rikonko lakia ?

petetty

Kyllä on tullut viikon aikana mieleen kaikenlaisia ajatuksia, mutta en ole löytänyt netistäkään vastausta että rikonko jollakin tavalla lakia seuraavassa asiassa.

Pieni johdanto ensin....

Eräs ihana, kiva, suloinen, huumorintajuinen ja muutenkin rakastettava nainen sai minut ihastumaan itseensä ja luulen että hän oli tosissaan vaikka tiesin kyllä sen että hän on naimisissa kuten minäkin....

Tämä tapahtui vuonna 2007 toukokuussa ja välimme menivät lopullisesti poikki pariviikkoa sitten.

Meillä oli usein puhetta siitä että eroaisimme puolisoisttamme ja muuttaisimme yhteen ja itse olin alusta saakka mukana ja olin valmis eroamaan milloin vaan, koska minulla ei mennyt hyvin eikä mene vieläkään, niin kuin ei myös hänellä omassa liitossaan.

Tätä kesti sen noin puolitoista vuotta ja välillä raivosimme toisillemme erinäisistä asioista kun ei pystytty näkemään toisiamme kuin viikon, kahden välein pari tuntia kerrallaan.

Minä olin valmis lähtemään ja luulin että myös hän, mutta luulin väärin...

Sitten ikäänkuin vihjeeksi laitoin ilmoituksen treffipalstalle josta myös hän luki sen ja laittoi välimme poikki.

Kyllä hän sen tiesi että voin tehdä mitä vaan sen eteen ja ei haittaa näkeekö tuttavat taikka vaimo ilmoitukseni, koska en todellakaan tahtonut tulla näin hyväksikäytetyksi, mutta ehkä tämä on kasvun paikka. Niin tämä ilmoitus oli todella selkeä, ja siinä oli viisi kuvaa minusta, joten kyllä luultavasti on joukossa sellaisiakin jotka tuntevat minut mutta siinäpäs näkevät sitten että varattu mies etsii seuraa.

Minä siis en halunnut jäädä polkemaan paikalleni ja siksi tahdoin että hänen silmänsä avautuisivat.

Tämän lisäksi otin vielä puolentoistavuoden ajan hirvittäviä riskejä ja olimme varmasti kymmeniä ja kymmeniä kertoja meillä rakastelemassa, kun vaimo oli töissä. Olisi voinut tulla milloin vain, sairastua kesken päivän taikka jotain muuta, mutta rakkaus on sokee niinhän se menee ja olin valmis eroamaan jos olisi ollut tarvis niin milloin vaan.

Nyt tulemme asian ytimeen....

Viimeinen tapaamisemme oli siis aika vasta ja silloin hän sanoi suoraan minulle " EN AIO OTTAA EROA ".

Nyt olen tehnyt niin että paljastan kummankin suhteen, olen sen tehnyt jo kotona ja nyt paljastan myös hänen miehelleen sen.

Olen soittanut hänen työpuhelimeen ja vihjaissut että olen ollut hänen vaimonsa kanssa tekemisissa.... Tämä oli ensimmäinen askel.
Hän ei kuitenkaan ole ottanut yhteyttä minuun siinä mielessä että olisi jarruttanut menoani.

Toinen askel oli, että lähetin neljä sivua pitkän saatekirjeen ja kaikki hänen s-posti viestinsä minulle jossa on todella paljastavaa tekstiä, hänen työpaikalleen,hänen omalla nimellään jotta hän tietäisi että olen edelleen paljastamassa myös häntä....

Nyt sitten kolmas askel on tämä johon toivoisin jonkun teistä tietävän vastauksen, koska kirjesalaisuus on kahden ihmisen välinen salaisuus.
S-postiin kirjoitin jo hänelle että jos hän tahtoo niin voidaan sopia vielä että hän ottaa yhteyden minuun niin silloin en tekisi niin mitä aion tehdä.

Olen siis aikonut seuraavaksi lähettää hänen miehensä nimellä kirjatun kirjeen ja samat s-posti viestit mitä hän oli mulle lähettänyt ja saate kirjeen jotta hänen ei tarvitse sitä eroa ottaa.
Luultavasti hän pääsee riutuvasta liitosta hänen miehensä toimesta, tai sitten ei.... Joka tapauksessa minä lähden omastani.
Hän ei välittänyt minusta niin paljoa että olisi jättänyt miehensä vaikka aina sanoi että hänellä ei ole minkäänlaisia tunteita sitä kohtaan.
Kuitenkin puhui kokoajan että hänellä on todella syvät tunteet minua kohtaan ja että kotona kaikki on niin helevetin vaikeaa.

Rikonko siis lakia jos lähetän salarakkaani miehelle meidän välisen s-posti kirjeet puolentoista vuoden ajalta????

T: petetty

10

963

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • että...

      olet säälittävä roikkuja...
      Noin siinä käy kun alkaa säätää..Mene itteesi..
      Teet ittestäsi naurettavan teinin..

    • Saat syytteen!

      Joudut naurun alaiseksi!

      Saat tuomion!

      Kaikki pitävät sinua PELLENÄ!
      (eikä tollasen pellen takia kyllä erota, hämmästyt vielä)

      Miksi tekisit tuon kaiken? en ole katkera, mutta kuitenkin...?

    • no huhhuh

      kirjesalaisuuden. Lisäksi, tuohan on uhkailua! Yritätkö uhkailulla kenties saada hänet muuttamaan mielensä? Et vissiin kestänyt torjuntaa.
      Todella kamalaa, tuli jostain syystä kauhean ahdistunut olo. Se, että SINÄ tulit torjutuksi ei tarkoita sitä, että sinun pitäisi samantien pilata kaikkien muidenkin asianosaisten elämä! Ja nimimerkkisi "petetty". Ei jumalauta! Entäs vaimosi sitten?

    • Olet jo niin syvällä

      Oman itsesi takia päästät kokonaan irti ja lähdet mietiskelemään omaa elämääsi jonnekkin autiosaarelle vuodeksi pariksi.
      Hyväksy se tosiasia että et tule elämään tämän salarakkaasi kanssa yhteistä vanhuutta.
      Mieti myös että sinä olisit voinut tehdä ratkaisusi oman avioerosi puolesta jo silloin kun aloitit vaimosi pettämisen. Näin vaimosikin olisi saanut mahdollisuuden jo silloin omaan elämäänsä ja ehkä uuteen suhteeseen.
      Tosi upea pariskunta olettekin olleet salarakkaasi kanssa! Sinä mietit millaisia riskejä otit rakkaasi takia mutta et mieti kuinka loukkasit vaimoasi. Hän on kuitenkin ihminen?
      Mikään ei voi loukata enempää kuin se että puoliso tuo yhteiseen kotiin (vuoteeseen?) vieraan naisen ja niin hienosti kuin asian ilmaisit rakastelee siellä tämän kanssa.
      Et tietenkään ole voinut luvata rakastavasi vaimoasi hamaan loppuun saakka mutta rehellinen olisit voinut hänelle silti olla.
      Muista myös että tämä rakkaasikaan ei ole voinut luvata rakastaa sinua loppuun saakka ? tiedät kokemuksesta jo että niin se ei näytä menevän.
      Ethän sinäkään rakastanut vaimoasi?

    • katkera mies

      sitä saa mitä tilaa
      ensin petit vaimosi ja nyt salarakas pettää sinut ,,se on sinulle oiken ,,olet yksi niistä luusereista joista puhutaan..ota reppu selkään ja mene mettään ja .....mieti eläämäsi ..jätä kaikki muu vähäksi aikaa ..että pääset tuosta katkeruudesta ,,ihan järkyttäävä ja et voi syyttää muutako itseä ja omaa tyhymytään ..jos selviät tuosta toivottavasti olet oppinut jotain tärkeää ..ettei toisia ihmisiä käytetä hyväksi!

      • Ihan oikein teet.

        Jos ämmä leikkii toisen tunteilla niin anna palaa, pane kuseen korviaan myöten, että ämmä oppii.


    • Mennis

      Et saa tuosta kuin pahan mielen itsellesi. Ikinä et anna anteeksi itsellesi, jos niin raukkamaisesti teet, että kerrot. Miksi haluat satuttaa niitä viattomia osapuolia. Rakatajattaresi on tehnyt sinulle kantansa selväksi. Noilla tempuilla saat hänet vain raivostumaan sinulle lopullisesti. Miten saatatkin olla noin täynnä itseäsi. Sinun rakkaudessasi ei ole mitään aitoa. Se on vain itsekästä. Oikea rakkaus on pyyteetöntä.

      Helvetti, sähän olet ihan idiootti. Pahempi kuin minä!

      • toimintaa

        Mene itseesi, jos pystyt!


    • -maissi-

      Sähän olet täysin hullu. Etkö ymmärrä, mitä hän sanoi sinulle? Jos ei eroa, niin EI eroa. Ja noilla tempuilla mitä teet, tai olet suunitellut tekeväsi. Et tule saamaan häntä ikinä takaisin. Vaikka olisit AINOA mies maailmassa.

      Hakeudu hoitoon !

      • ihmisiä ollaan

        Et taida huomata, että aloituksen kirjoittanut mies on surusta niin sekaisin, ettei tiedä mitä tekee. Nimittely vain satuttaa turhan päiten,sitä ei kannata harrastaa.
        Itsellä hieman samantapainen tilanne;
        olen harvakseltaan (kerran-pari vuodessa)
        tapaillut toista miestä, joka on varattu kuten minäkin.
        Haluaisin erota omasta miehestäni, mutta
        hän on kovin heikko ja ns. riippuvainen persoonallisuus. Hän ei ole itse yhteisten yli 10 vuoden aikana ollut minulle uskollinen-
        alkuvuosina jäi kiinni pettämisestä useinkin.
        Silloin tutustuin tähän toiseen mieheen,
        jolla taitaa olla voimakkaatkin tunteet minua kohtaan?...
        Pidämme salaa yhteyttä edelleen, koska
        minusta oma mieheni ei ole luottamuksen arvoinen. Me emme harrasta seksiä,
        vaan keskustelemme, käymme syömässä tai leffassa, haaveilemme karkaavamme yhdessä sitten kun molempien lapset ovat täysi- ikäisiä.
        Ehkä karkaammekin.
        Teemmekö väärin???


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9910
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      404
      4321
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      90
      2976
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2855
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      229
      2654
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2644
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      153
      1835
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      70
      1691
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1620
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1423
    Aihe