Mulla on mennyt hermot siihen, että meidän neitiä pitää nukuttaa joka ilta jopa tunnin tai puolitoista. Eli minä tai mies maataan pinniksen vieressä hiljaa ja ollaan nukkuvinamme. Tyttö nukkuu meidän huoneessamme.
Tänä iltana sitten kärähti käämi ja ilmoitin kylmän rauhallisesti, että äiti menee keittiöön töihin ja sinä voit nukahtaa lammas kainalossa yksin kaikessa rauhassa. Tästäkö tyttö repi peliverkkarit ja juoksi karjuen keittiöön ("Äiti tulee nukkumaan, äiti tulee nukkumaan.") Vein tytön uudelleen omaan sänkyynsä, jätin oven auki valoisaan eteiseen ja menin touhuilemaan keittiöön. Tyttö palasi sängystä taas karjuen ja tätä veivaamista makuuhuoneen ja keittiön välillä toistui 35 kertaa. (Juu, olen hullu nainen.)
35. kerralla lapsi nukahti sitten omaan sänkyynsä eli toisin sanoen alistui tilanteeseen. Mulla on nyt aivan kamala olo ja pelkään, että lapsi on menettänyt luottamuksensa elämään. Onko kukaan muu kokeillut tällaista koirakoulua vai olisiko joitakin rakentavampia tapoja opettaa lapsi nukahtamaan yksin omaan sänkyynsä. Vai vaadinko nyt liikaa kaksivuotiaalta? Mä en vaan enää kertakaikkiaan jaksa tuota nukutusrumbaa, josta ei selviä enää alta tunnin. Vauvaakin kun pitäisi vielä imettää yötä vasten ja siivota sotkut.
Tänä iltana sitten kärähti käämi ja ilmoitin kylmän rauhallisesti, että äiti menee keittiöön töihin ja sinä voit nukahtaa lammas kainalossa yksin kaikessa rauhassa. Tästäkö tyttö repi peliverkkarit ja juoksi karjuen keittiöön ("Äiti tulee nukkumaan, äiti tulee nukkumaan.") Vein tytön uudelleen omaan sänkyynsä, jätin oven auki valoisaan eteiseen ja menin touhuilemaan keittiöön. Tyttö palasi sängystä taas karjuen ja tätä veivaamista makuuhuoneen ja keittiön välillä toistui 35 kertaa. (Juu, olen hullu nainen.)
35. kerralla lapsi nukahti sitten omaan sänkyynsä eli toisin sanoen alistui tilanteeseen. Mulla on nyt aivan kamala olo ja pelkään, että lapsi on menettänyt luottamuksensa elämään. Onko kukaan muu kokeillut tällaista koirakoulua vai olisiko joitakin rakentavampia tapoja opettaa lapsi nukahtamaan yksin omaan sänkyynsä. Vai vaadinko nyt liikaa kaksivuotiaalta? Mä en vaan enää kertakaikkiaan jaksa tuota nukutusrumbaa, josta ei selviä enää alta tunnin. Vauvaakin kun pitäisi vielä imettää yötä vasten ja siivota sotkut.
Vastaukset 24
Vanhimmat
ihan samanlaista nukuttamista vielä vähän aikaa sitten, vieressä piti maata niin kauan että nukahti.
Sitten yhtenä iltana mullakin tuli stoppi siihen hommaan kun iltapuuroa lämmittäessäni tajusin että en enää jaksa sellasta!
Niimpä samantien otin lapseni (nyt 2v3kk) nokikkain eteeni ja selitin yksityiskohtaisesti ja tarkasti mitenkä tullaan tekemään tästä lähtien nukutusten kanssa koska olet jo niiin iso poika jne jne.
Ja uskompa että juuri tuon "keskustelun" takia poika ihan jopa innostui asiasta saada kokeilla ittekseen nukahtamista ja siitä lähtien on yksinään nukahtanu sänkyyn. Toki luetaan eka iltasatu mutta sen jälkeen jääpi yksinään sinne.
Ja oli alussa parin viikon ajan sellasta että huuteli sieltä äitiä, ja kävin siinä huoneen ovella sanomassa rauhallisesti mutta napakasti että "nyt pää tyynyyn ja hyvää yötä". Edelleen tekee useimpina iltoina silleen että pitää kerran tai kehdesti käydä siinä ovella. Mutta muuten on kyllä ihmeen hyvin sujunut.
Kahdesti on käynyt päiväunille jättäessäni niin että on viiden minuutin päästä tullut perässäni olohuoneeseen, ja kun olen vienyt takasin on alkanut itkemään. Mutta silloin olen pitänyt hetken sylissä ja ollut "niinkuin en huomaiskaan" itkua vaan selittänyt normaalisti että nyt pää tyynyyn ja nukkumaan jne.. ja siihen on itku sitten unohtunut.
Sinuna kävisin huomenna lapsesi kanssa keskustelun, missä kertoisin hänelle tilanteesta positiiviseen sävyyn ja kehuen kuinka iso tyttö hän jo on kun eilenkin illalla osasit ihan yksin nukahtaa.
Me tehtiin alussa myös niin että soiteltiin mummolle innoissaan ja kerrottiin kuinka hienosti hän osasi nukahtaa yksin ja poitsu oli siitä tietysti ylpeä kun mummokin kehui häntä asiasta :)
Mutta jokatapauksessa kannattaa selvittää asia huomenna tyttärellesi :)
Meillä on tuon esikoisen kans aina illal sellanen yhteinen tuokio et istuu sylissä ja letitetään hiuksia ja luetaan ja kerron et mitä tehdään seuraavana päivänä jne.. Sit pissille ja omaan sänkyy. Eli pyritään antaa huomiota ja läheisyyttä paljon just ennen sitä sänkyyn menoa ettei tarviis jäädä sinne huoneeseen. Meilä oli kans kauhee rumba kun nukutettiin 1v7kk meidän makkariin. Aluks jäätiin aina huoneeseen, mut ei se toiminu ku ite vaan nukahti eka. Eli palautettiin vaan karkulainen sen sadannen kerran omaan sänkyyn ja kinasteltiin aina miehen kaa kumman vuoro ;) Se on hermoja raastavaa, mutta palkitsevaa loppujen lopuks. Meil meni useempi kuukaus.
Eipä sille kamalalle ololle mitään mahda, mut oon kyl ihan varma että ei lapsi menetä luottamustaan elämään tämä takia. Tehän ootte siinä ihan lähellä ja lapsi kuulee teidän äänet ja kaikki on hyvin, ootte vaan eri huoneessa. :)
BTW. Meillä muuten auttaa radio nukahtamaan, se soittaa tunnin ja sit sammuu. Näin ollu ihan pienestä lähtien.
..kuule. teit juuri oikein. :) tai se on ainakin minun mielipiteeni. kyllä se lapsen luottamus menee tai pysyy ihan muista syistä, näin näkisin.. oma turvallinen sänky omine leluineenhan se kuitenkin on! ja lapsihan juuri tarvitsee sen turvallisen aikuisen joka antaa rajat. tässä tapauksessa rajana on se, että tutut iltatoimet tehdään, halitaan, pussataan ja mitä nyt kukin tekeekin ja SITTEN vain mennään nukkumaan.
oman lapsen (ja usean hoitolapsen) kanssa olen huomannut, että jämäkkyys on se juttu noissa.. jos lapsi oppii että se mami siinä vieressä kököttää tai siihen palaa pienen kitinän jälkeen, niin tokihan se sillä hetkellä on lapsesta mukavaa eikä varmasti oma-aloitteisesti luovu saavutetusta "edusta". mutta kyllä jokainen kohdalle osunut lapsi on aikanaan käynyt tyytyväisenä itse nukkumaan, aikaa siihen tietysti voi mennä yksi ilta (oman lapsen kohdalla näin :o ) tai viikkokausia.
älä luovuta, äläkä tunne syyllisyyttä! meillä tyttö 3,5v kokeilee vieläkin monissa asioissa että antaisinko periksi, mutta tuo nukkumaan meneminen sujuu loistavasti kun se asia "taisteltiin" kerralla pois. kipeä tms. lapsi on tietysti eri juttu.
...ja ne rauhalliset illat oikeasti antavat hirveästi voimia jaksaa sitä muuta uhmailua ja olemista muutenkin.
aivan oikein. Nyt kun vaan pidät saman linjan tästä eteenkin päin, että aina vaan takaisin omaan sänkyyn lempeästi mutta päättäväisesti. Olen jostain kuullut/lukenut, että jos vanhempi valvoo vierellä lapsen nukahtamista, lapselle välittyy ikäänkuin vaaran tunne tai siis että on jotain pelottavaa koska vanhempi valvoo ja suojelee vierellä. Onko kukaan muu törmännyt vastaavaan väitteeseen?
meillä ihan sama tilanne, tyttö ei tosin pelkää jäädä yksin, vaan tulis vaan pois sängystä ja jäin huoneeseensa leikkimään ja touhuilemaan. Ja aina menee vähintään se tunti nukuttamiseen ja nyt tosiaan kun tuo vauvakin on tuossa, niin ei riitä rahkeet siihen tunnin nukuttamiseen, varsinkin kun miehellä on sellanen työ, että aina silloin tällöin on yötä pois kotoa, niin milläs sitten hoidan vauvan ja nukutan toista tunnin-puoltoista..
Ollaan ajateltu, että kun ollaan totuttu tähän vauvajuttuun, niin ruvetaan kanssa "kouluttamaan" tyttö nukahtamaan yksin ja pysymään siellä sängyssä, varmaan siihen menee aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta loppujen lopuksi se on kaikkien etu kuitenkin!
Joten sinuna jatkaisin samaa rataa! ja tsemppiä sinne. Kerro sitten miten touhu sujuu ja jos tulee jotain oivalluksia, niin jaa ihmeessä mullekin!
Pimu juoksi sängystä tänä iltana vain kolmesti pois eikä itkeskellyt. Aika hyvää edistystä!
Oon vähän kade jos selviitte noin vähällä ravaamisella :D
Minun neiti 2vee siirtyi omaan sänkyyn käytännössä joskus 1,5-vuotiaana koko öiksi, sitten kun vaihtoi isoon sänkyyn niin aikansa hän ravasi sieltä aamuöisin viereen.. mutta iltaisin nukahtamiset on mennyt isoon sänkyyn suht hyvin. Usein on ehtinyt nukahtaa, kun laulan tuutulaulun. Jossain kohtaa itsekin saatoin viettää sängyn vieressä aikaa tunnin verran, enemmänkin. Näin iso lapsi kuitenkin jo ymmärtää, että äiti on lähellä vaikka olisikin toisessa huoneessa.. jossain kohtaa tyttö aiemmin nukahti vielä pinnasänkyaikana pinnasänkyyn, siten että ovi oli kiinni. Sitten alkoi protestointi, että oven pitää olla raollaan ja näin hän nykyään nukahtaakin yksin sänkyyn, jos ei ole ehtinyt jo nukahtaa tuutulaulun aikana. Eli oven pitää olla raollaan, sillon hän tyytyväisenä hetken ehkä pyörii sängyssä tai saattaa napata jonkun lelun pyöriteltäväksi.. mutta itse en ole enää tuntikausiksi siihen sängyn viereen jäänyt. On ihan eri juttu olla siinä nukuttamassa pienempää lasta, kuin lasta joka tietää että äiti on lähellä mutta kiukkuaa vain siksi, että haluaisi äidin viereen jotta voisi siinä vielä hillua ja hyppiä aikansa. Sillon kun neiti on väsynyt ja käy nukkumaan, niin ei äiti enää hänen kanssaan jää sängyn vierelle höpisemään. Jonkun aikaa siinä toki olen, mutta sitten sanon että äiti menee nyt, nähdään aamulla ja vilkutetaan.
