Eikö voisi

nyt puhaltaa koko peliä poikki.

Kaikki asiallista keskustelua kaipaavat rekisteröisivät itselleen nimimerkin niin olisi selvää kenen kirjoituksia jutut ovat.

Silloin olisi helpompi nähdä häiriötarkoituksessa laitetut jutut ja ei tarvitsisi tarttua niihin.

Minä en aikanaan osaa yhdistää kaikenlaisia viestejä jonkin yhden henkilön tekemäksi häirinnäksi.

Enkä ymmärrä miten se joltain toiseltakaan onnistuisi.

Toisekseen joku rauhaa rakastava henkilö voisi laittaa anomuksen palstan sheriffin tehtävään.

47

1544

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Admin

      Kun tämä todellinen häirikkö on itse syyttäjä ahdas portti, tässä näyte jota jatkuu vuodesta toiseen. Mitä hyödyttää jos arvon herra vaan jatkaa tyylillään. Tässä näyte. Kopio tuolta alempaa. Ratkaisu löytyisi kun kyseinen herra oli kuka hyvänsä heitettäisiin ulos palstalta niin kuin aiemminkin on tehty. Häneltä puuttuu täydellisesti toisen kunnioitus, haveksii toisen oikeutta omaan mielipiteeseen.

      >>>>>>>Sinulta puuttuu sekä kristinopin tieto, että hengellinen ymmärrys
      Ahdas portti 6.12.2008 klo 05.56
      Älä sinä hölise tyhjiä ja osoittele muita sormellasi, vaan ala lukemaan Jumalan sanaa ja kirkkohistorioita. Avauksessa tuli tosiasiat hyvin esiin kiteytettyinä, mutta sulla on sekä puurot että vellit omissa housuissasi. :-))))

      Lämmittää mukavasti eikö totta, ainakin vähän
      aikaa. :-)))

      • tohon edelliseen

        täällä rauhoittuisi todellakin.

      • vahvistaa

        Sanan vastaiset kirjoitukset? Itse pidän juuri tuollaista rakkauden osoituksena kuolematonta sielua kohtaan.
        Vaikka se sotiikin ylpeyttä vastaan. Sanan valinnoissa on tosin toivomisen varaa, mutta kelläpä meistä ei olisi vikoja?

      • alkioaste
        tohon edelliseen kirjoitti:

        täällä rauhoittuisi todellakin.

        tuovansa rauhan maan päälle? Eipä tainnut sanoa!

      • Niilo M
        vahvistaa kirjoitti:

        Sanan vastaiset kirjoitukset? Itse pidän juuri tuollaista rakkauden osoituksena kuolematonta sielua kohtaan.
        Vaikka se sotiikin ylpeyttä vastaan. Sanan valinnoissa on tosin toivomisen varaa, mutta kelläpä meistä ei olisi vikoja?

        "" Itse pidän juuri tuollaista rakkauden osoituksena kuolematonta sielua kohtaan.
        vahvistaa 6.12.2008 klo 12.02"""""""""""""""""

        Samaa mieltä, koska jokaisesta turhasta sanasta joutuu kerran vastaamaan Herran edessä, niin eikö silloin olekin suurinta rakkautta jotta estämme turhien sonojen teko mahdollisuudet.

      • itse olla
        Niilo M kirjoitti:

        täydellisyyden tavoittelija! Vai estätte turhia sanoja! Ala siis itsestäsi. Löytyisikö jotakin kilvoittelua ja Sanan mukaan ojentautumista? Puuttuuko rakkaudesta? Toisten kuormien kantamisesta? Onko yhtään rikan kaivamista? Oma malka tuntematta?

        Kyselen tätä Niilolta

      • jeesuslainen...
        itse olla kirjoitti:

        niin vihjeistä päätellen oletetaan , että häirikkö onkin täydellisyyden tavoittelija.Täydellisyyden tavoittelijan puolisona sanon, että hän ei ole ollut tällä palstalla kirjoittelemassa noin kuukauteen tai yli.Älkää sotkeko häntä mihinkään!!!!!

        Toivottavasti ei Ahdas Porttikaan eikä kukaan luule sellaista.Täällä on paljon häiriköitä ja me uskallamme kyllä kirjoittaa omalla nimimerkillä silloin kun on tarvetta , mutta olemme oikeasti syntinä tämän palstan hyljänneet.Niin kamalaa on täällä kielenkäyttö useilla kirjoittajilla eikä Ahdas Portti kaikkein vähiten sinulla.Ystävänä tämän rakkaudella sinulle sanon.

      • ***
        itse olla kirjoitti:

        täydellisyyden tavoittelija! Vai estätte turhia sanoja! Ala siis itsestäsi. Löytyisikö jotakin kilvoittelua ja Sanan mukaan ojentautumista? Puuttuuko rakkaudesta? Toisten kuormien kantamisesta? Onko yhtään rikan kaivamista? Oma malka tuntematta?

        Kyselen tätä Niilolta

        Eikö kristitty saisi olla täydellisyyden tavoittelija?
        Mitähän Jeesus mahtaa tarkoittaa tällä vuorisaarnassa olevalla kehoituksella(Matt.5: 48): "Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen"? Tai Jaakob kirjoittaessaan (Jaak.1:4): "Ja kestävyys johtakoon täydelliseen tulokseen, jotta olisitte täydellisiä ja eheitä, ette vajaita miltään kohden"?

      • jokaisen kristityn pitäisi ...
        *** kirjoitti:

        Eikö kristitty saisi olla täydellisyyden tavoittelija?
        Mitähän Jeesus mahtaa tarkoittaa tällä vuorisaarnassa olevalla kehoituksella(Matt.5: 48): "Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen"? Tai Jaakob kirjoittaessaan (Jaak.1:4): "Ja kestävyys johtakoon täydelliseen tulokseen, jotta olisitte täydellisiä ja eheitä, ette vajaita miltään kohden"?

        Ei ole pahasta vaan päinvastoin, jokaisen kristityn pitäisi pyrkiä täydellisyyteen, muuten ei ole uskoa ymmärretty alkuunkaan.

      • Ajatuksia sanoja ja tekoja ...
        alkioaste kirjoitti:

        tuovansa rauhan maan päälle? Eipä tainnut sanoa!

        Sota on vain lihaa vastaan.
        Ajatuksia sanoja ja tekoja jotka ovat Jumalan sanaa vastaan. Näitä vastaan Jeesus ei tuonut rauhaa vaan sodan.

        Halveksiminen tuomitseminen ja rumasti puhuminen on lihan töitä ja näitä vastaan on sota.

      • teuta
        Niilo M kirjoitti:

        "" Itse pidän juuri tuollaista rakkauden osoituksena kuolematonta sielua kohtaan.
        vahvistaa 6.12.2008 klo 12.02"""""""""""""""""

        Samaa mieltä, koska jokaisesta turhasta sanasta joutuu kerran vastaamaan Herran edessä, niin eikö silloin olekin suurinta rakkautta jotta estämme turhien sonojen teko mahdollisuudet.

        Tämä turhien sanojen teko, on sellainen seikka. Että sinä et vastaa toisen puolesta, vaan jokainen ITSE.

        Samoin sen estäminen ei ole rakkautta, vaan se on Diktaattrimaista, joten eläkää ihmisiksi.

      • jeesuslainen...
        jokaisen kristityn pitäisi ... kirjoitti:

        Ei ole pahasta vaan päinvastoin, jokaisen kristityn pitäisi pyrkiä täydellisyyteen, muuten ei ole uskoa ymmärretty alkuunkaan.

        nyt vain luulen , että kyse ei ollut siitä asiasta!

        Kaikki täällä koitetaan kääntää.

    • pitäisi purkaa barrigaadit. Tällainen ryhdistäytymistoimenpide ei kuulu olla ketään vastaan suunnattu, eikä ketään pidä ylenmääräisesti puolustaa, koska se jakaa heti porukan.

      Jos olemme yhteisesti havainneet keskusteluilmapiirissä parantamisen varaa, ei sovi varata optioita kenellekkään jatkaa samaan tyyliin.

      • Toista ei tuu

        Palstan ongelmat eivät poistu nimimerkkien rekisteröinnillä. On vain yksi tie:
        - Ahdas portti alkaa esiintyä ihmisiksi
        - Selviä kristillisiä neuvoja lakataan
        nimittämästä häiriköinniksi.

        Toinen vaihtoehto:
        - Ahdas portti häipyy täältä hevon kuuseen!

        Ahdas portti saa valita.
        Hänen pelinsä lopetetaan joka tapauksessa.

      • ap:n epäkristillinen käyttä...
        Toista ei tuu kirjoitti:

        Palstan ongelmat eivät poistu nimimerkkien rekisteröinnillä. On vain yksi tie:
        - Ahdas portti alkaa esiintyä ihmisiksi
        - Selviä kristillisiä neuvoja lakataan
        nimittämästä häiriköinniksi.

        Toinen vaihtoehto:
        - Ahdas portti häipyy täältä hevon kuuseen!

