Auringon ottoa

Lapsena keskustellessani äitini kanssa muistan hänen kertoneen että silloin 70-luvulla elettiin sekavia aikoja. Ihmiset tekivät niitä ja "siionin" rauha järkkyi.
Hän myös kertoi että jotkut ihmiset ottivat suviseura kentällä uikkareissa aurinkoa. Onkohan tuolla jutulla mitään perää, siis teiltä kysyn jotka olette eläneet tuolloin? Tai onko joku kuullut samanlaista?
10736
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tuskinpa keskusalueella, mutta ehkä teltta-alueella on joku voinut ottaakin. Kun katsoo 70 luvun kuvia suviseuroista, niin kyllä siellä on hyvin puetettuina kaikki olleet.

Ottaahan siellä nykyäänkin moni aurinkoa. Monella tytöllä on niin avoin kaula-aukko, että kyllä siinä jo melkein koko vartalo saa aurinkoa.

Äänestä
  • liittyvät kaulakoruihin.

    Nehän vaativat avoimen kaula-aukon, jotta ne näyttäisivät siltä, miltä niiden pitääkin näyttää.

    Kaulakorut ovat hyvin suositeltavia korvakorujen sijaan, vaikka eivät kai kuitenkaan pakollisia vl-naisten juhlapukeutumisessa.

    Tämä ilmiö aiheuttaa joskus miehille kiusallisiakin tilanteita keskusteluissa. Kun kohteliaisuus vaatii katsomasta myös lyhempää naista kasvoihin, ettei joutuisi ns. "ylenkatseen" syntiin, niin näkymä kaula-aukosta voi edellyttää katseen kääntämistä sivuun.

    Äänestä

  • naisten asuissa kirjoitti:

    liittyvät kaulakoruihin.

    neuroottisia naisista ettei kestetä yhtä kaula-aukkoa? =)

    Äänestä

  • vl-miehet noin kirjoitti:

    neuroottisia naisista ettei kestetä yhtä kaula-aukkoa? =)

    ja voi kadottaa johtoajatuksen siitä mitä oli sanomassa.

    Eihän toki tarkoituksella aleta tirkistelemään.

    Äänestä

  • naisten asuissa kirjoitti:

    liittyvät kaulakoruihin.

    Nehän vaativat avoimen kaula-aukon, jotta ne näyttäisivät siltä, miltä niiden pitääkin näyttää.

    Kaulakorut ovat hyvin suositeltavia korvakorujen sijaan, vaikka eivät kai kuitenkaan pakollisia vl-naisten juhlapukeutumisessa.

    Tämä ilmiö aiheuttaa joskus miehille kiusallisiakin tilanteita keskusteluissa. Kun kohteliaisuus vaatii katsomasta myös lyhempää naista kasvoihin, ettei joutuisi ns. "ylenkatseen" syntiin, niin näkymä kaula-aukosta voi edellyttää katseen kääntämistä sivuun.

    >Isot kaula-aukot naisten asuissa liittyvät
    >kaulakoruihin.

    >Nehän vaativat avoimen kaula-aukon, jotta ne
    >näyttäisivät siltä, miltä niiden pitääkin näyttää.

    Myöskään napakoru ei pääse oikeuksiinsa, jos kaula-aukko on liian pieni.

    Äänestä

silloin sai olla?

Äänestä

Olen minä suviseuroissa ollut ainakin 20 kertaa ja olen nähnyt poikajoukon olevan telttansa edessä boksereissa ottamassa aurinkoa. Sen sijaan en ole koskaan nähnyt naista bikineissä ottamassa aurinkoa, mutta niinhän se on että lähes kaikki kiellot koskee naissukupuolta.

Veikkaan että jos naisjoukko olisi bikineissä ottamassa aurinkoa teltan edessä, syntyisi hoitokokous.

Sen sijaan kyllä 60-luvun suviseurakuvissa näkyy naisillakin niin lyhyitä hameita että oksat pois.

Äänestä
  • lyhyistä hameista joita tuolloin näytti olevan?
    Onko täällä ketään joka olisi itse elänyt noita aikoja ja kertoisi sitten kokemiaan?

    Äänestä

  • ihmisiä noista kirjoitti:

    lyhyistä hameista joita tuolloin näytti olevan?
    Onko täällä ketään joka olisi itse elänyt noita aikoja ja kertoisi sitten kokemiaan?

    -diabetestä
    -reumaa
    -lavantautia
    -salmonellaa
    -malariaa
    -kuumetta
    -paiseita
    -ruttoa
    -syyliä
    -matoja
    -ja lapamatoja
    -oksetustautia
    -röyhtäilyä
    -jne
    -jne

    jopa silloin -70-luvulla, muttei kaikkia suviseuroissa, mutta jossakin päin maailmaa

    Haluatko tietää muuta?

    Äänestä

  • Siiri-Kaarina kirjoitti:

    -diabetestä
    -reumaa
    -lavantautia
    -salmonellaa
    -malariaa
    -kuumetta
    -paiseita
    -ruttoa
    -syyliä
    -matoja
    -ja lapamatoja
    -oksetustautia
    -röyhtäilyä
    -jne
    -jne

    jopa silloin -70-luvulla, muttei kaikkia suviseuroissa, mutta jossakin päin maailmaa

    Haluatko tietää muuta?

    syntiä, vai pitääkö Suviseuroissa pukeutua erityisen siveästi?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

suviseuroissa kirjoitti:

Lapsena keskustellessani äitini kanssa muistan hänen kertoneen että silloin 70-luvulla elettiin sekavia aikoja. Ihmiset tekivät niitä ja "siionin" rauha järkkyi.
Hän myös kertoi että jotkut ihmiset ottivat suviseura kentällä uikkareissa aurinkoa. Onkohan tuolla jutulla mitään perää, siis teiltä kysyn jotka olette eläneet tuolloin? Tai onko joku kuullut samanlaista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu