Olisiko kenelläkään kanttia laittaa tänne palstalle vaikka ensimmäinen sivu hylätyistä teksteistänne?
Olisi mielenkiintoista nähdä, millaisia tekstejä on hylätty. Itsellä kun ei ole vielä mitään niin valmista, että voisi edes lähettää mihinkään.
Samalla saisi hiukan käsitystä siitä, kuinka viimeisteltyjä hylätyt tekstit saattavat olla, millaisia tyyliltään, jne. Voisi vähän verrata oman tekstin tasoon, ja miettiä onko koskaan mahdollisuuksia mihinkään...
Olisi mielenkiintoista nähdä, millaisia tekstejä on hylätty. Itsellä kun ei ole vielä mitään niin valmista, että voisi edes lähettää mihinkään.
Samalla saisi hiukan käsitystä siitä, kuinka viimeisteltyjä hylätyt tekstit saattavat olla, millaisia tyyliltään, jne. Voisi vähän verrata oman tekstin tasoon, ja miettiä onko koskaan mahdollisuuksia mihinkään...
Vastaukset 25
Vanhimmat
Lipsomin kosmonautista. Se on saanut monta hylkyä.
Pienet harmaat kumipyörät kolisivat hoitajan työntäessä suurta metallikärryä palo-ovista osastolle. Ruoan tuoksu ei houkutellut Amandaa heräämään. Maut olivat kauan sitten lakanneet tuntumasta kielellä, tuoksutkin olivat jättäneet jo rauhaan. Vasta huoneen oven humahtaessa vanhus avasi silmänsä ja tervehti hymyllä sisään astuvaa hoitajaa.
- Mukavaa iltaa, täälläpä olisi teetä rouville, hoitaja sanoi ja kantoi tarjottimen sekä Amanda Vesterisen että huoneen toisella laidalle lepäävän Toini Kallion yöpöydälle.
- Teetä, miksei saisi iltakahvia, Toini kysyi hoitajan laskiessa tarjottimen pienelle yöpöydälle.
- Nukutte paremmin ilman kahvia, hoitaja selitti ja katosi takaisin käytävälle.
- En ole nukkunut ilman unilääkkeitä vuosiin.
- Hyvää ne tahtovat, Amanda sanoi ja maistoi teetä. Vaikkei makuja enää tuntenut, lämmin juoma tuntui hyvältä valuessaan vatsaan. Vanhus oli niin tottunut viluun, että lämpö oli kuin mieluinen vieras viivähtäessään hetken laihoilla raajoilla.
Ovi kävi toistamiseen, edellistä nuorempi hoitaja astui hymyillen sisään. Naisen käsivarrella oleva tarjotin oli täynnä pieniä värikkäitä kuppeja. Suuret kapselit ja pienemmät tabletit täyttivät kupit. Vilkaistuaan tarjottimella olevaa vihkoa hoitaja hymyili, ojensi pikarin vuoteella istuvalle Amandalle toivottaen hyvää yötä kadoten pikaisesti kiireisiinsä.
- Miksi nämä ovat näin isoja, Toini ihmetteli helisyttäen mukissa olevia lääkkeitä. - Miten tällaisia voi niellä?
- Ihan kuten eilenkin, Amanda sanoi hiljaa, tyhjentäen teekuppiaan. Suuret tabletit olivat vaikeita niellä, joskus lääke juuttui kurkkuun ja suli happamana ja väkevänä pilaten yöunet.
Hoitajan kerättyä iltapalatarjottimet käytävällä odottavaan kärryyn, Amanda kuunteli hetken kuinka Toini mutisi itsekseen, joi teensä, söi leipänsä ja otti lopuksi lääkkeensä. Peitteen kahahduksesta hän tiesi naisen käyneen maaten. Kuorsaus oli kuivaa, mutta aika vaimeaa.
Amanda tarttui lääkepikariin. Yleensä hän söi pillerin kerrallaan, poimien ne astiasta kankeisiin sormiinsa. Lääkkeiden syönti vei hyvän aikaa. Vanhus tapasi ottaa isot kapselit ensin, pienet pillerit hän jätti viimeiseksi, ihan kuten lapsena, ensin ikävimmät työt. Jätesangon tyhjennys oli ollut pienessä torpassa joka aamuinen tehtävä, ikävin niistä joita Amanda oli tehtäväkseen saanut, kuuden vuoden iässä. Porkkanamaan kitkeminen oli puolestaan mukavaa puuhaa, jos ilma oli kaunis, vesisateella pieni peltotilkku mökin vierellä suli mutalammikoiksi tehden työstä liki mahdotonta. Tällä kertaa Amanda ei poiminut isoja, eikä pieniä pillereitä sormiinsa. Lääkkeet jäivät pieneen punaiseen astiaan, yöpöydälle. Aika oli lähellä.
Kylkeen sattui vielä hiukan, aamulla hän oli pudonnut vuoteesta vanhainkodilla. Hoitaja oli siirtänyt sänkyä, vuoteen metallinen laita oli jumiutunut, eikä nuori nainen ollut saanut sitä nostettua. Luvattuaan että hakisi vahtimestarin avuksi nainen oli kadonnut. Vahtimestari oli tullut lounaan jälkeen, vasta kun Amanda oli jo pudonnut ja loukannut itsensä.
Lääkäri oli tutkinut aiheutuneet vammat, muttei sanonut Amandalle itselleen mitään, hoitajalle mies oli selittänyt ammattitermein millaisista ruhjeista oli kyse. Vanhus laski että luita oli mennyt rikki, mutta lääkäri ei nähnyt järkeväksi tehdä asialle enää mitään.
Ei Amanda ollut katkera, vihan aika oli ollut ja mennyt. Hän oli vanha, oikeassa lääkäri oli, koska ei tehnyt asioille mitään, ei Amanda kaivannut kipsiä, ei leikkausta. Kunhan sai levätä rauhassa, liikkumatta. Vaippa oli kastunut illan aikana, mutta hän ei pyytänyt hoitajaa vaihtamaan sitä, kipu olisi ollut liikaa kestää. Eikä asialla enää ollut väliä. Ilta oli tullut.
Ilmastointilaite hurisi hiljaa, yövalo loi vihertävää valoa oven yläpuolelta. Hälytysnappi oli lähellä, tyynyn vierellä, silti se joskus tuntui olevan kaukana, melkein ulottumattomissa. Enää sitäkään ei tarvittaisi. Tuntui hyvältä ajatella mennyttä ja tulevaa, kuunnella hoitajan askelia käytävällä, ei hän yksin ollut, eikä tuntenut oloaan yksinäiseksi. Hyvä hänen oli olla. Joskus oli ollut toisin, nälkäkin oli ollut usein, niin nälkä että ruokaa saadessa vatsaan oli sattunut päiviä. Nyt vaikkei syönyt, vatsa ei enää nälkää ilmaissut, ei ollut kehoa joka tarvitsisi energiaa, oli vain hyödytön vanha ruumis, joka lepäsi vuoteella odottaen kuolemaa.
Tekstisi oli minusta oikein sujuvaa, ja sitä luki mielellään. Jäin miettimään hylkypäätöksen syytä, ja mieleeni tuli vain se, että kenties tämä ei koukuta riittävän nopeasti. Päähenkilön pitäisi tavoitella jotakin, mutta jos hän vain odottaa kuolemaa, niin onko luvassa riittävän kiinnostavia tapahtumia?
Mistä hylkypäätös tuli? Ja odottaako teksti vielä tuomiota muualta?
mutta lisäisin, että alku oli hiukan sekava. Ensilukemalla luulin, että jotain Amanda-nimistä tyttöä vietiin kärryillä pitkin sairaalan käytävää. Mutta koska mummo onkin huoneessa, vuoteessaan, tuo käytävältä kuuluva kolina on vain ääni; ei pitäisi selostaa kumerenkaita eikä hoitajia eikä palo-ovia, vaan vasta se, kun ovi avautuu ja Amanda havahtuu. Jos kirjoitat hänen näkökulmastaan, voit kuvailla vain sellaista, mitä hän näkee, kuulee, maistaa, haistaa, tuntee, aavistaa, ajattelee...
Jos tarinassa on myöhemmin jotain tapahtumistakin, eikä vain kuoleman odottelua, sen voisi tehdä selväksi heti alussa, eikö, koska muuten kiinnostus tyssää. Aiotko palata hänen muistoihinsa? Vai kuvaatko ehkä kuolemaa Amandan näkökulmasta ja sitten, hänen kuoltuaan, pomppaan perillisen tai jonkun muun aivokoppaan?
selkeällä viennillä.
Minuakin jäi ajatteluttamaan, miten juttu voi tästä edetä, jos ollaan kuoleman porteilla jo ekalla sivulla. Ehkä mennään takaumiin, mutta se ei ehkä ole hedelmällistä loppuratkaisun kannalta. Kun se loppu, kuolema on jo tässä kerrottu. Lukija ei ehkä viitsi vaivautua.
Minä vaivautuisin. Tarina vaikutti lämminhenkiseltä. Pidin tästä alusta ja jos käsiksen taso on tuota luokkaa ja vieläpä sanoman kanssa, niin julkaisukelpoista. Tuski kuitenkaan myyntimenestys.
Tämähän oli vain ensimmäinen sivu? Eli tarina alkaa tämän ihmisen kuolemasta, kuolema herättää henkiin unohtuneita sukulaisuussuhteita, joista koko juttu vasta alkaa... ensin pitää olla tapahtuma, joka sysää toiminnan liikkeelle. Kuolema on hyvä aloitus, vanhan, kiltin ihmisen arvokas kuolema, siitä saa hyvää kontrastia jälkeen jääneiden elämän turhille huolille, ja törkeille teoille.
Hylky tuli siksi etten jaksa kirjoittaa näin hyvää tekstiä 300 sivua, tai en ole vielä jaksanut, mutta ehkä vielä joku päivä saan mausoleumini rakennettua.
Toivottavasti saat projektisi vielä valmiiksi ja julki! Kuulostaa kiinnostavalta.
Enkä yhtään vähättele kun sanon tekstiä kivaksi. Juuri tuollaista ns. vähemmän taiteellista, kevyttä tekstiä jaksaa lukea paljon paremmin kuin jotain dostojevskiä (vai miten kirjoitetaankaan).
Onko se taas tätä että pitäisi olla taiteellinen ja absurdi, että voidaan julkaista?
tuli eilen: hylky myös WSOY:ltä. Puolessa vuodessa sain vastauksen kaikilta näiltä suurilta. Nopein oli Gummerus (2kk), sitten Tammi ja Otava.Tässä kuvalinkki,miltä se tuntuu:
http://www.juhaollila.net/95
ja tästä pääsee lukemaan koko kirjan
(Keihäänkärkituote)
http://www.juhaollila.net/
tällä hetkellä pakinointi tuntuu omimmalta lajilta, joten romaanit sun muut saa jäädä vähäks aikaa.
Kirjasi alku oli hyvä! (Luin vain ekat 3 sivua, silmät ei kestä pitkään lukea näytöltä.) Olisin kuvitellut, että tarinasi kiinnostaisi kustantajaa. Laita vielä jonnekin tarjolle - on sitä paskempaakin kansien sisään painettu!
jo 11 kustantamoa, isoja, keskisuuria ja pieniä 3 v aikana, enkä ymmärrä vieläkään miksi. Tässä alkua:
Ilta oli pimeä ja Katria kylmäsi. Hän oli pukeutunut liian hipleisiin kamppeisiin: kartuusihameentynkä, lyhyet alusvaatteet, kaulaliina, villasukat, pipo, kulunut villapusero, ja kaiken lisäksi oli pakko pitää paksua sidettä. Oli iskenyt kuukautiset pahimmoilleen. Niitä hän oli jännittänyt ja onneksi ne alkoivat, moonikset, kuten Heikki määritteli. Ei tarvinnut enää sitä asiaa jännittää. Yhden ainoan kerran lyhyt hetki ja kolmen viikon pitkältä tuntunut piina. Nyt saisi mokoma rakastelu riittää. Heikki oli ollut törkeä ja hokenut vain että rakastan, rakastan, ota housut pois. Mitä rakkautta se sellainen oli. No, Heikki tavallinen renkipoika ja Katri, mitä lie, ei edes piikatyttö, vaan vanhan isännän mitätön hieroja, ylenkatsottu ja kylässä ukkopahan luntuksi kutsuttu. Ja se oli ollut Heikin kanssa esnimmäinen ja ainoaksi jäävä kerta. Ei hän ollut ukolle antautunut, eikä äijä ollut vongannutkaan, pyytänyt vain hieromaan niitä arkoja paikkojaan.
Minusta tämä vetää hyvin, miksi ei kelpaa? Olen keski-iän nainen, kylän runopiirissä tunnettu, ja paljon kokenut, niin elämää kuin miehiä, monen laisia. Miksi en kelpaa kustantajille?
Oli synkkä ja myrskyinen yö on humoristinen vitsi.
Termi vonlaaminen ei kuulu piika-ajan henkeen.
Tyyli on ala-arvoinen herttasarjaankin.
Kne, jne.
Syrjäkylän naiskirjailijoita sorsitaan. Tässä olisi ainesta vaikka mihin...
Voisin avustaa sinua mielellänikin teoksen tunnetuksi tekemisessä.
nimimerkki: "14. kerta toden sanoo"
tämä on ihan melko hyvä. Alun vaatetuksen luettelu on tosin tylsää. Muuten kiinnostava. Ainoa mutta joka tulee mieleen on aihepiiri josta tulee Kalle Päätalo mieleen, eli muinaista maalaisromantiikkaa :). Mutta tämän tekstinäytteen perusteella hyvä, mutta ei yhden pätkän perusteella oikeasti voi sanoa kokonaisuus ratkaisee. Onko tarina humoristinen vai synkkä? Jos on synkkä, ymmärrän miksi ei kustanneta, jos hauska, ihmettelen.
Nimimerkki naputtelee nyt novelliaan väärälle palstalle. Oikeampi palsta ja oikeampi kohderyhmä löytyvät Suomi24:n sivuilta, jonne on ikäraja.
Toivottavasti muutkin muistavat tämän jatkossa.
Ei, ei kerta kaikkiaan "vedä", niin kuin väität.
Miten kuukautiset iskevät? Muutenkin todella kömpelöjä sanavalintoja (en tarkoita murretta) ja tylsää arkirealismia, mitätön. Sori vaan.
mainio jatkokertomus? Ei kai sensuuri iskenyt? Missä sananvapaus? Oli parempaa kaunokirjallisuutta kuin koko syksyn kirjatarjonta finlandia-ehdokkaita myöten! Sehän kuvasi hienosti aran nuoren naisen seksuaalista heräämistä tosin aika naturalistisesti mutta proosallisen tarkasti toteutettuna. Nimeksi sopisi vaikka moniselitteinen Kalvo. Siinä rikotaan paljon muutakin. Häpeä, jos sheriffi iski! Jatkoa toovotaan. Toivottavsti kirjailija ei suuttunut. Kirjoita, nainen (?) lisää! Ymmärrän kyllä, jos et. Olen varma, että löydät kustantajan. Julkaistiinhan A-L Härösenkin paljon härskimpi romaani Ei kiitos. Jatka, arvon mamma!
Sananvapauden nimissäkö saa kirjoitella mitä tahansa minne tahansa? Ei todellakaan saa.
Seksinovellit kuuluvat seksinovellipalstalle. Tällä palstalla ei ole ikärajaa, joten käyttäydytäänpä sen mukaisesti. Häpeä, jos tätä ei tajuta.
Kirjoittaja oli keski-ikäinen mies, nainen tuskin alentuisi mässäilemään arkisesti kuukautisilla. Sitä paitsi kaikki yhdyntäkuvaukset olivat miesmäisesti kerrottu. Mies ei voi tietää miltä yhdyntä kuukautisten aikana tuntuu naisesta ja sen saattoi helposti lukea tekstistä.
sekä kuukautis- että seksikuvauksista kävi ilmi, ettei kirjoittaja ole nainen. Jokainen nainen tuon kyllä tajuaa lukiessaan, ei mene läpi.
Mainio alku, tahtoo tietää, miten tarina jatkuu!
Kustantaja voi hylätä käsikirjoituksen mm. seuraavista syistä:
- käsikirjoitus on huonosti kirjoitettu
- käsikirjoitus on liian keskeneräinen
- aiheen käsittely ei ole riittävän omaperäinen eikä kiinnostava
- kirjoittajan tyyli ei ole riittävän omaperäinen
- hyvin samankaltainen käsikirjoitus on jokin aika sitten julkaistu, eikä käsis tuo kirjallisuuteen mitään uutta
- kustantajalla on jo samantyyppinen kirjailija
- käsikirjoituksen ei uskota kiinnostavan lukijoita
- kustantajalla ei ole rahaa
Jokainen syy voi sisältää paljonkin perusteita, esim. keskeneräisyyden syitä voi olla paljon.
Sitä paitsi, käsiksen ensimmäinen liuska kertoo vain sen, millainen käsiksen ensimmäinen liuska on.
Voimakas ponnistu vie sen kukkulan laelle, mutta tapahtuu muutakin. Konnan voimakkat jalat aiheuttavat tässä mittakaavassa maanvyöryn, oikeastaan maanjäristyksen. Kukkulan kuiva pintakerros lähtee liikkeelle ja vie mennessään foticula auricularian ja sitä ympäröivän saartorenkaan. Vyöry pysähtyy maatunutta parrua vasten kukkulan juurella ja naaras kaivautuu esiin ohuen multakerroksen alta. Se järjestää suuret lenninsiipensä, pihtien avulla, panssarin alle ja lähtee kiireesti pesäkiveä kohti. Yö on päättynyt,aurinko nousee.
Taivas on pilvetön, voinvärinen aurinko on noussut kokonaan horisontin yläpuolelle. Se aiheuttaa vanhan talon eteläseinällä vaikutelman kuin seinä olisi jäässä. Valon ja lämmön vaikutuksesta rapautunut maalipinta hohtelee teräksisenä, sinisenä. Kaksi tuntia myöhemmin aurinko tuikkaa säteensä lattiattoman huoneen ikkunasta sisään. Se valaisee seinälle pystyyn nostettua lautakasaa, yksittäisiksi tiiliksi purettua kakluunia. Tiilet on maalattu yhdeltä sivultaan vaaleanvihreiksi. Kaksi ruosteista polkupyörää seisoo toisiinsa nojaten keskellä huonetta. Niiden aika on ohi. Pieni multakasa huoneen nurkassa. Maassa lähellä on auki repäisty muovikassi, josta pursuaa homeisia vaatteita. Homeinen pusero kassin ulkopuolella, taskut nurin käännettyinä, Selässä liian isoin kirjaimi teksti, jossa pyydetään armoa miehelle.
Myöhemmin, auringon kivuttua yhä korkeammalle, sen säteet osuvat multakasan juurelle. Ja sieltä se tulee, ikään kuin kaikuna, metallinen, hopeanhohtoinen välähdys, ensiksi arkaillen, kuin kokeillen. Hetken päästä, säteitten ohitettua sata vuotta vanhassa lasissa olevan virheen, se vakiintuu kirkkaaksi läikäksi varjoisalle seinämälle. Ja siinä se on! Merkityksetön hopeinen esine, turhamaisuuden, omistushalun ja ylivallan symboli, voimansa menettäneenä. Se tulee säiden ja vuodenaikojen vaihtelussa hiljalleen palaamaan maaäidin kohtuun, sinne mistä kaivosmies sen kuljetti, ylös tähtiin.
Vielä se on kuitenkin näkyvissä, kuin voidakseen huutaa ikuista vääryyttä: Minun-Ainiaan!
viimeinen sivu.
hienosti kirjoitettu. Olenkin aatellut, että monilla harrastajilla on aika pienestä kiinni. Koska hyvin kirjoitatte ja jos rupee vertailemaan niin ite olen tosi surkea. Mutta pitää vaan viimeistellä tarpeeksi. Ja niinhän se on kuten monet on tuonut esiin, että menestyneitä teoksia on ensin hylätty.