mikä mua vaivaa?

inkaliina

Kirjoitan nyt tänne, jos jollakin on samoja oireita kuin mulla ja osais kertoa mitä tää on.

Eli kärsin aivan oudosta jännittämisestä ja punastelusta. Mulla menee rintakehä tosi herkästi punaisille läikille ja jos paljon jännittää niin sit myös kasvot. Tuntuu, että mun iho reagoi kaikkiin mielen liikeisiin ja tunnetiloihin muuttumalla punaiseksi. Tätä ilmenee sosiaalisissa tilanteissa, joten voisi olla sos.fobiaa, mutta sitten punastelen paljon myös ihan yksikseni, jos vaikka olen vaan tosi iloinen niin iho alkaa punoittaa. Eikä minua mitenkään ahdista mennä paikkoihin, joissa on paljon ihmisiä tai käydä kaupassa jne. Varmaan kyllä on jonkin asteinen sos.fobia tullut tämän punastumisen myötä, kun joutuu jännittämään, että meneekö punaseks, kun vaikka puhuu jollekin ja kun sitä jännittää niin varmasti punastuu.. Sitten mulla on syke koko ajan melko nopea, vaikka ois muuten rento ja hyvä olo.

Olen lukenut myös kofeiinimyrkytyksestä, että voisiko tää olla sitä. Kahvia menee pari kuppia päivässä. Huomasin kyllä kesällä, kun työpaikalla tuli juotua kahvia jopa yli viis kuppia päivässä niin oireet oli pahempia.

Esiintymistä jännitän myös todella paljon ja näin on ollut myös ennen tätä punastelu ongelmaa. Sillon ennen vaan ei iho reagoinu siihen mitenkään tai olin vaan ennemminkin kalpea. Oireet alko jotain yli vuos sitten, samoihin aikoihin, kun aloin syömään e-pillereitä. Voiskohan niillä olla jotain tekemistä tän kanssa?

Pitäis varmaan mennä lääkärille, jos sais jotain lääkettä tähän. Masennuslääkkeitä? Beetasalpaajia?

Kiitos, jos joku jakso lukee tän vuodatuksen loppuun asti.

12

2371

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nommelo

      Ei tuo ainakkan kofeinista johdu. En osaa sanoa onko ne e-pillerit syiden takana. Itselläni oli nuorena kauhea ongelma jännittäminen ja myös punasteklin. Nyt olen sairaaloisen kalpea, mutta en välitä siitä. Hyvä juttu että itsekin toteat että et kärsi tilanteestasi ihan hirveän paljon. Kun et kiinnitä koko juttuun huomiota etkä tee siitä itsellesi "leipäongelmaa" ajan myötä huomaat, että se vain jää itsestänsä pois. Ei tuollaiseen nyt arkitilanteessa monetkaan kiinnita huomiota - sitä vain itse tarkkaillee. Ei sinua mikään vakavasti vaivaa. Iloista mieltä.

    • mietäältä

      Onko sulla yhtäaikaisia muita oireita ku punastelu? Sehän sinänsä oireena on "aika" viaton. vaikkakin kiusallinen. Onko käsien vapinaa, lisääntynyttä hikoilua tms.?
      Puhuit masennuslääkkeistä? Koetko olevasi masentunut? Toisaalta puhuit beetasalpaajista ja taas enemmänki ovat, vaikka esim. paniikkihäiriölääkkeitä. En ole asiantuntija, mutta ajattelin kuitenkin "kysellä" vähän enemmän. Pelkästä keskustelustakin (esim. tällä palstalla) voi olla apua.

      • olevani

        masentunut, mutta olen täältä palstoilta lukenut, että jotkut ovat saaneet punasteluun apua masenuslääkkeistä. En sitten tiedä määrätäänkö niitä, jos ei ole oikeasti masentunut.


    • -YksiN-

      Itsellä ollut nuoresta asti samanlaista punastelua eli kaulan ja rintakehän alueelle tulee helposti punaisia läikkiä, tätä myös joskus kun olen yksin.
      Ärsyttää kun ihmiset kysyvät "miks sulla on tollasia läikkiä, onko joku allerginen reaktio tms".

      En usko että liittyy kofeiiniin tai ehkäisypillereihin. Itse en käytä ollenkaan kofeiinia ja tätä punastelua oli jo ennen kuin aloitin e-pillerit.

      Propralia käytän tarvittaessa ja olen huomannut että se hieman rauhoittaa oireita.

      • helposti

        propraliin saa reseptin? Riittääkö pelkkä jännittäminen ja punastelu syyksi vai pitääkö olla paniikkihäiriö tai jotain vastaavaa?


      • -yksiN-
        helposti kirjoitti:

        propraliin saa reseptin? Riittääkö pelkkä jännittäminen ja punastelu syyksi vai pitääkö olla paniikkihäiriö tai jotain vastaavaa?

        Helposti saa Propralin reseptin jos kärsii jonkinlaisesta jännittämisestä.


    • Punastelija

      Sinulla on varmaankin- kuten minullakin -
      yliherkkä vegetatiivinen eli autonominen
      hermosto. Et pysty liikaherkällä elimistölläsi säätelemään reaktioitasi, vaan
      ylireagoit, punastut ja hengästyt lähes tyhjästä.
      Minua ärsyttää, kun joku einstein joskus sanoo: "Älä jännitä." Aivan kuin pystyisin
      käskyttämään autonomista hermostoani!
      Beetasalpaajia en itse uskalla käyttää,
      koska ne kuulemma heikentävät kehon sarveisainemuodostusta: hiukset lähtevät!
      Käytän pikkumääriä rauhoittavia lääkkeitä tarvittaessa, mutta varon niitä riippuvuusriskin takia.

      • yliherkkä

        autonominen hermosto ihan lääkärin tekemä diagnoosi? voiko siihen saada lääkettä?


      • Punastelija
        yliherkkä kirjoitti:

        autonominen hermosto ihan lääkärin tekemä diagnoosi? voiko siihen saada lääkettä?

        Yliherkkä autonominen hermosto ei ole diagnosoitava sairaus (miksei, kysyn minä?!),
        joten siihen ei ole lääkitystä.
        Olen itseopiskellut ihmisen fysiikkaa ja
        neurologiaa saadakseni selville sairaalloisen jännittämiseni syitä - ja löytyihän se.
        Lääkäri kyllä auttaa jännittäjää, mutta
        omilla ehdoillaan:
        Jumala nimeltään Lääkäri kertoo sinulle, että
        hermostosi on herkkä, koska...
        -sairastat narsistista persoonallisuushäiriötä
        -tai sosiaalisten tilanteiden pelkoa
        -ahdistumishäiriötä
        -sinulla on traumaattinen stressireaktio
        ymym.
        Lääkäriltä saa toki apua tähän ongelmaan
        mieliala-, tai rauhoittavilla lääkkeillä.
        Itse en suosittele mielealalääkkeitä,
        koska (nyt olen karkea ja rahvaanomainen)
        ne vievät kyvyn saada orgasmin niin
        naiselta kuin mieheltäkin.
        Suostun käyttämään vain Opamox 15mg
        rauhoittavia;
        yksi tai kaksi aamulla, jotta selviän panikoimatta päivän velvollisuuksista kl 7- 14
        sekä vielä yksi kl 13 ja 17 välillä,
        jos on pitkä päivä, tai
        joudun esim. kyläilemään, kauppaan, tai
        käyn urheiluhallissa, tai kutsun jonkun kotiini
        kyläilemään.
        Näin minä selviän elämästäni ilman
        pelkäämisen tuskaa.

        Olen huomannut, että jos juon kahvia tai
        runsaasti Cokista, tarvitsen enemmän rauhoittavia: siksi olen jättänyt kahvin
        kokonaan pois.
        Sanomattakin on selvää, että kaikki piristeet
        aiheuttavat tuskallisen autonomisen
        hermoston aktivoiman paniikin -
        ei siis piristeitä,
        ja jos saat kutsun johonkin raveihin (en tarkoita laukkarataa), älä ota mitään
        nappeja tai jauheita:
        itse sain hirvittävän paniikin pari kertaa,
        kun kokeilin.


      • mie vaan
        yliherkkä kirjoitti:

        autonominen hermosto ihan lääkärin tekemä diagnoosi? voiko siihen saada lääkettä?

        Itselläni on diagnoosi "autonomisen hermoston toimintahäiriö". Neurologilta diagnoosini sain. Yleislääkärit olivat vaan kummissaan, eivätkä osanneet sanoa yhtään mitään. Kannattaa siis hakeutua neurologille. On olemassa lääkkeitä.


    • nunnukanunnukaloilaaloilaa

      ihmiset pystyivät lainkaan elämään ennen,silloin,kun lääkkeitä ei lainkaan ollut.

    • Rev.McMoon

      jo pieninäkin määrinä, sillä maksan kyky poistaa kofeiinia kehosta vaihtelee suuresti eri ihmisillä ja e-pillerit hidastavat tätä prosessia merkittävästi, siksi kai oireesi alkoivat pillerien aloituksen aikana.

      Yleensäkin jos ihminen kärsii jännittämisestä, kofeiini on pahin myrkky, jota voi kuvitella keskushermostoa kiihdyttävän vaikutuksensa vuoksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      45
      5851
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      48
      5356
    3. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      48
      3728
    4. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      14
      3675
    5. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      96
      3376
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      3136
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      59
      2894
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      58
      2746
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      53
      2400
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      38
      1854
    Aihe