Hellyyttävästi kirjoitettu tuo "menettänyt uskon elämään" mutta en usko että lapsemme ovat traumatisoituneet siitä, että äiti ei joka ilta istu tuntikausia sängyn vieressä :D
Tänä iltana tyttö tuli kahdesti pois sängystä. Eka kerralla tuli kertomaan, mikä on hänen nimi ja mikä on äidin nimi. Toka kerralla huolenaiheena oli se, ettei toinen lammas (lampaat on unileluja) nuku. Käskin nukuttaa lampaan ja vein kylmästi petiin. Ehkä neidillä on vielä jonkunlainen luottamus elämään tallella, vaikka äiti onkin tiukkana. Jihuuu, sulle on viesti.
tästä ketjusta :)
Meillä on kans nyt semmonen vaihe, että tyttö ei saa unen päästä kiinni vaan valvoo 1 - 2,5 h sängyssään. Joinakin iltoina kitisee ja itkeskelee, mutta esim nyt vain lauleskelee ja höpöttää tuolla. Hän on toistaiseksi pinnasängyssä, eli ei pääse sieltä itse pois.
Anna mulle pieni peitto, anna mulle iso peitto, nenä vuotaa, tahtoo vettä, peitto huonosti, vaippa huonosti, tyyny huonosti, liikaa unikavereita, unikaveri yli laidan, tutti tippu, pissa tullee, minun pää ei mahdu (unikavereita liikaa)... ja se vihoviimeinen "karva suussa". Mitä te tekisitte jos lapsi itkee että karva suussa, karva suussa? Tietenkin taskulampulla tiirailisitte kurkkuun lukuisia kertoja, antaisitte vettä, ruisleipää yms. Ja arvatkaa onko siellä ikinä mitään karvaa? Juoksuttaa vaan. Ja äitihän juoksee.
Meidän tyttöä on varmaan siitä puolesta vuodesta eteenpäin yritetty nukuttaa niin, että laulujen ja silitysten jälkeen jää itse hakemaan unta. Ovi ollut tähän mennessä aina sepposen selällään, mutta nyt on alkanut pyytämään, että se laitettaisiin kiinni. No enhän mää sitä kiinni voi laittaa vaan jätän aika isosti raolleen. En usko, että tyttö edes suostuisi siihen, että ovi on kokonaan kiinni, kunhan sanoo vain. Siellähän ois sitten pilkkopimeä.
Ai jaha. Nyt sieltä kuuluu vieno ääni, että "Minulla on kainalo pipi, äiti...". Tosi uskottavaa, mutta pitää kai siellä taas käydä...
Tuli vain mieleen, että kun itsekin huomaat, että tyttösi vedättää sua, niin pitäisiköhän sun jättää menemättä sinne huoneeseen. Tunnistat kyllä varmasti äänestä ja itkusta sen oikean hädän. Ja meillä toi unikaveriasia on ratkaistu siten, että sänkyyn pääsevät iltaisin vain samat tyypit eli unilampaat.
En tiedä, nyt meillä on alettu jäädä suosiolla sänkyyn. Yhtenä iltana tyttö huuteli sängystä jotain, niin totesin vaan siihen, että jutellaan aamulla.
"Minulla on kainalo pipi.." xD
Jonkun verran on tätä juoksuttamista täälläkin. Paras on se hokeminen joka voi alkaa jossain kohtaa joskus "Potta, potta.." ja kun mennään potalle ei ehkä tule mitään mutta joskus voi tullakin. Viime yönä kuului vähän kitinää ja ulinaa sängystä, menin sitten katsomaan että mikä hätä, mutta neiti oli niin unissaan olevan oloinen että rauhoittuikin takasin nukkumaan kun vain kävin siinä. Kohta alkoi taas kitinä ja menin kysymään, onko jossain pipi (aiemmin oli maha kipeänä) ja sitten kävikin ilmi että oli vähän pissaa lirahtanut housuun ja käytiin pöntöllä isot yöpissat tekemässä (tyttö joikin paljon iltapalalla) Sitten jatkui unet hyvin ja sai laittaa ovenkin kiinni :O
Välillä on melko varma, että se potalle pääsy on huomionhakua mutta sitten kun voikin olla oikeasti pissahätä niin vähän pakko on juostakin siellä. Onneksi tuota juoksutusta ei nykyään ole juurikaan ollut.
