Kenelle tahansa lapselle voi tulla vahingoittava kuumekouristus.
Kuvitellaanpas jos asperger-ihmisenä syntynyt henkilö kärsii hapenpuutteesta kuumekouristuksen takia ja tästä kyseisestä syystä tulee toinen aivovaurio tai siis nykyinen pahenee.
Itselläni on muuten dysfasia.
Kuvitellaanpas jos asperger-ihmisenä syntynyt henkilö kärsii hapenpuutteesta kuumekouristuksen takia ja tästä kyseisestä syystä tulee toinen aivovaurio tai siis nykyinen pahenee.
Itselläni on muuten dysfasia.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei minulla vaan ole ollut mitään komplikaatiota, joka olis voinut vaikuttaa pääkoppaan ja silti on as.
Mä olin kympin penska ja silti as.
ollut raskausaikana vihurirokko. Olen vauvana pudonnut maahan (äiti antoi mut siskon nukenvaunuihin, jotka keikahti ympäri). Mahdollisesti on myös pahoinpidelty varhaislapsuudessa.
sun kommentista.
Onko tosiaan ihme, jos ihminen kääntyy sisäänpäin omiin (parempiin) maailmoihinsa saatuaan tällaista kohtelua läheisiltään (= pudonnut maahan pahoinpidelty). Tarviiko olla ees mitään neurologista pokkeavuutta?
Mun lapsuuteni pahoinpitelyt oli enemmän psyykkistä laatua, mutta jättivät mut ikuisiksi ajoiksi jotenkin muiden ihmisten ulkopuolelle ja tavoittamattomiin. Haluan suojella itseäni niin, etten päästä ketään lähelleni. Siis tunteeni ovat toisten ihmisten, myös poikaystäväni, saavuttamattomissa, vaikka "näyttelen normaalia" ja yritän olla sosiaalinen.
Se normaalin esittäminen kyllä syö psyykkisiä voimavaroja. Tunnen aina antavani itsestäni paljon muille, mutta muut eivät anna mulle paljon mitään. Siksi yksinäisyyden tarpeeni on niin suuri. Silloin vasta rentoudun.
En ole koskaan saanut mitään diagnoosia, mutta mietin nykyään usein mistä "omituisuudesta" on oikein kysymys.
Lapsuudestani muistan sen ensimmäisen kerran, jolloin vaivuin omaan mielikuvitusmaailmaani. Se tapahtui illalla sängyssä ja tuntui että teen jotain, mikä on kammottavan kamalaa ja väärin. Yöllä heräsin pahoinvointikohtaukseen.
Siskopuoli (jolla myöhemin ilmeni luonnevika - kamala ihminen) pudotti minut sängyltä, aika korkealta. otsassani on vieläkin muistona arpi. Koskaan en ole saanut kuulla tarkempaa selvitystä, mitä oikein tapahtui. Aika paha putoaminen se oli, jos tuli haavakin.
Myöhemmin, ennen kouluikää, minulla oli tapana iskeä takaraivoani seinään sen aiheuttaman värinän takia. Se saattoi vaurioittaa aivoja lisää. Älyni on hyvä, mensalaistasoa, mutta sosiaalisesti olen aina ollut kömpelö. Aikuisena, ja varsinkin assiuteni oivalettuani, olen oppinut jossain määrin toimimaan sen ehdoilla, enkä sitä vastaan. Uskon, että ajatuksessamme on mahtava voima - ei edes ruumiillinen vamma tarvitse jäädä pysyväksi. Haluaisin oppia visualisoimaan itseni normaalina. mutta toistaiseksi visualisointi on tuntunut minusta vaikealta.