Taajama alueella.
Eli kertokaa, häiritseekö ajottainen koirien haukunta teitä.
Sen ymmärrän, että jos häiritsee yöllä, mutta
että päivisinkin häiritsee?
Nyt ei ole kyse mistään pystykorvasta, mikä räksyttää jatkuvasti.
Onko tälläisillä henkilöillä henkilökohtaisesti pinna kireällä ja syylliseksi valitaan pieni eläin?
Ajattelin vain laittaa kyselyn liikkeelle, koska omaan naapuriimme on muutanut(paritalo) henkilöitä, mitkä eivät tunnu osaavan joustaa ja sopeutua elämään naapureiden ja heidän koiriensa kanssa.
Ei tarvitse katsoa, muuta kuin ao. henkilöiden postilaatikkoa, siellä on isolla STOP ja ilmaisjakelut kielletty kirjoitus.
Tälläiset "tiukkapipoiset" herrrasihmisiä leikkivät jupit tekevät naapuri suhteista todella ikäviä.
Olemme asuneet alueella parikymmentä vuotta ja koiria ollut kymmennen vuotta, nyt on uuteen paritaloon muuttanut sopeutumattomia juppeja , jotka terrorisoivat asumistamme ja laittelevat lappuja postilaatikkoon, että tekevät rikosilmoituksen haukunnasta!!!
Mielestäni todella ikävää toimintaa ja itse en ikinä olisi antanut paritalon rakentajalle omaa suostumustamme, jos olisin tiennyt minkälaisia henkilöitä naapureiksemme tulee.
Mutta kertokaa, että onko muualla vastaavia tiukkapipoja, joilla vanne kiristää päätä.
Eli kertokaa, häiritseekö ajottainen koirien haukunta teitä.
Sen ymmärrän, että jos häiritsee yöllä, mutta
että päivisinkin häiritsee?
Nyt ei ole kyse mistään pystykorvasta, mikä räksyttää jatkuvasti.
Onko tälläisillä henkilöillä henkilökohtaisesti pinna kireällä ja syylliseksi valitaan pieni eläin?
Ajattelin vain laittaa kyselyn liikkeelle, koska omaan naapuriimme on muutanut(paritalo) henkilöitä, mitkä eivät tunnu osaavan joustaa ja sopeutua elämään naapureiden ja heidän koiriensa kanssa.
Ei tarvitse katsoa, muuta kuin ao. henkilöiden postilaatikkoa, siellä on isolla STOP ja ilmaisjakelut kielletty kirjoitus.
Tälläiset "tiukkapipoiset" herrrasihmisiä leikkivät jupit tekevät naapuri suhteista todella ikäviä.
Olemme asuneet alueella parikymmentä vuotta ja koiria ollut kymmennen vuotta, nyt on uuteen paritaloon muuttanut sopeutumattomia juppeja , jotka terrorisoivat asumistamme ja laittelevat lappuja postilaatikkoon, että tekevät rikosilmoituksen haukunnasta!!!
Mielestäni todella ikävää toimintaa ja itse en ikinä olisi antanut paritalon rakentajalle omaa suostumustamme, jos olisin tiennyt minkälaisia henkilöitä naapureiksemme tulee.
Mutta kertokaa, että onko muualla vastaavia tiukkapipoja, joilla vanne kiristää päätä.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Jos asia on niinkuin kuvailit niin palautat sen lapun niiden postilaatikkoon vastaustekstinä "ei voisi vähempää kiinnostaa" ja sitten lakkaat järkeilemästä asiaa.
Itse kävin reimakalliolla asuvan entisen lehtorin kanssa hyvän kirjeenvaihdon, tätä kun vitutti ja vaivasi kaikki mitä muut tekivät. Johtui varmaan siitä että hänellä itsellään ei ollut mitään elämää ja haki kyyläämisestä korviketta tyhjyyteensä. Lakkasi muuten kirjeenvaihto kun aloin palauttamaan lapun julkisesti rappukäytävän oveen.
miten kaukana rajasta räksyttää. Koiranomistajat on niin daijuja, että eivät tajua haukunnan olevan tosi v-mäistä kuunneltavaa. Usein koira vielä laitetaan pihaan niin, ettei se kuulu itselle sisälle vaan juuri naapuriin. Eli hiljennä ne rakkisi vaan.
Jos on mainoskielto postilaatikossa, se ei kyllä kerro yhtään mitään ihmisistä.
Samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Koiran haukunta on todella häiritsevää, jos seinänaapurilla sellainen on. Jos menet vaikka viikonloppuna päiväunille, niin pian kuuluu haukahdus, ja heräät. Jos haluat takapihallasi juoda rauhassa kahvia, niin taas kuuluu räyske. Jos sinulle tulee vieraita, niin taas haukutaan.
Jos ihminen huutaisi yhtä kovaa kuin koirat haukkuvat, hän saisi häädön. Eikä tarvitsisi huutaa edes kovin usein. Mikä ihme siinä on että koiranomistajat eivät ymmärrä, että se koiran haukunta on ikävää melusaastetta koirattomille naapureille? Ei koira anna mitään etuoikeuksia siihen että saa häiritä naapureita.
sitten häiritse koiranomistajaa jatkuvilla valituksilla?
Eli tässä nyt veisaavat koirattomat hoosiannaa!!!
Täytyisi nenä olla molemmilla puolin ja "ASIALLISESTI" ja ystävällisesti omat asiansa esittämällä varmasti TYHMÄ koiran omistaja tajuaa, että voi tehdä jotain asian eteen.
Jos käytetään "kissalanpoikia" välikäsinä on mahdolliduudet sopuun melko huonot!
Mutta eihän sitä kommunikointia nykyiset tekstarisukupolvet enää osaa!!!
No niin...
sanokoon kuka vaan ja mitä vaan, mutta hiljaisuus alkaa 22 ja päättyy 6. kertokaa jos olen väärässä tai aikoja muutettu. mulla itellä koira ja jos se haukkuu päivällä niin en ala sille melttoamaan että naapurit sais "rauhan". koiran tehtävä on haukkua. kiitos
Kyllä asukkaalla on oikeus valittaa, jos koira haukunnallaan häiritsevee normaalia asumisrauhaa! Koiran omistaja kouluttakoon koiransa siten, että se ei hauku kuin poikkeustapauksissa, tai muuttakoon haukkuvan koiransa kanssa maaseudulle.
Olen samaa mieltä, että ensin pitää yrittää ensin keskustella asiallisesti, mutta kovin harvoin se tilanne siitä muuttuu. Ei koira opi hetkessä olemaan haukkumatta. Ja vielä useammin koiran omistaja pitää haukkumista harmittomana häiriönä, mitä se ei kuitenkaan ole. Samalla lailla se herättää ja ärsyttää kuin muutkin kovat äänet.
Itse en alunperinkään muuttaisi koiranomistajan kanssa paritaloon, mikäli olisi toisiakin vaihtoehtoja. Pidän kyllä eläimistä, mutta jatkuvaa koiran haukkumista en halua kuunnella pihallani, jossa pitäisi pystyä rentoutumaankin.
on, jotakin voi harmittaa myös vaikka naapurin sukkien väri yhtä pajon stressaavia, jos niistä stressin ottaa!!!
Toihan on nyt ihan eri asia. Välinpitämättömät koiranomistajat ovat kyllä hankalia naapureita. Mikäli vuokraisäntänne on sama, niin hänen kanssaan kannattaa keskustella tilanteesta myös.
sitten pahempi traumaattiset näyt vai äänet?
Kyllä jollakin voi olla myös todella hajustetut sukat ja reikäiset.
Tämä sopii hyvin tähän koirien haukunnan alla olevaan kinasteluun.
Voiko pöllömpää väittelyä olla???
niin just.. ja edelleen olen sitä mieltä että jos koirani haukkuu 6 ettenpäin aina 22 saakka niin haukkukoon. jos se naapuria haittaa niin muuttakoon ite sinne maaseudulle... ja naapureit sieläkin on.. no, oma koirani haukkuu kyllä tosi vähän mut kuitenkin...ja mitäs siihen annat vinkiksi (joka sanoo et koiraihmisen pitäis muuttaa maaseudulle jos koira haukkuu häiriöksi) jos nämä koiraihmiset on asunut jo ennen kun viereen muuttaa joku jota koiran haukunta häiritsee?? en mä ainakaan muuttais... typerää valitusta. pumpulia korviin...
http://www.valiokoiravarusteet.fi/petsafe.html
Sieltä petsafe tuotteet.
pistä se panta omaan kaulaasi ja ole mielummin hiljaa, kuin monien rakit.
Vitun koirat haukkuvat, se on teidän ITSENNE, kasvattajien syy.
Ette ole kouluttaneet niitä vitun koirianne olemaan haukkumatta joka oven paukauksesta tms.
Muuttakaa jonnekin vitun korpeen niitten koirienne kanssa TAI kouluttakaa ne. Ja varmaan ne teirän koirat kusevat naapurin postilaatikkoon ja auton päälle, ties minne.
Vitun ÄÄLIÖT
Terv. Mää en asu koopäässä (turuus)
kun noin hyvin koulutettu henkilö ottaa kantaa suureen ongelmaan.
vitun rotui kouluttaa olemaan vittu haukkumatta joka vitun ääneen tai vitun rasahdukseen tai mihin vittuun vaan, vitun idiootti vitun turusta...
huoh, käsitätkö itekkään miten lapsellinen oot?
mulla oin juurikin se pystykorva rivaris naapurin takapihalla aamusta iltaan ja huakkuu kaikki mitä tiellä menee takana mut ei häiritte ku en ota siitä tressiä. käsittämätöntä yleensäkkijos ihmiset muuttaa johonki kerros/paritalo/rivariin eivätkä voi yhtään sietää minkäänmoisia ääniä, mm tuttu sai yläkerran asukilta lapun postiluukusta sähköhammasharjan äänestä 11 aikaan illalla juhaninkadulla :O
Mä olen kyllä sitä mieltä, että jos asuu muualla kuin erittäin hyvin kaikuvassa kerrostalossa, koiralla on oikeus haukkua. Koirilla (useimmilla) nyt vaan on tapana haukkua. Ja erityisesti joillakin tietyillä koirilla on vahva vahtimisvietti. Esim. jos asuu rivaris, paritalos, omakotitalos.. niin mikä oikeus niillä naapurin kakaroilla on huutaa/kirkua/karjua/kiukutella/pitää älämölöä aamusta yömyöhään. Ja hommatkaa fyffee niin voitte muuttaa "koirattomaan maailmaanne hevonkuuseen"..