henkisesti melkein kahden vuoden yrityksen jälkeen...clomiresepti oottaa hyllyssä, mutta seurantaultrat osuis joululle joten pyhitetty loppuvuosi "vapauttavalle" peiton heiluttelulle=))
Nyt kp2, masentaa kovasti mutta kaipa tällä kaikella on tarkoituksensa... yritys alotettu 02/07. mites te muut samassa tilanteessa nostatte hännän pystyyn?=))
Nyt kp2, masentaa kovasti mutta kaipa tällä kaikella on tarkoituksensa... yritys alotettu 02/07. mites te muut samassa tilanteessa nostatte hännän pystyyn?=))
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jokaisella on tietysti omat tapansa selviytyä. Mä yritän keskittyä muihin asioihin ja olla onnellinen siitä mitä mulla on. Se että meillä on koiria on ollut osasyy positiivisempaan suhtautumiseen. Niinkuin sanotaan lemmikit toimivat eräänlaisina terapeutteina ja meidän sesset ovat juuri sitä. Aina sylissä ja lenkille viemässä.
Todella vaikeaa se on yrittää miettiä muita asioita kun suurin murhe vaanii koko ajan,mutta tärkeintä on että et katkeroituisi, vaan yrittäisit katsoa eteenpäin luottavaisin mielin.
Tsemppiä! =D
Meillä yritys alotettu elokuussa 06. Nyt vähän sama tilanne eli ilmeisesti kaikki siirtyy joulun takia taas kuukaudella eteenpäin...ärsyttää ihan suunnattoman paljon!! Jos ovis ois tullu ajoissa tässä kierrosssa niin meiän alkionsiirto ois onnistunu vielä ennen joulua. Meillä siis hoidot menossa hyvää vauhtia, ekaa pakastesiirtoa odotellaan.. Mutta kyllä niin ottaa päähän tää odottelu että masennus on vaihtunut suoraan sanottuna vitutukseks..
Mä en kyllä jaksa uskoa että tällä ois mitään "tarkoitusta"..miks ihmeessä ihmisiä koetellaan näin??
Muistan kun olimme lapsettomuushoidoissa ensimmäisen kerran siis IFV hoidoissa ja se epäonnistui munulta 7 kertaa, olin aivan loppu. Tulin masentuneeksi ja sainkin masennusläkettä puolen vuoden ajan en tuntenut itseäni enään edes naiseksi koska en saanut kokea raskauden ihmetta ja synnytystä. Verstailin aina itseäni lähituleviib naisiin ja heidän vauvoihin. Lopulta 12 vuoden jälkeen tulin raskaaksi. Ja nyt vaikka on se lapsi sen voin sanoa ettei se synnytys tee naisesta naista vaan kasvattaminen, ja minä en näe naiseuden mittapuuna raskautumista, monet tulevat raskaaksi ja synnyttävät vailla mitään äidillistä hoivaviettiä. Kannattaa muistaa se oma naiseus tässä raskaassa elämänvaiheessa. Vieläkin yritämme toista luovutan kohta itse en jaksa. Ja olemme adoptiojonossa. Ikää on minulla 39.
Yritystä vuodesta 2003. Otti tosi koville kun ei parin vuoden sisään tapahtunut mitään. Hoitoihin menoakin mietittiin vuosi. Rankkoja vuosia, joiden seurauksena parisuhde rikki. Me ei vaan kestetty sitä että lasta ei kuulunut. Syy nyt tiedetään, siittiöitä vähän ja liikkuvat huonosti ,hoito ICSI, vaan sinne ei menty kun minä jänistin. Pelkään hoitoja ja sitä että nyt tehdäänkin lasta parisuhteen korjaamiseksi ja sitä en halua. Paljon on tämä asia minua muuttanut ihmisenä.Mutta vahvempi olen nyt kuin muutama vuosi sitten.