Moikka! Itse valmistun nyt ehkä keväällä sosionomiksi. Opiskelen etänä viimisen puoli vuotta, koska terveys petti niin pahasti. Sairastuin masennukseen, syynä tähän oli loppuun palaminen. Vaikka valmistuisinkin nyt pian, ei töihin menosta ole vielä haaveita pitkään aikaan. Suuri saavutus oli saada edes päivärytmi oikeaksi.
Mutta pointtini on vain se että muistakaa, että elämä ei ole pelkkää opiskelua, ettei vain muille kävisi näin.
Itse aloitin innolla opiskelut, mutta koska minulla oli jo auto ja talolainaa sekä työ, niin päivät eivät riittäneet. Aamulla kouluun ja heti koulun jälkeen joka ilta töihin ja kaikki viikonloput töissä. Öisin tein tehtäviä ja esseitä. Puoli vuotta meni hyvin, mutta vuoden päästä olin jo ihan raunio. Ei yhtään vapaapäivää, ei edes vapaa-iltaa koko vuotena. Yöunet n. 2-4 tuntia. Ystävät eivät enää soitelleet, koska minä olin jo niin monesti sanonut ettei ole aikaa. 2 vuotta jaksoin elää näin. Sitten en enää jaksanut, en vaan noussut enää aamuisin, nukuin ja vain tuijotin kattoon. Ja minulla todettiin vakava masennus ja burn out. Ennen tätä lopullista sairastumista yritin kysellä opettajalta, josko saisin vaikka tehdä työharjoittelut 2 eri osassa tms. jotta tilanne olisi helpottanut. Mutta opettajan tyly vastaus oli valitse joko opiskelu tai työssäkäynti. Opintotukea en saa, joten pakko sitä on töissä käydä, jotta saa laskut maksettua.
Osaksi masennukseni johtui siitä, että suurin osa koulunkäynnistä oli turhan päiväisillä luenoilla istumista. Eli turhautuminen, ei 27 vuotias ihminen jaksa enää istua luennolla montaa päivää kuunnellen esim. työharjoittelun eduista. Ne on opittu jo amiksessa. Muutenkin koulutuksessa niin paljon turhaa ja ilmaa, asioita joita pitäisi tajuta maalaisjärjellä.
No mutta nyt eikun mielialalääkettä naamaan ja haaveissa siintää työelämä. Älkää rasittako itseänne liikaa!!!!!!!!!!
Mutta pointtini on vain se että muistakaa, että elämä ei ole pelkkää opiskelua, ettei vain muille kävisi näin.
Itse aloitin innolla opiskelut, mutta koska minulla oli jo auto ja talolainaa sekä työ, niin päivät eivät riittäneet. Aamulla kouluun ja heti koulun jälkeen joka ilta töihin ja kaikki viikonloput töissä. Öisin tein tehtäviä ja esseitä. Puoli vuotta meni hyvin, mutta vuoden päästä olin jo ihan raunio. Ei yhtään vapaapäivää, ei edes vapaa-iltaa koko vuotena. Yöunet n. 2-4 tuntia. Ystävät eivät enää soitelleet, koska minä olin jo niin monesti sanonut ettei ole aikaa. 2 vuotta jaksoin elää näin. Sitten en enää jaksanut, en vaan noussut enää aamuisin, nukuin ja vain tuijotin kattoon. Ja minulla todettiin vakava masennus ja burn out. Ennen tätä lopullista sairastumista yritin kysellä opettajalta, josko saisin vaikka tehdä työharjoittelut 2 eri osassa tms. jotta tilanne olisi helpottanut. Mutta opettajan tyly vastaus oli valitse joko opiskelu tai työssäkäynti. Opintotukea en saa, joten pakko sitä on töissä käydä, jotta saa laskut maksettua.
Osaksi masennukseni johtui siitä, että suurin osa koulunkäynnistä oli turhan päiväisillä luenoilla istumista. Eli turhautuminen, ei 27 vuotias ihminen jaksa enää istua luennolla montaa päivää kuunnellen esim. työharjoittelun eduista. Ne on opittu jo amiksessa. Muutenkin koulutuksessa niin paljon turhaa ja ilmaa, asioita joita pitäisi tajuta maalaisjärjellä.
No mutta nyt eikun mielialalääkettä naamaan ja haaveissa siintää työelämä. Älkää rasittako itseänne liikaa!!!!!!!!!!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Aikaisemmin hankitun tunnistaminen eli AHOT on tulossa ammattikorkeakouluihin. Sinulle AHOT-hyväksiluvuista olisi ollut paljon hyötyä.
Miten on mahdollista, että joudut tekemään erikseen työharjoittelun, vaikka käyt koko ajan töissä? Aika outoa, ettei niitä voitu yhdistää. Työssä ja aeimmin opitusta muutenkin olisi pitänyt voida antaa vapautusta luennoilla istumisesta. Amk-laki tai asetus ei määrää läsnäolopakkoa, se on vain joidenkin opettajien itse keksimä juttu, jotta heillä olisi varmasti töitä.