmisten ja yhteisöjen sisäisiin arvoihin pyritään saamaan muutos.
Yhtä vähän siinä on kyse uskonnosta kuin vl periinäisäänöissä. Onko vl yhtä huono tilanne kuin somaliassa jossa 94 % naisista käy lävitse ympärleikkauksen.
Kohtaako 94 % vl naisista uskonnollisuuteenkin verhottua painostusta jonka tarkoitus on kontrolloida ja määritää naisen seksuaalisuus. Saada nainen elämään ihan tietyn traditoin mukaan. Ja toteutamaan tuota traditiota ihan tietyllä tavalla. Pahimmillaan vaikka aina kuolemaan asti.
On vääryys vain ristirita jonka voi hyväksy ja jonka kanssa voi elää? Minusta ei ole.
Voiko uskovainen missään tilanteessa hyväksyä opetusta joka ei ole raamatun mukaista. Ruokiiko ja ravitseeko tälläinen hegellinen ruoka ylipäätään ollenkaan? Ei
Minä en voi kuvitella että kerran tuon yhteisöllisyyden pakkopaidan riisuneena enää ikinä pukisin sitä päälle.
Jo yhteisö ajatelee että se voi asetaa ehtoja siitä kuinka pitkälle sen arvot on allekirjoitettava ennen kuin yhteisö sulkee ihmisen ulos siitä siksi ettei se kestä aiheellista kritiikkiä...
Niin voidaanko tuollaista yhteisöä pitää tervellä tavalla Kristillisenä yhteisönä?
Minä en usko että muutos jota nyt maalaillaan on todellinen siinä mielessä... Että ennemminkin tuntuu siltä että halutaan uskoa siihen muutokseen , muututaan tuon muutoksen mukana itsekin.
Mutta silti nähdäänkö me loppupelissä kuitenkin se sama kuin somalian ympärileikkauksessa. SE ettei arvomailma ja traditiot ole muutuneet todellisuudessa edes merkitävästi. Ympärileikkaus tehdään muka vähän "säästeliäämmin" ja kuitenkin tytöistä tehdään kyvyttömiä nauttimaan seksistä.
Muutuuko vl tarditiot todella vai halutaanko meidän vain "rauhan ja rakkauden" nimmissä uskovan muutokseen.
Ja onko se että muutoksella pyritään lyömään kriitikkoa ja väitämään että muutos on jo tapahtunut vain keino peitää sitä että muutos on hyvin pieni. Saada kriitikko vaikenemaan ja olemaan hiljaa.
Muutos on todellinen vasta siinä vaiheessa kun on olemassa enää vain ristiriitoja ei arvoja joiden puolella on seistävä haluaa tai ei. Ristiriitojen kanssa voi elää mutta ei niin että vääryyteen on yhteisöllisyyden nimissä otettava osaa.
Yhtisö joka vaatii lojaalisuutta väädystä vaikenemiseen ei voi olla niillä arvoilla varustettu yhteisö jota se sanoo olevansa.
Muutoksen pitää olla todellinen ja se pitää pystyä näyttämään toteen.
Onko niin että nyky vl. meinaa että aika kultaa muistot ja vanhoja virheitä ei tarvi korjata
Antaa kommenttia vl.uskovaiset!
Kerroin vain että Jumala tarjoaa omaa rauhaansa rauhattomille. Jos se on lyömistä, niin silloin moni asia on vielä elämässä jäänyt oppimatta.
Jokainen voi tietenkin vapaasti lyödä päätään seinään. Meillähän on ylen runsaasti ihmisiä jotka koko elämänsä ajan yrittävät muuttaa toisia ihmisiä, ja pysyvät siksi levottomina elämänsä loppuun asti.
Vaatii suurta viisautta ja hyvä koulutuksen muuttuakseen muuttajaksi. Sellainen kun vaatii aina kaikista ensimmäiseksi myös vastapuolen hyväksymistä ja ymmärtämistä, ja ennen muuta paastoa ja rukousta. Vasta sitä kautta vastapuolen YSTÄVINÄ päästään ajan kanssa muutokseen, - jos Jumala suo.
Ihan oikeastiko et voi tajuta sitä?
Minulla on ainutlaatuinen kokemus vaimoni kanssa. Tapasin metsässä nukkuvan siilin :-)
Kun se heräsi ja näki meidät niin sen piikit nousivat kauhusta pystyyn. Jostakin syystä se ei edes yrittänyt paeta. Niinpä otin pienen kepin ja aloin silitellä varovasti sen krahisevaa selkää. Usko taikka älä, kun siili huomasi etten tee sille pahaa, niin sen piikit alkoivat laskea.
