Olen 11 viikolla raskaana ja en osaa ryhtyä äidiksi! En halua menettää itseäni enkä sopeutua normiin. Ärsyttää kun ihmiset ei pidä enään minua minuna vaan tulevana äitinä! Yök! Vihaan kaikkea normaalia ja vitun silkinpehmeetä idylliä. Ja välillä olen aivan liekeissä etä musta tulee mami. Oonkohan aivan pimee?
Lapsi on siis eka ja ikää on jo aika helvetin tarpeeksi.
Lapsi on siis eka ja ikää on jo aika helvetin tarpeeksi.
Vastaukset 26
Vanhimmat
lapsesi adoptoitavaksi? Et selvästikään ole äitiainesta, voi lapsi raukkaa... Näen jo silmissäni alkoholistiäidin pienen likaisen takkutukkaisen lapsen, kyyneleet silmissä, märissä vaipoissa, ei enää itke ääneen, kun tietää ettei se hyödytä...
Jos tunnet että menetät itsesi jo nyt, voi myöhemmin käydä niin, että purat pahaa oloasi lapseen. Lapsi on lahja, ja sinun tehtävänäsi on tehdä lapsen maailmasta turvallinen, iloinen paikka, jossa on hyvä elää ja varttua isoksi.
Inhoat normaalia ja silkinpehmeetä idylliä. Mitä sitten haluat lapselle tarjota? Kännääviä sekopäisiä ihmisiä, nopeaa aikuistumista pelon vallassa, kiroilua, rumuutta, ankeutta, levottomuutta? Huumehöyryistä elämää? Kyllä, olet aivan pimeä, hae apua, tai etsi lapselle parempi koti...
Ärsyttää niin sairaasti tämmöiset "äidit"...taas yksi huostaanotettava lisää!
enkä löytänyt aloittajan tekstistä viittausta päihdeongelmaan.
ihan yleistä et jos jotai ei kirjota itte,ni kyll maar joku sen keksii..erehyin toisel palstal suree koirani lopetusta,ni KAKSKYT VIESTII TAKERTU SIIHEN MITEN KERKESIN ITKEE JA AJAA KOTIA JA VIEL KIRJOTTAA NETTIIN AIHEESTA. että tääl kandee purkautua todellakin.ei saa kun enempi haavoja sydämmeen.
aloittajalle,kyllä ne äidinvaistot viel herää.jokaisella ei tartte olla "emomainen "olo,riittää kun olet ihan oma ittes. ota rennosti..kylläasiat järkkääntyy.ja onnea,se on oikeesti lahja se lapsi.. ;P
hukassa hän on ja pahasti. Rivien välistä voi lukea paljon...
Nyt aloittaja villasukat jalkaan, kynttilä palamaan ja kuppi kuumaa kaakaota käteen, ja miettimään omaa lapsuutta. Ja jokaikinen äiti kenestä tuntuu "vitun ja helvetin siltä ja tältä" samat sanat teille.
Palatkaa omiin lapsuuden tuntemuksiin, mikä oli hyvin ja mikä huonosti, mitä olisit toivonut olevan paremmin? Kaikki nämä hyvät asiat antakaa lapsellenne, ja korjatkaa huonot. Lapsuus on niin lyhyt. Ja vauva-aika pieni hetki... mutta NIIN tärkeä.
Kyllä -varsinkin alkuvaiheessa- raskautta tuleekin olla kaikenlaisia pohdintoja, myös niitä negatiivisia. Eihän lapsensaanti pelkkää vaaleanpunaista pumpulia sentään ole. Ei ole merkki alkoholismista, "huonosta äitiydestä" tai muustakaan hukassa olemisesta tunnustaa ettei täytä mahdottomia Hyvän Äitiyden odotuksia, itseasiassa tuon huumeäitijutun kirjoittaja tuntui tässä enemmän olevan se sekaisin oleva osapuoli "näkyineen" kaikkineen...
nähnyt alkoholistiäitien lapsien kohtaloita, ei ole ollenkaan vaikea kuvitella. Kiroileva, idylliä vihaava äiti - ei kuulosta hyvältä. Ja kyllähän noita kohtaloita saa jokainen lukea lehdistä vähän väliä, se todellisuus on vaan niin paljon karmeampi.
vetämään mitään tuon tyylisiä johtopäätöksiä? Ymmärrän aloittajaa täysin. Ei kaikille äitiys ole helppo että napista vaan painaa niin on hyvä ja onnellinen äiti.
Oletko kuullut siitä että naisella on elämässään eri rooleja äiti, vaimo, rakastaja, ei lapsen saaminen tarkoita sitä, että jokin näistä pitäis lakata. Eikä se tarkoita sitä etteikö ko. henklö rakastaisi lastaan. Kaikkien ei tarvitse mennä normin mukaan.
On varmasti helvetin raskasta olla noin hyvä ja täydellinen äiti!!!
keskustelussa edelleen vain ja ainoastaan omassa päässäsi. On hyvä olla hieman skeptinen, mutta jos ei muuta enää osaakaan nähdä kuin takkutukkaisia laihoja vauvoja jotka ei jaksa edes itkeä - siihen löytyy kyllä apua, kun vain haet! Niinkuin löytyy alkoholisteille ja muille päihdeongelmaisillekin perheineen.
aloittajan teksti ihan ajatuksen kanssa.
Hän ei ole ihan nuori, mutta muuta positiivista raskaudesta ei ole sanottavaa kuin että välillä on ihan "liekeissä".
Tyyli viittaa tosi nuoreen tai hieman erityyppiseen ihmiseen mihin itse olen tottunut, ja varsinkin äitipiireissä hyvin erilaiseen.
Suo anteeksi jos mielikuvani kirjoittajasta ei ole sama kuin sinulla. Taidatkin olla aloittaja joka itseään puolustaa. Alkoholistit kun ei koskaan myönnä ongelmaansa...
Mielikuvamme ei tosiaankaan kohtaa tässä asiassa. Aloittaja on ensikertalainen ja ensimmäisellä kolmanneksella - ei siinä vaiheessa tarvitse kokea itseään äidiksi (ainakaan näin jo tuon elämänvaiheen läpikäyneen näkökulmasta). Se tunne tulee kyllä 99% pikkuhiljaa raskauden aikana ja lopullisesti lapsen synnyttyä. Ja parempi näin kuin että päästä kuuluu PIM kun vaan testi näyttää plussaa, on se todettu niin moneen kertaan ettei järki kulje sellaisen rytäkän jälkeen. Kun sitäkin tarvitaan lapsen kanssa eikä vain pumpulipäistä lässytystä.
Onko tuo todellinen ongelmasi siis se, että ap kuulostaa "äitipiireistä poikkeavalta"? Ja siksi pitää syyttää tekaistusta alkoholiongelmasta?
oikeesti.. nyt mullakin olis mahis korjata oman lapsukaisen kohalla ne virheet joita mun äiti mun nuppiin virheellisest takoi. jotka minä taoin mun ekan lapsen päähä. nyt en taho sitä virhettä enää tehä :( kirjotit tosi hyvän assiin ..thank,vaikken olekkaan aloittaja..
eikä se hormoonitasapaino asetu aloilleen ennen kun sitten kun lopetat imetyksen. Siihen saakka on maailma mullin mallin.
Tervetuloa joukkoon.
Ei kaikilla ole tuommoista, kyllä suurin osa ajttelee positiiviseti raskaudestaan ja vauvastaan. Itse odotan innolla! Mitenkähän sen vauvan hoidon käy jos on ihan mullin mallin kunnes imetys loppuu??
Liioiteltu oli mielestäni tuo "hukassa on ja pahasti"-kommentti jonka joku ystävällisesti vastasi...
Itse odotan esikoistani raskausviikolla 36 ja olen kokenut kaikki mahdolliset mielialan muutokset ja muut kommervenkit näiden kuukausien aikana, itkenyt olen enemmän kuin elämässäni koskaan.
Mä inhoan myös kaikenlaista hörhellystä ja lässytystä. Alussa ajattelin että päässäni on vikaa, mutta sain "rauhoitettua" itseni sillä että en kuitenkaan koskaan olisi sitä sinttiä sisälläni vaihtanut pois ja ensimmäisistä päivistä asti se oli se tärkein. Edelleenkin mua ärsyttää suunnattomasti ihmiset jotka kokevat oikeudekseen kysyä raskaana olevalta naiselta kaikkea mahdollista ja olettavat että kaikki raskaana olevat haluavat jakaa kaiken ja sitä, että tullaan taputtelemaan mahaa ilman lupaa. En usko että he sillä pahaa tarkoittavat, en vain henk koht pidä siitä. Neuvolassa olen näistä tuntemuksista puhunut ja sielläkin olen ymmärrystä saanut.
Raskauteni oli pitkälle puolivälissä ennen kuin aloin kiinnostua vauvan vaatteista ja edelleen ostamiseni on "järkevää", eikä hullaantunutta hössäystä :) Ystäväni osaavat onneksi puhua muustakin ja jos eivät osaisi nähdä minua itsenäni edelleen, varmasti ärähtäisin.
"En halua menettää itseäni enkä sopeutua normiin," kirjoitat. En minäkään. Silti uskon että musta tulee hyvä äiti, ei mun tarvitse itseäni menettää ja mä voin olla muutakin kuin äiti vaikka asiat muuttuukin.
Mahan kasvaessa uskon että sä itsekin kasvat siihen ajatukseen, niin mullekin on käynyt. Mihinkään en tätä vaihtaisi, niin onnellinen olen.
Haluan korostaa, että en halua moittia niitä raskaana olevia jotka kokevat asiat erilailla kun olen itse tässä kuvannut. Me vaan olemme kaikki erilaisia.
Tsemppiä sulle, aloittaja. Anna itsellesi aikaa sopeutua, kaikki on vielä edessä :)
raskaaksi? Vahinko nähtävästi, koska nuo ois kannattanu ajatella jo etukäteen, varsinkin jos ikää jo "tarpeeksi".
Sitä se vauvaelämä on, normaalia elämää, kakkavaippoja, pyykinpesua, maitoa ja puklua, suurempaa rakkautta kuin ikinä ennen!
Täältä ei sympatiaa heru...
raskaaksi jos et kykene sympatiaa tuntemaan, sitä kun tarvitsee lasten kanssa toisinaan isostakin rekkakuormasta kauhoa.
vauvoille ja lapsille, myös aloittajan lapsirukalle, josta äiti ei tiedä haluaako vai eikö halua! Lapsi on aina se heikommalla oleva osapuoli, hoitajastaan täysin riippuvainen... Tämä itsekäs äiti voi mun puolesta antaa lapsensa jollekin joka sitä oikeasti toivoo!
Kai se sitten on niin eri juttu onko se lapsi vahinko vai toivottu, mutta en vaan voi ymmärtää näitä hukassa olevia äitejä...
Sympaatiaa ei heru aloittajan kaltaisille "minä minä minä" ihmisille... aivan kuin hän olisi kateellinen siitä että syntymätön lapsi saa huomiota ja hössötystä osakseen! Niinhän sen kuuluu olla!!!! Kun se lapsi tarvii 24/7 huomion osakseen kun on syntynyt! Siihen kannattais alkaa sopeutua!
Vai kumpi se nyt oli. Siis ilmeisesti tunnet sympatiaa lasta kohtaan muttet hänen äitiään?
No kuitenkin: Siis jos nainen missään vaiheessa raskauttaan pohtii onko hänestä äidiksi, on hän itsekäs, kateellinen ja hänen olisi paras antaa lapsi pois?! Kuule siinähän olisi sossuilla hommaa. Kun itse odotin ensimmäistäni alkuviikoilla, niin en todellakaan kokenut itseäni vielä äidiksi, en tiennyt lastenhoidosta yhtään mitään, olin epävarma, oli pahoinvointia, suututti ja suoraan sanottuna vitutti ajoittain jne. En siis todellakaan elänyt missään pehmomaailmassa lässyttäen vauvasitävauvatätä 24/7, ja silti rakastan lastani ja hoidan hänet kuin kuka tahansa muukin äiti (ja tätähän ei ap:kaan sanonut).
Mitä pelkäät, että (11-viikkoinen...) sikiö kuulee kun äiti kiroilee netissä? Vai onko itselläsi vaikeuksia käsitellä negatiivisia tunteita, niputat ne automaattisesti kertomaan "huonoudesta" ja kuvittelet muidenkin kärsivän samasta ongelmasta?
Kuule ihan sama, aloittaja voi mun puolesta jatkaa "liekeissä hillumista", minä, Täydellinen Äiti sen sijaan lähden täydellisen perheeni kanssa täydellisellä autollamme täydelliselle mökillemme. Viettämään Täydellistä Viikonloppua.
Jos ei voi muuta lapselleen tarjota niin opettaisi edes kaunista kielenkäyttöä ja käytöstapoja. Mutta ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu... Buahahahaha... :D
ja rauhallisia joulunpyhiä, toivottavasti sieltä tullaan paremmin levänneenä!
Kyllä ihmiset on välillä niin ihanan tuomitsevia täällä. Aina on ilo lukea näitä viestejä.
Joo, luulen ymmärtäväni aloittajaa ainakin jossain määrin. En itsekkään halua, että ihmiset puhuu mulle vaan vauvoista ja lapsista jne. Välillä tuntuu, että maailmasta katoaa kaikki muut asiat, kun tulee lapsia. Yhtäkkiä ei osata puhua mistään muusta. Eihän se tarkoita, että ei sitä omaa lasta rakastaisi ja sille parasta haluaisi, vaikka siitä ei koko ajan höpötäkkään.
En myöskään ole järin innostunut muiden ihmisten taaperoista, enkä myöskään halua vatvoa omaa raskauttani toisten ihmisten kanssa koko ajan. Välillä on kiva puhua siitäkin aiheesta, mutta ei se nyt mikään universumin keskipiste mulle ole - vielä ainakaan. Varmaan asiat muuttuu aika paljon sitten, kun vauva on syntynyt.
Enkä erityisemmin pidä siitä, että ihmiset tuputtaa jotain ihme käsityksiään siitä, että miten asiat tulee hoitaa ja tehdä. Jokainen tekee omalla tavallaan ja maalaisjärjellä pääsee aika pitkälle.
Tsemppiä kaikille tuleville ja nykyisille äideille. Olkaa sellaisia kuin haluatte olla, mutta älkää tyrkyttäkö omaa muottianne muille.
Joo, tällä palstalla porukka ei aina ole ihan sisälukutaitoista tai tulkitsee viestit miten haluaa.
Kyllähän tuosta ap-kirjoittajan viestistä käy ilmi se, että hän ei inhoa tulevaa lastaan vaan roolia, johon raskaus ja lapsensaanti yhteiskunnassa naisen yleensä normittaa. Ja näistä vastauksista päätellen useat naiset sen roolin ja tietynlaisen oman intimiteetin katoamisen yleensä mukisematta nielevät...
itsellä oli melkolailla samanlaisia tuntemuksia kun tulin raskaaksi. en ole ikinä halunnut lapsia, mun mielestä ois mukavempi elää ihan miehen kanssa kahdestaan. ja mies oli samaa mieltä. sitten yhtenä päivänä tein raskaustestin ja pillereistä huolimatta olin raskaana..
raskaus muuttaa maailmaa, varsinkin jos lasta ei ole yrittämällä saatu. mä ajattelen asiaa silleen, että raskausajan tehtävä on kasvattaa nainen äidiksi. on uskomatonta miten oma ajatusmaailma muuttuu mahan kasvaessa! vaikka aluksi pelkäsi ettei osaa mammailla ja iloita kakkavaipasta, niin kyllä sen sitten myöhemmin huomasi, että niin se vaan mieli muuttuu :)
mulla eka viikko lapsen kanssa oli henkisesti tosi vaikee. lapsi syntyi 2kk ennen aikaansa ja oli teholla. sairaala-aikaa kertyi 6vkoa. aluksi en edes tuntenut että olen saanut vauvan, hyvä kun uskalsin koskea niin pientä! kiintymyssuhteen rakentaminen vaatii varmaan työtä jokaisen lapsen kohdalla, meillä se oli erityisen vaikeaa. mutta nyt kun lapsi on 3kk ja enin myllerrys on takanapäin, voin kertoa että ihan suotta taistelin ja pelkäsin. äitiys on niin luonnollinen asia naisen elämässä, kyllä se sieltä tulee pintaan kun antaa itselleen aikaa!!