Ihanasti kuvasit tuota rumbaa, vaikkei se varmaan ihan joka ilta niin kovin ihanalta tunnu... Mutta minuu nauratti:)!! Vaikuttaa kovin mielikuvitusrikkaalta teidän tytär, mitähän mahtaa keksiä kun siirrät pinnasängystä pois ja hän pääsee liikkeelle..?? Meidän tyttö löytyi yhtenä iltana pomppimassa kumisaappaat jalassa sängyssään (oli ottanut ne hoitolaukustaan kätevänä).
Tytsyllä oli muutamia kuukausia sitten samanlainen "kausi", mutta se meni kuukaudessa ohi. Mieheni ei rupea enää ollenkaan siihen juoksemiseen, minä olen siihen sortunut enemmän.
Äitini ihmettelee sitä yksin nukkumaan jättämistä ja siksi olen yrittänytkin nykyään jotain 10 minuuttia laulujen jälkeen ihan vain silitellä, mutta kököt. Ei siitä tuu mitään, tyttö vain vääntää istualleen ja järjestelee niitä kavereitaan. Eilen tein MAJOR virheen kun annoin ottaa yhden unikaverin lisää. Kilpparin jälkeen tytön pää ei kertakaikkiaan mahtunut enää siihen viereen. Minä raakasti tiivistin niitä elikoita siinä niin johan huuto alko ja se jatkui ja jatkui ja jatkui. Järkeilyt ei auttaneet... Aion vakaasti tänä iltana keskustella hänen kanssaan ja pakottaa vähentämään kolmeen unileluun, niihin "alkuperäisiin" pupuihin.
Laulujenkin suhteen on lipsunut. Ollaan menty siihen, että mun pitää laulaa tuku tuku, tuu tuu tupakkirulla, peikko-äidin kehtolaulu ja maan korvessa kulkevi... Yrittää vielä saada mua laulamaan sen jälkeen hiljaa hiljaa joulukellot, mutta minä raakasti sanon, että sitä laulaa ainoastaan mummi. Mummi kun kesällä hoitaessaan lauloi päiväunilaulukis kuvitelkaa sitä joululaulua. Siinä tulee lopussa että "Jeesus tullut on". Tyttö yhteen aikaan sitten kailotti tuota loppua kauppajonossa. Hiukan hymyilytti kun ei tosiaan mitään uskovaisiakaan olla :D
Aiotaan nimittäin siirtää tyttö lastensänkyyn tässä ennen joulua... Siitä tulee varmaan ihan mahotonta meininkiä.
Olen myös alustellut tyttöä, että yötutti jätetään pois kun siirrytään "isojen" lasten sänkyyn. Saas nähdä mitä siitä seuraa.
Niin, lapsen voi opettaa menemään nukkumaan vaikka naapuriin tai ihan mihin tahansa.Vauvasta lähtien tämä onnistuu erittäin hyvin.
Ongelman tässä tuottaa aivan tavallinen ihmisen mieleen liittyvä ilmiö.Jos ihmisen sisäiset asiat eivät ole kunnossa, niin monasti nämä "heräävät" tietoisuuteen juuri ennen unen tuloa.Ihminen ei saa unta.
Aivan sama tilanne on pienellä lapsella.Jos hänen sisäinen tilansa ei ole turvallinen, niin se haittaa unensaamista.Samansuuntainen mielikuva, jos puoliso ei ole tullut kotiin ja on nukkumaan manon aika.Siis se perusturvallisuus on häiriintynyt.
En todella ihmettele, jos lapsilla on univaikeuksia tai muuta kehitykseen liittyvää/sisäinen epävarmuus ongelmoitumista.Kaikkein hankalimpia lapsia on "kiltit" lapset, jotka sopeutuvat kohtaloonsa ilman vihastumista tms.Siis alistuvat helposti tilanteeseen ja tämä tekijä epävarmenttaa lasta todella rajusti.Geneettisyydellä on merkityksensä tässäkin tekijässä.Siis väärä alistuvaisuus,- ilman vihastumista antaa väärän kasvusuunnan lapsen sisäisessä kehityksessä.Yksinäisyys ja alemmuudentuntoisuus.
Ihmettelemmehän näitä asioita "huulipyöreänä", nuoret käyttäytyvät poikkeavasti.
Niin, parhaan kasvualustan lapsi saa "vierihoidosta" ja nukkumisesta vanhempien läheisyydessä ja kasvaminen sisäisen kehityksen saattelemana pois vanhemistaan kohden itsenäistymistä.
Ymmärtäkää, ettei lapsen etu ole kysymyksessä, jos lasta nukutetaan tai pyritään nukuttamaan yksin,- ilman vanhempien läheisyyttä.Eihän ilman toisen ihmisen läheisyyttä nuku edes puolisotkaan terveessä parisuhteessa. Puhumattakaan asioita ymmärtämättömät lapset.Pienet lapset havainnoivat laajasti asioita sanattoman viestinnän kautta.
linjoilla.
Joo, mustakin on outoa, että ajatellaan, että lasten pitää käydä yksin nukkumaan ja kaiken huipuksi jo paljon ennen kuin edes nukuttaa. Siellä sängyssä pitäisi sitten kököttää kaksi tuntia hiljaa yksin - eihän kukaan tervepäinen aikuinenkaan odota unen tulemista kahta tuntia sängyssä.
Jos lapsi todella joutuu odottamaan unen tuloa puolitoistakin tuntia, voi selitys olla yksinkertaisesti se, että lasta ei väsytä - hän on saanut unta tarpeeksi. Vanhemmat päättävät, että lapsen tulee olla kuin kone, joka on väsynyt joka ilta kello yhdeksän, vaikka olisi nukkunut kuinka pitkät päiväunet ja aamulla pitkään.
Vanhempien tehtävä on varmistaa, että lapsi saa riittävästi unta, mutta kaikkien lasten unentarve ei ole sama ja nukkumaanmenoaika illalla riippuu tietysti siitä, mihin aikaan pitää aamulla nousta.
Alkuperäisen kannattaisi varmaan miettiä, "sietäisikö" hän lastaan illalla vähän kauemmin seurassaan, ettei tarvitsisi pikkuista laittaa sänkyyn tosi pitkäksi aikaa virkeänä - alistaa hänet olemaan hiljaa ja haluamatta mitään yli tuntiin...
Meillä lapsi on nukkunut omassa sängyssään ja omassa huoneessaan ensimmäisestä yöstä lähtien. Häntä ei olla ikinä opetettu siihen, että joku nukuttaa ja ihmeissäni kuuntelen äitejä, jotka käyttävät parikin tuntia illassa esim. makaamassa lattialla lapsen sängyn vieressä tai jotakin muuta yhtä järjetöntä... ja sitten samalla huokaillaan, kun meille on sattunut niin kiltti lapsi, että ei tarvitse nukutella. Ja sekin vielä että käy joka ilta niin ajoissa nukkumaan!!! Niin, hän ei käy nukkumaan, vaan hänelle ilmoitetaan että nyt on nukkumaanmenoaika ja saatetaan nukkumaan. Kyllä sitä hänen itsenäistä nukkumaankäymistään saisi varmaan odotella tovin jos toisenkin...
