Sanotut sanat jäävät muistiin sanojan sanomina sellaisina ja sillä sävyllä kuin sanoja on ne sanonut. Perua voi sanomalla "anteeksi, sanoin pahasti". Katumista ei osoita se, että hymyilee tai on normaalisti. Päinvastoin.
Synkeän päivän
miete tänne
6405
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eikös normaalisti oleminen voisi myös tarkoittaa sitä, että haluaa unohtaa myös sinun sanomasi pahat sanat.
Tilanteessa, jossa on molemmin puolin sanottu ikäviä asioita. Joskus asioista ei voi eikä kannata puhua.
pahasti ei ole sanottu molemminpuolin tai vaaka on toiseen suuntaan hyvin paljon enemmän kallellaan.
Noin yleisellä tasolla kannattaa aina miettiä omaa toimintaa, siis mitä itse on voinut tehdä tai jättää tekemättä tilanteen kehittymiseen. Tämä ei ole syytös sinulle, vaan ajatus.
Ehkä hän ajattelee asiasta niin.
Painaako asia sinua kun tänne kirjoitat? Yritä sopia kuitenkin asioista. Mukavampi aina olla kun ei ole vihanpitoa.
jälkeenpäin ajatellen usein syyttäkin. Olisipa joku ajatellut joskus, kuinka vaikeaksi oli ja on asiat mulle tehnyt. Vihanpito ei ole hyvästä, mutta ilman jotain sitä täytyy saada tuntea. Purkaa sitä jotenkin ja tehdä muita asioita. Suhteet tuntuvat tällä hetkellä kaukaisilta, pikemminkin kaipaan ystävää jonka kanssa asian käsitellä kun hänen kanssaan en voi.
Älä haaskaa ainutta elämääsi vihaamalla jotain ihmistä joka on sinua loukannut. Minua on loukattu tosi ilkeästi, pari ihmistä teki temppuja. Vallankäyttöä ja nauttivat siitä.
Mutta, ei kannata haaskata vihaamisen. Paha olo voi olla, mutta eiköhän se ajan kanssa helpota.
Etkö voi vai etkö halua puhua hänen kanssaan. Kirjoita.
Asia painaa sinua.
olet taas suuttunut?