olen oppinut omista ajatuksistani paljon kun olen seurannut tämän palstan keskusteluja yksi niistä asioista jotka mua mietityttää tässä iässä ja tämän ikäisissä on se isovanhemmuus tuntuu olevan elämässä yksi tärkeimmistä mutta jos et ole isovanhempi jo tässä iässä onko se yhtä vaikea asia kun lapsettomuus nuorena monet sitä hehkuttaa täysillä en tarkoita nyt vaan näitä palstan kirjoittajia vaan yleensäkkin voidaanko me joilla ei ole lapsenlapsia elää samalla lailla täyttä elämää kun lapsenlapsellisetkin vai puuttuuko meiltä jotain aivan ainutlaatuista tää tuli tässä mieleen istuskellessa kynttilän valossa odottaessa seuraavaa syntymäpäivää ja miettiessä mitä on elämältä saanut ja mitä vielä on odotettavissa kun se suuri rakkauskin istuu tossa nojatuolissa ettei tarvi siitäkään olla enää odottavalla kannalla.
olen tämmöinen ikuinen pohdiskelija
viivatiina
351517
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
mutta kyllä me elämme täyttä elämää.
En usko muutenkaan, että ihmisen pitäisi elää muitten, kuin itsensä kautta.
Harvojen elämä muutenkaan on niin juuri kuin muidenkin.
Ilota siitä, mitä on, ei ikävöidä sen perään, mikä puuttuu.
puuttuvan mitään enkä kaipaa mitään olen tyytyväinen elämääni näinkin olen yhden tyttären äiti riittää minulle lapsenlapsia tuskin tulee ei ole minulle ongelma kun ei ole tyttärellekkään mutta monesti aistin ihmisten puheista niinkun voivottelun sen takia ajattelen että onko se ainut tärkeä asia tässä iässä just kun päästään voivottelmasta lapsettomuudesta niin alkaa voivottelu lapselapsettomuudesta mikäs seuraavaks siinä mulle taas pohdittavaa.
elää normielämää, ainakin kuvitelmaa siitä. Pitää mennä naimisiin, saada lapset, lastenlapset tietyssä iässä. Jos siitä poiketaan, ihmetellään takana, joskus edessäkin.
Itse en ole koskaan elänyt muiden valintoja, niinpä ei hetkauta muiden ajatuksetkaan.
Ja, enpä osaa surra sellaista, mitä en ole koskaan omistanutkaan.
Jotain muuta olen ehkä saanut, josta ainakin itse osaan olla onnellinen.
Kaikkeahan ei kukaan voi saada, sen varmasi meistä kaikki tietävät. Ollaan onnellisia, ja rakastetaan, sinä nojatuolissa istujaa, minä iltatirsoja makkarissa kuorsaavaa!
joskus vaan tuntuu kun keskustelee ihmisten kanssa ja sitä tottavie paljon teen että jos on vähän erillä lailla ajatteleva niin se ei oo ollenkaan nomaalia ei muakaan oo muiden ajatukset hetkauttanu ja oon aina uskonu että on muitakin kaltaisiani mutta kun niitä on tai on olevinaan vaan niin harvassa mutta aina on tietyssä iässä tietyt asiat joilla hehkutetaan ne ei oo ollu mulle koskaan maailman tärkeimpiä ja sen takia ajattelen että osa siitä varmaan on sitä elämän teatteria ollaan onnellisa ja rakastetaan.
joskus miettiä valtavirrasta poikkeaviakin aiheita.
Ei vain tahdo sitten löytyä pohtijoita, varsinkaan heitä, josta kakaisevat todellisen mielipiteensä asiasta.
menemistä huomasin kirjoituksesi olen aina ollut valtavirrasta poikkeava ja olen huomannut ettei niitä mielipiteitä kyllä juuri koskaan kuule ja varamasti meitä on mutta ei kukaan uskalla sen huomasin taas näistä vastauksista mutta tää on tätä joskus toivois että joku muukin vois yhtä rohkeesti mielipiteensä tuoda julki mutta kun ei niin ei mutta se täsätä asiasta ja nukutaan makeesti ja nähdään hauskoja unia.
tästä aiheesta, saako, vai pitääkö olla, mitä oletetaan?
saa ja pitää ja oletetaan.
mutta jos en koskaan ole, täytyy tyytyä olemaan vain vanhempi.
