kesällä kävin turussa ja kiinnitin huomiota miten kaupunki on täynnä kauniita naisia. siitä innostuneena päätinkin muuttaa varsinais-suomeen.
mutta mikä pettymys salon naiset onkaan olleet. rumia ämmiä joilla on naama kurtussa kuin norsun vittu. ei yhtään niin kuin turussa.
muutamia kauniita naisia olen nähnyt mutta tietenkin ne on olleet varattuja. hommatkaa nyt äkkiä saloon kauniita naisia tai muutan takaisin kotiin somerolle!
mutta mikä pettymys salon naiset onkaan olleet. rumia ämmiä joilla on naama kurtussa kuin norsun vittu. ei yhtään niin kuin turussa.
muutamia kauniita naisia olen nähnyt mutta tietenkin ne on olleet varattuja. hommatkaa nyt äkkiä saloon kauniita naisia tai muutan takaisin kotiin somerolle!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kai sinä niitä rumiluksia näit, koska somerolaiset naiset käyvät Salossa töissä ja baarissa.
Samat rutinat kun jo aiemmin. Taitaapi olla sama onneton poikaparka, mikä näistä norsun kärsistä mainitsi. Ei pojalla ole luonnistanut näissä naisasioissa vieläkään. Häh hähhää.
mikä mr.finland luuleekaan kirjoittaja olevansa hyvä jo olet kaunis tai vaikka kauniinpi mutta luulen että luulet hieman liikoja itsestäsi?että näin
sinne mistä tulit ja äkkiä!
Muuttaa Saloon kauniiden naisten perässä jos näit niitä Turussa? taidat olla blondi...
Olen kyllä kanssasi eri mieltä siitä keillä se naama muistuttaa norsunvittua. Salossa kauniit naiset on nyrpeitä ja helvetin ylpeitä, ei saa meikämanne edes samalla baaritiskillä oleilla.
Ei kukaan antanut sille Turussakaan....
somerolta, ja eikös sen naama muistuta norsun jotain. KAtsele peiliin ja tuu sit uudestaan uhoon.
Ei ihme jos sunlaiselle jätkälle kaikki kauniit ja rumatkin näyttää hapanta naamaa, jotain tasoo hei!!
Hankkiudu niistä junttivaatteista, lenkkareista ja lippiksestä eroon. Tai mee takas sinne lehmäkomerolle muiden maalaisten sekaan.
Nythän on niin, että uutena vuonna Suur-Saloon yhdistyy monta kuntaa. Tämä ehkä helpottaa tilannettasi. Tulee uusia naisia ympäristökunnista. Epäilen, että Suomusjärven menneisyys voi tuoda kaipaamaasi rohkeampaa ja muhkeampaa ja kansainvälisempää naisväestöä tilastoihin (Syvälampi ym.) Somerolle tuskin kannattaa palata, siellähän on enimmäkseen sikoja ja nekin on entisiä joulun jälkeen. Koeta kestää siis, ystävä.
hauskaa ;)
http://www.youtube.com/watch?v=WbCRGBlH6RU
Olen tosi HOT ;)
kerro missä tavataan!
milloin sinulle sopisi?.
Sovitaan sitten paikka ;)
Anna kuule kaveri mennä vaan!