Hei!
Kaipaisin kipeästi apuanne lapsemme ujouteen liittyen. Tyttömme on 2 v 6 kk ja on tullut pikkuhiljaa ihan sairaalloisen ujoksi. Hänen isänsäkin on ujo, joten geeniperimä on ehkä vaikuttanut. Tänään esimerkiksi kaupassa käydessämme (tyttö istui pikkuveljensä kanssa ostoskärryissä) herttainen mamma tuli juttelemaan tytöllemme ja tämä rupesi itkemään ja huutamaan paniikinomaisesti. Rauhottui vasta, kun mamma poistui. Minua nolotti ja samalla suretti tyttömme puolesta. En oikein tiedä, miten olisi pitänyt reagoida. Tyttö tietää itsekin, että on ujo ja sanoo usein, että "ei tarvitse ujostella, kaikki on tuttuja". Häntän ujostuttaa kovasti mennä puistoonkin, missä on päivittäin näkemiämme lapsia touhuumassa. Ujous ilmenee välillä "agressiivisuutena" ja iltaisin mennessään nukkumaan, hän saattaa itkeskellä sängyssä, että "en halua toisia lapsia, en tykkää toisista lapsista".
Eräs päivä olimme pihallamme ja tietä pitkin käveli nainen kahden lapsen kanssa. Tyttömme meni kuusen alle piiloon.
Osaisitteko neuvoa, miten minun tulisi suhtautua ujouteen ja miten saisin rohkaistua lastamme? Tuhannet kiitokset jo etukäteen auttavista vinkeistä ja rauhaisaa joulunaikaa kaikille =)
Kaipaisin kipeästi apuanne lapsemme ujouteen liittyen. Tyttömme on 2 v 6 kk ja on tullut pikkuhiljaa ihan sairaalloisen ujoksi. Hänen isänsäkin on ujo, joten geeniperimä on ehkä vaikuttanut. Tänään esimerkiksi kaupassa käydessämme (tyttö istui pikkuveljensä kanssa ostoskärryissä) herttainen mamma tuli juttelemaan tytöllemme ja tämä rupesi itkemään ja huutamaan paniikinomaisesti. Rauhottui vasta, kun mamma poistui. Minua nolotti ja samalla suretti tyttömme puolesta. En oikein tiedä, miten olisi pitänyt reagoida. Tyttö tietää itsekin, että on ujo ja sanoo usein, että "ei tarvitse ujostella, kaikki on tuttuja". Häntän ujostuttaa kovasti mennä puistoonkin, missä on päivittäin näkemiämme lapsia touhuumassa. Ujous ilmenee välillä "agressiivisuutena" ja iltaisin mennessään nukkumaan, hän saattaa itkeskellä sängyssä, että "en halua toisia lapsia, en tykkää toisista lapsista".
Eräs päivä olimme pihallamme ja tietä pitkin käveli nainen kahden lapsen kanssa. Tyttömme meni kuusen alle piiloon.
Osaisitteko neuvoa, miten minun tulisi suhtautua ujouteen ja miten saisin rohkaistua lastamme? Tuhannet kiitokset jo etukäteen auttavista vinkeistä ja rauhaisaa joulunaikaa kaikille =)
Vastaukset 3
Vanhimmat
mutta tyttömme on myös erityislapsi. Ikää hänellä reilu 3 vuotta.
Meille on neuvottu ammattilaisten taholta menemään pelottaviin tilanteisiin lapsen ehdoilla ja varmistamaan lapsen pakoonpääsy. Näissä tilanteissa ei saa millään tavoin kiinnittää asiaan huomiota, tai se aiheuttaa lapselle stressin, kuten käsittääkseni teillä on päässyt käymään. Lasta ei siis kehuta tai yritetä ylimaallisesti rohkaista, tilanteita ei oteta puheeksi etu- eikä jälkikäteen, ellei lapsi itse keskustelua hae. Ilmoitetaan siis etukäteen että "nyt mennään kauppaan" tai "Nyt mennään puistoon", mutta ei ruveta hokemaan ettei mitään pelättävää ole, koska pelkäävällä lapsella sitä on. Lasta siedätetään näihin tilanteisiin vähitellen ja hänelle annetaan se aika, minkä hän tottumiseen tarvitsee.
Vieraiden ollessa kyseessä painotetaan heille, että lapsi tarvitsee fyysisen koskemattomuuden tilan. Kukaan täti kaupassa ei siis saa tunkea naamaansa lähelle ja alkaa lässyttää, vaan lapsen on itse annettava lähestyä tätejä jos hän haluaa. Kun kyseessä on tilanne, jossa vieraan kanssa on vaan tultava juttuun, niin vieraan on polvistuttava lapsen tasolle, jolloin ylhäältäpäin tulevan suuren ihmisen varjo ei lasta pelota. Lasten ollessa kyseessä, aseta tyttö leikkimänn erikseen niistä muista ja pienennä välimatkaa päivä päivältä, ottaen kuitenkin etäisyyttä, jos jokin lapsen pelästyttää.