Minullahan on tämä "ikuinen lapsi" hoidettavana, joten en sitä hoitopuolta niinkään kaipaa.
Täyttä elämää voi elää, jokainen itse tietää parhaiten,
puuttuuko jotain ainutlaatuista,
kun ei ole lapsenlapsia.
Jotain puuttuu kuitenkin ja kyllä minä hiukan kadehdin samanikäistä ystävääni,
jolla on jo neljä lapsenlasta.
Nautitaan me lapsenlapsettomat kuitenkin elämästä, ei tämä nyt niin surkeaa ole:))
Onnea jo etukäteen huomiselle päivälle, perässä tulet, mutta kiinni et saa:)
luonnostaan nautit tästä päivästä sellaisena kun se on huumorilla eteenpäin olisit varmaan hyvä mummukin jaksaisit ja keksisit kaikkee kivaa mää kun en ees osaa pelata mitään mää oon niin kummallinen etten tunne että jotain puuttuis enkä kaipaa mitään mun siskolla on yhdeksän lastenlasta eikä se koskaan oo niitä mitenkään ylistäny vanhin on jo kakskymppinen liekö sukuvika kiitti vaan etukäteis onniteluista ja vaikka kuinka sukkelaan vanhenisin niin yhtä sukkelaan sää meet eellä.
tuosta hoivavietistä, olisi kiva välillä elää ilman jatkuvaa hoivaamista, 28 vuotta sitä on jo tehtykin.
Ei minustakaan tunnu, että jotain puuttuisi, en minä sillä lailla kaipaa lapsenlapsia.
Mutta jos niitä olisi, niin en moittisikaan asiaa.
kaiken sen hoivaamisen keskellä vielä jollain lailla kaipaat isovanhemmuutta jossain määrin onhan siinä jonkinsortin viettiä uskon ettei monellakaan tunnu puuttuvan mitään vaikkei lastenlapsia olekkaan mutta mutta se hehkuttaminen vaan niinkun jotenkin korostuu niin siinä kun paljon muissakin asioissa.
tai sitten en, miten sen nyt ottaa.
Viesteissä tosielämän tietoa.
tänään vaan jokun kirjoitukessa en muista kenen tuli esille ne ja rupesin miettiin sitä omalta kantiltani ja sitä onko kirjoituksissa ja puheissa sellaista näyttämisen makua ja tuntuu olevankin kun on niin hiljaista.
miten me kehua retosteltaisiin, jos meillä olisi lapsenlapsia:)))
Mutta kyllä minua vähän kyllästytti yksi tuttu, kun kehui pojanpoikaansa, miten taitava ja parempi kuin kaikki muut yhteensä. Ihan tavallinen, kiva nuorimies, ei siinä mitään.
määkin oon huomannu että lapsenlapset on jotain aivan ihmeellistä alkaa oleen samalla viivalla kun kolmesti eronneiden viiskymppisten neljän aikuisen lapsen isän hehkuttaminen isyyden ihanuudesta neljännen nuoren vaimon kanssa voishan ne kyllä meillä olla aivan jotain muuta kun muilla.
Ei känkkäränkkää jouluna.
No se miehenpuoli voi tietysti
mököttää, jos et ole varannut kaljaa... :)
ja jos sitä känkkäränkkää haluan voimmehan mennä sinne mun siskon suurperheen luo ei varmaan pois ajeta mutta ei oo tullu kaipuuta tytär on kyllä joulut kotona ja hänen toinen puoliskonsa on omien vanhempiensa kanssa kyllä me kaksi naista pidetään huolta että meidän ainoa mies voi hyvin ja jouluoluet riittää.
ja henkilökohtainen aihe etten saanu mielipiteitä ottaen huomioon kuinka paljon viiskyt plus naisia tällä palstalla kirjoittelee mutta aiheethan on yleensä asiasta hyvää päivää kirvesvartta eikä täälläkään voi kirjoittaa ajattelematta mitä muut ajattelee omasta mielipiteestäni monien mielestä.
Elin lapsilleni eroni jälkeen toistakymmentä vuotta. Täyttä vauhdikasta elämää ihanaa aikaa.
Menin naimisiin yli kolmekymppisenä ja lapset tein kuuden vuoden erolla. Vaippoja vaihtelin yli nelikymppisenä.
Olen vapautunut vuosi sitten ihanasta urakastani ja elän nyt toisenlaista täyteläistä elämää. Ei tulisi mieleenikään kaivata vaipanvaihtoa ja yö itkemisiä kitinöitä nurkissa.
Elää täyttä elämää, jahas.. siis elämää minkä itse kukin yksilönä kokee täydeksi? Lapsilla, lapsenlapsilla tai ilman.
Vaikka ei ole ensimmäistäkään lastenlasta, niin en koe sitä kipeänä asiana. En edes osaisi kuvitellakaan millainen isovanhempi olisin, se valkenisi vasta sitten jos asiasta tulisi totta ;)
Enkä haluaisi, että kutsuttaisiin mummoksi tai mammaksi, jokin muu nimitys olisi parempi. Noista sanoista tulee mieleen omat isovanhemmat, enkä tunne olevani niin vanha vielä ;)
Kun sain esikoiseni, äitini ei antanut nimitellä itseään mummiksi, - minusta se oli outoa, melkein loukkaannuin häneen..
Mie oli vajaat 48 vuotias, kun sain ensimmäisen lapsenlapseni ja ilmanmuuta esittelin pienelle itseni mummiksi, tyyliin: "Kuulehan pikkuinen tervetuloa ja mie olen mummisi, hauska tutustua, ja muista että olet minulle rakas".
Olen vähän kai höpsähtänyt mummi..:/
P.s. en tarkoita ylläkirjoittamaani moitteeksi en neuvoksi, enkä arvosteluksi, - kerroin vain omat tuntemukseni tästä mummoilusta :)
Minulla ei ole koskaan ollut mummia..
ei mummu rupee nukkuun että hyvää yötä vaan kaikille ja kauniita unia mietitään taas huomenna uusia jutskia.
Ei ole lapsenlapsia vielä, ja koska lapsiakin on vain yksi, ei heitä kovin monta ole odotettavissakaan.
Koska olen sinkku, saattaa käydä myös niin, että pääsisin mummiksi jonkun charmantin ukin lapsenlapsille, jos sellaiseen herraan törmäisin...
haikailla sellaisen perään mitä sinulla ei koskaan ole vielä ollutkaan, ja olla kade ikäisillesi isovanhemmille. Ethän voi edes tietää mitä se isovanhemmuus on.
nimenomaan minulle niin ymmärsit kirjoitukseni aivan väärin en haikaile isovanhemmuuden perään enkä ole kateellinen kellekkään mietin sitä vaan eilen ja jos ei tähän ikään tiedä mitä isovanhemmuus on niin ei kyllä voi olla paljoo kiinnostunu kanssaihmisistä satun kyllä tunteen muutamia mummuja ja vaareja hyvinkin ja onhan lapsellanikin omansa aika kummallinen vastaus sinulta pisti sekin taas miettiin heti aamusta huomenta vaan.
ellei olisi lapsukaisia. Ei niin että haluan sukuni jatkuvan, vaan on ilo seurata heidän kehitystään ja oppia itse siinä samalla.
Murheita on ollut myös heidän perheissään, monta huolta itsekin kantanut, mutta kaikki on ollut sen arvoista.
Löysin rakkauden monen yksinäisen vuoden jälkeen. Onnellinen olen siitäkin.
kun tuntee että jotain puuttuu jos ei niitä ole todennäköisesti itse olisin tehnyt lapsia puoli tusinaa jos olisin niitä kaivannut mikään ei ole ollut esteenä mutta tein tämän ratkaisun koska en ole ollut koskaan mikään lapsirakas ehkä sen takia en tunne mitään puuttuvan ja olen tyytyväinen tähän hetkeen juuri tällaisena kun se on.
ne omat ilonsa ja surunsa. Eikai mummous ja vaareus ole ainut autuaaksitekevä asia, ja mitä ei ole kokenut sitä ei osaa siten kaivatakaan. Kun ei ole lapsenlapsia, niin elämä täyttyy jollakin muulla. Voihan sitä rakastaa muita lähimmäisiään.
Muistan ajatukseni nuorena aikuisena. En ollut mitenkään lapsirakas ja ajattelinkin etten koskaan hanki niitä.
Sattui sitten pieni lipsahdus :)) ja synnyttämisen jälkeen ajatukseni muuttuivat. Ei äitiyttä tiedä ennenkuin sen itse kokee.
Kun sitten ensimmäinen lapsenlapsi kuului olevan tulossa, jouduin uuden eteen. Minähän olin itsekin niin nuori, eikai tässä edes kehtaa tunnustautua mummoksi, vanhaksi huivipääksi, niin silloin ajattelin. Kun sitten näin ensimmäisen kerran tuon vaaleanpunaisen käärön oman tyttäreni käsivarsilla, henkeni oli salpautua siitä lämmöntunteesta joka tulvahti sydämeeni. Rakkaus omiin lapsiin ei vähentynyt lapsenlapsen myötä, rakkaus on ehtymätön voimavara, se lisääntyy ja jakaantuu ilman että keneltäkään vähenee.
Kirjoitit asian juuri niin kun itekkin ajattelen,ei ole mitään lisättävää,itse olen yhden lapsenlapsen mummu.
sopii erinomaisesti oma näkemys tai tuntemus voisi olla sittenkin parempi sana.
Tyttäreni toi hetkeksi tuon lapsenlapseni tänne hoiviini. Hän odottaa jo toista ja itsekin mietiskeli, että mitenkäs sen rakkauden käy esikoista kohtaan, kun uusi syntyy. Tulimme siihen lopputulokseen, että rakkaus ei vähene jakamalla.
Luulin, ennen tämän pikkuisen syntymää, etten olisi vielä valmis mummouteen tuntui niin läheiseltä vielä se omien lapsien hoito, mutta tapahtuma sai kuitenkin ihan eri mittasuhteet kuin olin odottanut.
Elämä antaa erilaisia mahdollisuuksia onnenhetkiin ja täyttymyksien tunteisiin.
Kaikille ei lastenlapsetkaan tunnu olevan tärkeitä. Ne jotka sen kokevat tietysti sen kertovat, mutta yhtä tärkeää on kohdata elämässään se oman näköinen täyttymys ja siitäkin voi ja pitää tuulettaa! :)
niitä lapsenlapsia on ollut jo 12 vuotta,- varmasti odottaisin vauva uutista, jos heitä ei vielä olisi yhtään, mutta tuskin sentään olisin onneton, sanan varsinaisessa mielessä, mutta en
tiedä miten sellaisessa tilanteessa jos mummutettavia ei olisi toiveissakaan saada, ehkä oisin kadekin..ja joskus onnetonkin, kai "ryöstelisin" toisten vauvoja..:))
Tapasin aikoinaan työpaikallani (palvelualalla kun olin niin kuulin monenlaisia tarinoita) 80-vuotiaan naisen, joka oli synnyttänyt 11 lasta. Kaikki olivat tuolloin jo sukukypsyysiän ylittäneitä ja elossa ja terveitä, mutta yhdelläkään heistä ei ollut omia lapsia! Ajatelkaa! 11 lasta eikä yhtään lastenlasta. Hän oli siitä hieman murheissaan.
Mitä sinuun tulee niin eiköhän nuo "tarpeet" ole ympäristön synnyttämiä paineita ainakin osittain? Miksi sinulta puuttuisi jotakin ainutlaatuista koska todennäköisesti sinulla on elämässäsi jotain toisenlaista ainutlaatuista mitä ei jokaisella ole. Ensinnäkin mainitsit suuren rakkauden, joka jakaa elämäsi kanssasi. Se on hieno asia. Minulla ei ole koskaan ollut, koska en ole koskaan rakastunut. Olisin kai voinut, jos joku olisi rakastunut minuun. Minulla oli lyhyt avioliitto, jossa prinssi muuttui sammakoksi muutama päivä häiden jälkeen.
Ei meidän jokaisen elämä kulje samaa rataa muutenkaan.
Itselläni on yksi lapsi. Olen 50-vuotias nainen ja lapseni menee eskariin ensi vuonna. Voisin ikäni puolesta olla hänen isoäitinsä. Niin, kuvittelepa minun tilannettani. Voi olla, että jonakin päivänä lapseni menee naimisiin, perustaa perheen, mutta minä en voi elää niin vanhaksi, että näkisin lapsenlapseni...
ymmärsit asian mun kannalta ja on kiva lukee näitä erillaisia kertomuksia ja tunteita tästä asiasta jokaiselle joku asia on tärkeä ja toiselle taas vähemmän tärkeä ja tiedä mustakaan jos satun joskus mummuks tuleen vaikka muuttuis mielipiteet moneen kertaan.
minulle sen tärkeämpää kuin äitiys.
Yhtä ihania kaikki :)