Outo haju

Oletteko huomanneet, että päivien ryypiskelyn jälkeen kädet ja iho ylipäänsä alkaa haista kummalta. Vaikka siis käy suihkussa. Mikä pahuksen haju se on ja mistä se tulee? Maksastako vai munuaisista?
71089
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

mistä se tulee. Mulla haisee etenkin kämmenpohjat. Samoten ne kuivuu, iho alkaa hilseillä.

Äänestä
  • Mä olen myös huomannut ainakin käsien haisemisen, suu haisee nyt tietysti kuin mädäntynyt rotta, vaikka kuinka yrittää pestä hampaita ja käydä suihkussa. Kai se viina puskee ulos maksan kautta, ja esiintyy tällasta hajua sitten sivutuotteena. No hyvä että tulee ulos se viina, kaikessa on hyvät puolensa

    Äänestä

Haju on merkkinä siitä, että elimistö ilmaisee näin haluavansa lisää alkoholia. Haju poistuu kätevästi juomalla pari pulloa viinaa.

Äänestä

puskee ulos ihon kautta. Jos et siis muuten haise tolleen..Hajuongelmaa on ollut meikäläiselläkin viikon putken päättyessä ja lisäksi iho on käynyt oudoksi, tuhansia ryppyjä silmien alle ja ihan kuiva.

Äänestä

varsinkin kämmenpohjat mutta myös suu, vaikka pesen leegot pari kertaa päiväs. Siis ihan hirveä haju nousee mahasta ylös, toi ihon haju on hiukka miedompi.

Äänestä

Mulla taas haju- ja makuaisti vääristyy juomisen takia. Kaikki maistuu ja haisee omituiselta.

Äänestä

Joku muukin siis on huomannut hajuilmiön! Poikaystäväni haisee jo yhden tujakan juominki-illan päätteeksi, hänellä haju on erityisen voimakas otsassa hiusrajan kohdalla ja päänahassa. Hän ei aina uskalla kertoa minulle juomareissuistaan, mutta hajun perusteella olen aina paljastanut hänet :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tulee ihon läpi kirjoitti:

Oletteko huomanneet, että päivien ryypiskelyn jälkeen kädet ja iho ylipäänsä alkaa haista kummalta. Vaikka siis käy suihkussa. Mikä pahuksen haju se on ja mistä se tulee? Maksastako vai munuaisista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu