Hepoa ilmatteeksi?

Vantaan kokoomusnuoret:
Heroiinista riippuvaisille huumetta Kelan laskuun
5.12.2008 13:35

Vantaan kokoomusnuorten mielestä ei ole reilua pitää heroiinista pysyvästi riippuvaisia rikollisina, vaan heille on tarjottava apua ja hoitoa. Tarvittaessa vaikka heroniinia reseptillä ilmaiseksi.

Vantaan kokoomusnuorten mielestä huumeongelman ratkaiseminen vaatii uudenlaista ajattelua.

- Kokoomusnuoret olivat syksyllä talkoilla keräämässä huumeneuloja Männistön puistossa Tikkurilassa. Tunnissa löytyi tusinan verran ruiskuja. Ongelman ratkaisemiseksi huumepolitiikka on voitava tarkastella muustakin kuin rangaistusnäkökulmasta, sanoo Vantaan kokoomusnuorten puheenjohtaja Kalle Fagerman.

Pohjaksi hän ehdottaa Sveitsin mallia.

- Sveitsissä on ollut vuodesta 1994 asti kokeilu, jossa heroiinia on annosteltu reseptillä niille riippuvaisille, joihin mitkään korvaushoidot eivät ole tehonneet. Ohjelmassa on tällä hetkellä noin 1300 käyttäjää, jotka ovat saaneet heroiiniannoksen kaksi kertaa päivässä valvotuissa erikoisklinikoissa, joita on yhteensä 23 eri puolilla maata.

- Viime viikonlopun kansanäänestyksessä kokeilu hyväksyttiin Sveitsissä pysyväksi käytännöksi 68 prosentin äänten enemmistöllä, kertoo Fagerman.

Yhteiskunnallisesti kannattavaa

Ehdotatteko siis todellakin, että suomessakin huumeriippuvainen voisi saada päivittäiset annoksensa Kelan reseptillä ja annokset kustannettaisiin verovaroilla.

- Sveitsissäkin valvottu käyttö koskee vain niitä, joihin on jo koeiltu vieroitushoitoja, mutta ilman tuloksia. Vieroitukseenkin käyttäjät saataisiin helpommin, jos heidän ei tarvitsisi pelätä vankilaa.

Fagerman uskoo, että valvotun käytön myötä huumeidenkäyttäjien aiheuttamat lieveilmiöt katoaisivat. Huumeostoja ei myöskään tarvitsisi rahoittaa rikoksilla ja yliannostuksesta johtuvat kuolemat loppuisivat.

- Valtion laillisia teitä hankkimana huume ei ole kallista, kuten katukaupassa. Olen aivan varma, että se tulisi kokonaisuutena yhteiskunnalle halvemmaksi kuin laiton käyttö seurauksineen, vastaa Fagerman.

- Sveitsissä monet narkomaanit ovat voineet hoidon ansiosta viettää tavallista perhe-elämää ja käydä töissä. Kun heroiiniriippuvuus on luokiteltu sairaudeksi, siitä on tullut vähemmän kapinallista; heroiinistin imagosta on tullut luusereiden touhua, hän sanoo.

JOUNI VILERMO
[email protected]
2457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Miten kokoomusnuorista nyt niin sosialisteja on tullut, vaikka ovat yleensä niitä viimoisenpäälle kapitalisteja.

Itse asiasta olen sitä mieltä, että Sveitsin kokeilua tulisi tutkia kaikilta kanteilta huolellisesti ja jos kerta tulokset siellä ovat hyviä, niin mikä ettei voisi kokeilla meilläkin.

Äänestä
  • Miten niin "miten kokoomuslaisista on tullu sosialisteja?" Eihän tossa mitään sosialisoida eikä jaeta mitään yhteistä "heroiinivarantoa".

    Se pieni määrä mitä linjan esim just heporiippuvaisia Suomessa on, mikä on todella pieni promille suomalaisista, niin jos näille onnettomuudekseen siihen koukkuun joutuneille sitä roinaa ilmaseks jostain jaettais ja saatas nää ihmispolot siten pysyttelemään poissa rikoksista ja kykenemään jotenki viettämään ihmisarvosempaa elämää, niin sitä voi verrata siihen jos vaikka diabetes sun muut lääkkeet ois/onko? ilmasia.

    Pieni kansantaloudellinen menetys kenenkään veronmaksajan yhtään mistään, mut rikostentorjunnassa sillä vois olla dramaattinen vaikutus yleiseen päihdeskeneen.
    Ja siihen imageen mikä on pollen vetäjällä, eli henkilö ei ois mikään edes missään mielessä kiehtova katunarkkari vaan kroonikko siinä missä kuka tahansa invalidi jolle yhteiskunta kustantaa lääkkeensä.
    Ja kuka nuori sellaseen haluis samaistua?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


??? kirjoitti:

Vantaan kokoomusnuoret:
Heroiinista riippuvaisille huumetta Kelan laskuun
5.12.2008 13:35

Vantaan kokoomusnuorten mielestä ei ole reilua pitää heroiinista pysyvästi riippuvaisia rikollisina, vaan heille on tarjottava apua ja hoitoa. Tarvittaessa vaikka heroniinia reseptillä ilmaiseksi.

Vantaan kokoomusnuorten mielestä huumeongelman ratkaiseminen vaatii uudenlaista ajattelua.

- Kokoomusnuoret olivat syksyllä talkoilla keräämässä huumeneuloja Männistön puistossa Tikkurilassa. Tunnissa löytyi tusinan verran ruiskuja. Ongelman ratkaisemiseksi huumepolitiikka on voitava tarkastella muustakin kuin rangaistusnäkökulmasta, sanoo Vantaan kokoomusnuorten puheenjohtaja Kalle Fagerman.

Pohjaksi hän ehdottaa Sveitsin mallia.

- Sveitsissä on ollut vuodesta 1994 asti kokeilu, jossa heroiinia on annosteltu reseptillä niille riippuvaisille, joihin mitkään korvaushoidot eivät ole tehonneet. Ohjelmassa on tällä hetkellä noin 1300 käyttäjää, jotka ovat saaneet heroiiniannoksen kaksi kertaa päivässä valvotuissa erikoisklinikoissa, joita on yhteensä 23 eri puolilla maata.

- Viime viikonlopun kansanäänestyksessä kokeilu hyväksyttiin Sveitsissä pysyväksi käytännöksi 68 prosentin äänten enemmistöllä, kertoo Fagerman.

Yhteiskunnallisesti kannattavaa

Ehdotatteko siis todellakin, että suomessakin huumeriippuvainen voisi saada päivittäiset annoksensa Kelan reseptillä ja annokset kustannettaisiin verovaroilla.

- Sveitsissäkin valvottu käyttö koskee vain niitä, joihin on jo koeiltu vieroitushoitoja, mutta ilman tuloksia. Vieroitukseenkin käyttäjät saataisiin helpommin, jos heidän ei tarvitsisi pelätä vankilaa.

Fagerman uskoo, että valvotun käytön myötä huumeidenkäyttäjien aiheuttamat lieveilmiöt katoaisivat. Huumeostoja ei myöskään tarvitsisi rahoittaa rikoksilla ja yliannostuksesta johtuvat kuolemat loppuisivat.

- Valtion laillisia teitä hankkimana huume ei ole kallista, kuten katukaupassa. Olen aivan varma, että se tulisi kokonaisuutena yhteiskunnalle halvemmaksi kuin laiton käyttö seurauksineen, vastaa Fagerman.

- Sveitsissä monet narkomaanit ovat voineet hoidon ansiosta viettää tavallista perhe-elämää ja käydä töissä. Kun heroiiniriippuvuus on luokiteltu sairaudeksi, siitä on tullut vähemmän kapinallista; heroiinistin imagosta on tullut luusereiden touhua, hän sanoo.

JOUNI VILERMO
[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu