Tuo SRK:n vastaus

ei Minusta ensilukemalta näytä ollenkaan hassummalta.

No, palailenpa Minä tästä taas lepäilemään haudan pohjalle (kerran väsyneenä rojahdin Minä erehdyksessä siihen haudan päälle ja sillä Minä pahennusta kalmistossa aiheutin).

Olen Minä yrittänyt opiskella nykysuomenkieltä; jahka opin, kannan Minä korteni kekoihinne palstoillannekin.
161078
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

pikkutunneilla tuota avauata, varsinki kun olen yksin täällä.
Eikö sitä vois sentään vähän asiallisemmin käyttytyä?

Äänestä
  • ei ole enää lihaa luiden peittona, luut roikkuvat toisissaan pelkkien jänteiden varassa.

    Äänestä

  • tuolla ukkopahalla kirjoitti:

    ei ole enää lihaa luiden peittona, luut roikkuvat toisissaan pelkkien jänteiden varassa.

    sentään enää haise.

    Äänestä

oikeasti palannut kummittelemaan keskuuteemme 150 vuoden takaa?

Äänestä
  • Taitaa Multinikki kummitella taas.

    Äänestä

Luultavasti tuosta viestistä tullaan tekemään tutkintapyyntö keskusrikospoliisille. Katsotaan, kuka sen on kirjoittanut...

Äänestä
  • sillä KRP jo tietää SRK;n juttuja, ja toisaalta, taisi jäädä hieman auki ne lakimes tutkinnot, sillä KRP;lle ei tehdä rikosilmoitusta, vaan paikalliselle Poliisille, He päättävät kenen juttu se sitten on.

    Ei muuta kun lukemaan.

    Äänestä

  • Kempelainen kirjoitti:

    sillä KRP jo tietää SRK;n juttuja, ja toisaalta, taisi jäädä hieman auki ne lakimes tutkinnot, sillä KRP;lle ei tehdä rikosilmoitusta, vaan paikalliselle Poliisille, He päättävät kenen juttu se sitten on.

    Ei muuta kun lukemaan.

    Luin tuon yhden viestisi :) Pidit sitä SRK:n "vastausta" aitona. Minusta taas asia oli päinvastoin. Mieti nyt itsekin miten todennäköistä olisi että kun SRK on tähän asti pitänyt kiinni hoitokokous yms. opeista, että se nyt yhden ihmisen kirjeen perusteella kääntäisi täysin kelkkansa monien asioiden suhteen. Sama tuo "kanta" noiden elämäntapasääntöjen suhteen. Jos nuo jutut pitäisivät paikkaansa, voisi liikettä kutsua nykyään sitten vaikka Rauhansanalaisuudeksi.

    Sitäpaitsi kiinnitin huomiota "SRK:n" käyttämään retoriikkaan. Kun osaa kirjeestä vertaa esimerkiksi Päivämiehessä käytettyyn kieleen, tulin siihen tulokseen että se ei voi olla aito. Kirjeestä tuli mieleen lähinnä liikkeestä irtautunut entinen vl.
    Lisäksi allekirjoituksena oli vain SRK. Normaalisti niissä kirjeissä on vähintään Aimo Hautamäen allekirjoitus, joskus myös työvaliokunta on mainittu tai sitten jopa kaikkien sen jäsenten nimet on alla.

    Selvä väärennös on siis kyseessä. :) Teoriassa tuo siis täyttää tietyn rikoksen tunnusmerkit, joten voi olla että joku voisi kirjeestä tutkintapyynnön poliisille tehdä.

    Tällaista tänään :)

    Äänestä

  • vitocortizone kirjoitti:

    aihetta enempään? SRK:ssa ollaan pelkästään hyvillään, kun heidän puolestaan joku kirjoittaa auki sen, mikä heidän pitäisi tehdä, mutta johon heillä itsellään ei kuitenkaan rohkeus eikä nöyryys riitä.

    "Selvä väärennös on siis kyseessä. :) Teoriassa tuo siis täyttää tietyn rikoksen tunnusmerkit, joten voi olla että joku voisi kirjeestä tutkintapyynnön poliisille tehdä."

    Äänestä

  • old_profile_32894 kirjoitti:

    Otetaan se totena ja piste.

    Äänestä

  • aippaa ja hänen "firma... kirjoitti:

    Otetaan se totena ja piste.

    Kaikkihan tajuaa, että "SRK:n vastaus" oli vitsi.

    Äänestä

  • että se oli vitsi kirjoitti:

    Kaikkihan tajuaa, että "SRK:n vastaus" oli vitsi.

    Katsoppas yllä ja -allaolevia viestejä, on siellä muutama tosikkokin joukossa.

    Äänestä

  • että se oli vitsi kirjoitti:

    Kaikkihan tajuaa, että "SRK:n vastaus" oli vitsi.

    Osoitus tämän palstan rikolisesta luonteesta.

    Äänestä

Sanopa "Lestadius", sinäkö kirjoitit SRK:n nimissä "vastauksen" x-vl:lle? Epäilys kohdistuu sinuun yksinkertaisesti siitä syystä, että kaikki viittaa siihen, että palasit "rikospaikalle". Olit kirjoittanut tuon kommenttisi jonkin aikaa yöllisen "SRK:n kirjoittajan" jälkeen. Täällä ei ole näkynyt nikkiäsi ennen. Ainakaan itse en ole nähnyt. Perustitko nikin voidaksesi "ulkopuolisena" kommentoida SRK:n vastausta. Onko journalistin vainu oikeassa?

Äänestä
  • joskus harvoin aiemminkin esillä.

    Äänestä

  • laajakaistayhteys. Paikallislehden mukaan jotkut Lesdatius-fanit ovat olleet hankkeissa vetää piuhat Lestadiuksen hautaan. Jospa niin on tapahtunut? Jospa ukko naputtelee viestejään sieltä haudan pohjalta samalla kun opettelee nykysuomea?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lestadius kirjoitti:

ei Minusta ensilukemalta näytä ollenkaan hassummalta.

No, palailenpa Minä tästä taas lepäilemään haudan pohjalle (kerran väsyneenä rojahdin Minä erehdyksessä siihen haudan päälle ja sillä Minä pahennusta kalmistossa aiheutin).

Olen Minä yrittänyt opiskella nykysuomenkieltä; jahka opin, kannan Minä korteni kekoihinne palstoillannekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu