Ikävää

Pohjois-Savossa Leppävirralla on sattunut kolmen ajoneuvon kolari, jossa on kuollut viisivuotias lapsi. Lisäksi Kuopion poliisin mukaan kolme ihmistä on loukkaantunut erittäin vakavasti ja yksi lievemmin. Loukkaantuneet on viety Kuopion yliopistolliseen keskussairaalaan.

Turma sattui kello 20:n jälkeen Varkauden ja Joensuun välisellä kantatiellä 23. Tie oli suljettu liikenteeltä muutaman tunnin ajan, mutta nyt tilanne on ohi ja liikenne sujuu.

Onnettomuus sai alkunsa, kun Joensuun suunnasta Varkauteen matkalla ollut rekka alkoi heittelehtiä jäisellä tiellä. Rekka törmäsi vastakkaisesta suunnasta tulleeseen henkilöautoon, joka lähti puolestaan heittelehtimään ja törmäsi toiseen henkilöautoon.

Rekkaan törmänneessä henkilöautossa oli kyydissä nelihenkinen perhe, jonka 5-vuotias poika menehtyi onnettomuudessa. Muut perheenjäsenet ovat erittäin vakavasti loukkaantuneita ja heidät on kuljetettu sairaalaan. Toisen henkilöauton kuljettaja loukkaantui, mutta hänen tilansa ei ole vakava. Hän oli yksin autossa. Rekan kuljettaja ei loukkaantunut turmassa.

Kuopion poliisin mukaan tie oli onnettomuuspaikalla jäinen ja sohjoa oli noin kymmenen senttimetrin kerros.
191590
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Surua taas jonnekin sukuun ja perheeseen..ja vielä näin joulun aikaan..:( osanottoni omaisille... kelit varmasti kamalat ollut, mutta pistipä heti mietityttämään,. Rekka-kuski joka rekkaa oli ajanut, oli nuori juuri yhdistelmä kortin saanut kuski. Syyttelyt ei auta,mutta valitettava havainto tien päällä ajellessa on usein ollut, että nuoret "klopit" rekkojen ratissa ajelevat holtittomasti.

Äänestä
  • Rekkakolarit tulevat yleistymään. Syy tiedossa, sillä rekkakortteja on ruvettu jakamaan kuin pokerissa, kaikille halukkaille.

    Aiemmin oli jonkinlaiset ikärajat ja käytännönkokemusvaatimukset, syystä.
    Nyt on muka niin kova työvoimapula alalla, että kokemusperäiset rajat poistettiin. Ahneella on p...nen loppu (sekin on kokemusperäinen tieto).

    Olkaapa varuillanne rekkajullien kanssa!

    Äänestä

  • toistumaan. kirjoitti:

    Rekkakolarit tulevat yleistymään. Syy tiedossa, sillä rekkakortteja on ruvettu jakamaan kuin pokerissa, kaikille halukkaille.

    Sitä missä kunnossa tie oli? 23 ei ole nyky liikennemäärien mukainen tie!! on mäkee ja mutkaa
    ja liikennettä on poikittais suunnassa paljon ja
    tielaitos ei hoida tietä puhtaaksi riittävä nopeasti!

    Et tiedä kuljetus alasta yhtään mitään

    Äänestä

  • ett kirjoitti:

    Et tiedä kuljetus alasta yhtään mitään

    Osanotto perheelle,suru on syvää muutenkin ja korostuu näin lähellä joulua entisestään.Lasta ei mikään korvaa.

    Äänestä

  • miettiny kirjoitti:

    Sitä missä kunnossa tie oli? 23 ei ole nyky liikennemäärien mukainen tie!! on mäkee ja mutkaa
    ja liikennettä on poikittais suunnassa paljon ja
    tielaitos ei hoida tietä puhtaaksi riittävä nopeasti!

    sano jotain sellaista, että nopeus pitää suhteuttaa keliolosuhteisiin? Ei ihan noilla sanoilla, mutta sisältö on sama.

    Äänestä

  • virkku.. kirjoitti:

    Osanotto perheelle,suru on syvää muutenkin ja korostuu näin lähellä joulua entisestään.Lasta ei mikään korvaa.

    Toisaalta tien kunto on niin huono, että on ihme ettei satu enempää onnettomuuksia. Nyt lähti rekka heittelehtimään, mutta tie on ollut aina niin urainen, että henkilöautolla on vaikea talvella ajella. Urat nimittäin ovat rekkojen tekemät, eli leveämmät kuin henkilöauton renkaiden väli. On todella taiteilemista pysyä tiellä liukkailla keleillä. Tie pitäisi ehdottomasti kunnostaa ja rakentaa ohituskaistoja. Kapea, mutkainen tie ja paljon rekkaliikennettä.

    Äänestä

  • Joo,nuoret klopit kyllä ajelee miten ajelee,mutta ei kuitenkaan kaikki,eli eipäs nyt yleistetä.Kaikki ketkä on joskus sitä tietä ajellut niin kyllä tietää missä kunnossa se on.Kamalassa kunnossa siihen nähden miten paljon liikennettä siitä menee.Joka vuosi sillä tiellä on jotain sattunut ja tulee sattumaan.

    Äänestä

  • kuultavaa kirjoitti:

    Toisaalta tien kunto on niin huono, että on ihme ettei satu enempää onnettomuuksia. Nyt lähti rekka heittelehtimään, mutta tie on ollut aina niin urainen, että henkilöautolla on vaikea talvella ajella. Urat nimittäin ovat rekkojen tekemät, eli leveämmät kuin henkilöauton renkaiden väli. On todella taiteilemista pysyä tiellä liukkailla keleillä. Tie pitäisi ehdottomasti kunnostaa ja rakentaa ohituskaistoja. Kapea, mutkainen tie ja paljon rekkaliikennettä.

    Ihmishenkiä menee kun säästetään vikapaikasta.Kyllä tiet pitäisi olla hyvässäkunnossa.todella surullinen uutinen ja paljon on sattunut tänävuonna.

    Äänestä

  • ole kummoinen kirjoitti:

    Joo,nuoret klopit kyllä ajelee miten ajelee,mutta ei kuitenkaan kaikki,eli eipäs nyt yleistetä.Kaikki ketkä on joskus sitä tietä ajellut niin kyllä tietää missä kunnossa se on.Kamalassa kunnossa siihen nähden miten paljon liikennettä siitä menee.Joka vuosi sillä tiellä on jotain sattunut ja tulee sattumaan.

    pelottaa ajella näin talvisin tuolla rekkojen seassa. Harva se päivä näen rekkakuskin kännykkä korvalla... eikö kännykkä korvalla ajelu ole kielletty myös rekkakuskeilta?

    Äänestä

  • pelkääjän paikalta kirjoitti:

    Nyt taas joka iikka shokkireaktiot pystyyn ja rekkoja vainoamaan, kuten Konginkankaan turman jälkeen. Keskisormet pystyyn jokaiselle Valion jogurttikuormalle, joka sattuu vastaan tulemaan.

    No joo. Eiköhän tällaiset onnettomuudet ole lähinnä keliolosuhteista johtuvia, tuskin kannattaa alkaa tuomita kokonaista ammatti- tai autokuntaa. Jos kyseessä olisi ollut linja-auto, kylläpä riittäisi mutruhuulisia mummoja jokaisessa paikallisbussissa seuraavan parin viikon ajan.

    Äänestä

  • KK Kojootti kirjoitti:

    teiden kunnossapidosta, mm. aurauksesta? Olen nimittäin ollut huomaavinani tienpidossa sellaisen kummallisen seikan, että Kuvansinjoen tuolla puolen Joroisten puolella aurataan paljon nopeammin hunolla kelillä tietä kuin tällä puolen. Olenko väärässä?

    Äänestä

  • tiepiiri? kirjoitti:

    alkako syyttelemään rekkakuskia, annetaan poliisin tutkia syyt, ilmeisestikin keli suurin turman aiheuttaja. Tässä on tullut surua monelle ihmiselle, ajatelkaa myös rekkakuskin tunteita, ei ole varmaan aiheuttanut kolaria tahallaan ja silti tuntee omantunnon tuskia pienen, vasta elämän aloittaneen lapsen kuolemasta ja perheen tuskasta. Toivon voimia ja jakasamista perheelle suuressa surussa.

    Äänestä

  • tieliikennelaki kirjoitti:

    sano jotain sellaista, että nopeus pitää suhteuttaa keliolosuhteisiin? Ei ihan noilla sanoilla, mutta sisältö on sama.

    Ja tarkoittaa vielä kaikkia tielläliikkujia, ei ainoastaan ammatikseen siellä pyöriviä. Tässäkin hässäkässä on ollut kolme ajoneuvoa. Ajo-olosuhteet koskivat kaikkia näitä. Turvavälit, nopeudet jne. Ja tietenkin ajoneuvojen kunto, renkaat, valot ym. Siis ei yksin rekka!

    Äänestä

  • ett kirjoitti:

    Et tiedä kuljetus alasta yhtään mitään

    totuus liippasi vain liian läheltä..Ehkäpä olet juuri yksi "näistä rahtareista", joka et kokemattomuutesi ja ikäsi puolesta olisi vielä valmis raskaskaluston rattiin ja liikenteeseen aikusten oikeesti!

    Äänestä

  • että... kirjoitti:

    Ensinnäkin se kirjoitetaan "raskaan kaluston rattiin".
    Hyvin ikävä tapahtuma sinänsä,osanottoni lapsensa menettäneelle perheelle.
    Kyllähän asia on niin että tarvitsisimme paremman tieverkoston,liikennetiheys on nykyään sellainen että pienikin lipsahdus on kohtalokas.
    Kyllä näyttää olevan varaa valaista tieosuuksia ja pystyttää kameratolppia,mutta kun ne ei poista tälläisiä onnettomuuksia.Jokainen vasta aloitteva autonkuljettaja on kokematon,entisiä jää eläkkeelle ja aina uusia tulee tilalle,sama kierto jatkuu...Sen tähden olisi toivottavaa että myös työn tekemisen ympäristö olisi paras mahdollinen,riittävän leveät tiet ja tien kunnossapito varsinkin aurauksen osalta ajan tasalla. Nykyinen käytäntö näyttää olevan että lumisateen jälkeen levitetään tielle vaan suolaa uskoen että kyllä se lumen sulattaa,mutta ne jotka joutuu siinä sohjossa ajamaan ovatkin vaaralle altiina niin kauan kunnes joskus se aura-autokin kerkeää sen tien puhdistamaan. Aura-autot pitäisi saada paljon nopeammin lumisateen alettua liikkeelle,eikä vasta sitten kun lumisade on tauonnut ja suola pehmittänyt sen tien pinnan.

    Äänestä

  • myös paljon ajanut kirjoitti:

    Olisiko kyseessä se vanha vihollinen: Yhteensattumien summa.

    Äänestä

  • HOMO HOMINI LUPUS kirjoitti:

    Olisiko kyseessä se vanha vihollinen: Yhteensattumien summa.

    Kun vaan osaa käyttää oikeita termejä niin silloin saa vaikutelman että asioistakin ymmärtää jotain. Tuo kuuluisa "monien yhteensattumien summa" on kyllä hyvä selitys,mutta jos me sen varaan jäädään niin se luo vaikutelman kuin me hyväksyttäisiin tälläiset onnettomuudet.Raskasta liikennettä ja sen kuljettajia on aivan turha syyllistää,ovat nimittäin osallisina hyvin pienessä osassa Suomen tieliikenneonnettomuuksista,ainostaan suuresta massasta johtuen seuraukset on yleensä vakavia. Suomen päätieverkkoa pitäisi parantaa,varsinkin nämä poikittaisyhteydet ovat kapeitten ja mutkaisten teitten varassa. Muutenkin tien geometriaa pitäisi jo suunnitteluvaiheessa miettiä kallistusten osalta ja jos vaikka tiestä ns. pohja pettää että siihen tulee painauma,niin sen korjaamiseen pitää ryhtyä ajoissa ennenkuin se aiheuttaa isompaa vahinkoa. Kyllähän sellainen kuljettaja joka aina ajaa samaa tietä tietää tien huonot kohdat,mutta ensimmäistä kertaa ajavalle ne voi tulla yllätyksenä,silloin kai jo voidaan puhua siitä "monien yhteensattumien summasta".

    Äänestä

  • pelkääjän paikalta kirjoitti:

    pelottaa ajella näin talvisin tuolla rekkojen seassa. Harva se päivä näen rekkakuskin kännykkä korvalla... eikö kännykkä korvalla ajelu ole kielletty myös rekkakuskeilta?

    Monissa rekka-autoissa on kiinteät puhelimet,ei kännykät. Luuriosan pitäminen korvalla ei taida nykylain mukaan olla kielettyä,kännykän on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ollikuhtanen kirjoitti:

Pohjois-Savossa Leppävirralla on sattunut kolmen ajoneuvon kolari, jossa on kuollut viisivuotias lapsi. Lisäksi Kuopion poliisin mukaan kolme ihmistä on loukkaantunut erittäin vakavasti ja yksi lievemmin. Loukkaantuneet on viety Kuopion yliopistolliseen keskussairaalaan.

Turma sattui kello 20:n jälkeen Varkauden ja Joensuun välisellä kantatiellä 23. Tie oli suljettu liikenteeltä muutaman tunnin ajan, mutta nyt tilanne on ohi ja liikenne sujuu.

Onnettomuus sai alkunsa, kun Joensuun suunnasta Varkauteen matkalla ollut rekka alkoi heittelehtiä jäisellä tiellä. Rekka törmäsi vastakkaisesta suunnasta tulleeseen henkilöautoon, joka lähti puolestaan heittelehtimään ja törmäsi toiseen henkilöautoon.

Rekkaan törmänneessä henkilöautossa oli kyydissä nelihenkinen perhe, jonka 5-vuotias poika menehtyi onnettomuudessa. Muut perheenjäsenet ovat erittäin vakavasti loukkaantuneita ja heidät on kuljetettu sairaalaan. Toisen henkilöauton kuljettaja loukkaantui, mutta hänen tilansa ei ole vakava. Hän oli yksin autossa. Rekan kuljettaja ei loukkaantunut turmassa.

Kuopion poliisin mukaan tie oli onnettomuuspaikalla jäinen ja sohjoa oli noin kymmenen senttimetrin kerros.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu