Husin Kari Nenonen ajaa "oikeaa kättään" liiketoimintajohtajaksi
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä kuohuu taas. Husin toimitusjohtaja Kari Nenonen esittää maanantaina kokoontuvalle hallitukselle, että uuteen liiketoimintajohtajan virkaan siirretään nykyinen varatoimitusjohtaja Juha Ojala. Virkaa ei ole julistettu haettavaksi.
Husin hallitus päätti lakkauttaa kahden varatoimitusjohtajan virat, kun Nenosen ajama johtamisjärjestelmän uudistus ajautui alkusyksystä kriisiin. Samalla päätettiin perustaa liiketoimintajohtajan virka.
Maanantain hallituksen kokouksessa varatoimitusjohtajien virkojen päätetään päättyvän vuoden lopussa.
Husin kriisi on henkilöitynyt juuri Nenoseen ja Ojalaan.
Nenonen toi Ojalan mukanaan Husiin Oulusta siirryttyään Oulun kaupunginjohtajan tehtävästä Husin johtoon. Ojala tuli Husiin strategiajohtajaksi ja tukitoiminnoista vastaavaksi varatoimitusjohtajaksi ilman hakuja ja testejä.
Hallintojohtaja Ilkka Kauppisen mukaan siirtoesitys liittyy siihen, että uuden johtajan tehtävät ovat olleet osa nyt lakkautettavan varatoimitusjohtajan tehtäväkenttää.
"Tilanne ei ole vertailukelpoinen muihin tilanteisiin", Kauppinen sanoo.
Ojala on maatalous- ja metsätieteiden maisteri ja on suorittanut MBA-tutkinnon Oulun yliopistossa. Ennen Husia hän toimi Oulun kaupungin konsernin strategiapäällikkönä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.