Kysymys

Listallasi "Yhdeksän Beatlesia tärkeämpää yhtyettä" oli seuraavat bändit: ABBA, BEACH BOYS, THE DOORS, THE KINKS, THE ROLLING STONES, ROXY MUSIC, THE STOOGES, THE VELVET UNDERGROUND ja FRANK ZAPPA & THE MOTHERS OF INVENTION. Miksi et mainitse siellä bändejä The Who, Kraftwerk (yhdeksän parhaan joukossa), Pink Floyd, Led Zeppelin, Cream, Ramones, The Clash, Black Sabbath, Deep Purple?? Jätät nämä maininnoitta ja silti listalla on mm. Frank Zappa. :) Huhhuh.

Ja perustele väitettäsi siitä, että Beatles ei luonut mitään uutta, vähän paremmin: entä Tommorrow Never Knowsin ja I'm Only Sleepingin nauhakokeilut, Yesterdayn jouset, Pippurin tauoton eteneminen biisistä toiseen, sitar Norwigian Woodissa? Tai Beatles-jätkien oma tyyli tehdä melodisia, hienorakenteisia rock-lauluja jo 60-luvun alussa, ennen lähes jokaista sinun mukaasi 'yhdeksää Beatlesiä tärkeämpää
yhtyettä', ainoastaan Beach Boys taisi aloittaa vähän ennen Beatlesia.

Minä en väitä että Beatles on kaikista merkittävin yhtye, mutta ilman muuta se on samalla viivalla kaikkien merkittävämpien bändien ja artistien joukossa - siis se ei ole merkittävin, mutta yksi niistä, monien muiden joukossa. Koitat vähätellä, ettei se olisi tehnyt mitään uutta, mutta miten sitten selität noi mainitsemani innovatiivisuudet? Ja The Beatles teki kyllä muutakin merkittävää, esim. populaari-ilmiönä se oli lähes Elvis-luokkaa.
20635
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Minä puolestani väitän Beatlesin TODELLAKIN olevan kaikkien aikojen merkittävin rock/kevyenmusiikin yhtyeen.Ja vaikkei se mielipiteeseeni tippaakaan vaikutakaan,tiedän enemmistön olevan kanssani samaa mieltä.Se,että jotkut "diggarit" käy tälläkin sivulla mollailemassa Beatlesia,ja hehkuttamassa omia suosikkejaan,ei vaikuta asiaan yhtään mitään.

Äänestä
  • Ehkei se enemmistö sentään kanssasi ole samaa mieltä, sillä esim. Elvis on myynyt enemmän äänitteitä kuin The Beatles, mutta varmasti enemmistö Beatlesia fanittavista on ainakin noilla linjoilla.

    Merkittävyydestä on aina paha tehdä objektiivista selvitystä kun siihen tuntuu aina vaikuttavan se, mitä itse pitää parhaana, hyvänä tms. Mutta The Who, The Beach Boys, Miles Davis, Bob Dylan, Chuck Berry, Velvet Underground ovat nyt selvästi ainaki yhtä merkittäviä. Toki myös pidän näistä kaikista, Beatles mukaan lukien ;)

    Äänestä

  • one of the nro 1's. kirjoitti:

    Ehkei se enemmistö sentään kanssasi ole samaa mieltä, sillä esim. Elvis on myynyt enemmän äänitteitä kuin The Beatles, mutta varmasti enemmistö Beatlesia fanittavista on ainakin noilla linjoilla.

    Merkittävyydestä on aina paha tehdä objektiivista selvitystä kun siihen tuntuu aina vaikuttavan se, mitä itse pitää parhaana, hyvänä tms. Mutta The Who, The Beach Boys, Miles Davis, Bob Dylan, Chuck Berry, Velvet Underground ovat nyt selvästi ainaki yhtä merkittäviä. Toki myös pidän näistä kaikista, Beatles mukaan lukien ;)

    -siksi sulla on tuo mielipide,koska olet liian nuori
    pystyäksesi katsomaan asioita perspektiivillä,eli pitemmältä ajalta ja suhteellisesti vertaillen.Elvis oli hyvinkin merkittävä rokin alkuvuosina,vaikkei säveltänyt yhtään mitään itse,mut sitä merkittävyyttä ei kestänyt kuin 2-5 vuotta,jonka jälkeen se oli pelkkää bisnestä,eli rahan tekoa.Näköalasi lievästä suppeudesta kertoo myös lahjomattomalla tavalla väitteesi VU:n olevan "ainakin yhtä merkittävä".Se ei ole.Noista nimistä listallasi ainoastaan Bob Dylanin arvostan samalle tasolle Beatlesin kanssa.Mutta niinkuin sanot;toki pidän muistakin,mut yksi on paras. :)

    Äänestä

  • baby blue. kirjoitti:

    ns. aikaperspektiivi on minulla paremmalla tolalla, en ole teinifani ja osaan jopa kirjoittaa tekstiä pilkkujen, välien ja muiden kanssa oikeaoppisesti. ;)

    Elvistä en ole sentään väittänyt Beatlesia merkittävämmäksi, mutta suurempi määrä ostettuja levyjä voisi vinkata sitä että se on suositumpi, ja näin ollen kenties suurempi määrä pitää Elvistä sinä suurimpana ja merkittävimpänä - ilman uskottavia perusteluja tosin. No niitä ei kyllä löydy sinultakaan, kun sanot väitteeseen "Velvet Underground on ainakin yhtä merkittävä kuin Beatles" vastauksesksi ainoastaan, että: Ei ole. :) VU mullisti rockin ennenkuulemattomalla kokeellisuudella ja kaikki punkkarit ovat sille velkaa. Tosin tällainen musiikki kun ei ole helppoa poprockia, kaikki eivät siihen edes viitsi tutustua.

    "Noista nimistä listallasi ainoastaan Bob Dylanin arvostan samalle tasolle Beatlesin kanssa."

    jep jep, kyllä nämä tiedetään: Beatles, CCR, Bob Dylan ja Jimi Hendrix. Musiikkimakusi suppeutta ei tee lajemmaksi yksi satunnainen kuultu, tai kuriositeettina kuunneltu Mozart-levy. Se on silti sitä saman 20 vuoden ajalle sijoittuvaa perusrokkia/hieman vaativampaa rokkia/folkrokkia. Eikä siinä mitään.

    Äänestä

  • kuitenkin kirjoitti:

    -jep,kuriositeettina tosiaankin sanoisin: jotkut ei ymmärrä koskaan,vaikka selittäjiä olisi enemmän kuin taivaan tähtiä.. :)
    -ja TAAS en kirjoita oikeaoppisesti;kauheeta.. ;)
    -marginaalimusiikki on marginaalimusiikkia..sori vaan.Älä ota kaikkea niin vakavasti,vaikka Itsenäisyyspäivä ja joulu onkin jo kovin lähellä.Linnassa tavataan,tai sitten nahkurin orsilla..?

    Äänestä

  • piposi.. kirjoitti:

    perustella jotenkin noita keiliopillisesti onnettomia heittojasi. Minähän olen jo ymmärtänyt että The Beatles oli yksi merkittävä yhtye, mutta ei ainoa. Koita sinäkin tajuta sen verran, ja kuuntele perusrokin sijasta joskus vaikka Ray Charlesia tai jotakin muuta, mitä et toistaiseksi viitti, kun se ei ole A.) brittiläinen ja jenkkiläinen poprock-poppoo ja B.) helppoa ja helposti mieleenpainuvaa tarttuvaa kamaa. ;)

    Äänestä

Tottakai The Beatles oli merkittävä yhtye. Eihän sitä voi kukaan musiikista jotain tietävä kiistää. Ehkä jopa kaikkien aikojen suurin pop-yhtye. Vaikka ukkojen biisit olivat yksinkertaisia erityisesti 60-luvun alkupuoliskolla ja biisit olivat lyhyitä, niin kyllä se vaan helvetin kova bändi oli. Ei siitä vaan pääse mihinkään.

Mutta kyllä aloittajan viestikin jotain kertoo hänenkin yksinkertaisuudestaan. Jos kehtaa kyseenalaistaa Zappan kaltaisen musiikillisen neron merkitystä, niin ei voi muuta sanoa, kuin että pahasti on aloittaja jäänyt kiinni yksinkertaiseen poppiin jos ei kokeellista musiikkia kykene ymmärtämään.

Itse keräilen paljon vinyylejä ja kaapista löytyy niin Deep Purplen heavy metalia, kuin blues rockiakin Creamin ja Stevie Ray Vaughanin muodossa. Myös poppia tulee keräiltyä kuten The Beatlesin ja Beach Boysin tuotantoa, kuin myös juuri Frank Zappan fuusiojazz tuotantoa. Lisäksi paljon psykedeliaa, kuten Hendrixiä, Jefferson Airplane, Grateful Deadiä ja 70-luvun glam rockia kuten Bowiea, Alice Cooperia, T.Rexiä ja Roxy Musicia.

Paljon erilaista siis löytyy ja en minä ainakaan voi vähätellä minkään näiden yhtyeiden merkittävyyttä ja saavutuksia. Minusta on aivan naurettavaa, että joku kehtaa vähätellä mm juuri Zappaa. Mieshän oli nero helvetti, nero joka teki loistavaa musiikkia. Harmi vaan että jotkut ovat niin yksinkertaisia, etteivät kykene ymmärtämään monimutkaisempaa musiikkia, vaan kykenevät kuuntelemaan vain yksinkertaista pop rockia. Sääli sinänsä...

Äänestä
  • Luulet sitten olevasi joku kovakin musiikinharrastaja kun kuuntelet yksinkertaisen popin lisäksi Zappaa, heaviä ja glamrockia. Ja sanot sellaista, joka ei arvosta Zappaa "yksinkertaiseksi". Tiedätkö, että mikään kevyt musiikki ei ole läheskään yhtä monimutkaista, haastavaa ja kompleksia tavaraa kuin OIKEASTI monimutkainen musiikki, eli klassinen musiikki? Siellä sävelkielen, muodon ja rytmin käyttö on 30 kertaa monimutkaisempaa kuin missään Zappan biisissä tai levyllä. Joten jos haluat oikeasti musiikkimakusi kautta osoittaa, ettet ole simppeli, niin kuuntele sitten Beethovenia, Brahmsia, Mozartia ja Sibeliusta, äläkä progerokkia!

    Minä kuuntelen sekä populaarimusiikkia että klassista, mutta Zappa ei kuulu populaarimusiikin siihen osaan, josta nautin. Hän oli eittämättä merkittävä ja erittäin uraauurtava artisti, mutta minun mielestäni hän ei tehnyt hyviä sävellyksiä läheskään samassa määrin, missä niin monet bändit. En arvosta häntä lauluntekijänä, mutta sovittamisen ja tuottamisen nerona kyllä.

    Tosiasiassahan sille, ettei kuuntele klassista musiikkia ei ole muita perusteluja kuin laiskuus, eli se ettei jaksa tutustua haastavaan musiikkiin. No, sen voi kai sanoa olevan perusteluna progenkin kuuntelemattomuuden takana, mutta paljon vähäisemmässä määrin. Pink Floydista Zappaan koko haastavakin rockmusiikki on simppeliä verrattuna esim. Beethovenin Kohtalon sinfoniaan. Mutta rockmusiikki/jazz/pop jne. vetoavatkin sitten ihan eri keinoin kuin haastavuudella ja monimutkaisilla sävellyselementeillä.

