Poliisin tekemiksi epäiltyjen rikosten tutkintajärjestelmä joutuu tarkkaan syyniin. Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki ja poliisiylijohtaja Mikko Paatero ovat asettaneet yhteisen työryhmän kehittämään nykyistä osin ankarasti arvosteltua tutkintakäytäntöä.
Nykyisin poliisirikosten tutkinnassa syyttäjä on tutkinnanjohtajana ja poliisit tutkijoina. Esimerkiksi poliisi on kuitenkin epäillyt, että osa syyttäjistä on liian kokemattomia hoitamaan poliisitutkinnan kaltaisia vaativia juttuja.
Työryhmän ehdotuksen on oltava valmis ensi vuoden kesäkuussa.
Helsingin Sanomien tietojen mukaan keskusteluja on käyty muun muassa siitä, millä perusteella syyttäjät valittaisiin poliisijuttuihin. Alustavasti on pohdittu, että epäiltyjen poliisirikosten tutkintaan koulutettaisiin tulevaisuudessa erityisesti näihin tehtäviin erikoistuneita syyttäjiä.
Epäilyt poliisitoimien laittomuuksista ovat viimeisen vuoden ajan hallinneet julkisuutta. Esillä on ollut erityisesti Helsingin huumepoliisiin sekä Vantaan ja keskusrikospoliisin huumepoliiseihin kohdistuneet rikostutkinnat.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Tietysti poliisit ovat tutkijoina, kun rikostutkintaan ei tässä maassa ole muilla koulutusta.
Ammattitaidon puute näyttääkin olevan syyttäjäpuolella, ei poliisin.
olla ammatillinen tietotaito. Ennemmin asennevammat ja hyvävelisysteemi. Mitään ei löydä jos ei halua löytää.
Olen kyllä sitä mieltä että poliisirikosten tutkinta pitäisi eriyttää kokonaan poliisista ja syyttäjälaitoksesta. Olen omin silmin nähnyt kuinka virkaveljien rikoksia lakaistaan maton alle ja tutkitaan pimeäksi.
Ei asia ihan näin ole,olen nimittäin tutkija mutta en ole poliisi,koulutan kyllä poliisiakin,
mutta päätoimi on muualla.(enkä pidä poliisista)
Kaikki edellä olevat valehtelevat.
Asia on niin, että missään muussa ammatissa Suomessa ei olla niin kuppikuntaisia, kuin poliisissa. Siellä kateus, kyynisyys ym. on niin syvää, että jos jonkun selkään on tilaisuus puukko lyödä, niin se lyödään varmasti ja syvälle.
Tämä takaa sen, että ns. poliisirikokset tutkitaan aurinkoakin tarkemmin.
Eikä missään muussa ammatissa työntekijät tehtaile rikosilmoituksia toisistaan samalla lailla, kuin poliisissa.
Lappi on tästä malliesimerkki.
ja silti et tehnyt mitään. Mikä olet silloin? Samaa paskaa.
tunkio on vasta aukeamassa ja haju tulee vasta nyt. sitä ei voi kukaan estää, enää.
Sinulla taitaa olla syytäkin olla hermostunut asiasta.