Aika pitkään tullut juopoteltua kohtuuttomasti, kai pari vuotta. En useinkaan ole ollut ympärisekaisin, mutta hyvin on tullut valuteltua.
Tässä havainnoin, että silmämunat aavistuksen kellertävät reunoilta. Lisäksi tietenkin on noita verisuonia runsaanlaisesti.
Mikään paikka ei ole ollut kipeänä.
Muistelen jostain lukeneeni, että kellertävät silmät eivät tarkoita että olisi syönyt liikaa porkkanaa.
Palautuukohan elimistö itsekseen ajan kanssa? Lopetin kirkkaat kuukausi sitten, loiventelin keppanalla parit viikot, nyt jo jokusen päivän ollut kuiviksena. No joo, pitää tosin hakea vähän kepua viikonlopuksi ettei mikään hulluuskohtaus pääse yllättämän.
Tarkoitus olisi kuivatella kuitenkin ainakin jollain tasolla ainakin loppuvuosi. Sitten kai uskaltaisi kokeilla tipatonta tammikuuta pitkästä aikaa.
Siis palautuuko tuo kuivistelemalla ajan kanssa ?
Asiallisista vastauksista kiitos, muita en lue.

Vastaukset 3
Vanhimmat
et sitten ole käynyt maksakokeita ottamassa? No, ei siitä varmaan paljon olisi hyötyäkään, kyllähän ne arvot sitten putoo kun kuivattelet. Vois jopa ajatella, että tieto lisää tuskaa. Ei se silmämunien kellertäminen välttämätä meinaa, että maksassa on alitoimintaa, joillain on sellasia kellertäviä hommia siellä muutenkin (esimerkiksi meikäläisellä on toisessa silmässä).
Kyllä se ihmisen elimistö paljon kestää ja jaksaa palautua yllättävänkin hyvin putken jälkeen. Koita vaan kuivatella niin kyl se siitä.
Mä tässä myös laskeskelen viimesen putken aikana kertyneitä kaljapulloja, on nääs aika hurja määrä. Kyrsii myös mutta minkäs teet.
ruho aika hyvin ryyppyputkien jälkeen. Onhan noita juoppoja, jotka on kuin tervaskantoja, ei niitä tunnu tappavan mikään. Osalle käy kyllä huonommin. Ala vaan kuivattelemaan, kyllä varmaan toivut ihan mieskuntoon taas. Aikansa voi viedä tietysti. Voit myös käydä lääkärissä otattamassa verikokeet, sieltähän näkyy sitten, onko arvot kohonnut viinan juonnin takia.
Hei!
Kannattaa ehdottomasti käydä terveyskeskuksessa otattamassa ns. maksakokeet. Kellertävien silmien ja ihon aiheuttaja meillä alkoholisteilla on todennäköisemmin bilirubiini- eli keltaisuusarvon kohoaminen. Itselläni ko arvo oli pahimmillaan 150. Nyt yli 10 kuukauden raittiuden jälkeen arvo on 75, eivätkä silmäni enää kellerrä. Normaaliksi se tuskin koskaan laskee. Mutta olo on tällä hetkellä todella hyvä.
Käyn säännöllisesti maksakokeissa 3 kk välein.