    PS. Vieläkään ei ole Musadiggari vastannut kysymykseen: Millä perusteella Yesterday, I'm Only Sleeping, Tommorrow Never Knows, Norwigian Wood ja Sgt. Pepperin albumillinen muoto yms. eivät olleet muka innovatiisuutta?

    Äänestä

  • Keskustelun avaaja kirjoitti:

    Luulet sitten olevasi joku kovakin musiikinharrastaja kun kuuntelet yksinkertaisen popin lisäksi Zappaa, heaviä ja glamrockia. Ja sanot sellaista, joka ei arvosta Zappaa "yksinkertaiseksi". Tiedätkö, että mikään kevyt musiikki ei ole läheskään yhtä monimutkaista, haastavaa ja kompleksia tavaraa kuin OIKEASTI monimutkainen musiikki, eli klassinen musiikki? Siellä sävelkielen, muodon ja rytmin käyttö on 30 kertaa monimutkaisempaa kuin missään Zappan biisissä tai levyllä. Joten jos haluat oikeasti musiikkimakusi kautta osoittaa, ettet ole simppeli, niin kuuntele sitten Beethovenia, Brahmsia, Mozartia ja Sibeliusta, äläkä progerokkia!

    "Hän oli eittämättä merkittävä ja erittäin uraauurtava artisti, mutta minun mielestäni hän ei tehnyt hyviä sävellyksiä läheskään samassa määrin, missä niin monet bändit. En arvosta häntä lauluntekijänä, mutta sovittamisen ja tuottamisen nerona kyllä."

    Tuon juuri halusinkin kuulla. Ja jos nyt oikein alkaisin nussia pilkkua, niin kyllä muuten Zappankin laajasta tuotannosta löytyy klassista musiikkia tai vähintäänkin selviä vaikutteita siitä vaikka pääosin satiirisissa teemoissa liikkuukin.

    Ja mitä tulee minun ja klassisen musiikin suhteeseen, niin voin kyllä myöntää etten Jean Sibeliusta lukuunottamatta ole paljoa klassiseen musiikkiin tutustunut. Mitä nyt yksi "Hooked on Classics" älppäri löytyy kaapista.

    Äänestä

  • Mitä ihmeen heavy metallia Deep purple on?

    Äänestä

  • Dr. Robert kirjoitti:

    Zappako nero?...salli mun nauraa... :D
    ..mut ei pahalla,vaikkei millään hyvälläkään.. ;)

    Äänestä

  • jkjkjkk kirjoitti:

    Mitä ihmeen heavy metallia Deep purple on?

    Deep Purple on yksi niistä yhtyeistä, jotka 60-luvun lopulla loivat heavy metal -musiikin. Sen he tekivät yhdistämällä kitaravetoiseen hard rockiin bluesin hitautta ja vaikutteita psykedeliasta. Muita varhaisia heavy metal -yhtyeitä olivat mm. Led Zeppelin, Black Sabbath, Uriah Heep ja Blue Cheer. Nämä bändit edustivat metallimusiikin ensimmäistä aaltoa, josta kaikki myöhemmät metallimusiikin tyylilajit polveutuvat. 70-luvun lopussa puolestaan syntyi metallimusiikin toinen aalto, eli New Wave of British Heavy Metal, jota mm. Iron Maiden ja Motörhead edustavat. Myöhemmin 80-luvulla alkoi metallimusiikin genrejä ilmaantua lisää ja lisää. Tulivat mm. hair metal, thrash metal, death metal, power metal ym ym ym...

    Deep Purple on tärkeä yhtye heavy metalin historiassa. Sen tietävät kaikki asiaan perehtyneet.

    niitä bändejä, jotka nimenomaan sen hevin tekivät. Tosin Kinksin kappaleessa You Really Got Me oli jo vuonna 1964 heviriffi, ja Whon, Hendrixin, Claptonin yms. kitarointi on vaikuttanut heavy metallin kehittymiseen kuuskytäluvulla. Ja toki Beatlesien Helter Skelter myös.

    Pitää paikkansa tuo. The Kinksin You Really Got Me -kappaletta monet musiikin asiantuntijat pitävä ensimmäisenä hard rock kappaleena.

    Muun muassa juuri Hendrixin kitarointi, Creamin ja Iron Butterflyn kaltaiset psykdeelisen ja blues rockin yhtyeet, sekä Beatlesin Helter Skelter biisin katsotaan olleen suuria vaikuttajia juuri näille varsinaisille heavy metal-yhtyeille. Näistä innoittajista käytetäänkin joskus termiä proto metal, eli varhaismetalli, joka siis ennakoi ja innoitti mm Led Zeppelinin ja Sabbathin musiikkia.

    välillä? Eiks You Really Got Me ollut ihan eka hevikappale? Niin olen kuullut kerrottavan, ja kuuleehan sen, että tästä Kinks-biisistä se lähti.

    Äänestä

  • on hard rockin ja heavyn kirjoitti:

    välillä? Eiks You Really Got Me ollut ihan eka hevikappale? Niin olen kuullut kerrottavan, ja kuuleehan sen, että tästä Kinks-biisistä se lähti.

    Hard rockin ja metallimusiikin ensimmäisen tyylilajin, eli heavy metalin suurin ero silloin 60 ja 70-luvuilla oli se, että hard rock oli jollakin tapaa ilmavampaa kun taas heavy metal oli enemmän blues-tyylistä ja hitaampaa, ja siten myös raskaampaa.

    The Kinksin You Really Got Me on ollut todella suuri vaikuttaja molempien, niin hard rockin kuin heavy metalinkin synnyssä, ja siinä on ennusmerkkejä niistä molemmista. Toisaalta siitä puuttuu tuo heavy metalijn blues-vaikutteisuus, joten sikäli biisiä voi pitää enemmänkin ensimmäisenä hard rock biisinä kuin ensimmäisenä heavy metal kappaleena. Joka tapauksessa kyseessä on merkittävä biisi kummankin tyylilajin historian kannalta.

    Äänestä

  • Keskustelun avaaja kirjoitti:

    Luulet sitten olevasi joku kovakin musiikinharrastaja kun kuuntelet yksinkertaisen popin lisäksi Zappaa, heaviä ja glamrockia. Ja sanot sellaista, joka ei arvosta Zappaa "yksinkertaiseksi". Tiedätkö, että mikään kevyt musiikki ei ole läheskään yhtä monimutkaista, haastavaa ja kompleksia tavaraa kuin OIKEASTI monimutkainen musiikki, eli klassinen musiikki? Siellä sävelkielen, muodon ja rytmin käyttö on 30 kertaa monimutkaisempaa kuin missään Zappan biisissä tai levyllä. Joten jos haluat oikeasti musiikkimakusi kautta osoittaa, ettet ole simppeli, niin kuuntele sitten Beethovenia, Brahmsia, Mozartia ja Sibeliusta, äläkä progerokkia!

    Minä kuuntelen sekä populaarimusiikkia että klassista, mutta Zappa ei kuulu populaarimusiikin siihen osaan, josta nautin. Hän oli eittämättä merkittävä ja erittäin uraauurtava artisti, mutta minun mielestäni hän ei tehnyt hyviä sävellyksiä läheskään samassa määrin, missä niin monet bändit. En arvosta häntä lauluntekijänä, mutta sovittamisen ja tuottamisen nerona kyllä.

    Tosiasiassahan sille, ettei kuuntele klassista musiikkia ei ole muita perusteluja kuin laiskuus, eli se ettei jaksa tutustua haastavaan musiikkiin. No, sen voi kai sanoa olevan perusteluna progenkin kuuntelemattomuuden takana, mutta paljon vähäisemmässä määrin. Pink Floydista Zappaan koko haastavakin rockmusiikki on simppeliä verrattuna esim. Beethovenin Kohtalon sinfoniaan. Mutta rockmusiikki/jazz/pop jne. vetoavatkin sitten ihan eri keinoin kuin haastavuudella ja monimutkaisilla sävellyselementeillä.

    PS. Vieläkään ei ole Musadiggari vastannut kysymykseen: Millä perusteella Yesterday, I'm Only Sleeping, Tommorrow Never Knows, Norwigian Wood ja Sgt. Pepperin albumillinen muoto yms. eivät olleet muka innovatiisuutta?

    ei sitä vastausta ole "Musadiggarilta" tippunut, niin luulenpa ettei sitä edes ole antaa ;)

    Äänestä

Beatlesin ja elviksen jälkeen tuli:

pink floyd 70-luvulla

u2 80 ja 90 -luvulla

nirvana 90-luvun alussa

sex pistols 70 -luvun lopussa

the clash 80 -luvun alussa

radiohead 90-luvun lopussa

led zeppelin 70- luvulla

rolling stones 80- ja 90 ja 2000- luvulla

metallica 90 ja 2000 -luvuilla

Äänestä
  • Kaikki mainitsemasi bändit ovat varmasti ainakin jossakin määrin tärkeitä ja merkittäviä, mutta pahasti tällä rock/metalli/punk-akselilla kaikki nämä heiluvat. Eikö merkittävimpien joukkoon muka mahdu yhtäkään pop-bändiä, ABBAA, Beatlesia tai Beach Boysia? Tai Jamesin Brownin, Stevie Wonderin, Marvin Gayen, Aretha Franklinin, Princen ja Michael Jacksonin tapaisia soul-suuruuksia?

    Äänestä

  • Bändi ehkä lakkasi olemasta, mutta jostain syystä levyjä myydään miljoonia vieläkin joka vuosi ja todennäköisesti myydään jatkossakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Musadiggarille kirjoitti:

Listallasi "Yhdeksän Beatlesia tärkeämpää yhtyettä" oli seuraavat bändit: ABBA, BEACH BOYS, THE DOORS, THE KINKS, THE ROLLING STONES, ROXY MUSIC, THE STOOGES, THE VELVET UNDERGROUND ja FRANK ZAPPA & THE MOTHERS OF INVENTION. Miksi et mainitse siellä bändejä The Who, Kraftwerk (yhdeksän parhaan joukossa), Pink Floyd, Led Zeppelin, Cream, Ramones, The Clash, Black Sabbath, Deep Purple?? Jätät nämä maininnoitta ja silti listalla on mm. Frank Zappa. :) Huhhuh.

Ja perustele väitettäsi siitä, että Beatles ei luonut mitään uutta, vähän paremmin: entä Tommorrow Never Knowsin ja I'm Only Sleepingin nauhakokeilut, Yesterdayn jouset, Pippurin tauoton eteneminen biisistä toiseen, sitar Norwigian Woodissa? Tai Beatles-jätkien oma tyyli tehdä melodisia, hienorakenteisia rock-lauluja jo 60-luvun alussa, ennen lähes jokaista sinun mukaasi 'yhdeksää Beatlesiä tärkeämpää
yhtyettä', ainoastaan Beach Boys taisi aloittaa vähän ennen Beatlesia.

Minä en väitä että Beatles on kaikista merkittävin yhtye, mutta ilman muuta se on samalla viivalla kaikkien merkittävämpien bändien ja artistien joukossa - siis se ei ole merkittävin, mutta yksi niistä, monien muiden joukossa. Koitat vähätellä, ettei se olisi tehnyt mitään uutta, mutta miten sitten selität noi mainitsemani innovatiivisuudet? Ja The Beatles teki kyllä muutakin merkittävää, esim. populaari-ilmiönä se oli lähes Elvis-luokkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu