Kulutimme taas kerran aikaa Laurinlahen puistossa Mikan ja Pasin kanssa. Mika oli 14 vuotias, blondi jätkä, kun taas Pasi (=Patrik) oli Mikan vastakohta: Tumma ja tulinen :) olin ihan ylilovena Patrikiin. Patrik oli parempi nimi kun Pasi, mun mielestäni. Patrik oli muhunkin lovena, ja me oltiin täydellinen pari...
Mukana oli tottakai Mikan tyttöfrendi ja mun paras ystävä Mallu (=Marlen). Ja minä, Mantu (=Mannaleena). Tiedän että minulla on outo nimi! (OUTO!)
-Mennääks kävelee, Mika kysyi.
En mä olisi jaksanu mennä, jotain piti keksii.
-Joo mutta anna kun mä soitan mun... mutsille.
-Okei, mut nopeen.
Otin kännykän. Ja juoksin karkuun. Mallu tajusi mitä tein, ja tuli mukaan. Sillä oli Patrikin kännykkä, nimittäin se oli pelannut.
Tiesimme että pojilla oli meidän koululaisten tyttöjen numerot ja siksi etsimme ne, ja menimme piiloon johonkin rappuun. Mallu sai päähänsä soittaa eräälle kauniille ja suositulle Miialle.
-Moi tässon Mika ja tiiät sä et mä oon ihan rakastunu suhun?! se pamautti tosta vaan.
-Ai jaa?Kiva, Miia vastasi. Se oli varmaan jo tottunut tälläseen, kaikkihan siitä tykkäs.
-Joo ja tiiät sä et mä haluisin alkaa oleen sun kaa..: Suostut sä? Nyt kauhistuin, ja yritin repiä Mallulta kännykkää. En onnistunut.
-Totta kai kultsi... Miian ääni kuului vaimeana.
Mallu napsautti suunsa kiinni.
-Mä tuun teille kultsi tehään jotain hauskaa...
Tiesimme Miian pilailevan, mutta silti. Nyt ne oli kimpassa eikä ne edes tiennyt!
-Mennään antaa noi takasi, kehoitin ja juoksimme niiden luo. Ne oli ulkona ja ne näytti ihan eksyksissä olevilta.
-Siinä te ootte! ne huudahti.
-Joo... tota niin... Sanoin kokeeksi. Katsoin Mallua.
-Nin mennään käymään meillä, me asutaan ihan tossa... Hei tuolla on Miia ja Essi...
-MISSÄ? kiljuimme. Liian myöhään tajusimme, että Miia ja Essi tulivat meidän luo.
-Moi, Miia tervehti ja meni halaamaan pöllämystynyttä Mikaa.
- Moi sullekin... Mika kakisti suustaan.
-Moi Mallu ja Mantu... Ne sanoi meillekin.
-Moi... no, moikka vaan meidän täytyykin lähtee..
-Ei! Älkää vielä, Mika huudahti.
Miia kohotti kulmakarvojaan kysyvästi meitä kohti.
-Eikö Mika vielä kertonutkaan Suuria Uutisia?
-Joo tota me tästä mennäänkin mun mummi sai sydärin, moikka!
Keksin hätä valheen nopeasti. Nauroimme ja kiljuimme hysteerisinä Mallun kanssa myöhemmin mutta olimme kauhuissamme.
Siihen ei ollut kuitenkaan tarvetta, he huomasivat myöhemmin. Eivät pojat suuttuneet, heillä oli hauskempaa Miian ja Essin kanssa.
Mutta vieläpä me, Miia ja Mantu ei sitä tiedetty...
:::::::::::::::::::JATKUU:::::::::::::::::
Kommentteja?
Mukana oli tottakai Mikan tyttöfrendi ja mun paras ystävä Mallu (=Marlen). Ja minä, Mantu (=Mannaleena). Tiedän että minulla on outo nimi! (OUTO!)
-Mennääks kävelee, Mika kysyi.
En mä olisi jaksanu mennä, jotain piti keksii.
-Joo mutta anna kun mä soitan mun... mutsille.
-Okei, mut nopeen.
Otin kännykän. Ja juoksin karkuun. Mallu tajusi mitä tein, ja tuli mukaan. Sillä oli Patrikin kännykkä, nimittäin se oli pelannut.
Tiesimme että pojilla oli meidän koululaisten tyttöjen numerot ja siksi etsimme ne, ja menimme piiloon johonkin rappuun. Mallu sai päähänsä soittaa eräälle kauniille ja suositulle Miialle.
-Moi tässon Mika ja tiiät sä et mä oon ihan rakastunu suhun?! se pamautti tosta vaan.
-Ai jaa?Kiva, Miia vastasi. Se oli varmaan jo tottunut tälläseen, kaikkihan siitä tykkäs.
-Joo ja tiiät sä et mä haluisin alkaa oleen sun kaa..: Suostut sä? Nyt kauhistuin, ja yritin repiä Mallulta kännykkää. En onnistunut.
-Totta kai kultsi... Miian ääni kuului vaimeana.
Mallu napsautti suunsa kiinni.
-Mä tuun teille kultsi tehään jotain hauskaa...
Tiesimme Miian pilailevan, mutta silti. Nyt ne oli kimpassa eikä ne edes tiennyt!
-Mennään antaa noi takasi, kehoitin ja juoksimme niiden luo. Ne oli ulkona ja ne näytti ihan eksyksissä olevilta.
-Siinä te ootte! ne huudahti.
-Joo... tota niin... Sanoin kokeeksi. Katsoin Mallua.
-Nin mennään käymään meillä, me asutaan ihan tossa... Hei tuolla on Miia ja Essi...
-MISSÄ? kiljuimme. Liian myöhään tajusimme, että Miia ja Essi tulivat meidän luo.
-Moi, Miia tervehti ja meni halaamaan pöllämystynyttä Mikaa.
- Moi sullekin... Mika kakisti suustaan.
-Moi Mallu ja Mantu... Ne sanoi meillekin.
-Moi... no, moikka vaan meidän täytyykin lähtee..
-Ei! Älkää vielä, Mika huudahti.
Miia kohotti kulmakarvojaan kysyvästi meitä kohti.
-Eikö Mika vielä kertonutkaan Suuria Uutisia?
-Joo tota me tästä mennäänkin mun mummi sai sydärin, moikka!
Keksin hätä valheen nopeasti. Nauroimme ja kiljuimme hysteerisinä Mallun kanssa myöhemmin mutta olimme kauhuissamme.
Siihen ei ollut kuitenkaan tarvetta, he huomasivat myöhemmin. Eivät pojat suuttuneet, heillä oli hauskempaa Miian ja Essin kanssa.
Mutta vieläpä me, Miia ja Mantu ei sitä tiedetty...
:::::::::::::::::::JATKUU:::::::::::::::::
Kommentteja?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eikös ton viimesen lauseen pitäs olla:
Mutta vieläpä me, Mallu ja Mantu ei sitä tiedetty...
Nii unohtu tosta äsken, että jatka äkkiä!! :)
Hupsis mulla oli kiire nii siks mä menin vähän sekasin......
Jatkan tätä myöhemmin... :)) Jaksakaa odottaa..
toi oli tosi hyvä!Jatka ihmeessä!!