Apua, koirani rähisee ihmisille.

maarit_neuvoja kaipaava

Hei!

Minulla on monen kymmenen vuoden kokemus koirista, mutta tällaista tapausta ei minulle ole sattunut ennen tulemaan. Erilaisia neuvoja on kokeiltu, vielä tuloksetta. Ongelmani on tämä: Koirani (sekarotuinen, keskikokoinen, 1-vuotias) rähisee useimmiten jokaiselle vastaantulijalle lenkeillä.

Tässä hieman pidemmin:

Koirani on alusta asti ollut ihmisarka. Sillä ei ollut ongelmia luottaa meihin kun se oli vielä niin pieni, mutta pikkuhiljaa pelko ihmisiä kohtaan vain voimistui totutteluista huolimatta. Koiralla ei ole ikäviä kokemuksia ihmisistä, sitä ei ole kohdeltu huonosti.
Ensin se oli vain arkuutta, pentu ei suostunut menemään lähelle vieraita, vaan katseli vain kauempaa. Jos vieras viipyi meillä pidempään ja istui jossain paikoillaan, pentu rohkaistui pikkuhiljaa ja oli lopulta jo vieraan sylissä. Ajattelimme että kyllähän sitä rohkeutta löytyy ja varmasti tulee lisää kun pentu kasvaa, näin minulle myös sanottiin.

Sitten pentu löysi oman haukkuäänensä, ja kodin vahtiminen voimistui. Pentu alkoi haukkumaan meille tulevia vieraita yhä voimakkaammin, eikä suostunut lopettamaan. Tästäkin mentiin vain pahempaan suuntaan - pentu tosiaankin sai rohkeutta lisää, mutta pelko ei kadonnut. Nyt se on ihmisiä pelkäävä, mutta uskaltaa käydä näykkäisemässä.

Nykyään olla tässä tilanteessa. Koirani rähisee lenkillä melkein aina jokaiselle vastaantulijalle, vaikka ihminen ei kiinnittäisi koiraan mitään huomiota. Koirani ei pelkästään haukahtele, vaan rähisee. Kuulostaa ihan siltä, että jos se vain pääsisi, niin se menisi ja purisi ihmistä lujaa. Etenkin lapsien kohdalla koirani rähisee ja vetää heitä kohti hampaat irvessä.

Omat keinoni eivät ole näköjään riittäneet ja alan olla neuvoton ja väsynyt tähän rähinään. Tuota rähinää siis esiintyy lenkeillä, joten voitte kuvitella millaista se on kun minun luokseni tulee vieraita. Mitä minun pitäisi tehdä? Pelko ihmisiä kohtaan on koirani kohdalla sen verran suurta, että tässä ei mitkään pelkät namit auta. Olen kiitollinen kaikista neuvoista! Turha ehdottaa koiran rankaisua fyysisesti satuttamalla, siihen en alennu.

19

7461

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ..Juha..

      ..MORO..
      Miten olet yrittänyt puuttua tuohon asiaan? Mitä konkreettista olet tehnyt, muuta kuin yrittänyt antaa koiran tottua.

      ..Kerro lisää...?

    • joku vain

      Kuulostaa aika pahalta. Tilannetta en ole nähnyt, mutta tässä jotain neuvoja. Ennen kuin joku tulee tyrkyttää jääkautta taikka kolinapurkkia, niin voisin antaa neuvoni: Siedätä koira ihmisiin.

      Kontaktiharjoituksia ulkona:

      Ensimmäisenä lähtisin koiraa opettamaan kulkemaan nätisti ihmisten ohi, niin että koira ei edes kiinnitä huomiota muihin kanssaliikkujiin.

      Tämä tapahtuu muista ihmisistä niin kaukana, ettei koira kiinnitä niihin huomiota. Aina kun koira antaa sinulle huomiota, niin palkitse herkkupalalla ja kehuilla (vaikka huomion anto kestäisi sekunnin murto-osan). Pyri vahvistamaan koiran huomion antoa.

      Pikku hiljaa voit pidentää aikaa ja viedä koiraa lähemmäksi. Jos koira alkaa räyhäämään niin ollaan edetty liian nopeasti. Eli silloin otetaan etäisyyttä enemmän ärsytyksen laukaisijaan. Lopulta saavutetaan tilanne, jossa koira ei reagoi muihin kävelijöihin. Tämä voi viedä aikaa.

      Jos joudut kulkemaan koiran kanssa niin, että se alkaa räyhäämään. Kävele koiran kanssa ohi kiinnittämättä mitään huomiota koiraan tai ärsytyksen laukaisijaan.

      Hyvä olisi myös huomata omakäytös: että et ala vastaantulijan kohdatessa kiskoa koiraa paniikissa itsesi lähelle. Tälläinen toiminta viestii koiralle vaaraa ja silloin se voi alkaa puolustamaan sinua. Joten on hyvä varautua ajoissa ohitustilanteeseen, jotta koira ei yhdistä remmin lyhentämistä vastaantulijaan.

