Oikeus hiljaisuuteen

.

Perjantaina Päiväntasaajassa puhuttiin äänistä ja äänettömyydestä

Luonnollisen vuodenkierron myötä kaikki äänet vaimenevat talven kynnyksellä. Marraskuisessa metsässä on jo todella hiljaista.


Luonnon rauhoittuminen ja kasvien kasvun pysähtyminen eivät kuitenkaan enää vaikuta ihmisen elämänrytmiin: koneiden ja keinovalon myötä elämän tahti ei hiljene syksyllä eivätkä äänetkään vaimene.

Moneen muuhun maahan verrattuna Suomi on kuitenkin edelleen lähes äänetön maa. Kansoittuvassa maailmassa sellaiset paikat alkavat olla kortilla, joissa ei kuulu moottorin pärinää, tehtaiden jyskettä tai kännyköiden soittoääniä.

Äänekkääseen elämään tottuneelle ihmiselle ympäristö, jossa kuuluu vain harvoja, talvisia luonnon ääniä, on eksoottinen kokemus.
Hiljaiset paikat voivat nousta suomalaisiksi matkailuvalteiksi.

Päiväntasaajan studiossa keskustelivat perjantaina 7.11. kaksi ääniä ja hiljaisuutta eri kantilta kuuntelevaa ihmistä; Hiljaisuuden ystävien toiminnanjohtaja Mikko Peura ja Helsingin yliopiston tutkija Outi Ampuja. He käsittelevät työssään hiljaisuutta täysin eri kanteilta. Toinen pohtii äänettömyyttä henkiseltä kantilta ja toinen mittaa tieteellisesti ääniä ja hiljaisuutta.

.............


http://yle.fi/radiopeili/paivantasaaja.php?id=3295

Kuuntele Ampujan ja Peuran haastattelu


............


Helsingin yliopisto
Humanistinen tiedekunta
7.11.2007


HY: Väitös kaupunkimelusta

Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa 17.11.2007 tarkastettava
Outi Ampujan väitöskirja ”Melun sieto kaupunkielämän välttämättömyytenä -
Melu ympäristöongelmana ja sen synnyttämien reaktioiden kulttuurinen
käsittely Helsingissä” pohtii historiallisia, taloudellisia ja kulttuurisia
syitä sille, miten ja miksi melusta on tullut vakava ympäristöongelma ja
miksi sitä ei ole tähän saakka kyetty kattavasti ratkaisemaan.

Outi Ampuja selvittää tutkimuksessaan meluongelman muotoutumista,
politisoitumista, meluun liittyviä kansalaisliikkeitä ja kaupunkilaisten
urbaanille äänimaisemalle asettamia odotuksia. Tutkimuskohteena on sekä ns.
katumelu että naapurimelu. Lisäksi Ampuja kartoittaa helsinkiläisten
asuntojen äänieristyksen ”historiaa”. Hän pohtii myös sitä, onko maassamme
muodostunut kulttuurisia paineita nähdä melu normaalina kaupunkielämään
kuuluvana asiana. Tutkimus keskittyy Helsingin kaupungin alueeseen, joskin
siinä käsitellään myös laajemmin maamme äänimaiseman muuttumista
1950-luvulta nykyaikaan.

Ampuja väittää melukysymyksen politisoituneen pitkälti 1960- ja 1970-lukujen
taitteessa tehtyjen liikenneratkaisujen myötä. Etenkin yksityisautoilun
lisääntyminen ja sen vaikutus kaupungin melutilanteeseen herätti ajoittain
voimakasta kritiikkiä päättäjiä kohtaan. Melukysymyksen politisoitumisen
seurauksena julkinen sektori otti vastuun melun torjumisesta. Suurin
yksittäinen ongelma meluntorjunnassa on väittelijän mukaan ollut
äänimaisemaan liittyvien päätösten keskinäinen epäjohdonmukaisuus – mikään
taho ei ole vastuussa kokonaisuudesta. Samalla kun melua pyritään torjumaan
yhtäällä, toisaalla tehdään esimerkiksi yhdyskuntarakenteeseen hajauttavasti
vaikuttavia päätöksiä, jotka puolestaan lisäävät liikennettä ja sitä kautta
myös melua.

Suomessa on vähitellen muotoutunut melun sietoa edellyttävä kulttuuri.
Kaupunkilaisia on kehotettu sietämään melua vetoamalla muun muassa
taloudellisiin syihin, kuten työpaikkojen säilymiseen, kansainväliseen
kilpailukykyyn sekä yksilönvapauteen. Tilanteessa, jossa resursseja ei joko
voida tai haluta suunnata riittävästi meluntorjuntaan, näyttää siltä, että
meluntorjunta on jossain määrin siirtynyt kaupunkilaisten omalle vastuulle.
Vuosikymmenien ajan helsinkiläiset ovat arvioineet kaupungin äänimaisemaa
sen mukaan, onko heillä ollut mahdollisuus valita melun ja hiljaisuuden
välillä. Mikäli tätä valinnanvapautta ei ole ollut, on se väittelijän mukaan
ollut yksi syy kritisoida viranomaisia tehottomasta meluntorjunnasta. Melun
ja hiljaisuuden välisen tasapainon säilyttäminen näyttäisikin olevan
tehokkaan meluntorjunnan yksi suurimpia haasteita.

Outi Ampujan väitöskirja esitetään tarkastettavaksi Helsingin yliopiston
humanistisessa tiedekunnassa lauantaina 17. marraskuuta klo 10 (yliopiston
päärakennus, pieni juhlasali, Fabianinkatu 33, 4. krs). Vastaväittäjänä on
professori Yrjö Haila Tampereen yliopistosta, ja kustoksena professori Juha
Siltala.

voi puhua hiljaisuudesta,vai ampuukse ritsalla,hä???

ihan oikeeta maalia

asiaa, kerrankin!