Vähän ajan kuluttua piikit olivat aivan myötäsukaa ihon kanssa. Jätimme hänet sinne omaan rauhaansa, siihen tilaan ja ympäristöön johon hän oli elämänsä alusta asti tottunut.
Meidän pitää oppia antamaan tila ihmisille elää omaa elämäänsä. On varmaa ettei kaikista tule ikinä lestadiolaisia vaikka ovat lapsesta asti kasvatetut siihen tilaan. Kuka missäkin vaiheessa poistuu kuvioista takavasemmalle,
-niinkuin sanonta kuuluu.
Ei sieltä käsin liikettä muuteta, mutta tehdään kyllä entistäkin varautuneemmaksi. Tämä on totuus joka on syytä ottaa huomioon.
Sen mukaan toiset lankesivat pois totuudesta ja erosivat meidän joukostamme. Niinpä esimerkiksi vanhoillislestadiolaiset pitävät itsensä ainoina oikeina kristittyinä, joilla ainoastaan on Pyhä Henki. Samaa sanovat kaikki 18 eri ryhmää.
Arvaapa onko helppoa tunnustaa rakkaudettomuuden synti ITSESÄÄN. Ei ole! Mutta Jumala on rakkaus, eikä hän anna pilkata itseään. Mitä ihminen kylvää sitä hän myös niittää. Joka ei veljeänsä rakasta, hän pysyy kuolemassa.
Jotta synnistä voisi tehdä parannuksen, on synti ensiksi tunnistettava minussa itsessäni, sitten synti on tunnustettava, "minä tein syntiä, en ole rakastanut sinua niin kuin tulisi rakastaa."
Tällä kohtaa ylpeys tukkii monen taivastien. Hän sanoo itselleen; "ennen maa repeää ennen kuin minä tunnustan että minun pitää myös tuota rakastaa, jota nyt vihaan. Sama joka koskee yksilöä koskee myöskin seurakuntaa.
Eikä se omin voimin ikinä onnistukaan. Koska lestadiolaiset eivät rukoile Jumalalta voimaa sovintoon, niin rakkaudettomuudesta alkanut kirous jatkuu.
Aina vain selitellään seurakunnalle että toiset ovat langenneet pois ja me senkun porskutamme.
Tästä johtuu muuten tuo muut kristityt pois sulkeva (ekslusiivinen) seurakuntaoppikin.
Koko lestadiolaisuudella olisi paljon selvitettävää, keskinäisessä rakkaudessa ja myös opillisesti.
Ei ole kyse muutamisesta. Saatanakin osaa siltiää myötäkarvaan eipä silti...
Vaan siitä mikä on sinun vastuusi kristittynä.
KÄväiseppä lukemassa tuossa ylhäällä sitä Joosuan avaamaa ketjua. Ja mieti mistä oikeasti on kysymys. Siitä että vl muutuu vai jostain aivan muusta.
Kristityn vaastuuseen ei kuulu pyrkimykset muuttaa väkisin jonkun herätysliikkeen vakiintunutta käytäntöä. Toimiva johto tekee päätökset, rakkaudettomalla internet kirjoittelulla voi enintään vaikeuttaa liikkeen sisällä olevien ihmisten elämää. Siellä moni näihin kirjoitteluihin osallistumaton joutuu sinun viestiesi vuoksi tarkkailulistalle, jopa tulee erotetuksi seurakunnasta.
On selvää ettei vanhoillislestadiolaisuuden kaltainen liikke seuraa toimettomana tätä palstaa, vaan erottaa jonkin ajan kuluttua joukostaan kaikki epäilyttävät henkilöt.
Minä olen tämän palsta suurin satujen keksijä. Tai ainakin näin minun on annettu ymmärtää. **. Nyt sinä kerrot itse satuja, olet mielistäni totuuden torvi. Totuus on suurinta Rakkautta, mitä näille pimeydessä vaeltaville voi antaa.
Kun puhutaan muutoksesta SRK;ssa, sen pitää alkaa aina parannuksella, kuten muutoksen ihmisessäkin, ja sitä ei ole kuulunut, luurangot kolisee liikaa vielä komeroissa.
Minun elämässä muutos on todellista kahdellakin tavalla. Siten että olen itse joutunut ja saanut muuttua josta on seurannu väistämätön lähtö siksi ettei jääminen ole mahdollista siksi ettei mitään todllista muutosta ole nähävissä. Ei pitkään aikaan jos koskaan. **. Nyt vähättelet, kun olet tehnyt päätöksesi, eheytyminen ihmisenä on ollut selkä ja merkittävä, samoin olet löytänyt Jeesuksen, olet keskiverto VL;stä valovuoden edellä.
Onko todellinen muutos se että seurakunta-jumala muutaa muotoaan armeliaampaa suuntaan? **. Juuri näin, Jeesuksen suuntaan ja Hän jo asuu sinussa, mutta asuiko ennen??
Vai onko muutos sitä että ne jotka ovat kyllin vahvoja mutavat elämää omalta kohdalta? Ovat niitä hyvä osaisia vl-"eliittiä" jotka tekevät toisin kuin opetetaan. **. Varmaankin, mutta missä he ovat, sillä suun tunnustus vielä Herrasta uupuu, mutta jokin on jo senkin tehnyt. Kiitos Jumalalle.
Vaikka he itsekkin opetaisivat toisin eli eläisivät niin kuin opettavat se ei silti kumoa sitä mitä vl liike on opettanut.**. Kysymys on kuitenkin kerettiläisyydestä, jos roikkuu lahkossa.
Onko todellista muutosta se ettei vääryydestä sanouduta avoimesti irti vaan asiat vain muuttuvat muutoksen kautta? Sen muutoksen kautta jota ei voi nähdä? ** Kysmys on siitä, mistä Jeesus sanoo näin > Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä. Sen, joka tulee, minä herätän viimeisenä päivänä.
Mutta lähteä itse parannuksen tielle, se on tosi vaikeaa. Siksi monen etsijän taivastie on katkennut sille portille jossa omista tuomarin oikeuksita pitäisi luopua ja ottaa Jumalan armo armosta vastaan. Kristus luopui omasta (Jumalan) kunniastaan, ja omasta hengestäänkin, antaakseen meille yltäkylläisen elämän.
Matt. 18:32 Silloin hänen herransa kutsui hänet eteensä ja sanoi hänelle: 'Sinä paha palvelija! Minä annoin sinulle anteeksi kaiken sen velan, koska sitä minulta pyysit;
Matt. 18:33 eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa kanssapalvelijaasi, niinkuin minäkin sinua armahdin?'
---------
Matt. 7:1 "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
Matt. 7:2 sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.
Matt. 7:3 Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?
Matt. 7:4 Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Annas, minä otan rikan silmästäsi', ja katso, malka on omassa silmässäsi?
Silloin kun arvostelemme seurakuntaa hengellisissä asioissa, siloin pitää olla vankat raamatulliset perusteet läsnä, ja väärät opetukset joista arvostellaan pitää tarkoin yksilöidä.
Mitä jos joskus katsoisit peiliin. Ehkä on itsessäikin jotain korjattavaa, eikä aina kaikissa muissa ihmisissä.
Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. !!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000039811106
Elävä, oikea usko ei ole ihmisen itsensä luomus. Kuin stressipallo, jota voi muokata oman mielensä mukaan. Usko on aina Jumalan lahja, joka lahja on omistettu Sinulle ja minulle iankaikkista elämää varten.
Hyshys. Koska Jumalan lahja ei ole myöskään ry:n tai minkään instanssin lahja meille, ei Sinun eikä minun tule odottaa joltakulta instanssilta, joka EI USKO, jotain VIRALLISTAMISPÄÄTÖSTÄ. Sitä vastoin JUMALA PUOLESTAAN pyytää jakaa uskomisen oikeutta, iloa ja vapautta.
Kun Sinulla on huolenasi ne, jotka Sinun suhteesi ovat toimineet väärin (?), eivät nämä ihmiset ole sattumoisin lähimäisiäsi. Jumala heidän kauttaan on Sinun uskoasi koetellut ja haluaa Sinulle näyttää sen totuuden, ettei yksikään ihminen tule toisen uskolla autuaaksi.
Uskon siis puolestani, että tyytyminen JUMALAN ARMOON on tässä avainasia. JOKAISELLA omakohtaisesti.
Niin ei siis usko ole muuntumista, vaan kasvamista Jumalan armon osallisuudessa. Tällainen usko tyytyy siihen, mitä JUMALALLA on antaa.