Olisi kiinnostavaa tietää, mitkä seikat oikein vaikuttavat anoreksian puhkeamiseen. Te, jotka sairastatte anoreksiaa, miten sairastuitte? Olivatko syynä esimerkiksi perheongelmat, yksinäisyys, koulukiusaus vai jokin muu syy? Toivoisin, että mahdollisimman moni vastaisi!
Miten sairastuitte?
segreto
142657
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Syitä on monia, mut tässä suurimmat:
Täydellisyydentavoittelu, olen aina pyrkinyt olemaan paras koulussa, urheilussa, laihin, notkein, kaunein jne.
Vaikea lapsuus, vanhemmat eros kun olin vuoden ja neljä kuukautta, molemmilla vanhemmilla ollut jo ainakin 10 vuotta uusi puoliso (nyt olen siis 13). Varsinkin alaasteen kulmosluokasta vitoselle riideltiin usein isäpuoleni kanssa, usein tapeltiin "isommin" melkein joka viikko ja pikku kärhämää elkein joka ilta. Ja äiti on ollut pitkään masentunut, syö masennuslääkkeitä kuudetta vuotta..
Masennus ja stressi, joka oli pahana 3-5 luokilla, kunnes vaihdoin koulua ja sain hyvän kaverin, nyt taas pahana toi masennus ja stressi.
Huono itsetunto ja vääristynyt minäkuva, itsetunto on huono, johtuu ainakin osin vanhempien erosta ja äidin masennuksesta.
Rakkaan ihmisen mielisairaus. Kun katsoo vierestä miten toinen tuhoaa pikku hiljaa itseään, alkaa itse elää täydellisesti. Täydellinen minä teki kaiken oikein, pystyi pitämään itsensä laihana itsekurin avulla ja sai aikaan mahdottomuuksia. Täydellisen terve elämä johti kuin huomaamatta muihin asioihin ja eräänä päivänä täydellinen minä huomasi kaivaneen itselleen haudan. Täydellisen ihmisen epätäydellinen mielisairas rakas oli saanut vuosien varrella oikean lääkityksen ja hänen elämänsä oli normalisoitunut. Täydellinen minä sai vihdoin aikaa katsoa peiliin. Täydellinen minä huomasi olevansa burn outissa ja liian laiha siten, ettei enää voi saada edes lapsia. Mitä tästä opimme? Epätäydellisyys on täydellisyyttä.
Olen sairastunut jo todella nuorena, ensimmäiset "oireet" alkoivat siinä 2:lla luokalla, 8v, jolloin halusin olla kaikista laihin.
En syönyt koulussa oikeastaan mitään. Enkä oikein kotonakaan. Oli jaksoja kun söin ja jaksoja kun en syönyt mitään. Terveydenhoitaja totesi painostani että olen äärimmäisen laiha ikääni ja pituuteeni nähden. Ei todettu anoreksiaa, eikai sitä kukaan silloin epäillytkään kun olin niin nuori. Nyt kun ikää on jo 16vuotta, eli olen puolet elämästä sairastanut. En tule koskaan paranemaan enkä haluakaan parantua enää, vuosi sitten paranin fyysisesti hetkeksi ja painoa sain nostettua, mutta sairaus on niin syvällä minussa ettei sitä voida viedä minulta pois, en osaa elää ilman sitä. Haluan kontrollin, sääntöjä, kuria, 24/7 ajattelen vain poltettuja kaloreita, ruokaa, kuntoilua, kaikkea mikä liittyy painoon ja pudotukseen yms. Ulkoisesti monikaan ei uskoisi että olen niin sairas, en uskonut sitä äsken vielä itsekkään. No painoahan mun täytyy nyt pudottaa vielä vähän ja kun pääsen tavoitepainooni en sitä enää nosta, vaan keskityn pitämään sen siellä riittävän alhaalla. Mulla on tietty paino johon tavoittelen: 43KG. Ei liian laiha mutta ei näinkään lihava.
En ole koskaan saanut selville mistä tämä sairaus sai alkunsa. Olen nyt sairastanut anoreksiaa, bediä ja meinannut sairastua bulimiaa. Kaikkea tätä on kestänyt jo yli kaksi vuotta ja tuntuu, että olen vajoamassa aina vain syvemmälle synkkyyteen. En tunne itseäni tarpeeksi laihaksi koskaan. Alussa painoni putosi todella nopeasti ja olin 54/173. Nyt olen lihonut ainakin viisi kiloa ja vihaan itseäni. Syömiseni ei ole koskaan normaalia. Joko paastoan tai ahmin itseni äkyn partaalle. En ole koskaan tyytyväinen ja vihaan ulkonäköäni. En ole ikinä keksinyt syytä tähän hirveyteen enkä jaksa edes miettiä sitä.
Hei mulla on suurinpiirtein samanlainen tilanne.
Tää on ihan hirveetä tää mun elämä. Mutta ON PAKKO laihtua että olisin tyytyväinen. En voi lihota enempää.
Olen tavoitekeskeinen, kunnianhimoinen ja minulla on erittäin huono itsetunto (ei kavereita koulussa 5-9 luokalla, erilaisuus) Se klassinen soppa.
Serkku kommentoi minusta joskus siskolleen että "miten kukaan vois rakastaa tuommoista possua?"
Aloitin kesällä dieetin ja liikunnan. Laihduin 11 kiloa, mutta possu ei kadonnut.
Itse sairastuin koulukiusaamisen vuoksi. Satunnaisesti rupesi kouluruoka jäämään, sitten se jäi kokonaan. Minua sanottiin monesti lihavaksi ja olin hyvin masentunut. Viiltelin itseäni ja rupesin oksentamaan syömiäni ruokia ulos. Lisäsin urheilua enemmän ja enemmän ja kilot rupesivat tippumaan. Hyljin ruokaa ja jos syön hiemankin, kaikki tulee ulos. Jos minulle tarjotaan karkkia tai muita herkkuja, laitan sen laatikkoon. Joka ilta kun menen nukkumaan, pelkään, etten aamulla enää herää. Joka aamu kun herään, tarkistan pulssini ja tietysti se on hidastunut siitä, mikä se on ennen ollut. Hiukseni olivat ennen tuuheat, nyt hiuksia lähtee tukottain kun harjaan ne. En jaksaisi tehdä mitään mutta kouluun on pakko mennä ja sinnittelen siellä, kun pääsen kotiin niin kaadun väsyneenä sängylle.
Tähän mennessä on lähes kymmenen kiloa tippunut, tuskin paranen koskaan tästä.
sairastui. aluksi tuli bulimia jostain seinän takaa. syytä en osaa yhtään sanoa, olin normaalipainoinen ja muutenkin elämässä oli kaikki hyvin. Sitten tuli koulun vaihto ja luokallamme oli pari tyttöä jotka sairastivat anoreksiaa. Jäin aika yksinäiseksi luokassamme ja jotenkin siitä se anoreksia sitten puhkesi. Halusin sopeutua joukkoon ja aloitin laihduttamisen bulimian ohella.Minusta ja toisesta anoreksiaa sairastavasta meidän luokkalaisesta tulikin hyviä ystäviä ja yhdessä sitten laihdutettiin minkä pystyttiin. Nyt kaikki on jo onneksi takana päin, mutta välillä tulee toki aikoja kun tekis mieli taas laihduttaa. :/
Heips!
Itse sairastan anoreksiaa, lisäksi viiltlen, kärsin masennuksesta ja paniikki kohtauksista.
Aloitin homman yli vuosi sitten... aloin ahdistua koulusta, kodista ja kavereista. Aloitin viiltelyn josta sitten jäin kiinni sitä muutaman kuukauden harrastettuani. Kun en enää voinut viillellä lopetin syömisen, purin ahdistuksen muuhun. Laihdun 20 kiloa joka on 15 vuotiaalle aika paljon. Jäin tästäkin kiinni ja aloitin uudestaan viiltelyn, ku jouduin pakon edestä ottaa painoa takaisin, sitä onkin nyt tullut 3 kiloa lisää ja viiltelystäkin jäin jälleen kiinni... nyt on viellä viillot auki ja taas on suunnaton tarve laihduttaa takaisin siihen mitä olin... En vain pysty katsomaan peilistä ellen tiedä painavani jotain tiettyä painoa!
olin 15 kun ihmiset ympärilläni alkoivat kehua minua erittäin kauniiksi...siis aivan kaikki...ja minulle aina sanottiin että "tuommoinen ulkonäkö pitää pitää kunnossa, ei saa syödä sipsejä ettei lihoa." siitä sitten kaikki alkoi...se kontrolli, ei mitään epäterveellistä...ja muutaman kuukauden jälkeen ei mitään ruokaa....laihduin 30 kg eikä kukaan enään sano minua kauniiksi..eikä muista mua :( nyt kun katson vanhoja kuvia niin voin jopa itse sanoa että voi luoja miten kaunis olin...nyt jo 5 vuotta anoreksiaa takana ja tuuliajolla, lääkkeiden turruttamana eikä lääkärit enää auta mua.
missä ajassa olette laihtunut näin radikaaleja lukuja ja milloin vanhemapasi tai muu lähisukusi alkoi huomauttelemaan asiasta??
Kaikki lähti ajatuksesta "haluan elää terveellisesti" eli tarkoitus ei ollut missään vaiheessa miellyttää muita enkä tuntenut itseäni lihavaksi. Yhtä äkkiä huomasin painon putoavat, samalla putosi ruoka-aineita (mm.lihat, viljat) ja liikuin hullun lailla. Olin aluksi ortorektikko joka valitettavasti kääntyi anoreksiaan
Painoa tullut alas 20 kg, lihaksia oli ennen, nyt luut tilalla. Liikun edelleen mutta syön niukempaakin niukemmin... Pää on yhtä helvettiä, mutta jos saisin nyt valita: joko olisin edelleen jäntevä, pikkuisen pullukka terve nainen vai sairaanloisen laiha ja masentunut, arvaa kumman valitsisin???
ei ole leikin asia...
Mä en oo ihan varma mistä tai miten mun sh sai alkunsa, mut ala-asteella läskiksi haukkuminen varmaan teki tehtävänsä, oli sen verran armotonta ja tauotonta. Noin 14 vuoden iästä eteenpäin (eli pian 6 vuotta) osaan yhdistää selvästi jatkuvan laihduttamisen ja painontarkkailun syömishäiriöön, tosin sillon en sitä osannut ajatella koska olin siis... se ruma läski. 17-vuotiaana jouduin mm. masennuksen takia hoitoon ja diagnooseja on ollut sen jälkeen vaikka mitä, tällä hetkellä ednos.
Halusin olla kuin esim. Nicole Richie ja Mary-Kate Olsen.
Koulu stressaa - kamalasti kokeita, matematiikka menee päin persettä, koulupäivänä joudun olemaan kotoa pois 07.30-16.20 eli ihan hirveen pitkät koulupäivät ku koulu on niin kaukana...
Yks hyvä kaveri ei välitä. Paitsi sillon ku ollaan kahestaan esim. koulussa tai jossain...
Väsymys
Ainakin noi