Linnan juhlat - itsenäisyyspäivän sirkus

kuunsisar64

Maamme itsenäisyys on minulle tärkeä asia. Arvostan sitä, että saan asua vapaassa maassa, käydä töissä, kulkea vapaasti pelkäämättä pommeja tai luoteja. Minulla on henkilökohtainen vapaus sekä naisena että ihmisenä - ajatella, kirjoittaa, olla sellainen kuin olen. Nämä asiat eivät ole joka maassa mahdollisia.

Katson myös toisinaan linnan juhlia, joiden alkuperäinen tarkoitus lienee ollut juhlia maamme itsenäisyyttä ja sen meille hankkineet olivat juhlien kutsuvieraita. Tänä päivänä juhlien perimmäinen tarkoitus on unohtunut monelta, sekä katsojalta että vieraalta.

Tuntuu, että päähuomio linnan juhlissa on kohdistunut siihen, millainen puku kenelläkin on ja miltä kukin näyttää, kenen kanssa tulee jne. Linnan juhlista on tullut muotinäytös ja vieraista kuin mallikoulun kilpailijoita, joiden status punnitaan sillä, kuka pääsee parhaiten pukeutuneiden joukkoon.

Ymmärrän, että muotisuunnittelijat, kampaajat ja stylistit tekevät omaa työtään - ja mikä olisi parempaa mainosta kuin valtakunnan katsotuin ohjelma sinä päivänä. Toivoisin kuitenkin, että pukuja ja ulkonököä tärkeämmäksi asiaksi nousisi itse itse ihminen puvun sisällä, hänen elämäntyönsä ja se, mitä itsenäisyys merkitsee hänelle henkilökohtaisesti. Tähän toivoisin juhlista raportoivien toimittajien ja kommentaattorien kiinnittävän enemmän huomiota.

En halua olla myöskään ilonpilaaja, mutta muistuttaisin, että kaikille itsenäisyyspäivä ei ole suurta juhlaa vaan päivä muiden joukossa. Moni lomautettu ja irtisanottu valvoo öitään miettien, miten selviää perheensä elatuksesta ja velkojensa maksusta. Läheisensä äkillisesti tänä vuonna menettäneet ahdistuvat menossa olevasta juhlakaudesta ja joulun lähestymisestä.

Itsenäisyyttä voi ja pitääkin juhlia - kunhan muistaa myös olla kiitollinen niistä kaikista asioista, jotka omassa elämässä ovat kunnossa eikä unohda niitä, joilla asiat ovat paljon heikommin kuin itsellä. Kiitollisuutensa voi osoittaa esim.jättämällä muutaman turhan joululahjan ostamatta ja laittamalla siitä säästyneet rahat valtakunnallisiin keräyksiin, joiden tarkoitus on tuoda joulua ja juhlaa kaikkein vähävaraisimpiin koteihin.

0

475

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

        Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
        Yhteiskunta
        231
        3417
      2. Tapettu

        On joku kangaskadulla perjantaina
        Sotkamo
        60
        3005
      3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

        Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
        Maailman menoa
        47
        2597
      4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

        Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
        Maailman menoa
        33
        2538
      5. Työvoimatoimisto

        Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
        Työttömyys
        79
        2058
      6. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

        Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
        Maailman menoa
        85
        1889
      7. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

        Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
        Maailman menoa
        19
        1855
      8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

        Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
        Maailman menoa
        40
        1832
      9. Mikä aate kaiken pahan takana?

        Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
        Maailman menoa
        91
        1692
      10. Mietin sua liikaa

        Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
        Ikävä
        69
        1053
      Aihe