Mitä kaloja

Minkälaisista kala yhdistelmistä saisin toimivan systeemin niin ettei toinen syö toista tai tule muuten vain kiusatuksi?Akvaarion koko on noin 128l ja haluaisin sinne kaunista ja toimivaa!Ja vielä tietenkin aloittelijalle hyviä valintoja...Asialliset vinkit huomioidaan ja saattaa vaikka päätyä live-elämyksekseni olkkariin!!
3343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tiedäthän, että kalojen yhteensopivuudelle on muitakin kriteerejä kuin se, eteivät ne kiusaa tai syö toisiaan. Myös vesiarvojen tulee olla lämmöltään, happamuudeltaan ja kovuudeltaan samanlaiset kaikille akvaariossa asustaville. Myös suodatus ratkaisee, sillä toiset tahtovat virtausta ja toiset tyyntä.

Jos et vielä tiedä millaista vettä hanastasi tulee, niin selvitä se. Näin sinun ei tarvitse säätää vettä oka viikko vedenvaihdon aikaan. Tosin hanavesikin voi vielä akvaariossa muuttua, joten parasta olisi, että kypsyttäist akvaarion ensin (kukkaruukku*ammoniakki kalanruoka) ja päättäisit lopullisen kalaston vasta sitten.

Muutenhan tuon kokoiseen saa jo oikein kivoja yhdistelmiä. Kaunein ja toimivin ratkaisu lienee pohjamönkijät (eli monnisia tai partis tai pieniä nuoliaisia tai leväkatkoja tms.) Yksi iso parvi pieniä ja kauniita kaloja (neontetrat, kiilakyljet, kirsikkabarbit tms.) Ja jokin yksineläjä tai pieni pariskunta (kuten taistelukala, pienet rihmakalat, pienet kirjoahvenet)

Mutta noihin sitten tarkemmin kunhan tiedät edes suurinpiirtein vesiarvot ja sen aiotko sisustaa hiekalla, kivikasoilla, runsailla kasveilla, soralla, juurakoilla vai millä.

Äänestä
  • Vastaus kysymyksiisi:tiedän.Tuli aika tyhmä olo ja ei tämä tainut sittenkään olla oikea paikka noita kysyä...Kysynkin tuolta kaupasta tai sitten avuliailta ystäviltäni jotka monet harrastavat akvaariota monien vuosien kokemuksella (en vain nyt jatkuvasti halua puhua heidän kanssaan kaloista,kun olen itse vasta miettimässä ja halusin luettelon niistä altaista joita on jo olemassa eli mitä teillä on altaassa).Vastauksesi ei vastannut siihen mitä kysyin vaan korosti sitä miten "tyhmä aloittelija" voi olla.Anteeksi,että meitä aloittelijoita on olemassa..en tiennyt,että tämä on vain ammattilaisille tarkoitettu keskustelu.

    Äänestä

  • tyhmä aloittelija kirjoitti:

    Vastaus kysymyksiisi:tiedän.Tuli aika tyhmä olo ja ei tämä tainut sittenkään olla oikea paikka noita kysyä...Kysynkin tuolta kaupasta tai sitten avuliailta ystäviltäni jotka monet harrastavat akvaariota monien vuosien kokemuksella (en vain nyt jatkuvasti halua puhua heidän kanssaan kaloista,kun olen itse vasta miettimässä ja halusin luettelon niistä altaista joita on jo olemassa eli mitä teillä on altaassa).Vastauksesi ei vastannut siihen mitä kysyin vaan korosti sitä miten "tyhmä aloittelija" voi olla.Anteeksi,että meitä aloittelijoita on olemassa..en tiennyt,että tämä on vain ammattilaisille tarkoitettu keskustelu.

    Mulla on itellä kaks allasta, jotka on suurinpiirtein saman kokosia ku tuo sun. Toisessa on kalastona 8kpl mustatetroja ja 3 kaverilta pelastettua seeprakalaa (jotka eivät alkujaan kalastoon kuuluneet...) Altaassa on lisäksi kaksi partiksen poikasta. Jos osoittautuvat eri sukupuoliksi, niin erotan tietysti.

    Toisessa on 10 kirsikkabarbia ja urospartis. Tähän altaaseen olen haaveillut jotain monnisparvea/piikkisilmiä. Tai sitten hunajarihmakala pariskuntaa/haaremia.

    Mullekin saa ehottaa muita vaihtoehtoja tuohon toiseen. :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


aloittelija kirjoitti:

Minkälaisista kala yhdistelmistä saisin toimivan systeemin niin ettei toinen syö toista tai tule muuten vain kiusatuksi?Akvaarion koko on noin 128l ja haluaisin sinne kaunista ja toimivaa!Ja vielä tietenkin aloittelijalle hyviä valintoja...Asialliset vinkit huomioidaan ja saattaa vaikka päätyä live-elämyksekseni olkkariin!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu