Itse olen 24-vuotias nainen ja vanhempien kanssa asustelen. Yritän nyt muuttaa pois, kun en ole enää niin kovin masentunut.
Todella jotenkin noloa asua vielä kotona.. Olen muita?
Todella jotenkin noloa asua vielä kotona.. Olen muita?
Miten asutte?
HiukanNoloaMuttaTuotaNoin
131894
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Lähde sitten vasta kun tilanne vaatii tai olet itse siihen valmis. Nuoret muuttavat nykyään liian aikaisin itsellisiksi. Sitten vasta olisi oikea aika muuttaa kun on henkisesti ja taloudellisesti kypsä.
Jos kuitenkin muutat, siulla on varmasti aina avaimet kotiin, sinne syntymä sellaiseen .
Tsemppiä tulevaan!
Muista, me elämme itsellemme, emme muita miellyttääksemme.
24 kun muutin pois kotoa, joten on meitä muitakin. Häpesin sitä myös suuresti, vaikka ihan turhaan.
Itse muutin heti peruskoulun jälkeen 100km päähän kotonta opiskelujen takia, olin silloin 15v 10kk. Kun asuu kotona niin on sentään muita, ei ole täysin yksin. Kun on asunut lähes puolet elämästään täysin yksin, niin sitä tuntee olonsa todella yksinäiseksi.
Ei se ole huono asia jos asuu kotona, on ainakin seuraa. Ja niinhän se yleensä menee että miehet muuttaa kotonta asumaan yksin ja monet naiset muuttaa suoraan asumaan miehen kanssa, eikä ehkä asu koskaan yksin.
asustelen vielä kotona.. olen 22v ja mies vielä :D
Olen ollut ehkä noin 8 vuotta välillä todella masentunut välillä ok. Yksinäinenkin olen ollut nämä vuodet. Jotenkin kaikki vaan karkasi käsistä yläasteen jälkeen, ei huvittanut nähdä kavereita vaan erakoiduin mieluummin. Paniikkihäiriötäkin oli alle parikymppisenä koko ajan.
Jotenkin kaikki on nyt valoisampaa. Kuukausi sitten tutustuin varsin mukavaan mieheen. Oikeestaan ensimmäinen kerta, kun edes ajattelen seurustelua. Vasta tänä vuonna olen alkanut tapailla miehiä.
Opiskelen ja opiskelukaverit otaksuvat minun asuvan jo yksinäni. En ole ottanut puheeksi sitä, että asun vanhempien kanssa. Ehkä pk-seudulla ollaan vähän kapeakatseisempia, jos tämän ikäinen vielä himassa elelee.
Aion kyllä muuttaa, koska olisi aivan mahtavaa kutsua omaan kotiin opiskelukavereita tai entisiä kavereita, mikä nyt on täysmahdottomuus.
Kivoja jouluja kaikille:)
jotka ovat asuneet kotona kauemminkin kuin sinä eri syistä. Esimerkiksi eräs henkilö on asunut yli 30-vuotiaaksi ja hän todella aina ollut ikäisekseen henkisesti kypsä sekä itsenäinen ihminen.
Itsekin muutin vasta tuossa vaiheessa lopullisesti kotoa eli välillä asuin erikseen ja sitten asuin vanhempien luona kun oli halvempaa kuin vuokrata asunto itselle.
Kannattaa tietysti muuttaa pois jos vain edellytykset siihen on koska se voi myös selkeyttää omaa ajatusmaailmaa ja toisaalta helpottaa masennusta.
Ei kannata nolostua siitä koska totuushan on se että ehdit asua ilman vanhempiasi hyvin pitkään.
Olin 24-vuotias kun muutin omaan pieneen yksiööni ison pankkilainan kanssa. Olin jo silloin vakituisessa työsuhteessa. Myöhemmin vaihdoin yksiön kaksioon ja juuri äsken olen vapautunut pankkilainastakin. Aikaa on kulunut parikymmentä vuotta ja koko ajan olen asunut yksin enkä ole varsinaisesti seurustellut kenekään kanssa. Joskus olisi mukavaa jos tuonne peiton alle ei tarvitsisi yksin mennä mutta joskus on erittäin mukavaa jos ei ehdi siivoamaan niin sen kaaoksen näkee vain minä.
Masennuksesta en ole kärsinyt eikä se yksinäisyys ole koskaan kaatunut päälle. Mutta joskus kun muut kertoo viikonlopun vietoistaan tai lomamatkoistaan niin en kerro omistani. Jotenkin tuntuisi nololta kertoa aina että yksin minä kuljen.
Itse asuin 20-vuotiaaksi kotona, kunnes muutin kaverin kanssa yhdessä asumaan vähäksi aikaa. Sitten kaksykkösenä muutin takaisin vanhempien luokse, kunnes vasta 24-vuotiaana muutin yksin asumaan. Vaikka tosin majailen vanhempieni luona puolet viikosta vieläkin ja puolet olen omassa kämpässäni. Joten ei voi sanoa että täysin yksin asun vieläkään.
Mutta ensi vuonna pitäisi alottaa taas opiskelu, ja silloin ei enää ehdikään vanhempien luokse mennä hirveän kauaksi aikaa, joten mitä todennäköisimmin sillon viimeistään voin sanoa, että asun yksin.
Eräs lapsuudenystäväni, joka on varsin sosiaalinen ja itsenäinen, asuu vieläkin vanhempien kanssa, vaikka on minua pari kuukautta vanhempikin. Ei hän sitä itse mitenkään huonona vaihtoehtona näe...
28m2 yksiö. muutin tähän jo 2005 tammikuussa. kohta tulee neljä vuotta täyteen.
tapoin 2005 kesällä hämähäkin tuohon puolen metrin päähän seinään. siinä se on vieläkin. en raaski ottaa sitä pois siitä. se on vähän kuin kämppäkaveri :D
haluaisin koiranpennun tänne kaveriksi (minkäänsortin ihmistä kun ei voi saada) haaveeksi tietenkin jää, enhän minä tänne kerrostaloyksiöön voi koiraa ottaa. masentuisi vain raukka niinkuin minäkin :(
Jos haluat koiranpennun niin ota sellainen, kyllä se koira yksiöön mahtuu. Se on kuule sinunkaan enää siinä vaiheessa vaikeaa masentua kun koiran kanssa riehut ja koirapuistoissa saa ainakin juttkavereita, kuin myös lenkeiilä. Sitä paitsi koira ehkäisee masennusta. Itse en voi ottaa allergian takia, mutta muuten kyllä hommaisin heti.
tietysti noinkinpäin ajatella :) maailmassa ei taida ihmistä ollakkaan joka koiranpennun kanssa masentuisi. koiraa ei vaan hankita esim vuodeksi vaan sen koko eliniäksi. ei siis mikään pieni hankinta todellakaan. mutta pitääpä miettiä vielä. ainakin kokemusta olisi koirista jo vuodesta -95 joten sen puolesta voisi olla helppoa. pelkkä ajatus koiranpennusta vipeltämässä täällä kämpässä saa dopamiinit virtaamaan.
Se koira myös toisi ja ne lenkit säällä kuin säällä. Mutta on siinä hyviäkin puolia, ei voi jumittua neljän seinän sisälle ja rypeä itsesäälissä. Itsellä on oollut myös koiria, ja kyllä vieläkin ajattelen joka päivä, että jospa vain saisi koiran.