vain sanoja ja seksiä. Luvataan kuut taivaalta ja kerrotaan, kuinka paljon rakastetaan. Ja menee puoli vuotta tai vuosi. Ja pum. Löytyykin toinen, jolle vannotaan samaa lorua. Unohdetaan jälkeen jätetyt rauniot ja keskitytään hurmaamaan uutta kohdetta. Ja kun se uusi kohde on tyhjennetty, on taas aika vaihtaa uuteen ja entistä ehompaan. Käy yhtä helposti kuin auton vaihto, mutta on paljon halvempaa. Uudella kumppanilla voi maksattaa aina korut, katon pään päälle, kyydit jne. Eli siis oikeastaan aika tuottavaa puuhaa.
Niin paljon puhetta, niin vähän tekoja. Mutta niin kai se nykyaikana on-vähän kaikessa.
Niin paljon puhetta, niin vähän tekoja. Mutta niin kai se nykyaikana on-vähän kaikessa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
RAKKAus sana,,TULee mieleen ,jotain joka on itsekästä ja turhaa!
Tuossa sinun kertomuksessasi herää kysymys mitä siinä oikeasti rakastetaan?
Mutta onneksi noin ei ole kuitenkaan kaikilla. Sinäkin siellä usko siihen, että maailmassa on vielä sitä oikeaakin rakkautta olemassa. Sitä mikä kestää ajasta ikuisuuteen sillä sitä ei lannista tuulet ja sateet, eikä myrskyjen riepottelevat ryökäleet. Se rakkaus ei perustu kuitenkaan sanoihin eikä tekoihin vaan pelkkään tunteeseen jonka saa aikaan toinen ihminen. Ja se rakkaus on ja elää sydämessä eikä kulu edes kuluttamalla pois.
Ai mistä sen rakkauden löytää? Ei mistään tietenkään, kun se ei löydy etsimällä. Se vain syttyy joskus kun olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja siinä se sitten vaan on tunteena olemassa olevana tapahtui sitten vaikka mitä. Etkä välttämättä osaa enää jälkikäteen edes sanoa mistä se rakkaus alkoi sen jälkeen kun huomaat olevasi rakastunut. Eli se oikea rakkaus on maailman ihmeellisistä asioista ihmeellisintä, sitä jolle ei ole selitystä olemassa ja jonka ymmärtää vasta sen jälkeen kun on itse oikeasti rakastunut.
Ja sama tietysti toisinpäin kun joku rakastuu sinuun.
uskoa ja tahtoa toteuttaa sitä sekä lupausta toiselle ja valmiutta kiintyä toiseen ihmisellä sellaisella tasolla että toisesta ihmisestä tulee lähes korvaamaton.
Joistakin ihmisistä ei koskaan ole siihen, osa ehkä oppii ajan myötä, jotkut syntyvät sellaisiksi ja joutuvat kärsimään koko ikänsä toisten ihmisten ollessa näitä jotka unohtavat kokemansa heti sen jälkeen sen elettyään.
miten se asia sitten pitäisi hoitaa? olla suhtessa jossa on paha olla ja jossa toista ei rakasta? pitäisikö siinä kärsiä vain sen takia että toinen voi elää unelmaansa ja mä kuihdun ja kuolen ja lopulta tapan itseni? näinko susta asia menee että toinen on vankina suhteessa vaan siksi että sulla on hyvä olla?
enkä niin ole väittänytkään!! Mutta miksi pitää vannoa kivenkovaan rakkautta, kutsua kullaksi, olla niin mielin kielin jos seuraavassa hetkessä onkin sitten uuden miehen/naisen pedissä? Haluaisin vain pikkaisen enemmän rehellisyyttä ja teeskentelemättömyyttä tähän maailmaan.
Olen nimenomaan sitä mieltä, että miksi kitua suhteessa jos ei halua siinä olla. Miksi puhua kauniita toiselle jos mieli halajaa muualle. Se on myös itsekästä!
totta... mutta rakkaus ei ole yksinkertaista, se voi loppua yhtäkiä.... mutta ihminen ei pakosti uskalla sitä toiselle kertoa. ei se itsesääli ja vihassa kylpeminen auta. lähde ulos ja tapaa uusia ihmisiä. kyllä meitä kunnollisia naisiakin on. (Ja myös miehiä) ei se itsesääli auta. se on tapahtunut ja sille ei enää voi mitään. laita piste sille elämän vaiheelle ja ymmärrä että tätä elämä on. rakkaus ei ole yksinkertaista