Kun kyseessä on 2 v 6kk tyttö, hän ei mitenkään voi vielä itse ymmärtää olevansa ujo. Hänen hokemansa on teiltä vanhemmilta opittua käytöstä ja se mantra voikin olla hänelle turvaa tuova, kun on tottunut että läheiset vanhemmat sitä pelottavan tilanteen tullessa sanovat. Lapset voivat aivan hyvin reagoida pelkoon agressiivisuutena, kuten teidänkin rakkausakkaus, se on ihan luonnollista, hän vaan pyrkii puolustamaan tätä koskemattomuuden tilaansa ja se on yksinkertaisesti taattava hänelle. Kukaan vieras, ei lapsi, eikä aikuinen saa tunkea sille alueelle, jotta hän oppii luottamaan itseensä näissä tilanteissa. Se on hänen turvapaikkansa.
Sitten ovat nämä positiiviset kokemukset, joita hän tarvitsee uskaltaakseen ja voittaakseen pelkonsa. Onko teillä tuttavaperheitä, joiden lasten kanssa hän voisi harjoitella yhteisleikkiä turvassa omassa kotona? Jos suinkin löytyy, niin pyytäkää heitä kylään. Heidän kanssaan voitte myös sitä ulkoilua sitten aloitella uudestaan, kun nämä ihmiset ovat jo tytölle tuttuja.
Sinulla ei ole mitään syytä olla nolona asian takia, vaan keskitä energiasi lapsesi auttamiseen. Se mitä muut ajattelevat, on heidän ongelmansa. Kaikki eivät ole samanlaisia, eivätkä käyttäydy samojen kaavojen mukaan.
Jos tuntuu, ettei näistä konsteista ole apua, niin kehottaisin ottamaan yhteyttä neuvolaan. Meidän tytön tapauksessa selvisi kasvosokeus ja nyt ollaan päästy huimasti eteenpäin, kun on ymmärretty antaa tytön koskea vieraiden kasvoja.
Sylittele ja halittele pikkuista kovasti ja anna hänen tutustua maailmaan omalla tavallaan ja painollaan. Näin rakennatte hänelle hyvän itsetunnon, joka lopulta hautaa ujouden alleen. Painota itsellesikin että vika ei ole sinussa ja ettei teillä ole mihinkään kiire. Pienillä askelilla on suuri voima. Lämmintä joulunaikaa ja uskallusta teille, sitä se vähitellen lähtee eteenpäin kuin itsestään! :)
Hei! Meidän nyt 12 v poikamme oli erittäin arka ja ujo parivuotiaana ja vähän vanhempanakin. Pelkäsi oikeastaan kaikkia vieraita ihmisiä, mutta erityisesti parrakkaita ja silmälasipäisiä. Kukkakärpäsiä juostiin kiljuen pakoon ja pelättiin, että jalkojen alta kasvaa tulivuori. Tänä alkoi olla jo sosiaalisesti rajoittavaa, koska emme voineet edes mennä minnekään kylään kun toinen kiljui ja takertui välittömästi meihin aikuisiin.
Hyviä neuvoja tuli edellisessä viestissä. Me olemme antaneet lapselle hyväksyntää ja aikaa kasvaa. Emme ole välittäneet muiden mielipiteistä emmekä ole painostaneet häntä. Nyt meillä on iloinen 12 v, joka ei todellakaan enää pelkää kukkakärpäsiä. Koulussa menee hyvin ja ystäviä on useampia. Ei hän mikään riehakkuuden huipentuma ole vaan ennemminkin faktoja pohtiva keräilijäluonne - kuten isänsäkin. Kaikenlaisia ihmisiähän meitä onkin ja hyvä niin.
Kylläpä edelliset vastaajat puhuivatkin järkevästi, kiitos siitä molemmille!
Meilläkin on ihana ja iloinen, ujo ja arka 2-vuotias tyttö ja sain paljon rohkaisua ja tietoa kirjoituksistanne. Tyttömme ei kuitenkaan ole sairaanloisen ujo mutta tosi ujo toisten lasten seurassa, ei ollenkaan aikuisten seurassa. Jos joku toinen lapsi leikin tohinassa häntä vähän töytäisee niin karttaa tätä töytäisijää pitkään sen jälkeen. Isänsä on ollut todella ujo ja joutunut koulukiusauksen uhriksi enkä todellakaan halua samaa kohtaloa tytöllemme!