Olet vasta viikolla 11. Et ole vielä "rakastunut" vauvaan. Mutta kyllä aika tekee tehtävänsä. Kun alat tuntea potkut vatsassa ja hormonit tekevät oman osuutensa niin loppuraskautta kohti sinusta kehittyy pesää rakentava mamma :). Loppuraskaudessa hormonit eivät anna sinun edes nukkua koska valmistavat sinua äitiyteen...luuletko että hormonit unohtaisivat muokata sinusta mammaa muulla tavoin?? ;)
No, kaikilla meistä eivät nuo hormoonit tunnu oikein toimivan raskauden loppuajastakaan.. Olen tästä elävä esimerkki. Itselläni kesti yli puoli vuotta esikoisen syntymän jälkeen "rakastua" omaan lapseeni, kiintyä häneen ja tuntea omakseni. Ehkä minua ei sitten ollut tarkoitettu äidiksi, koska en olisi voinut lastani luonnollisella tavalla synnyttää (anatomisista syistä johtuen) enkä myöskään ruokkia luonnollisesti (hormonaalisista tms. syistä johtuen). Näistäkin huolimatta nykyään lapseni on Kaikkein Rakkain Maailmassa, terve ja hieno tyttö, siitäkin huolimatta että pelkäsin pilaavani lapseni omalla "viallisuudellani" sekä sillä, etten aluksi osannut nauttia äitiydestäni ja lapsestani.
Toivottavasti tämä vähän lohdutti alkuperäistä kirjoittajaa, eivät kaikki naiset ole heti valmiita äideiksi tai synnynnäisiä "emoihmisiä". Ja vielä pieni neuvo, muista käyttää suodatinta kun luet sellaisten Täydellisten Äitien juttuja, jotka ovat valmiita tuomitsemaan toiset äidit suoralta kädeltä (tämä ei ollut tarkoitettu edeltävälle kirjoittajalle). Hyvää jatkoa kaikille vikoineen päivineen, sillä kukaan meistä ei ole täydellinen.
Itse sain plussa vasta tällä viikolla. Lapsi on toivottu, mutta ainahan lapsen tuloon liittyy monien asioiden muuttumista ja monista asioista luopumistakin. On aivan normaalia jopa surra sellaisia asioita ja huolettomuutta, jotka ovat olleet osa elämää ja joihin ei ole enää mahdollisuuksia lapsen synnyttyä. Omat ja mieheni vanhemmat ovat jo sen ikäisiä ja innokkkaista lapsenhoitajia ei löydy sisaruksista tai lähipiiristä (miltei kaikilla on jo omat perheet), että emme esimerksiksi tule saaman paljoa lastenhoitoapua. Yhteiset menot tulevat siis seuraavat 15 vuotta jäämään aika vähiin..
Toki lapsi tulee antamaan paljon tilalle ja paljon sellaistakin, josta ei vielä ole tietoakaan, mutta kaikki meistä eivät ole, ainakaan vielä, täydellisiä (tulevia) äitejä, joska ajattelevat vain ja ainoastaan positiivisten tunteiden olevan sallittuja.
Miestäni lukuunottamatta kukaan ei vielä tiedä raskaudestani, mutta ainakin nyt tuntuu, että haluaisin puhua raskausaikana (ja lapsen synnyttyäkin) muustakin kuin raskaudesta ja lapsista. Ymmärrän siis hyvin, jos ketjun aloittajaa häiritsee, että hänet nähdään vain ja ainoastaan odottajana ja tulevana äitinä.