      Kaulapantana on hyvä olla mahdollisimman leveä taikka sitten valjaat. -> ei aiheuta koiralle kipua! Eikä siten syytä rähinöidä.

      Vieraisiin kannattaisi varmaankin aloittaa tutustumaan, kun koira pystyy rähisemättä olemaan ihmisten lähettyvillä (eli ohitustilanteet).

      Ongelmakoirakouluttajat voisivat varmaankin kertoa tilanteesta enemmän ja antaa neuvoa. Täältä on vaikea sanoa, miten tulisi toimia, kun ei ole tilannetta nähnyt.

    • pienpystis

      onko kyseessä kahden pienpystykorva-rodun sekoitus? kuulostaa tuo kertomus likimain omalta tarinaltani.

      • areenasta

        tämäniltainen hienosti hihnassa jossa Tommyn aiheena oli koiran aggressio vierasta kohtaan.

    • vois olla apua

      Pari yksittäistä asiaa mitkä tulisi mieleen ja joista voisi olla sinulle apua...

      Kun lähdette lenkille, niin tee se sellaisella hetkellä jolloin koira on täysin rauhallinen. Esim kesken koiran päiväunien. Tämä auttoi meillä jo kummasti. Koira käyttäytyi paljon vähemmän riehakkaasti kuin silloin kun se oli itse saanut tehtyä aloitten lenkille lähdöstä.

      Toinen asia mihin kannattaa kiinnittää lenkeillä huomiota, on se miten itse käyttäydyt kohtaamistilanteissa. Olemalla kireä kuin viulunkieli, olet voinut tahtomattasi antaa vesselille "luvan" haukkua. Eli olemalla rauhallinen ja rauhoittamalla koiraa jo etukäteen teet selväksi että käytös ei ole sallittua ja kerrot että "nyt mennään ohi ihan rauhallisesti vaan". Ja jos ohitus menee sattumalta hyvin niin kehut(tietysti).

      Ja vielä yksi asia mikä saattaisi tuoda helpotusta on "koirahieronta". Eli aamuisin-iltaisin-ennen lenkkiä-lenkin jälkeen, otat tavaksi hieroa koiraa, vähän silleen samanlailla kuin ihmisiä ja vauvojakin hierotaan. Hellää sivelyä joka paikasta, kirsusta hännänpäähän ja jalkoihin saakka. Asetu lattialle istumaan jalat hajareisin ja pyydä koira siihen maate. Kellauta hellästi kumoon ja aloita käsittely ensin kylkiä sivelemällä pitkin hitain vedoin. Saa vähän painaakin. Sitten siirryt jalkoihin ja käsittelet ne yksi kerrallaan pitkin rauhallisin vedoin. Alkuun koira voi vähän vastustellakin mutta kun huomaa että se onkin ah niin ihanaa, niin alkaa rentoutua. Ainakin meidän rekku tykkää tästä ja sen vaikutus on selkeästi rauhoittava.

      Siihen en osaa sanoa mitään varmaa että tehoaisiko tämä jos ottaisit tavaksi hieroa koiraa vähän ennen vieraiden tuloa, mutta kannattaa ainakin koittaa. Meidän koira ei ole ollut vieraisille tulijoille aggressiivinen vaikka vähän sellainen varauksellinen onkin ollut aluksi, niin se on pian vaihtunut riehakkuuteen.

    • Janitus

      Tarvitset ammattiapua. Trainer's choice Tommy Wiren Kangasala puh 040-7356090. Katsele netistä Wirenin sivut.

      • ..juha..

        MOI

        Et tarvitse mitään ammattiapua. Maassa jossa on aivan mahtava koiraharrastusten kirjo, niin kukaan ei tarvitse mitään maksullisia "ongelmakoiran kouluttajia", kun ilmaiseksi tai nimellistä (pientä) korvausta vastaan voi liittyä johonkin "koirapoppooseen", jossa sitten yhdessä katsotaan ja pähkäillään ongelman kanssa.

        Toki niidenkin kanssa tulee olla tarkkana.

      • Janitus
        ..juha.. kirjoitti:

        Ehdotuksesi Juha hyvä ja erittäin kannatettava, mutta ei vaan joka paikassa ole koiraporukoita johonka voisi liittyä, kokemuksesta tiedän. Kouluttelen ja keräilen harrastajia täällä alasavossa, ei maksa kaveruus meillä yhtään mitään. Olemme kaveriporukassa ja kaikenlaista mietitään. Olen kokenut erityisen tärkeäksi pentuohjauksen, ehkäistään ongelmien syntymistä, on syntynyt yhteisöllisyys.

    • samanlainen tapausta.

      Se voi olla "pelosta puolustaa" koiralla.Koirani oli 7kk ikä jälkeen yhtäkkiä tulla näin,mutta koirani toki sekarotuinen ja isompi.Aluksi koirani oli monta kerta hyökännyt pyöräilijää ja joskus lenkkeilijä/rullaluistelija ohi tavalla.En tarvinnut apua ammattia,koska kokeilin muuta ratkaisuja.Pidän kiinni lyhyemmän hihnan,että koirani pitäisi tottua ja rauhoittaa vastaantulijoita.Kyllä kesti paljon viedä menee aikaa,mutta koirani vasta hallintaan kai 1,5-2vuotiaana paremmaksi.Koirasi aika vielä nuori 1vuotias.Koirallani oli ollut arkuutta,mutta onnistuin koiralleni vähemmän arkuuden kanssa.Mietin tässä asioita miten auttaisin koirasi kanssa..

      Koska koirasi alkoi rähinää ikäisenä?Oliko koirasi 1-7kk ikäisenä normaalina ilman rähinää?

    • räyskis

      Lenkillä ei sano ihmisille mitään, mutta auta armias, jos kotiin tulee vieras! Haukku on armoton ja karvat pystyssä ja haukkuen liimaannutaan pohkeeseen kiinne. Olen myös ihan varma, että saattaa puraista, kun on niin epäileväinen. Eikä siihen ole auttaneet mitkään koulutukset, joten tämä nyt on asia joka on jäänyt ja jonka kanssa elämme.
      Epäilen, että asiaan vaikuttaa se, kun meillä ei ole käynyt "tarpeeksi" vieraita koiran ollessa pentu. Tai siis koskaan sen elämän aikana (3 v), ei vaan ole tottunut. En tykkää itse vieraista, joten kolmen vuoden aikana meillä ei ole ehtinyt käydä kuin puoli tusinaa ihmistä, joten mitenkäs koirakaan niihin tottuisi. Ja nyt kun koira rähjää niille, niin ei tule senkään vertaa =). Onneksi! En ole itse sosiaalinen, joten sellainen koira kuin emäntä.

    • hiukan varhaisempi

      vaihe tuosta? Meillä pentu 6 kk. Siis on hyvin onnellinen, jos jotain kavereitani tulee kylään, mutta jos vierailija on kirjaimellisisti vieras, varsinkin mies, niin sille aloittaa pienen "vuff, vuff" -haukkumisen ja hiljaisen murinan, eikä uskalla mennä lähellekkään. Lopulta, kun vieraan haukkuminen ei tepsi, lähtee karkuun.(lenkeillä ei tätä tee, joten kyse on vartiointihaukusta? Ja saattaa ihan epävarmmuuttaankin haukkua/murista)
      Miten voisin estää tätä käytöstä pahenemasta? Hyvin epätodennäköistä on, että ihan puremiseen asti menisi, mutta eihän sitä koskaan tiedä?

      Muuten on hyvin ihana koira. Lenkeillä ei kiinnitä vastaantuleviin ihmisiin melkeimpä ollenkaan huomiota, temppuja osaa valtavan määrän, ja voi pitää vapaana, sillä on hallinnassa.

      • ja olen

        Tehnyt pennun kanssa tuossa vieraan saapuessa niin, että en ole kiinnittänyt huomiota haukkumiseen/murinaan, ja olen kehunut hiljaa olemisesta ja antanut nameja. En ole pakottanut tutustumaan vieraisiin ja olen aina jättänyt sille pakenemisen mahdollisuuden, ettei se tunne oloaan ahdistetuksi.
        Oman käytöksen yritän pitää normaalina, eli pyrin olemaan panikoimatta vieraan saapuessa. Silti vielä murisee ja pelkää niitä veiraita vieraita. Jatkanko vaan näitä keinoja? Vai pitääkö minun jotenkin "väyttää olevanu pomo" ja hallitsevani tilanteen ja "puolustaa" pentua. Vai saako tästä käsityksen, että vieraat ovat pahoja, kun äiti minua niiltä puolustaa, ja niitä ei pidäkään päästää lähelle?

      • ja olen kirjoitti:

        jos ne ei kerta toimi :)

        jos koiralta tulee murinaa nii se pitää yksinkertasesti kieltää, koska on sun tehtävä päättää kuka on mukava ja kuka ei ja koiralla ei oo mitään asiaa kyseenalaistaa sun päätöstä siitä.

        Eli jos koira murisee nii kiellät vaa topakasti (ei tarvi huutaa tai nostaa ääntään tai kuulostaa vihaselta, mutta ole varma :)
        ja jos murina ei lopu nii otat koiran ja siirrät sen arestiin toiseen huoneeseen hetkeksi rauhottumaan, ja sitte ku koira on rauhassa, päästät sen uuestaan pois ja jos murina jatkuu nii kiellät taa, jos ei usko vieläkään nii taas pari minuuttia jäähyllä.

        Murina on ehottomasti kiellettävä, ja pureminen vielä ehottomammin, mutta nakit siinä ei auta, eikä fyysinen väkivaltakaa (oha se ny hyllya pelotella pelkäävää xD )
        mutta sun pitää vaa vahvoin ottein (henkisesti) näyttää koiralle että sillä ei ole sanavaltaa SINUN kotonasi, sama lenkillä, jos rähinä alkaa, se kielletään ja jos ei uskota nii palataan kotia.

        lenkeillä helpottaa jos koiralla kuristava/puolikuristava panta ja se on "näyttelyasennossa" ja kun koira bäyttää kiihtymisen merkkejä (tuijotus,murina,karvojen nousu,jäykistyminen) nyppäiset hieman remmistä ja kiellät napakasti.

        Ja kun vieraita tulee käymään, kannattaa ehdoksi koiralle antaa joko olet hiljaa ja näät vieraat tai pidät meteliä ja meet arestiin.

        Sen sijaan että antaisit koiran murista ja pelotella itseään ja vieraita mielensä mukaan palkkana pelkkiä kehuja..

      • palkannutkaan
        Onnenkäpälä kirjoitti:

        siitä murisemisesta/haukkumisesta, vaan nimenomaan hiljaisuudesta, ja sen "ääntelyn" olen jättänyt täysin huomiotta.
        Pitääpä ruveta kieltämään, :D kiitokset!

      • palkannutkaan kirjoitti:

        siitä murisemisesta/haukkumisesta, vaan nimenomaan hiljaisuudesta, ja sen "ääntelyn" olen jättänyt täysin huomiotta.
        Pitääpä ruveta kieltämään, :D kiitokset!

        että ku koira käyttäytyy huonosti (nuin niinku esim sulla) siitä kannattaa jättää palakat pois ku on sen verta hölömöö hommaa ettei tiiä es mistä sen palakan saa ellei oo vastapainoksi kieltämistä..
        Mutta kannattaa kokeilla eka tuota totaalikieltämistä ja sitte ku koira on alakanu käyttäytyyn (oikeesti) kunnolla nii sitte vasta kehua.

        Ku koiraa kannattaa palakata tekemisestä, ei tekemättä jättämisestä.

        eli jos se ei murise nii ei kehuja. jos se käskystä on hiljaa nii sitte lehuja.

        Ja jos se on hiljaa, pyyä se vaikka istumaan ja ku se istuu nii sitte voi kehua. eli jos se vaa on tekemättä mittää nii ei kannata kehua, ellet sitä erityisesti pyyä olemaan tekemättä mittää..

        jos yhtää ymmärrät mitä tarkotan x)

      • nyt ymmärrän :)

        kiitoksia.

      • nyt ymmärrän :) kirjoitti:

        kiitoksia.

        tuo auttaa =)

    • Anonyymi

      tässä yksi ongelmakoiran omistaja. muuten ihan täydellinen koira, mutta tuo räyhääminen.. koira on kohta 1v narttu, labbis. pentuna ei yhtään mitään ongelmia eikä haukkunut yhtään. sitten yhtäkkiä jos laittoi hupun päähän niin alkoi hirveä räyhääminen, hyppiminen ja näykkäily. ei olla ikinä kohdeltu huonosti. sitten myös aina kun ovi käy, alkaa hirveä haukkuminen ja murina. lenkillä alkaa räyhäämään ja vetämään ihmisiä päin, jos niitä on 3 tai yli, ja joskus yksittäisikkille ihmisille. muille koirille joskus. ja alkaa räyhäämään just silleen puollustavasti. mun mielestö labbiksilla ei ole suojeluviettä? ja tälleen kun itse olen 154cm ja 37kg, ja koira korkeudeltaan about 57cm ja painaa 32kg, on vaikea pitää koiraa kun itsellä ei ole hirveästi voimaa ja koiralla sitä enemmän. herkut tai lelut ei kiinnosta suoraan sanottuna vittuakaan. hävettää koiran puolesta, kun omanikäisiä teinejä tulee vastaan ja koira alkaa rähjäämään. kun ei se oikeasti ole agressiivinen.

    • Anonyymi

      Mulla sama ongelma ja olen ihmetellyt mikä nykyihmisessä ärsyttää koiraa.

      Ihmiset ovat röyhkeitä ja katsovat koiraa arvostelevasti kohtaamis tilanteissa. Ilmeisesti koira pelkää näitä kohtaamis tilanteessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 185
      2078
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1972
    3. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      156
      1602
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1598
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1334
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1227
    7. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      11
      1194
    8. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1147
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1138
    Aihe