Mielestäni tämä ei ole niinkään luonnekysymys, vaan kyse on siitä mitä lapselle opetetaan. Parin kolmen vuoden välillä tämä nukkumisasia monissa perheissä kärjistyy siinä missä monet muutkin tilanteet. Ajattelen siinä olevan kyse siitä, että lapset kynsin hampain ja keinolla millä hyvänsä pitävät kiinni omnipotenssin rippeistään, en niinkään ajattele siinä olevan kyse turvallisuuden/turvattomuusen tunteesta. Vaan siitä äidin pomputtamisesta. Ja toiset äidit pomppaa enemmän kuin toiset, niinhän se vaan menee.
Olen pitänyt säännöllisyyttä ja tiettyjä rutiineja yllä melko orjallisestikin ja se on meillä ainakin helpottanut nukkumishommaa niin päivällä kuin illallakin. Ihan lajityypillisesti ihmistä (myös lasta) alkaa nukuttamaan samoihin aikoihin joka ilta ja tätä olen käyttänyt hyväkseni. Edellyttää toki sitä että joka aamu heräillään suunnilleen samaan aikaan. Myös viikonloppuisin.
Toisinaan se unentulo vie pidemmän aikaa itsekullakin. Se, että lapselta edellyttää vuoteessa pysymistä ei ole mielestäni alistamista, vaan sitä rajojen luomista. Ja meillä ainakin trallattelu, tarinointi, lauleskelu, unilelujen komentelu jne... pilpatus kuuluu toisinaan pitkäänkin neidin huoneesta. En ole vielä mennyt sukkaa hänen suuhunsa työntämään vaatien hiljaisuutta. Enkä usko että ap on näin myöskään lastaan "alistanut".
kanssa aina ollut tarkat rutiinit ja niistä pidetty kiinni. Lapsi nukkunut aina sängyssään ja omassa huoneessa ja sinne myös itsenäisesti 3kk vanhasta lähtien nukahtanut.
Mutta sen verran yritän armollinen olla, että ei sinne sänkyyn tarvi mennä puoltatoista tuntia ennen kuin nukuttaa. Minusta se on jo lapsen kiusaamista. Lapsen unentarve vähenee iän myötä ja vaikka 6kk lapsi olisi mennyt yöunille klo 20 ei se sama yöuniaika voi päteä välttämättä 2v lapsella - etenkin, jos aamulla ei tarvitse herätä aikaisin.
Minusta aikuisten kannattaisi enemmän ajatella sitä, mikä tuntuu intuitiivisesti hyvältä kuin sitä, että jossain oppikirjassa sanotaan, että kyllä pikkulapsen pitää olla yhdeksään mennessä sängyssä. Jos lapsi on päivällä reipas, kasvaa hyvin ja kehittyy normaalisti, on hän varmaankin saanut tarpeeksi unta. Liekö sillä niin väliä, onko ne yöunet 22 - 21 vai 20 - 07....
Kyllä se on niin, että jos 2-vuotias lapsi herää aamulla klo 6.30 niin kyllä nukkumaan on mentävä aikaisemmin kuin 23.30. Aikaisemmin lapsi nukahtikin 21.30, mutta sitten kun alkoi puhe kehittyä ym. niin tyttö vaan hölötti sängyssään ja otti aikuisen läsnäolosta kaiken irti. Lapset ovat fiksuja; Aika pian he oppivat sen, kuinka välttää ja viivästyttää itselle tympeitä asioita. Täysin järjenkäyttökysymys!
Me kuulumme siihen koulukuntaan, jossa yöt käytetään nukkumiseen, jotta päivällä olisi energiaa yhdessäoloon, puuhasteluun ja suhteen luomiseen.
Kuten nuppinikkari totesi, nukahtaminen on oppimiskysymys. Nyt voin todistaa sen oman lapseni kautta. Alkutaistelun jälkeen hän menee jo itse illalla sänkyynsä saatuaan tutut iltarutiinit puuroineen ja pesuineen sekä saatuaan iltalaulun ja iltarukouksen. Hetken hän sängyssä jaksaa jutella omiaan, mutta kun hän tietää, että nyt on nukkumisaika, sinne hän jää. Mä uskon vakaasti siihen, että lapsen perusturvallisuutta kehittää ennen kaikkea selkeät rajat ja rutiinit - ei se, että aikuinen ihminen hyppii lapsen pillin mukaan. Jos lapsella on oikeasti joku hätä nukkumaan mennessä, mieltä painava asia tai vaikkapa joku voimia vievä flunssa, väitän tunnistavani sen.
Alkutaistelulla tarkoitin niitä kahta ensimmäistä kertaa, jolloin hän protestoi yksin sänkyyn jäämistä. Nyt tyttö ei taistele vaan menee sänkyyn jopa tyytyväisenä siitä, että on iso ja osaa itse. Viimeksi tänään hän kertoi ylpeänä neuvolantädille, että minä olen jo niin iso, että osaan mennä itse nukkumaan. Ja me ei olla tietääkseni syötetty hänelle tuota "reippauspropagandaa".
vastasit itse omaan ongelmaasi - tyttö oli siis kaiken järjen mukaan väsynyt, mutta hän ei osannut nukahtaa - eli jotain oli tunne-elämässä sekaisin. Niin se on aikuisellakin. Jos joku asia painaa mieltä, ei unta saa. Tai toisaalta, jos on jotain jännittävää - niin kuin lapsella puheen kautta maailman avartuminen.
Ei siinä sitten kauheasti kiukuttelu aikuiselta auta. On muutenkin aika ihmeellistä, että olette jaksaneet leikkiä "kuollutta" lapsen vieressä noinkin kauan. Hyvä, että sen tavan saitte loppumaan! Enpä ole ennen kuullut tuollaisesta touhusta, vaikka aika paljon on ystäväpiirissä lapsiperheitä. Ja kyllä kaikilla nukkuma-ajoista pidetään kiinni, mutta ei pelihousuja revitä, jos sänkyyn meneminen joskus venyy puoli tuntia suuntaan tai toiseen.
Ja tuohon letkautukseesi siitä, että teidän perheessä yöt käytetään nukkumiseen - Yleensä 2-vuotias nukkuu yössä enemmän kuin 9 tuntia... Se, että teillä on aamuyöstä kukkuva lapsi, ei ole tietenkään teidän vikanne eikä mikään kasvatuskysymys, mutta aika monessa perheessä lapset kyllä nukkuvat nimenomaan öisin enemmän... Ja vanhemmat ovat niin virkeitä, ettei tarvitse illalla lapselle räyhätä, jos ei uni tule! Ja ehtii ne kotityötkin tekemään, joista aloitustekstissäsi puhuit.
Mä en ymmärrä mitään sun viestistäsi enkä varsinkaan tuosta mitä tulee aamuyöllä valvomiseen. Mutta kummasti ne mieltä painavat asiat hävisivät, kun vanhemmat häipyivät vierestä. Pitäisiköhän meidän häipyä kokonaan hänen elämästään, niin viimeisetkin mieltä painavat asiat häviäisivät. Enkä muuten harrasta lapselleni räyhäämistä sillä en usko huutamisen ja rumien puheiden voimaan lasten kasvatuksessa.
Halusin vain lisätä (vaikka ketju onkin alkanut jo viime vuonna;)
Harmi että ihmiset ymmärtää joskus asioita niin väärin ja että näiltä foorumeilta löytyy aina myös joku "paisuttelija" joka keskittyy alkuperäisen viestin epäolennaiseen kohtaan, vääristää sitä ja sitten vielä niinkin rankalla kädellä kritisoi.
Siis, onnea onnistumisellesi lapsesi nukahtamisessa! Olen itse saman tilanteen edessä ja olen iloinen että sain asiaan puhtia kirjoituksistasi ja niistä vastauksista "joissa oli joku tolkku";)
Hyvää jatkoa