Ei näissä kirjoituksissa kauheasti päätä eikä häntää tunnu olevan...
suurin osa nykyisistä ja entisistä eivät varmasti pysty toisen tilannetta ymmärtämään ja sitä kautta myöskään asioista keskustelemaan.
yksi on katkera petetyksi tulemisesta, toinen lapsiensa kohtelusta ja kolmas keksi syyn vaikka tuulesta. Ihmiset ovat vain kovin erilaisia ja tietyssä määrin jokainen myös itsekäs. Ne ovat täysin luonnollisia tunteita, ongelma niistä tulee silloin kun ihminen ei pysty nousemaan niiden yläpuolelle eikä edes yritetä ymmärtää sitä vastapuolta.
Tämä kysymys olisi vain ja ainoastaan äideille? mistä lapseton isän uusi pystyy ymmärtämään sitä lapsen ja vanhemman välistä rakkautta jos ei itsellä omia lapsia ole? sen kun sanotaan olevan se kaikkein vahvin side..
Omasta tilanteestani voin sanoa sen verran, että en mieheni lasta rakasta, vaikka ihan mukava vesseli onkin. Kohtelen häntä asiallisesti, jossain määrin myös välitän toki ja touhuan hänen kanssaan. En silti hypi riemusta kun hän meille tulee, mutta hyväksyn sen asian ja opin elämään sen kanssa. Se muutama vloppu kuukaudesta ei ole minulta pois. Lapsen äitiä en lähde arvostelemaan, en kaikkia hänen ratkaisujaan ymmärrä, enkä edes yritä, mutta ne ei eivät myöskään minulle kuulu. Niin
kauan kun hänen elämäntapansa ei vaikuta lapseen vahingollisesti ( josta tuskin edes on pelkoa) niin ota siihen myöskään edes mieheni kautta mitään kantaa.
Aikuistenkin olisi syytä toisinaan opetella pitämään mölyt mahassaan. Jos lapsi pitää uudesta puolisosta ja tämä kohtelee lasta asiallisesti niin mielestäni sen tulisi riittää myös vanhemmille puolin ja toisin. Ei aikuisten silti tarvitse toisistaan pitää.
eikö se lapsen hyvinvointi ollut kuitenkin se
tärkein??
suurin osa nykyisistä ja entisistä eivät varmasti pysty toisen tilannetta ymmärtämään ja sitä kautta myöskään asioista keskustelemaan.
yksi on katkera petetyksi tulemisesta, toinen lapsiensa kohtelusta ja kolmas keksi syyn vaikka tuulesta. Ihmiset ovat vain kovin erilaisia ja tietyssä määrin jokainen myös itsekäs. Ne ovat täysin luonnollisia tunteita, ongelma niistä tulee silloin kun ihminen ei pysty nousemaan niiden yläpuolelle eikä edes yritetä ymmärtää sitä vastapuolta.
Tämä kysymys olisi vain ja ainoastaan äideille? mistä lapseton isän uusi pystyy ymmärtämään sitä lapsen ja vanhemman välistä rakkautta jos ei itsellä omia lapsia ole? sen kun sanotaan olevan se kaikkein vahvin side..
Omasta tilanteestani voin sanoa sen verran, että en mieheni lasta rakasta, vaikka ihan mukava vesseli onkin. Kohtelen häntä asiallisesti, jossain määrin myös välitän toki ja touhuan hänen kanssaan. En silti hypi riemusta kun hän meille tulee, mutta hyväksyn sen asian ja opin elämään sen kanssa. Se muutama vloppu kuukaudesta ei ole minulta pois. Lapsen äitiä en lähde arvostelemaan, en kaikkia hänen ratkaisujaan ymmärrä, enkä edes yritä, mutta ne ei eivät myöskään minulle kuulu. Niin
kauan kun hänen elämäntapansa ei vaikuta lapseen vahingollisesti ( josta tuskin edes on pelkoa) niin ota siihen myöskään edes mieheni kautta mitään kantaa.
Aikuistenkin olisi syytä toisinaan opetella pitämään mölyt mahassaan. Jos lapsi pitää uudesta puolisosta ja tämä kohtelee lasta asiallisesti niin mielestäni sen tulisi riittää myös vanhemmille puolin ja toisin. Ei aikuisten silti tarvitse toisistaan pitää.
eikö se lapsen hyvinvointi ollut kuitenkin se
tärkein??
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ihan fiksua tekstiä. Eletään ja annetaan toisten elää tuomitsematta toisiamme. Olet oikealla tiellä, kun olet asian oivaltanut.
MInulla lapsia, miehelläni ei. Kohtelee heitä hyvin ja pitävät toisistaan puolin ja toisin. En vaadi enempää kuin että kaikki tullaan toimeen yhdessä, kun nyt yhtä perhettä ollaan lapsien kera.
Muistan myös välillä, että hän lapsettomana tarvitsee omaa aikaa ja sitä annan mahdollisuuksien mukaan eli touhuan välillä lapsieni kanssa itseksenikin. Onneksi lasten isä kantaa oman kortensa säännöllisillä tapaamisilla niin on omaakin yhteistä aikaa välillä.
Nostan hattua miehelleni kun on sopeutunut lapsiperheen elämään : ). Exäni vaimo rupesi suhtautumaan oman lapsen saannin jälkeen lapsiini paljon empaattisemmin, kun tajusi asioita oman lapsensa kautta. Toisaalta ei siihen aina tarvita kuin hitunen empaattisuutta ja omia lapsuusmuistoja.