Tuntui pahalta katsoa Matti -elokuva. Eikö ihmisen riistolle löydy lakia? Elokuvan teko oli samaa Matista kaikki irti -sarjaa, ja taas jonkun kirstuun kilahtelee kilisevää Mattia käyttäen.
Matti -elokuva
eilen telkussa
61178
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
eiköhän matti saa siitä elokuvasta prosentit, aivan varmasti. ilman matin lupaa sitä keskikertaista tekelettä tuskin olisi tehty.
hyvin valaisee miten mattia on käytetty aina hyväksi.
kuin puoleen väliin, tuntui todella pahalta. Voiks toi kaikki olla totta??? Mattia käy todella sääliksi.
Päätapahtumat oli totta, tosin tottakai hieman väriteltynä, mutta totta kuitenkin.
Ja Matti ei saanut elokuvasta kuin pienen nimellisen korvauksen.
"maisteri" eli Matti Pulli oli ainoita jotka aidosti Nykäsestä välitti, sekä nykyään tietysti Mervi.
tiedän miltä matista tuntuu, me lapset ja lapsen tasolle jääneet joudumme aina kärsimään.
Elvis elätti myös persekärpäsiä aikoinaan.
Jos ei ole oikeita kavereita voi saada tollaisia feikki ystäviä jotka elää sun siivellä.
Nuo kaikki ahneet "sutenöörit" ovat syyllisiä. Edelleen sama meno jatkuu ainakin Seiskan taholta.
Jasperin ja Matin kropat on kyllä samasta muotista. Farkut istui Jasperille niin mattimaiseen tyyliin, ettei olisi sopivammin voinut.
http://www.youtube.com/watch?v=Hvtz9q1rcW0&feature=related
Matti Nykänen vs Mika Kojonkoski