minkälainen lääkitys teillä on paniikkihäiriöön? itse olen syön ja olen syönyt jo kauan xanor 0,5 mg yhden päivässä ja lääkäri sanoi sen olevan kuin ei mitään. nyt kun olen huomannut itsessäni hieman masentuneisuutta ja yksinäisyyttä niin tuo lääkemäärä ei riitä. Aina kun menen isoihin kauppoihin niin tulee se paniikkiolo ja nyt olenkin ottanut sitten puolikkaan ylimääräisen xanorin ennen kuin lähden sinne kauppaan.(reseptissä on 1-2 päivässä) Siellä kaupan kassajonossa tuntuu että kaikki ihmiset tuijottaa ja sen jälkeen lähtee melkein taju,kauhea hiki päälle tekisi mieli lähteä pois. Mutta,kuuluuko tällainen ns"ihmispelko" oireisiin myös? miten muilla? ja minkälainen lääkitys teillä on?
lääkitys
oireet pahenevat
2362
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
masennuslääke, eikä edes ensisijainen hoitokeino paniikkihäiriöön.
Muistathan että sään. käyttö aiheuttaa riippuvuutta, eli kun lopetat, niin tee se asteittain.
Kyllähän 0.5 mg on jo bentzoksi aikamoinen määrä jos esim. vertaa sitä vaikkapa Diapamiin. Ja kuten oletkin jo huomannut, toleranssi on kasvanut.
Minulla on Efexor ja tarvittaessa, eli silloin tällöin otan, joko Xanorin, 0.25 mg tai 5 mg Diapamnin, mutta vain ja ainoastaan tarvittaessa!
jo "tottunut" eli käyttänyt sitä pitkään, siksi tunnetta että pitäisi saada enemmän että alkaisi vaikuttamaan.
Kyllä kuuluu ns. ihmispelko asiaan ja nuo on ihan tuttua mitä mainitsit.
Xanorin rinnalle ehkä tarvitsisit jonkun toisen lääkkeen taikka sitten annostuksen lisäys, tietysti lääkärin kanssa keskustellen.