Uudet mallit

Mitä mieltä täällä ollaan Bemarin uusista 7- jag 5-sataamalleista? 7-satanen ei oma silmäni ole vieläkään tottunut, vaikka se onkin ollut markkinoilla jo jonkin aikaa, tuskin edes totun. 5-satasesta en ole oikein vakuuttunut siitäkään, mutta se saattaa olla sellainen johon tottuu ja josta alkaa pitää ajan myötä. Jos vertaa kilpailijoihin, Mersuun ja Audiin, uuteen S:ään ja E:hen olin heti myyty. Uusi A8 on ihan OK sekin heti ensisilmäyksellä, mutta ei niin "itsestäänselvä" muotoilultaan kuin S-Mese.
Meinaan vaan että sääli jos joku herra Fiat Multipla-Bangle on mennyt tekemään karhunpalveluksen Bemarille ja ajanut kaksi korimallia monttuun huonolla muotoilulla. No, Z4:non on kieltämättä kaunis auto. Mitä uudesta 6-satasesta olen kuvia nähnyt, on sekin melko kaunis, etuvaloja lukuunottamatta. Lisäksi, osaako joku kertoa onko sillä 5- ja 7-satasen takaruudun yläreunassa olevalla haievällä jotain virkaa? Onko se antenni, ilmanjohdin vai mikä? Oudon näköinen.
5515
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

...Mercedeksen edellisen S-sarjan virheistä. Sehän oli aivan hirvittävä tankki, ja nyt BMW:n uusi 7-sarja on ihan vastaava. Oudoksun edelleenkin kehitystä, jonka mukaan uuden mallisarjan on aina oltava edellistä kookkaampi. Sehän johtaa väistämättä tähän tilanteeseen ennemmin tai myöhemmin.

Uudessa vitosessa mittasuhteet ovat paremmin kohdallaan. Auto on ehkä hieman liikaa 7-sarjan näköinen, vaikkakin pienempi. Vie varmaan vuoden, ennenkuin muodot tulevat tutuiksi. Uskon, että ainakin itse "opin" pitämään 5-sarjasta.

Olen samaa mieltä, Z4 on helmi, vaikka tuntuukin jakavan mielipiteitä voimakkaasti. Itse kuitenkin odottelen eniten seuraavaa 3-sarjaa. Sekin tullee kasvamaan, eli mitat pitäisi olla lähellä edellistä 5-sarjaa (e39). Huippumallien nokalle on ilmeisesti tulossa V8. Ulkomittojen ja moottorikoon kasvu mielestäni rikkoo 3-sarjan identiteettiä, mutta minkäs teet. Ainakin uuden coupen ennakkokuvat näyttävät ihan mageilta.

Äänestä

Kyllä minun mielestäni uudet bemut on tosi hyvän näköisiä.Niin ja tekihän se Bangle karhun palveluksen Bemulle:myynti vetää tosi hyvin maailmalla!700n myynti on vallan loistava etenkin aasiassa.Ja kenelle riittää että paita on lämmin ja olut kylmää,niin nämä eivät ole teidän autoja! Loistavia tuotteita!!

Äänestä
  • Moi !

    Olen aivan samaa mieltä.

    Loistavia autoja. Sekä teknisesti että muotoilultaan.

    --

    Äänestä

  • Hieman junttius haiskahtaa läpi tuosta lopputekstistä. Kuullostaa siltä, että autot ovat mielestäsi automaattisesti loistavia vain siksi että ovat kalliita? No, tuollapa periaatteella Rolexkin myy kelloja; aina löytyy joku tyylitajuton juntti joka ostaa helvetin ruman kellon vain siksi, että kaikki tietää sen olevan kallis. Jotenkin se kyky olla kriittinen häviää...

    Äänestä

Kutsumasi "haievä" on yhteensopiva gps järjestelmän kanssa.Yleistyy myös pikkuhiljaa
muihin uusiin automalleihin esim.Saab 93

Äänestä

Kommentoi aloitusta


K.K. kirjoitti:

Mitä mieltä täällä ollaan Bemarin uusista 7- jag 5-sataamalleista? 7-satanen ei oma silmäni ole vieläkään tottunut, vaikka se onkin ollut markkinoilla jo jonkin aikaa, tuskin edes totun. 5-satasesta en ole oikein vakuuttunut siitäkään, mutta se saattaa olla sellainen johon tottuu ja josta alkaa pitää ajan myötä. Jos vertaa kilpailijoihin, Mersuun ja Audiin, uuteen S:ään ja E:hen olin heti myyty. Uusi A8 on ihan OK sekin heti ensisilmäyksellä, mutta ei niin "itsestäänselvä" muotoilultaan kuin S-Mese.
Meinaan vaan että sääli jos joku herra Fiat Multipla-Bangle on mennyt tekemään karhunpalveluksen Bemarille ja ajanut kaksi korimallia monttuun huonolla muotoilulla. No, Z4:non on kieltämättä kaunis auto. Mitä uudesta 6-satasesta olen kuvia nähnyt, on sekin melko kaunis, etuvaloja lukuunottamatta. Lisäksi, osaako joku kertoa onko sillä 5- ja 7-satasen takaruudun yläreunassa olevalla haievällä jotain virkaa? Onko se antenni, ilmanjohdin vai mikä? Oudon näköinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu