Voikohan näinkin olla, että
haluaa rakkautta ja läheisyyttä, mutta pelkää ja inhoaa niitä
pelkää hylkäämistä ja satuttamista, mutta pelkää tekevänsä/tekee sitä itse
haluaa rakkautta ja läheisyyttä, mutta pelkää ja inhoaa niitä
pelkää hylkäämistä ja satuttamista, mutta pelkää tekevänsä/tekee sitä itse
Vastaukset 40
Vanhimmat
jos asiaaa katsoo vain edestäpäin niin ei näe asiaa takapuolelta. joten kannattaa tutkia asiaa monesta eri suunnasta.. kehoitan...
haluaa jollakin tasolla tulla rakastetuksi/hyväksytyksi,mutt monesti tulee vain liian monta kertaa loukatuksi tai ei ole kelvannut kellekään ja sen takia sulkee itsensä henkisten muurien sisäpuolelle. Kukapa sitä jatkuvasti haluaa pettyä elämässä. Parempi yksin kuin jatkuvien vittuilujen kohteena oleminen.
on erittäin tärkeää rakastumishetkellä.. täytyy saada havaittua kohteensa tunteet ja ajatukset seurailemalla hänen käytöstään ja tutkimalla hänen liikkeitään..
erittäin tärkeää on myös havaita jos kyseinen henkilön tunteet ovat viilenemään päin se on havaittava hyvissä ajoin..
Aloittaja pohti, voiko olla niin, että samaan aikaan haluaa rakkautta ja läheisyyttä mutta myös pelkää hylkäämistä ja satuttamista. Tämä voi ilmetä jopa niin, että tuntee inhoa rakkauden ja läheisyyden tunteita kohtaan ja hylkää ja satuttaa itse. Tämä on tietysti luonnollista, jos on tullut "päähän potkituksi"; voi olla vaikea luottaa kenenkään vilpittömyyteen.
Tämä pelko satutetuksi tulemisesta ja sen ennakoiminen yhdessä rakkauden ja läheisyyden halun kanssa voivat vaikuttaa havainnointikykyyn monella tavoin. Esimerkiksi niin, että henkilö rakastuessaan toivoo että toinen tuntisi samoin, mutta samalla ennakoi epäonnistumista ja pyrkii tulkitsemaan toisen mahdollisen vastavuoroisen kiinnostuksen siten, että "ei se ole tosissaan", tai "sillä on joku taka-ajatus" jne. Näin tulkitsija suojelee itseään mahdolliselta epäonnistumiselta.
Toisen ihmisen tulkitseminen on joka tapauksessa vaikeaa, koska eri ihmiset käyttäytyvät eri tavalla ihastuessaan ja samakin ihminen voi käyttäytyä eri aikoina eri tavoin ihastuksensa seurassa.
Onko tässä kyseessä hylätyksi tulemisen pelko.
Ei uskalla aloittaa mitään suhdetta kun pelkää, että epäonnistuu.
Ehkä aiempia huonoja kokemuksia taustalla. Tuolla asenteella ei voi koskaan voittaa mitään.
tuosta havainnointikyvystä, jotenkin mulle on aina ollut helppoa ikäänkuin nähdä onko jokin ihminen ns. hyvä vai paha tai sellainen jolle uskaltaa "luottaa" itsensä vaiko ei.
Joistain ihmisistä on hankalampi saada selvää, ehkä itsekin olen tällainen, johtuen tietysti kasvatuksesta (ristiriitaista, fyysistä kuritusta ym.)ja elämänkokemuksista.
Sisimmiltäni kuitenkin liiankin kiltti ja herkkä. Ja niin tuosta ihmisten käytöksestä voi kyllä päätellä myös paljon.
mutta ehkä on tapahtunut jotain, mikä tekee araksi. Joihinkin tutustuminen voi kestää kauemmin kuin toisiin. Tottahan se on, kuten joku aiemminkin kirjoitti, että joskus pitää uskaltaa.
Sellaisen henkilön, joka noin voimaakkaasti pelkää hylätyksi tulemista suhteet päättyvät koska vastapuolelle tulee sellainen tunne ettei kelvannut.
Henkilö on torjuva ja luotaantyötävä jolloin se toinen osapuoli tekee sen johtopäätöksen ettei kelpaa ja vetäytyy tilanteesta.
jotain olisi mennyt täysin väärinpäin. ..Kelvannut? Kelvannut..
Varmaan se oma mietiskely ja epävarmuus saavat toisenkin miettimään, että "tietääkö tuo yhtään, mitä haluaa". Oikeasti voisi olla niin, että epäröi vain sitä, mitä toinen ajattelee.
Jos toinen on torjuva, niin kyllä toiselle osapuolelle voi tulla sellainen tunne ettei kelvannut ja se kelpaamaton henkilö vetäytyy tilanteesta. Harva nyt itseään haluaa tyrkyttää sellaiselle henkilölle, jolta ei saa vastakaikua (ei kelpaa).
Näinkin voi asia olla ja onkin usein.
ja niin olen itsekin tehnyt, tajusin. Ennemmin sitä ajattelee varmaan, että itse ei kelpaa toiselle kuin että toinen mietii, kelpaako hän.
Kaikki eivät edes huomaa jos torjuvat toisen omalla käytöksellään.
Se voi olla nimenomaan sitä hylätyksi tulemisen pelkoa että on torjuva ja toinen pelästyy.
Sinun kannattaa sitten jatkossa olla ystävällisempi.
minä, .. joskus vain kestää, ennen kuin se huomaaminen tapahtuu.
Sitä helposti ajattelee, että onhan sitä yleensä ystävällinen ihmisille, mutta millainen sitä on sellaisen, joka oikeasti hermostuttaa, seurassa? Taas tulee kaikenlaista mieleen. En tästä kyllä ketään muuta syyttäisi.
Palautetta ei sitten välttämättä saa lainkaan kun se toinen vaan häipyy kun ajatteli ettei kelvannut.
Miksi hermoilet? Ota rennosti jos kohtaat mielenkiintoisia ihmisiä. Ihmisiä me kaikki olemme ja pitäisi aina muistaa kohdella toista niin kuin toivoisi itseään kohdeltavan.
aiheita, ja siihen minä taas rupesinkin.. Usein jotkut asiat ovat varmaan kiinni juuri siitä. Luin vähän aikaa itseluottamuksesta, ja tekstissä oli esimerksiksi siitä, miten ihminen hermostuneena alkaa jossitella. Epäröidä. Ajatuksia tulee ja menee ja sitä voi liikaa miettiessä unohtua se olennainen. Minulla on aika paljon työstettävää. Tarkoitan, kehittymisvaraa.
Älä nyt kuitenkaan ole itsellesi liian ankara ja vaadi täydellisyyttä. Jokainen tekee virheitä.
Itseluottamusta käsittelevää kirjallisuutta voisi kyllä lukea, jos vain tietäisi jotain hyviä kirjoja.
vaan niin ylitsepääsemättömän vaikealta tutustua, tätä käy mulle nykyään useammin kuin ennen,ehkä ne muurit on kohonneet liian korkeiksi,een tiiä.
tuohon aloitukseen voisi lisätä enemmänkin vastakohtia
herkkyys-kovuus
syvällisyys-pinnallisuus
kiltteys-julmuus
tasapaino-sekasorto
jne.
vasemmanpuoleinen kuvastaa sitä mitä on pohjimmiltaan ja oikea sitä mikä on tullut elämän myötä=ailahtelevaisuus luonteessa.
Tämä on kyllä tasoittunut iän myötä kun on hyväksynyt itseään enemmän.
Minusta nuo vastakohdat ovat kuitenkin aika mustavalkoista ajattelua, eiköhän meistä kaikista löydy molempia ominaisuuksia tilaisuuden tullen.
Minä olen aina tehnyt asiat niin kuin muut tahtovat (alistunut) ja nyt viime aikoina olen alkanut pitämään puoliani. Ei ole helppoa sekään. Ihmiset suuttuvat kun alistu. Pitää vaan oppia olemaan pahoittamatta mieltään ihmisten ilkeilystä. Ei sekään ole helppoa.
joihinkin on vaikeampi tutustua kuin toisiin. Jotkut ovat avaimempia kuin toiset, ja joillakin saattaa kestää kauan avautua henilökohtaisista asioista.
onhan toi tolleen aika karkea jaottelu, mut se olikin vain esimerkkinä. Tilanteen mukaanhan noita ominaisuuksia olisi käytettävä,eikä se aina ole helpoo. Mulla sama juttu,olen aina ollut alistuva mitä tulee muihin ihmisiin,varsinkin tuntemattomiin, joten on aika pirullisen vaikeaa olla jotain muuta kun tilanne sitä vaatii.Ja jollain taas päinvastoin,jos on tottunut olemaan hyökkäävä,niin sille voi olla aika vaikeeta olla alistuva.
No jokaisella murheensa ja luonteensa.
henk.koht. aika hemmetin vaikeeta,ei tulis mieleenkään kälättää koko elämänstooria yhteen hengenvetoon,mut joh näillä mennään.
kun miettii, että ennen kuin olen tuntenut jonkun vuosia, en välttämättä ole kertonut kaikkein henkilökohtaisimpia asioita. Mutta, niinpä, sellaista.. Joskus voisin tietysti tehdä jotain eri tavalla.
Onhan se hankalaa kertoa omasta itsestään uudelle ihmiselle, eihän sitä voi koskaan tietää miten se toinen reagoi. Jotkut ihmiset eivät edes pidä siitä, haluavat mieluummin puhua itsestään tai yleisistä asioista.
Kaikissa meissä on vikoja ja puutteita. Minulle tuo kelpaamattomaksi julistaminen on vaikea asia; koko lapsuuteni kuuntelin jatkuvaa valitusta siitä, kun en ollut täydellinen, vaikka olisi pitäny.
mieleen, että minä taas jo pienempänä kasasin itselleni paljon odotuksia.
Tuo on jo aika ikävää tuo. Eihän kukaan ole täydellinen. Jos siihen vertaa, niin kaikissa olisi muutettavaa.
Kyllähän tuo kelpaamattomaksi julistamisen pelko voi lähteä lapsuudesta, jos ei saanut hyväksyntää omassa kodissa tai koulussa tai ihmisiltä yleensä. Voi aiheuttaa huonon itsetunnon sellainen.
Mitä sinä vaadit pienenä itseltäsi? Jotkut lapset ovat hirmuisen kunnianhimoisia ja asettavat itselleen kovia tavoitteita, olivatko omiasi vaiko vanhempiesi "kannustuksesta/painostuksesta".
ainakin koulunumeroissa itseltäni, ja paljon. Kyllä kotoakin oli odotuksia, mutta ei niin suuria yleensä kuin omani.
se vastaukseni hävisi? Vastasin, että vaadin itseltäni aika paljon kouluasioissa. Kotona harvoin odotettiin niin paljo kuin mitä minä odotin itseltäni.
Siis sinun piti saada kaikista arvosana 10 ja yo-kirjoituksista 6 laudaturia, niinkö?
Miten selvisit pettymyksistä jos et onnistunut josasin. Suutuitko, masennuitko vai sisuunnuitko? Vai menikö kaikki aina koulussa hienosti.
Miten vanhempasi reagoivat, jos et onnistunut.
Minun osaamistani on aina vähätelty.Aina olisi pitänyt olla parempi, mikään ei koskaan riittänyt. Ei pelkästään kouluasioissa vaan elämässä yleensä. Piti olla täydellinen, virheetön ja hiljaa epäkohdista = miellyttää.
myös minä noita perfektionismin piirteitä. Oon vaa tajunnu,että ei ole mulle hyväksi olla sellainen joten nykyään en sitä juurikaan ole.
En sano et mulla olis ollu huono koti,ei ollu,kasvatustavat vaan oli muinaishistoriaa ja mulla jyrä-äiti ja herkempi isä.
Kotona piti miellyttää,ja olla luonteeltaan niitten mielestä hyvä,käytöstä ym.arvosteltiin, alistettiin (henkisesti ja fyysisesti).Lapsena tommonen vielä onnistuu,mutta..sitten räjähtää.
Mulla on vahvat mielipiteet,temperamentti (reagoin tunteella helposti)ja puhekyky, ongelma onkin siinä, etten pysty tuomaan niitä juuri ollenkaan julki (kasvatus)kuin ihan läheisimmille,jotka hyväksyy mut sellasena kuin oon.Toisaalta, oon mikä oon, jos en pysty johonkin tai olemaan jonkinlainen niin mitä välii,sit en oo.
Onhan se toisaalta hyvä joskus jotain itseltään vaatia muuten ei mitään koskaan yritä.
Mutta, sopivasti. Yrittää olla itseensä tyytyväinen. Ankarasta kotikasvatuksesta on se hyöty, etten kuvittele itsestäni mitään ja tyydyn omaan keskinkertaisuuteeni. Valitettavasti minulla ei myöskään ole kunnianhimoa kun sellaiset kitkettiin jo pienenä pois.
Se on jännää miten tuollainen alistava kotikasvatus sitten jonain päivänä vaan räjähtää. Olen minäkin temperamenttinen, suutun ja myös lepyn. En oikeastaan kovin pitkään jaksa ketään ihmistä inhota, jollei kyse ole sitten jostain aivan hirveästä teosta. Pienenä oli kaveri joka varasti minulta rahaa. Siitä en tykännyt. Toinen on väkivalta, sitä en ikinä anna anteeksi. Kenellekään.
itessäni v*tuttaa aika suunnattomasti mun lyhytjänteisyyteni, oon aika huit-hapeli ja laiskakin kaiken hyvän lisäks. Omat ongelmat ei todellakaan paranna noita ominaisuuksia vaan pahentaa niitä aika hemmetisti. Yritän kyllä kovasti ottaa itteeni niskasta kiinni:)
Väkivalta ei munkaan mielestä oo koskaan hyväksyttävää, sen verran itsehillintää pitää ihmisellä olla.
Miten voit olla lyhytjänteinen jos koulussa olit hyvä. Eikös se vaadi pitkäjänteisyyttä?
Väkivalta on vaarallista ja ei-toivottavaa. Mielestäni lasten hakkaaminen on kaikkein kauheinta. Meillä kotona ei ollut fyysistä väkivaltaa, ainoastaan alistamista. Toisaalta tuo lasten ankara ja alistava kasvatus oli yleistä noin muutenkin. Vasta nykyisin puhutaan lapsen oikeuksista ym. asioista.
joskus erittäinkin hyvä,saanut stipendejä ym. Mun älykkyydessäni ei oo mitään vikaa vaikka oonkin tyhmä jossain asioissa enkä todellakaan hallitse kaikkia asioita.
Oon päässyt usein vähemmällä opiskelulla,mut nykyään se ei oikeen riitä.Mun pää leviäis jos oisin liian perfektionisti noissa jutuissa.Jos johonkin milenkiintoiseen asiaan keskityn,niin teen sen myös kunnolla.Nyt en vaan jaksa..Joo,mun pitää toipua.
äskeiseen,että mun lapsuudessa remmi lauloi,risu viuhui ja tukka pöllysi eikä siihen sitten ollut vastaanpanemista.
Kyllä tuo ruumiillinen kuritus kuulostaa pahalta, siis sait remmistä yms. mitä olit tehnyt vai saitko muuten vaan kuritusta. Siis oliko tuohon fyysiseen kurittamiseen mitään todellista syytä?
Koulussa ja opinnoissa voi pärjätä jos on lahjakas, mutta kyllä kai myöhemmin työelämässä voi tulla vastaan tilanteita, joissa pitää koko ajan oppia uusia asioita. Ihmissuhdetaitoja ei ainakaan suomalainen koulutusjärjestelmä kehitä, kun katsoo millaisia tyyppejä sinne pääsee opetustehtäviin.
parempaa usein toivoin kuin mitä tuli. Ala-asteella (ja tämä on kieltämättä outoa), jos sain 8.7 ja seuraavaksi (todistuksen) keskiarvon 8.5, olin pettynyt itseeni. Suretti. Kotona yritettiin lohduttaa kyllä. En aina sisuuntunut, joskus meni aikaa päästä yli pettymyksestä.
Yo-kirjoituksista en saanut yhtään laudaturia, vaikka olisin kyllä toivonut edes yhden. Lempiaineestani sain E:n, ja se pelasti paljon.
Viimeistään lukiossa lakkasin odottamasta niin paljon, ja stressikin väheni jonkun verran. Päätin päästä pahimmasta esitelmäpelosta yli, pääsinkin. (Yleensä siis minä itse odotin itseltäni eniten, vaikka kotonakin odottivat yleensä hyvää tulosta..)
:( Ikävää. Ei kuulosta jotenkin oikealta. ..Tai että, kuulostaa siltä, että oli aika paljon rajoja.
käyttäytymiset, joita ei ihan aina itse ymmärrä voi avata sen kysymyksen kautta, että mitä pelkää.
Käyttäydyn näin, koska pelkään sisimmässäni, että...
Pelkäät ja inhoat läheisyyttä ja rakkautta, koska tiedät että sinuun voi sattua jos menetät ne. ja koska olet epävarma siitä kelpaatko, joudut elämään pohjalla, joka tuntuu huteralta. Siksi sinun on mielessäsi helpompi olla sellaisten kanssa, joilta et saa rakkautta ja läheisyyttä siinä mielessä kuin sisimmässäsi kuitenkin haluat. Et löydä itsellesi yksin tarpeeksi turvallista oloa hyvin rakkaan lähellä.
Etsit koko ajan merkkejä hylkäämisestä. Ja kun mielestäsi löydät sellaisia, reagoit niihin voimakkaasti. Toinen ei aina ole ymmärtänyt mitä tapahtui. Ja jos toinen ei vain pysty asettumaan sinun asemaasi ja ymmärtämään sinua, niin asiat voivat helposti mennä siihen, että sattuu. Sinuun sattuu jo niiden hylkäämisenmerkkejen löytämisen vuoksi. Olivat ne pelkästään omassa päässäsi tai eivät.
Se on puolustuskeinosi, että hylkäät itse, jotta kukaan ei kerkeäisi hylätä sinua. Et tee niin siksi, että et välittäisi tai olisit paha. Välität ja pelkäät, että toinen satuttaa sinua. Tiedät ettet kestäisi enää sitäkään, jos satuttaisit pahasti sitä, josta välität. Tuhoutuisiko sen ihmisen hyvät ajatukset sinusta silloin? Et sisimmässäsi halua satuttaa, etkä kestäisi, että olisit saanut jonkun rakkauden itseesi tuhoutumaan. Koska olet melkein varma, että pystyt siihen aina. Se, että luulet niin, johtuu siitä, että et kelpaa itse itsellesi. Jos näkisit itsesi eri valossa, ymmärtäisit, että joillekin olet ihminen ja kokonaisuus. Et pelkät tekosi jne.
Entäpä kun etsii toisesta tunteiden viilenemisen merkkejä, niin jos se toinen onkin löytänyt ne jo ensin sinusta ja reagoinnut niihin. Jotkut käyttäytyy joskus niin samalla tavalla, että ne tulee ihan sokeiksi niille asioille, jotka niiden juuri pitäisi nähdä.
Kaikki me olemme enemmän kuin se mitä pinnalle näkyy, niin kuin sinäkin.
Tilanteessa jossa epäilee ettei kelpaa ja reagoi sitten poislähtemällä jos kohtaa ap:n kaltaisen henkilön, joka kohtelee kylmästi ja tylysti.
Voihan olla että se tieto omasta kelpaamattomuudesta voi tulla ulkopuolisena kommenttina jolloin se on luotettava ja aikaansaa tilanteen että hakeutuu eroon tylystä henkilöstä.
Ihmiset tekevät havaintoja ja kertovat havainnoistaan, jolloin tulee luotettava tieto siitä, ettei kelvannut. Eli ei se ole aina oma kuvitelma tai uskomus vaan voi siihen olla ihan faktaperusteetkin.
Kyllä minä ainakin poistun takavasempaan jos joko itse koen etten kelpaa ja sen lisäksi saan vielä muualta tietoa asiasta.
Ónhan tuo hieman hankala käytösmalli meille muille kuitenkin.
hankalaksi käyttäytymismalliksi. Yleensä tuollaista on myös monen muun ihmisen sisällä vaikka sitä ei aktiivisesti itse tajuaisi, jossain määrin ainakin.
Ehkä se on sitä, että itse en nyt koe ketään sellaista kauhean hankalaksi, jonka käyttäytymiseen ja tunteisiin voin helpostikin samaistua. Ja tuohon on mun helppo samaistua.
Hankala on sitä, että vastaanottajan aivokapasiteetti ei pysty sitä käsittelemään. Tämä nyt vain pieneksi purtavaksi siihen, että joitain ihmisiä aina haukutaan hankaliksi.
Ei mulla muuta sanottavaa tähän keskusteluun, tulipahan vaan nuo mieleen, kun alotus tuntu siltä, että teki mieli jotain sanoa.
Minusta tuo on hankalaa käytöstä jos se omalle kohdalle sattuu.
Kyllä tuollaisella käytöksellä voi pahoittaa toisen ihmisen mielen, joten ei se ole kovin kivaa sekään.