        Ahdas portti saa valita.
        Hänen pelinsä lopetetaan joka tapauksessa.

        Olen samaa mieltä, siitä että ap:n epäkristillinen käyttäytyminen lopetetaan joka tapauksessa.
        Häiriköintiä on jatkunut ainakin vuoden ja on korkea aika tehdä siitä loppu. Nuhdellaan Jumalan sanalla vaikka tuhansia kertoja, kunnes Jumala tekee siitä lopun. Ei Jumala anna itseään loputtomasti pilkata.

      • Tex viller
        ap:n epäkristillinen käyttä... kirjoitti:

        Olen samaa mieltä, siitä että ap:n epäkristillinen käyttäytyminen lopetetaan joka tapauksessa.
        Häiriköintiä on jatkunut ainakin vuoden ja on korkea aika tehdä siitä loppu. Nuhdellaan Jumalan sanalla vaikka tuhansia kertoja, kunnes Jumala tekee siitä lopun. Ei Jumala anna itseään loputtomasti pilkata.

        Noilla kannanotoilla vihneen jälkeen, ette pitkälle pötki: Teillähän vasta kerettiläisiä ajatuksia on, luuletteko olevanne uskovaisia .
        Minä carsossn olemme sitten, lähes uskovaisia.

      • hellille tunteille
        Tex viller kirjoitti:

        Noilla kannanotoilla vihneen jälkeen, ette pitkälle pötki: Teillähän vasta kerettiläisiä ajatuksia on, luuletteko olevanne uskovaisia .
        Minä carsossn olemme sitten, lähes uskovaisia.

        Kyllä noista pyhimyksistä tulee raamatua ajan fariseukset voimakkaasti mieleen.

        He syyttivät JEESUSTA esim pyhätyöstä ja etenkin SYNTISTEN kanssa seurustelusta. mm....

        Ettekö syyttäjät huomaa, EI AP:n sanoja vaadita teiltä viimeisellä tuomiolla! VAAN VASTAATTE ITSE rakastamattomuudestanne. Se on se käsky, jonka Jeesus antoi: Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseäsi!

        Te haluatte poistaa pahan keskuudestanne. Te PYHÄT ! Hävetkää, jos osaatte. Joka itsensä ylentää, se alennetaan. Tämä koskee jokaista vainolaista, joka ajattelee olevansa hänen yläpuolellaan.

      • tuomion pasuuna
        hellille tunteille kirjoitti:

        Kiirehtikää AP:n vainolaiset armoistuimelle, jos vielä saatte katumisen armon.

        Olette varmaankin olleet koulukiusaajia koko joukko. Vähänkin erilainenhan joutuu kiusatuksi.
        Tämä näyttää samanlaiselta.

        Kiirehtikää Sanan ääreen ja rukoilkaa, että Herra kirkastasi armon valtakuntansa syntisille.
        Jos Sana ei kirkasta, ihminen helposti alkaa luulevansa synnitön ja SE ON VIHOLLISEN VALE!

      • tajua ja rehellisyyttä
        tuomion pasuuna kirjoitti:

        Kiirehtikää AP:n vainolaiset armoistuimelle, jos vielä saatte katumisen armon.

        Olette varmaankin olleet koulukiusaajia koko joukko. Vähänkin erilainenhan joutuu kiusatuksi.
        Tämä näyttää samanlaiselta.

        Kiirehtikää Sanan ääreen ja rukoilkaa, että Herra kirkastasi armon valtakuntansa syntisille.
        Jos Sana ei kirkasta, ihminen helposti alkaa luulevansa synnitön ja SE ON VIHOLLISEN VALE!

        Sinulle voisi toivoa ymmärrystä asioihin.
        Ei se ole kiusaamista, jos pyytää Ahdasta porttia kohtelemaan toisia kirjoittajia kunnioittavasti ja asiallisesti!
        Asiaa pidetään yllä niin kauan, kunnes tulee muutos.

      • hoh-hoijaa!
        tajua ja rehellisyyttä kirjoitti:

        Sinulle voisi toivoa ymmärrystä asioihin.
        Ei se ole kiusaamista, jos pyytää Ahdasta porttia kohtelemaan toisia kirjoittajia kunnioittavasti ja asiallisesti!
        Asiaa pidetään yllä niin kauan, kunnes tulee muutos.

        Kyllä taitaa olla asiaa parannukseen hyökkääjillä monen vuoden ajalta. Kukaan ei riitele yksin.

      • hoh-hoijaa! kirjoitti:

        Kyllä taitaa olla asiaa parannukseen hyökkääjillä monen vuoden ajalta. Kukaan ei riitele yksin.

        Oletko tasajaon teologian kannattaja?

        Minusta se on hengellistä kommunismia, joku voi kannattaa sitäkin.

        Rakennustöissä käytetään lattioissa itsetasoittuvaa täytettä. Kun sitä kaadetaan tarpeeksi lattialle, se tulee täysin tasaiseksi ja vielä vatupassiin.

        Tällä periaatteella voidaan syyllisyydet tasata niin, että kaikki ovat yhtä syntisiä, joten anteeksipyyntiä tai antamista ei tarvita.

        Vakava kysymys tässä kuuluu seuraavasti: Mikä on Kristuksen osa tällaisessa ajattelussa?

      • teutatess
        vihne kirjoitti:

        Mikä on Kristruksen osa tälläisessa ? Eikö se tullut selville silloin, kun jotkut väittivät kommunistien ajatusta/Kristuksen , että jos toiset ottavat , sitten antavat kelle tahtoo, niin ero oli siinä , että Kristus sanoo: jos jollakulla on kaksi viittaa, antakoon toisen .

        Näiden lehmipoikien ajatus on ota anna katin kakkaa kanna .

      • teutatess
        vihne kirjoitti:

        Oletko tasajaon teologian kannattaja?

        Minusta se on hengellistä kommunismia, joku voi kannattaa sitäkin.

        Rakennustöissä käytetään lattioissa itsetasoittuvaa täytettä. Kun sitä kaadetaan tarpeeksi lattialle, se tulee täysin tasaiseksi ja vielä vatupassiin.

        Tällä periaatteella voidaan syyllisyydet tasata niin, että kaikki ovat yhtä syntisiä, joten anteeksipyyntiä tai antamista ei tarvita.

        Vakava kysymys tässä kuuluu seuraavasti: Mikä on Kristuksen osa tällaisessa ajattelussa?

        Ei koskaan
        voi olla silleen tasattu ettei tarvis anteeksi pyytää, Siis aina on puhuttu, että oli sitten synti kun synti, sitä ei voi pois panna muutatietä kuin anomisen tie .

        Muistan E. Nousiaisen ( ja niin varmaan monet) sanoi moda kertaa doi, dehkää parnnuksen lupauksia ja se johtaa parannukseen doi.

      • tasaaja
        vihne kirjoitti:

        Oletko tasajaon teologian kannattaja?

        Minusta se on hengellistä kommunismia, joku voi kannattaa sitäkin.

        Rakennustöissä käytetään lattioissa itsetasoittuvaa täytettä. Kun sitä kaadetaan tarpeeksi lattialle, se tulee täysin tasaiseksi ja vielä vatupassiin.

        Tällä periaatteella voidaan syyllisyydet tasata niin, että kaikki ovat yhtä syntisiä, joten anteeksipyyntiä tai antamista ei tarvita.

        Vakava kysymys tässä kuuluu seuraavasti: Mikä on Kristuksen osa tällaisessa ajattelussa?

        Olet kyllä uskon asioissa opillisesti aikas pihalla. Ei kyllä uskoisi, kun tietää esikoistaustasi.

        Kyllä sinun pitäisi tietää, että kun yhdessä käskyssä tulee ylitsekäyminen (ajatuksissa, sanoissa ja/tai töissä) on KAIKKI rikottu.

        Menestysteologia väärä syntikäsitys (pinnallinen) on sotkenut sinut opillisesti.

        Oikea itsensä tunteminen on sitä, että tuntee ja tiedostaa halut ja himot näitä käskyjä vastaan. Silloin on tarve jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa rientää ristin juurelle, uskossa.

        Ei milloinkaan pääse kasvamaan hengellisesti ylpeäksi ja omavoimaiseksi, vaan pysyy pienenä, nöyränä ja uskoo armosta.

        Säilyy ARMAHDETUN SYNTISEN IDENTITEETTI!!

      • Vihne!!

        Vertauksesi ole älykäs ja puhutteleva!
        Kristuksella ei todellakaan ole sijaa näillä oman pahuutensa puolustajien selityksissä:
        Sinä paha, minä paha, ollaan sujut katumatta!!

      • tasaaja kirjoitti:

        Olet kyllä uskon asioissa opillisesti aikas pihalla. Ei kyllä uskoisi, kun tietää esikoistaustasi.

        Kyllä sinun pitäisi tietää, että kun yhdessä käskyssä tulee ylitsekäyminen (ajatuksissa, sanoissa ja/tai töissä) on KAIKKI rikottu.

        Menestysteologia väärä syntikäsitys (pinnallinen) on sotkenut sinut opillisesti.

        Oikea itsensä tunteminen on sitä, että tuntee ja tiedostaa halut ja himot näitä käskyjä vastaan. Silloin on tarve jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa rientää ristin juurelle, uskossa.

        Ei milloinkaan pääse kasvamaan hengellisesti ylpeäksi ja omavoimaiseksi, vaan pysyy pienenä, nöyränä ja uskoo armosta.

        Säilyy ARMAHDETUN SYNTISEN IDENTITEETTI!!

        mutta myös paljon ja kiivaasti puolustelluista jutuista tulee sellainen olo: Kun Jumala on armahtanut ja antanut anteeksi, niin sitten ei enää tarvitse välittää kaverin tunteista yhtään mitään.

        Sehän on se tunnettu terapiamuoto: Anteeksiannettuja asioita ei saa käsitellä.
        Jokaisen pitää antaa anteeksi 490 kertaa päivässä.

        Tämä on vanhanaatamin teokogiaa, jota tässä harjoitetaan. Kannattaa miettiä kaksi kertaa mitä puolustaa.

      • teutatess
        hellille tunteille kirjoitti:

        Kyllä noista pyhimyksistä tulee raamatua ajan fariseukset voimakkaasti mieleen.

        He syyttivät JEESUSTA esim pyhätyöstä ja etenkin SYNTISTEN kanssa seurustelusta. mm....

        Ettekö syyttäjät huomaa, EI AP:n sanoja vaadita teiltä viimeisellä tuomiolla! VAAN VASTAATTE ITSE rakastamattomuudestanne. Se on se käsky, jonka Jeesus antoi: Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseäsi!

        Te haluatte poistaa pahan keskuudestanne. Te PYHÄT ! Hävetkää, jos osaatte. Joka itsensä ylentää, se alennetaan. Tämä koskee jokaista vainolaista, joka ajattelee olevansa hänen yläpuolellaan.

        Sinun kanssa, hellille tunteille, sanoit aika hyvin kokonaisuudessaan ." Pyhistä " eri toteen. Sanoisin vainolaisita, että he saavat vielä Isän kädestä, mitä kuuluu ja kuka käski .

      • teutatess

        Optioista kun puhutaan, en ymmärrä mitenkään että LILIUS on omasta mielestä 500 kertaa parempi kuin minä .

    • Ahdas portti

      Älkää osallistuko hänen kanssaan keskusteluun lainkaan.

      • Ahdas portti

        Pyydän anteeksi, että tämä häirikkö kirjoitaa näin. Olen anteeksipyytänyt veriruskeita kirjoituksiani täällä eikä häirikkö niitä kumoa.

      • jatkuu!!

        Niin kauan kun Ahdas portti huutaa täällä häiriköistä, niin kauan tulee kritiikki jatkumaan!
        Uskon niin. Muuten kivet huutaisivat!!

        Ahdas portti itse sabotoi erään aloituksen, jossa piti käsitellä Paavalin neuvoa olematta yhtymättä prostituoituun. Väen väkisin piti vääntää asia koskemaan "hengellistä huoruutta", vaikka Paavali puhuu vallan muusta.

      • Ahdas portti

        Nyt tuo talipää häirikkö on saanut päähänsä esiintyä minun nimimrkilläni ja esitellä kuvottavia saastaisuuksiaan täällä.

      • teuta
        jatkuu!! kirjoitti:

        Pahenpi kuin Ap, Itse sanoit että hän yhdessä. Mutta sinä olet sohrannut lähes kaikissa !!!!!! Tästä tulemme siihen tulokseen, että et voi ikinä korvata meille aiheuttamaasi häiriötä .

      • ihan
        teuta kirjoitti:

        täys marakatti?

      • teutatess
        ihan kirjoitti:

        täys marakatti?

        Olen kirjittanut sen minkä kirjoitin, Sinä sen sanoit , minkä kirjoitit .

      • Ahdas portti
        Ahdas portti kirjoitti:

        Nyt tuo talipää häirikkö on saanut päähänsä esiintyä minun nimimrkilläni ja esitellä kuvottavia saastaisuuksiaan täällä.

        No nyt tuo häirikkö esiintyy minuna ja yrittää vesittää anteeksipyyntöni. Mutta olen anonut anteeksi teiltä kaikilta syntisen ja turmeltuneen minäni läpitunkemia rivoja kirjoituksiani ja haluan olla nöyrä veljenne. Toivon, ettei häirikkö enää sotkeudu tähän.

      • teuta
        Ahdas portti kirjoitti:

        No nyt tuo häirikkö esiintyy minuna ja yrittää vesittää anteeksipyyntöni. Mutta olen anonut anteeksi teiltä kaikilta syntisen ja turmeltuneen minäni läpitunkemia rivoja kirjoituksiani ja haluan olla nöyrä veljenne. Toivon, ettei häirikkö enää sotkeudu tähän.

        Tämä on niin hyvä väärennös. Usko synnit anteeksi, Nimessä ja veressä .

      • teutatess
        teuta kirjoitti:

        Tämä on niin hyvä väärennös. Usko synnit anteeksi, Nimessä ja veressä .

        Todistan vielä sinulle kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, Juhlallisesti Jumalan puolesta . Synnit on annettu anteeksi vuonna -33 Pääsiäisenä ,kaikille kaikki, maailman loppuun asti, ja se meidän on vain USKOTTAVA.

      • näkkyy olovan

        ___________

    • Kauas kulkeutunut tytär

      Hei, yllätyinpä, kun löysin täältä lestadiolaisten keskinäistä keskustelua ja keskutelua lestadiolaisuudesta. Olen esikoislestadiolaisen perheen tytär, mutta vieraantunut yhteisöstä jo kauan sitten. Ei jäänyt kaunoja, jos en nyt kyllä todellakaan kannata läheskään kaikkia ajatuksia, ja yhteisön tiukka kuri, normitus ja rajoittuneisuus jo ajatuksenakin ahdistaa. Ihania ihmisiä tunnen monia, mutta kyllä paljon sitten niitäkin, joiden ajattelu on rajoittunutta ja tuomionhenki päällimmäinen tunne. Mutta, paria asiaa ihmettelen: miksi korut ovat teille syntiä, mutta komeilla autoilla tai komealla kodilla pröystäily ei? Mihin se vaatimattomuus siinä kohtaa jää? Miksi ehkäisyä ei vieläkään sallita, mutta ykskaks yllättäen kaikki pariskunnat vain ovat alkaneet saada ainoastaan kaksi lasta? Miksi nainen ja naisen seksuaalisuus, naisen vahvat mielipiteet ja itsenäisyys ovat teille niin suuri uhka? Miettikääpä: useimmat rajoitukset ja normit koskevat nimenomaan naista ja hänen rooliaan. Miten todellakin voitte vakavalla naamalla väittää, että vain lestadiolaiset ovat oikeassa ja pääsevät taivaaseen? Hei, koko maapallon ihmisistä, kaikkina eri aikakausina eläneistä ihmisistä? Valaiskaapa minua, ehkä vanhentuneilla tiedoilla varustettua.

      • teutatess

        Luulen ja uskon että sun on paras tulla kuunteleen, jo sen takia ,että täällä on siis saitilla, sellasia jotka häirii ja kiivailee .

      • Kauas kulkeutunut tytär
        teutatess kirjoitti:

        Luulen ja uskon että sun on paras tulla kuunteleen, jo sen takia ,että täällä on siis saitilla, sellasia jotka häirii ja kiivailee .

        No joo, kiitos vastauksestasi, mutta enpä taida tulla. Pari kertaa olen käynyt, ja joitain lämpimiä muistoja herää, mutta ahdistuskin kyllä. Virsiä kuuntelen yhä mielelläni autossa - ne ovat lapsuuteni lauluja ja sävelmaailmaa.
        Keskustelua olisi hauska täällä seurata, mutta on tämä netin keskustelupalsta kiireiselle työnarkomaanille vain niin työläs tapa - aina odottaa seuraavaa viestiä. Kunpa olisi lukeminen yhtä kätevää kuin lehden.

      • pauloissa

        Kysymyksesi ovat hyviä; itse näitä myös silloin tällöin seuroissa käyneenä pohdin. Niin paljon ko. asioista liittyy Lars Levin aikalaisten elämään ja elämäntilanteeseen ja on ajallaan ollut tarpeellistakin, Lapissa varmasti tämän kaltaista herätystä aikanaan tarvittiinkin. Tänä päivänä hyväkin asia hukkuu juuri "koruista ja vaatimattomuudesta" saarnaamiseen.
        Itsekin ihmettelen tuota "ollaan meikittä, mutta ajellaan mersulla" - vaatimattomuutta. Mutta ne ovat vain ulkoisia asioita. Olen tavannut lämpimiä uskovia ihmisiä, joita nämä ulkoiset asiat ei paina; he eivät ole oljenkorsia omatunnollaan kantavia. Minulle oli kokemus kuulla saarnaajaa (Kärki), joka sanoi, että vanhurskauskin voi olla synti, jos se houkuttelee pois Jumalan läheltä. Se kirkasti minulle ajatuksen synnistä (se, mikä on taakka omalletunnolle, oli se mitä tahansa, on syntiä). Eli minulle hiusten värjääminen, viinilasi tai huulipuna tai mersu eivät ole syntiä, mutta jollekulle muulle voivat olla. Minulle on syntiä kirkossa käymättömyys, koska se aidosti painaa mieltäni ja harmittaa.

      • Kauas kulkeutunut tytär
        pauloissa kirjoitti:

        Nii-in, ymmärrän pointtisi hyvin, mutta eihän voi olla niin, että jokainen teistä itse määrittelee, mitä pitää syntinä. Sehän johtaa kestämättömälle tielle. Miksi tästä ei voida avoimesti keskustella, kysyä saarnaajilta suoraan? Miksi kriittiset kysymykset tulkitaan heti kapinaksi? Miksi ei voida leppoisasa hengessä nostaa kissaa pöydälle? Miten ihmeessä koulutetutkin, kansainvälisetkin lestadiolaiset nielevät ristiriitaiset opit, mm. koru-Mersu -akselin tai vain lestadiolainen pääsee taivaaseen -ajatuksen? Miksi etenkään naiset eivät voi kysyä suoraan? En voisi kuvitella kuuluvani uskonnolliseen yhteisöön, jonka pääsääntöisesti kaikkia oppeja en voisi hyväksyä. Lestadiolaisuuden ydinajatus armosta on terve, ja siellä on monia aidosti lämpimiä ja uskovia ihmisiä, (mieleen on jäänyt esim. saarnaaja Pekka Liuksiala) mutta sitten on hirveästi niitä, joiden usko on sääntöjä, muodollisuutta, tuomiohenkeä ja toisten vahtimista. Kai heitä on kaikkialla, mutta tässä tiukasti normitetussa yhteisössä silmiinpistävän paljon. Olin kiltti mutta rohkea, oikeamielinen, kyseenalaistava, päämäärätietoinen nuori tyttö. Sellaiselle ei lestadiolaisuudessa ole tilaa.

      • teutatess
        Kauas kulkeutunut tytär kirjoitti:

        Joten saarnaan Jumalan puolesta, sinulle kaikki synnit anteeksi, ne on annettu vuonna -33 kerralla ja maailman loppuun asti, jos sinä ne uskot ,se ei ole muusta kiinni : ei mersusta, koruista,yms. Symti määritys pitää olla niin kuin sanoit, kaikille sama ja siihen vain Jumalan määritys riittää.

      • teutatess
        pauloissa kirjoitti:

        Kysymyksesi ovat hyviä; itse näitä myös silloin tällöin seuroissa käyneenä pohdin. Niin paljon ko. asioista liittyy Lars Levin aikalaisten elämään ja elämäntilanteeseen ja on ajallaan ollut tarpeellistakin, Lapissa varmasti tämän kaltaista herätystä aikanaan tarvittiinkin. Tänä päivänä hyväkin asia hukkuu juuri "koruista ja vaatimattomuudesta" saarnaamiseen.
        Itsekin ihmettelen tuota "ollaan meikittä, mutta ajellaan mersulla" - vaatimattomuutta. Mutta ne ovat vain ulkoisia asioita. Olen tavannut lämpimiä uskovia ihmisiä, joita nämä ulkoiset asiat ei paina; he eivät ole oljenkorsia omatunnollaan kantavia. Minulle oli kokemus kuulla saarnaajaa (Kärki), joka sanoi, että vanhurskauskin voi olla synti, jos se houkuttelee pois Jumalan läheltä. Se kirkasti minulle ajatuksen synnistä (se, mikä on taakka omalletunnolle, oli se mitä tahansa, on syntiä). Eli minulle hiusten värjääminen, viinilasi tai huulipuna tai mersu eivät ole syntiä, mutta jollekulle muulle voivat olla. Minulle on syntiä kirkossa käymättömyys, koska se aidosti painaa mieltäni ja harmittaa.

        Ja synnin tuntoa ja tietoa . Siksi kysynkin voinko saarnata sinulle Synnit anteeksi. ?

        Jos voin Ne on annettu jo kaikki koko maailman synnit, maailman loppuun asti , Se meidän vain pitää USKOA. Ja se on siinä .

      • pauloissa
        Kauas kulkeutunut tytär kirjoitti:

        Nii-in, ymmärrän pointtisi hyvin, mutta eihän voi olla niin, että jokainen teistä itse määrittelee, mitä pitää syntinä. Sehän johtaa kestämättömälle tielle. Miksi tästä ei voida avoimesti keskustella, kysyä saarnaajilta suoraan? Miksi kriittiset kysymykset tulkitaan heti kapinaksi? Miksi ei voida leppoisasa hengessä nostaa kissaa pöydälle? Miten ihmeessä koulutetutkin, kansainvälisetkin lestadiolaiset nielevät ristiriitaiset opit, mm. koru-Mersu -akselin tai vain lestadiolainen pääsee taivaaseen -ajatuksen? Miksi etenkään naiset eivät voi kysyä suoraan? En voisi kuvitella kuuluvani uskonnolliseen yhteisöön, jonka pääsääntöisesti kaikkia oppeja en voisi hyväksyä. Lestadiolaisuuden ydinajatus armosta on terve, ja siellä on monia aidosti lämpimiä ja uskovia ihmisiä, (mieleen on jäänyt esim. saarnaaja Pekka Liuksiala) mutta sitten on hirveästi niitä, joiden usko on sääntöjä, muodollisuutta, tuomiohenkeä ja toisten vahtimista. Kai heitä on kaikkialla, mutta tässä tiukasti normitetussa yhteisössä silmiinpistävän paljon. Olin kiltti mutta rohkea, oikeamielinen, kyseenalaistava, päämäärätietoinen nuori tyttö. Sellaiselle ei lestadiolaisuudessa ole tilaa.

        Olen kanssasi samaa mieltä; avointa keskustelua uskonasioissa olisi mukava käydä, niin että keskustelun päätteeksi kumpikin osapuoli olisi oppinut jotain, vaikka pitäytyisikin omissa näkemyksissään :)
        Naisena ymmärrän näkökulmasi; naisille on voimakkaasti iskostunut tarjoilemisen palvelutehtävä ja miehille puhuminen... Uskon uuden sukupolven elävän tässä asiassa murrosta ja toivon, etteivät kaikki näin kokevat lähde ns. eri teille ja vain tiukkalinjaiset omiinsa, sillä elävää muutosta tapahtuu vain jos sitä sinnikkäästi pidetään liikkeen sisällä vireillä. Kukin lahjojensa mukaan; puhumisen lahjan saanut nainen puhumaan ja kokkimiehet keittiöön !

        Tämä täysin lämmöllä ja huumorilla!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Savonlinnassa machete hyökkäys!

      Myös kirvestä käytetty lyömäaseena......näin se Savonlinnakin rikastui...
      Maailman menoa
      132
      1744
    2. Jos sinua kiinnostaa nainen

      tai olet miettinyt, niin ei minulla ole ollut ketään. Olen viettänyt hiljaista ja yksinäistä elämää. En ole "käynyt nais
      Ikävä
      57
      1411
    3. Suoraan Sinulle

      En usko välttämättä mihinkään sielunkumppanuuteen tai muuhun maagiseen voimaan, mutta sinussa olen silti nähnyt jotain,
      Ikävä
      49
      1149
    4. Mikä siinä sun kaivatussasi on niin

      erityistä muihin verrattuna? 🙋‍♂️
      Ikävä
      81
      1019
    5. Apokryfikirjat: mitä "kielletyt kirjat" kätkevät sisäänsä?

      Itämaiset palstat eivät ole Raamatun tai kristinuskon asialla, mutta koska meitä häiritään täällä, meidän on puhuttava a
      Hindulaisuus
      371
      871
    6. Miksi toisille löytyy kumppani, mutta joillekin ei?

      Usein ihmettelee, miten helppoa joillekin on löytää seuraa. Jo nuoresta asti on kumppani vierellä ja jos tulee ero, vaih
      Sinkut
      124
      739
    7. Niin siinä kävi

      Mä ihastuin suhun. Kukapa ei? Olisi pitänyt kuunnella sisäistä naisen vaistoa, etten takuulla ollut ainut. Kuulin sattum
      Ikävä
      39
      701
    8. aa eli nyt tajuan..

      eli siis pitkä-aikainen vaikeus parisuhteen saamisesta johtuu omalta kohdaltani alhaisesta yhteiskunnallisesta asemasta.
      Sinkut
      117
      685
    9. Mitä siellä tapahtuu?

      Mitä ihmettä? Joku hyökkäys?
      Savonlinna
      17
      661
    10. Mikähän auttaisi kun kuIIi

      Seisoo kun lipputanko. PaIIien sitominen antaa voimakkaan orkun mikä jeesaa himoja hetkeksi, mutta se panetus tulee pian
      Ikävä
      69
      656
    Aihe